Seuraavat lainaukset todistavat minusta Koraanin inhimillisen, ei jumalallisen luonteen, puolesta. Koraani on siis minusta Raamatun tavoin pelkkä ihmisten kirjoittama historiallinen teos, jota kannattajat ovat pönkittäneet vetoamalla Jumalan ilmoitukseen. Minusta seuraavia kyseenalaisia opetuksia aito, oikea ja rakastava Jumala ei koskaan ilmoittaisi ainakaan koko maailmalle.
Ensimmäinen numero viittaa Koraanin lukuun eli suuraan ja pisteen jälkeinen jakeeseen. Kirjoitukseni ei ole islamin pilkkaa, vaan asiallista kritiikkiä. Olen huolissani Koraanin todellisen luonteen vääristymisestä muslimien keskuudessa, joten minua ei pidä uhata millään väkivallalla. Kotisivuni kertovat kuka olen.
1.35. Me sanoimme vielä: »Aadam, asu Paratiisissa, sinä ja vaimosi, ja nauttikaa sieltä vapaasti ravintoa, mistä haluatte, mutta älkää lähestykö tätä puuta, jottette tulisi väärintekijöiksi.»
Ketkä me? Islam tunnustaakin monta Jumalaa? Me viitannee Jumalaan ja enkeliin, mutta on kirjotettu äärimmäisen epätarkasti.
Kuvaus Aatamista ja Eevasta on vanha tunnettu myytti monissa maissa. Se ei ole historiaa ja on räikeässä ristiriidassa tieteen kanssa. Tällaista Jumala ei ilmoittaisi.
1.190. Taistelkaa Jumalan retkellä niitä vastaan, jotka vastaanne sotaa käyvät, mutta itse älkää aiheetta hyökätkö. Totisesti Jumala ei rakasta rauhanrikkojia.
Jumalan retket näyttävät olevan sotia. Koraani kieltää rauhanrikkomisen, mutta sallii koston hyökkäyksestä. Aito ja oikea Jumala opettaisi välttämään sotaa. Ehkä Muhammedin kimppuun käytiin myös syystä. Ehkä he ärsyttivät muita heimoja toiminnallaan. Menen ja tiedä.
2.216. Teidät on määrätty sotimaan, vaikka se on teille vastenmielistä. Mutta voi sattua, että teillä on vastenmielisyys jotakin asiaa kohtaan, vaikka se on teille hyödyllinen, ja voipa sattua, että teillä on halu johonkin, vaikka se on vahingollista teille. Jumala tietää, mutta te ette tiedä.
Aito, oikea ja rakastava Jumala inhoaa sotimista.
2.221. Älkää naiko monijumalaisia naisia, elleivät he käänny uskoon. Uskovainen orjatar on totisesti parempi kuin monijumalainen vapaa nainen, vaikkapa tämä miellyttäisi teitä enemmän. Älkääkä antako tyttäriänne vaimoiksi monijumalaisille, ennenkuin he kääntyvät uskoon. Uskovainen orja on totisesti parempi kuin vapaa monijumalainen, vaikkapa jälkimmäinen miellyttäisi teitä enemmän. Nämä johdattavat teidät Tuleen, mutta Jumala kutsuu Paratiisiin ja armahdukseen ja selittää tunnusmerkkinsä ihmisille, jotta he pitäisivät ne mielessään.
Islam hyväksyy näköjään orjuuden. Rakkaus ei katso kansallisuutta. Se on suvaitsevaisuutta. Aito oikea ja rakastava Jumala haluaa ihmisten olevan onnellisia.
2.222. He kysyvät sinulta, Muhammed, miten on meneteltävä naisen kuukautispuhdistuksen aikana. Sano: »Se on heidän pahoinvointinsa; karttakaa siis naisia puhdistuksen aikana älkääkä lähestykö heitä, ennenkuin ovat puhdistuneet. Mutta kun he ovat puhdistuneet, käykää heidän luonaan, kuten Jumala on määrännyt. Jumala rakastaa totisesti Hänen puoleensa kääntyneitä ja rakastaa niitä, jotka pitävät itseään puhtaina.»
Kuukautiset ovat luonnollinen asia naisille. Siinä ei ole mitään hävettävää. Aito, oikea ja rakastava Jumala tietäisi tällaisenkin asian, keskiaikainen ihminen ei välttämättä.
3.27. Uskovaiset älkööt ottako uskottomia ystävikseen uskovaisten asemesta
Tällainen näkemys ei sovi lähimmäisenrakkauteen. Ystävyys ei ole uskonnosta kiinni. Aito, oikea ja rakastava Jumala haluaa kaikkien ihmisten olevan ystäviä toisilleen.
2.62. (Koraaniin) uskovat ja myöskin ne jotka ovat juutalaisia, kristittyjä, saabalaisia, jos he uskovat Jumalaan ja Viimeiseen päivään ja elävät hurskaasti, saavat totisesti palkkansa Herransa luona; ei mikään pelko valtaa heitä, eikä heidän tarvitse murehtia.
Kristittyjen käy siis hyvin, vaikka eivät kääntyisikään islamiin. Hienoa!
3.84. Mutta jos joku pitää uskontonaan jotakin muuta kuin Islaamia , niin Jumala ei sitä koskaan hyväksy, ja kuoleman jälkeen hän on joutuva kadotettujen joukkoon.
Mutta edellinen viisaus oli voimassa vain hetken. Aito, oikea ja rakastava Jumala voi hyväksyä yhteyteensä kenet tahansa. Hän ymmärtää ihmisen vaikeuksia löytää totuus ja usko tässä elämässä. Sitä on Jumalan rakkaus.
4.24. Samoin (ovat kielletyt teiltä) kaikki naidut naiset lukuunottamatta niitä orjattaria, jotka ovat joutuneet haltuunne (oston tai sodan kautta). Nämä rajat on Jumala teille määrännyt. Mutta kaikki, mitä tämä ei rajoita, on teille sallittua, joten voitte omaisuudellanne tavoitella muita naisia, elääksenne heidän kanssaan aviossa, harjoittamatta haureutta. Mutta teidän on annettava aviolahja niille, joilta etsitte yhdyselämän nautintoa. Siitä ei teille syntiä koidu, mitä ehkä yli velvollisuuden (s.o. aviolahjan) sovitte keskenänne; Jumala on kaikissa asioissa tietävä, viisas.
Aito ja oikea Jumala ei kannata orjuutta. Vain ihminen kykenee siihen.
4.34. Miehet olkoot naisten esimiehiä, koska Jumala on asettanut heidät näihin nähden korkeampaan asemaan, ja myöskin niiden suoritusten tähden, joita miesten on omaisuudestaan naisten hyväksi tehtävä. Hyveelliset naiset ovat alistuvaisia ja vaalivat huolellisesti, kätkössä, kaikkea sitä, minkä Jumala on kätköön tarkoittanut. Mitä niihin tulee, joiden puolelta kohtaatte uppiniskaisuutta, niin varoittakaa heitä, erottakaa heidät vuoteestanne ja kurittakaa heitä, mutta jos he silloin tottelevat teitä, niin älkää etsikö riitaa heidän kanssaan. Katso, Jumala on ylevä ja suuri.
Tämä on tasa-arvon loukkausta. Aito, oikea ja rakastava Jumala ei pidä miehiä naisten esimiehinä ja arvokkaampina.
5.3. Kielletyt ovat teiltä itsestään kuolleet eläimet, veri, sianliha, ja (eläimet), joiden teurastus on tapahtunut jonkun muun nimeen kuin Jumalan , samoin kuristumalla tai iskuvammoista kuolleet eläimet tai pudotessaan surmansa saaneet, sarvilla kuoliaaksi pusketut, petojen raatelemat, ellette teurastamalla ole tehneet niitä nautittaviksi, ja vihdoin epäjumalille uhratut elukat. Kielletty on teitä jakamasta keskenänne (uhrielukoita) arpomalla nuolia. Tämä on pakanallista. Nykyään ei uskottomilla ole toivoa turmella teidän uskontoanne, joten älkää heitä pelätkö, pelätkää Minua! Tänä päivänä Minä olen saattanut täydelliseksi teidän uskontonne ja sallinut mielisuosioni ylenpalttisesti tulla teidän osaksenne, olen armossani antanut Islaamin teidän uskonnoksenne. Kuka nälän pakottamana, ei tahallaan, rikkoo (äskenmainittuja) kieltojamme vastaan, (hänelle) Jumala on anteeksiantava, laupias.
Kaikki, mitä aito, oikea ja rakastava Jumala on luonut on hyvää ja kaunista. Ihminen syö biologisena olentona sitä, mitä evoluutio on kehittänyt hänet syömään. Aito, oikea ja rakastava Jumala tuntisi biologian ja evoluution eikä jakelisi tällaisia mielivaltaisia listoja.
5.38. Varkailta taasen, olkootpa mies~ tai naispuolisia, leikatkaa kädet. Se on palkka heidän omista teoistaan ja muita varoittava kuritus Jumalalta. Jumala on mahtava, viisas.
Harvalla olisi kädet! Aito, oikea ja rakastava Jumala ei ole näin julma.?
17.33. Älkää syyttä tappako ainoatakaan sielua, sillä Jumala on sen kieltänyt, paitsi oikeuden nimessä. Ja jos joku on surmattu syyttömästi, niin Me annamme vallan hänen sukulaiselleen, mutta älkää salliko tämän mennä liian pitkälle verikostossaan; hän on totisesti saava avun.
Verikostoa ei aito ja oikea Jumala kannata. Ehkä paras esimerkki Koraanin inhimillisestä alkuperästä. Jumala ei tällaista kirjoittaisi. Kuolemantuomio ei anna arvoa ihmiselle.
33.59. Profeetta, sano vaimoillesi ja tyttärillesi ja uskovaisille naisille, että heidän tulee hunnuttaa kasvonsa; näin on sopivinta, jotta heidät kunniallisiksi naisiksi huomataan, niin ettei heitä tunkeilevasti lähestytä; Jumala on kaikessa viisas ja laupias.
Aito ja oikea Jumala ei pakota käyttämään huntua. Vaate on ihmisen keksimä asia. Huntupakko syntyi todennäköisesti ehkäisemaan raiskauksia, koska arabimiehet eivät pystyneet hallitsemaan himojaan.
36.31. Eivätkö he tiedä, kuinka monta sukupolvea Me olemme jo ennen heitä tuhonnut siksi, etteivät he kääntyneet lähettiläittemme puoleen.
Aito ja oikea Jumala ei hyväksy tappamista, ei edes uskonnon levittämisessä. Vain ihminen edistää asiaansa tuhoamalla.
53.7. Hän (Muhammed) oli taivaan korkeuksissa,?53.8. ja sitten hän lähestyi Herraa ja painui alas,?53.9. niin että hän oli kahden jousenkantaman etäisyydellä tai vielä lähempänäkin?53.10. ja ilmaisi palvelijalleen sen, mitä ilmaisi.?53.11. Ei hänen sydämensä keksinyt sitä, mitä hän näki
Muhammed oli tavallinen ihminen. Hän ei ole muuta kuin Arabian taivaan nähnyt eläessään.
54.40. Olemmehan tehnyt Koraanin helpoksi muistaa, mutta missä on se, joka haluaa noudattaa sitä?
Miten voi puhua Koraanista vielä, kun suurin osa luvuista oli vielä tekemättä? Viittaa vahvasti siihen, että teosta on muokattu pitkän ajan kuluessa.
56.47. sanoen toisilleen: »Kun olemme kuolleet ja meistä on tullut tomua ja luita, herätetäänkö meidät todella kuolleista,?56.48. tai herätetäänkö esi-isämme?»?56.49. Sano: »Sekä edelliset että jälkimmäiset?56.50. kootaan yhteen määrättynä hetkenä ja päivänä.»
Selvää lainausta Raamatusta. Tuskin muuten edes tapahtuu näin. Ylösnousemus on ehkä jotain muuta kuin mitä perinteisesi kuvitellaan.
57.27. Sitten lähetimme sanansaattajia seuraamaan heidän jälkiään, ja myöhemmin Me lähetimme Jeesuksen, Marian pojan, ja Me annoimme hänelle evankeliumin. Me istutimme myös rakkauden ja armeliaisuuden niiden sydämiin, jotka seuraavat häntä. Luostarilaitoksen he ovat itse keksineet, - Me emme ole antanut heille muuta määräystä kuin että he etsisivät Jumalan mielisuosiota, mutta he eivät noudattaneet sitä niin kuin olisi pitänyt. Silloin annoimme palkkansa niille heistä, jotka uskoivat, mutta useimmat heistä ovat lainrikkojia.
Tässä näkyy kristillisten lähdekirjojen muokkaus. Jeesuksen opetuksessa Jumalan mielisuosio ei näytellyt suurta osaa, vaan muut asiat kuten anteeksianto ja rakkaus. Näyttää vahvasti Muhammedin oman inhimillisen näkemyksen kuvaukselta.
58. 22. Sellaisten joukosta, jotka uskovat Jumalaan ja viimeiseen päivään, et löydä ihmisiä, jotka rakastavat Jumalan ja Hänen sananjulistajansa vastustajia, vaikkapa nämä olisivat heidän isiään tai poikiaan tai veljiään tai sukulaisiaan. Sellaisten sydämiin Hän on painanut uskonsa ja vahvistanut heitä hengeltään. Hän sallii heidän päästä puutarhoihin, joita virrat vilvoittavat ja joissa he saavat asua iankaikkisesti. Jumala on tyytyväinen heihin ja he Jumalaan. He ovat Jumalan omia. Ja Jumalan omat ovat autuaita.
Taas luodaan muureja ihmisten välille. Aito ja oikea Jumala opettaisi rakastamaan kaikkia - erotuksetta.
59.2. Hän ensimmäisessä maastamuutossa karkoitti kodeistaan ne Pyhän kirjan saajista , jotka olivat epäuskoisia. Te ette luulleet, että he siirtyisivät pois, ja he uskoivat, että heidän linnoituksensa suojelisivat heitä Jumalaa vastaan, mutta Jumala tuli heidän luokseen sieltä, mistä he eivät odottaneet, ja nosti pelon heidän sydämiinsä, niin että he hävittivät talonsa omin käsin ja uskovaisten avulla. Ottakaa siis tästä oppiaksenne te, joilla on silmät.
Jälleen kerran ollaan epäuskoisten kimpussa. Aito ja oikea Jumala ei käyttäisi väkivaltaa ketään vastaan. Ihmisellä on vapaus valita. Ihmisarvon poljentaa koko jae.
60. 1. Te, jotka uskotte, älkää pitäkö Minun ja omia vihollisianne ystävinänne. Tarjoatteko heille rakkautta, vaikka he ovat jo kieltäneet totuuden, joka on tullut heidän osaksensa; ovat karkoittaneet sananjulistajan samoin kuin teidät itsennekin sentähden, että uskotte Jumalaan, Herraanne. Jos lähdette retkelle lujasti taistellen Minun asiani puolesta ja etsien Minun mielisuosiotani, osoitatteko silloin heille ystävyyttä? Minä tiedän, mitä salaatte ja mitä ilmaisette, ja jokainen teistä, joka tekee niin, on eksynyt oikealta tieltä.
Ystävyyden sijaan tarjotaan taas jotain muuta. Aito ja oikea Jumala ei puhuisi tällaista. Vain valtaa himoitseva julistaisi näin!
60.8. Jumala ei kiellä teitä osoittamasta ystävällisyyttä ja oikeamielisyyttä niitä kohtaan, jotka eivät ole taistelleet teitä vastaan uskontonne tähden eivätkä karkoittaneet teitä kodeistanne; totisesti, Jumala rakastaa oikeamielisiä.?60.9. Hän vain kieltää teitä olemasta ystävällisiä niille, jotka ovat taistelleet teitä vastaan uskonne tähden, karkoittaneet teidät kodeistanne ja olleet toisille apuna teitä karkoitettaessa. Ne, jotka osoittavat heille ystävällisyyttä, ovat totisesti jumalattomia.
Kaveri pitää huolta vain hyvästä kaverista. Muilla ihmisillä ei ole mitään väliä. Aito ja oikea Jumala opettaisi ystävällisyyttä kaikkia kohtaan.
60.10. Te uskovaiset, kun oikeauskoisia naisia tulee luoksenne paettuaan kodeistaan, niin tutkikaa heitä. Jumala tuntee heidän uskonsa parhaiten. Jos sitten havaitsette heidät uskoviksi naisiksi, niin älkää lähettäkö heitä takaisin uskottomien luo. He eivät lain mukaan kuulu näille eivätkä nämä heille. Mutta antakaa miehille, mitä he ovat maksaneet. Eikä teissä ole moitteelle varaa, jos naitte heidät, kun olette maksaneet heille huomenlahjan. Älkää myös pitäkö yllä avioliiton siteitä uskottomiin naisiin, vaan vaatikaa takaisin, mitä olette maksaneet, ja uskottomat miehet vaatikoot samoin, mitä he ovat maksuina vaimoistaan suorittaneet. Tämä on Jumalan päätös; Hän ratkaisee asianne, sillä Jumala on kaikkitietävä, viisas.
Rakkaus ei tunne rajoja. Rakastua voi myös ateistiin. Jokainen ihminen on tärkeä Jumalalle. Aito Jumala ei hyväksyisi maksuja vaimoista. Ihmisen keksintöä.
61.6. Ja kun Jeesus, Marian poika, sanoi: »Israelin lapset, totisesti olen sananjulistaja, jonka Jumala on lähettänyt teille vahvistamaan Toorasta sen, mikä annettiin ennen minua, ja ilmoittamaan ilosanoman sananjulistajasta, joka on tuleva minun jälkeeni ja jonka nimi on oleva Ahmad.» Mutta kun Ahmad tuli heidän luokseen selvin todistein, he sanoivat: »Tämä on ilmeistä noituutta.»
Tässä käydään muokkaamassa Raamatun kertomuksia. Ei kovin uskottavaa.
61.14. Te uskovaiset, tukekaa Jumalan asiaa, niinkuin Jeesus, Marian poika, sanoi opetuslapsilleen: »Ketkä tahtovat olla auttajiani Jumalan asiassa?» Opetuslapset vastasivat: »Me olemme Jumalan auttajia.» Ja osa Israelin lapsista uskoi, mutta osa ei uskonut; silloin Me autoimme uskovia heidän vihollisiaan vastaan, niin että he pääsivät voitolle.
Sama juttu. Aito ja oikea Jumala ei auttanut opetuslapsia. Varhaiskristityt elivät vainojen alla. Muhammedille sattui historiankuvauksen virhe.
64.14. Uskovaiset, varmasti on joku vaimoistanne ja lapsistanne vihollisenne; varokaa siis heitä; jos olette armahtavaisia ja kärsivällisiä, silloin totisesti Jumalakin on anteeksiantavainen, armollinen.
Aito ja oikea Jumala ei puhu tällaista pahaa ihmisistä. Vihollisnäkökulma kuuluu sotaan, ei uskontoon.
65.1. Profeetta, kun eroatte vaimoistanne, erotkaa heistä ensin määrätyksi ajaksi, laskekaa heille määrätty päivien luku ja noudattakaa velvollisuuttanne Jumalaa, Herraanne, kohtaan. Älkää karkoittako heitä kodeistaan! Älkööt he myöskään itse poistuko sieltä muutoin, kuin jos ovat syypäät ilmeiseen riettauteen. Nämä ovat Jumalan säädökset, ja se, joka rikkoo Jumalan säädökset, tekee totisesti väärin omalle sielulleen. Et voi tietää, haluaako Jumala ehkä jälkeenpäin aikaansaada asiassasi käänteen.
Ihminen rakkausasiat päättää, ei Jumala,
66.9. Profeetta, taistele sitkeästi epäuskoisia ja tekopyhiä vastaan ja ole ankara heitä kohtaan; heidän olinpaikkansa on oleva helvetti. Kurja on moinen määränpää.
Epäuskoinenkin on ihminen. Ei heitä kohtaan pidä olla ankara. Aito, oikea ja rakastava Jumala haluaa pelastaa kaikki luokseen ja puhuu rakkaudella myös epäuskoisille. Vihan Jumala on ihmisen keksintöä.
68. 52. Mutta Koraani on vain muistutus koko maailmalle.
Siinä se sanottiin. Muistutus, ei mitään Jumalan sanaa.
70.1. Eräs tiedonhaluinen kyseli, millainen on kuritus, joka on tuleva?70.2. epäuskoisten osaksi. Ei kukaan voi sitä estää.?70.3. Se tulee Jumalalta, nousevain portaitten Herralta.?70.4. Enkelit ja henki nousevat Hänen tykönsä päivänä, jonka pituus on viisikymmentä tuhatta vuotta.
Olisi kiva olla olemassa 50 000 vuoden kuluttua. Silloin ei tapahdu mitään tällaista. Ihmisen keksimää. Aito ja oikea Jumala ei määräaikoja ilmoittele.
72.15. Mitä taasen tulee jumalattomiin, kuluttaa heidät helvetin tuli.
Jumalatonkin voi olla hyvä ihminen, usein parempi kuin uskovainen. Aito ja oikea Jumala osaa rakastaa kaikkia. Sitä paitsi helvettiä tuskin on olemassa.
72.16. (Sano myös:) Jos he pysyvät oikealla tiellä, me annamme heille juomavettä runsain määrin
Vahvasti omaan aikaan sidottua ajattelua, ei ajatonta Jumalan sanaa.
73.6. Yöhartaudet ovat totisesti parhain keino itsensä voittamiseen ja paras tapa hallita puhettaan.
Yö on nukkumista varten!
76.26. Polvistu yön aikana Häntä palvomaan ja ylistä Häntä myöhään yöhön!
Aito Jumala ei vie ihmisiltä tarpeellista yöunta.
96.14. Eikö hän tiedä, että Jumala totisesti kaikki näkee??96.15. Ellei hän herkeä sellaisesta, iskemme häntä otsaan,?96.16. valheelliseen, syntiseen otsaan.?96.17. Kutsukoon hän sitten apureitansa!?96.18. Me kutsumme myös soturimme.
Kummasti taas uhataan väkivallalla, Ihmisen sanoja!
98.1. Uskottomat sekä Kirjoituksen saaneiden että pakanain keskuudessa eivät epäilleet, ennenkuin tuli selvä todistus,?98.2. Jumalan lähetti, joka luki heille väärentämättömät kirjoitukset,?98.3. jotka sisältävät oikeat määräykset.?98.4. Ja ne, joille Kirjoitus oli annettu, jakaantuivat lahkokuntiin vasta, kun selvä todistus oli tullut heidän osakseen,?98.5. eikä heille annettu muuta käskyä kuin palvella Jumalaa, olla kuuliaisia yksin Hänelle, vilpittöminä suorittaa rukoukset ja uhrata säädetyt almut, sillä tämä on oikea usko.
Varhaiskirkossa oli alusta saakka erilaisia tulkintoja. Tässä jaetaan väärää historiallista tietoa.
111.1. Tuhon omat ovat Abu Lahabin molemmat kädet, ja tuho perii hänet itsensä.?111.2. Hänen rikkautensa ja ansionsa eivät häntä vähääkään hyödytä.?111.3. Pian hän kärventyy tulen liekeissä
Muhammed ei ole Jumala. Hänellä ei ole oikeutta jakaa taivaspaikkoja.
112.1. Sano: »Hän, Jumala on yksi,?112.2. ainoa Jumala, kaikkivaltias.?112.3. Hän ei ole (toista) synnyttänyt?112.4. eikä ole (toisesta) syntynyt.?112.5. Ketään ei ole Hänen vertaistaan.»
Tämä kohta on selvästi kristinuskon kolminaisuutta vastaan kirjoitettu. Aito ja oikea Jumala ilmaisisi kolminaisuuden kritiikkinsä paljon selvemmällä tavalla. Kolminaisuudessa ei ole pakko käyttää mitään synnyttää-sanoja. Muitakin tulkintoja on ollut olemassa kirkossa. Tässä kohtaa aito Jumala puhuisi myös kolminaisuutta vanhemmista teologisista tulkinnoista.
Johtopäätös: Koraani on ihmisen kirjoittama ja kehittelemä historiallinen kirja. Ei ainakaan mitään Jumalan sanaa tai ilmoitusta. Muhammed laati teoksen tuntemiensa lähteiden ja oman ajattelun perusteella. Koraani kaipaa päivittämistä Raamatun tavoin. Mainitsemani kohdat ovat vanhentunutta sisältöä ja ne tulisi hylätä. Annan mielelläni konsulttiapua Koraanin ja islamin päivityksessä. Lue lisää Marian tunnustuksesta.
Todisteita Koraanin inhimillisestä ja historiallisesta luonteesta
19
1209
Vastaukset
- Najis-kafir
Älä tee tätä virhettä. Tiedätkö, mitä islam-kriitikoille on tehty? Monet heistäkin pitivät kritiikkiään aivan asiallisena. Kritiikin vastaanottanut osapuoli ei.
Lakkaa kirjoittamasta omalla nimelläsi. Tämä on ystävän neuvo! - Isoptera
Kiitos sinulle erinomaisesta kirjoituksestasi!
Olen itsekin lukenut paljon Koraania ja tiedän, että listaasi voisi lisätä vielä vaikka kuinka paljon samanlaisia kohtia, jotka osoittavat Koraanin inhimillisyyden. Huomattavaa on myös tapa, jolla Koraani koottiin Muhammedin kuoleman jälkeen. Lisäksi kirja on hyvin puutteellinen ollakseen Jumalalta tullutta kaikenkattavaa sanaa. Siksi muslimit tarvitsevat kymmeniä tuhansia Muhammedin elämästä kertovia tarinoita paikkaamaan Koraanin jättämiä aukkoja.- itse, että se
EI OLE JUMALASTA LÄHTÖISIN.
Suura 4:82
"Eiväkö he sitten syvenny Koraaniin.?
Jos se ei olisi Jumalasta lähtöisin, niin he löytäisivät siitä lukuisia ristiriitaisuuksia."
Koska Koraanissa on paljon ristiriitaisuuksia, niin
se on todiste siitä, että Se ei ole Jumalasta läh-
töisin. - Pasi Toivonen
Olen samaa mieltä kanssasi Koraanin inhimillisen luonteen huomioimisesta. En yrittänyt mitenkään olla täydellinen havainnoissani. Nämä huomasin ensimmäisten joukossa.
Korostan vielä, etten ole täällä pilkkaamassa muslimeja enkä häpäisemässä Koraania. Minusta Koraani vain on - vlipittömästi ja rehellisesti todeten ja perustellen - historiallinen ihmisten laatima kirja.
Mikäli hyväksyttäisiin historiallinen koraanintutkimus ja sitä kautta historiallinen koraaninäkemys (vastakohtana jumalallinen koraaninäkemys), islamin kehittäminen ja nykyaikaistaminen olisi todella helppoa. Ihmiset vapautuisivat menneisyyden vankeudesta ja saisivat elää hyvää elämää ilman ahdistavia rajoituksia.
Olen uudistanut ja päivittänyt kristinuskon nykyaikaan Marian tunnustuksella. Kirkko hyväksyy tänä päivänä historiallisen raamatuntutkimuksen. Jos minulla olisi aikaa, kirjoittaisin vastaavan teoksen asiallisesti myös islamista nimellä Al Mu Minuun tunnustus (Uskovien tunnustus). Se olisi päivitys klassiseen islamiin. - Pasi Toivonen
itse, että se kirjoitti:
EI OLE JUMALASTA LÄHTÖISIN.
Suura 4:82
"Eiväkö he sitten syvenny Koraaniin.?
Jos se ei olisi Jumalasta lähtöisin, niin he löytäisivät siitä lukuisia ristiriitaisuuksia."
Koska Koraanissa on paljon ristiriitaisuuksia, niin
se on todiste siitä, että Se ei ole Jumalasta läh-
töisin.Ristiriidat, erilaiset mielipiteet ja tulkinnat kuuluvat ihmisten elämään. Sellainen on hyvin inhimillistä ja kertoo aina ihmisen osuudesta asioissa. Raamatun historiallisen luonteen ymmärtää todella helposti jokainen. Varhaiskristityt kuvasivat Jeesuksen asemaa ja elämää kukin omalla tavallaan. Suullinen perimätieto muuntuu aina edetessään ja tuo uutta mukanaan.
- Esko
Pasi Toivonen kirjoitti:
Olen samaa mieltä kanssasi Koraanin inhimillisen luonteen huomioimisesta. En yrittänyt mitenkään olla täydellinen havainnoissani. Nämä huomasin ensimmäisten joukossa.
Korostan vielä, etten ole täällä pilkkaamassa muslimeja enkä häpäisemässä Koraania. Minusta Koraani vain on - vlipittömästi ja rehellisesti todeten ja perustellen - historiallinen ihmisten laatima kirja.
Mikäli hyväksyttäisiin historiallinen koraanintutkimus ja sitä kautta historiallinen koraaninäkemys (vastakohtana jumalallinen koraaninäkemys), islamin kehittäminen ja nykyaikaistaminen olisi todella helppoa. Ihmiset vapautuisivat menneisyyden vankeudesta ja saisivat elää hyvää elämää ilman ahdistavia rajoituksia.
Olen uudistanut ja päivittänyt kristinuskon nykyaikaan Marian tunnustuksella. Kirkko hyväksyy tänä päivänä historiallisen raamatuntutkimuksen. Jos minulla olisi aikaa, kirjoittaisin vastaavan teoksen asiallisesti myös islamista nimellä Al Mu Minuun tunnustus (Uskovien tunnustus). Se olisi päivitys klassiseen islamiin.Et ole vielä oppinut sitä, ettei islamia saa kritisoida rangaistuksetta. Minua on uhattu tapolla n.3-4 kertaa ja lisäksi on olemassa yleiset tappouhkaukset kaikkia profeetan pilkkaajia kohtaan.
Kaikkia tämänkin foorumin islam-kriitikoita on uhattu tapolla. On parempi esiintyä anonyymina. - Pasi Toivonen
Esko kirjoitti:
Et ole vielä oppinut sitä, ettei islamia saa kritisoida rangaistuksetta. Minua on uhattu tapolla n.3-4 kertaa ja lisäksi on olemassa yleiset tappouhkaukset kaikkia profeetan pilkkaajia kohtaan.
Kaikkia tämänkin foorumin islam-kriitikoita on uhattu tapolla. On parempi esiintyä anonyymina.Vai niin. Mitäpä Eskon varoituksiin sanovat tämän palstan muslimit? Haluatteko tappaa minut? Mitä väärää minä olen mukamas tehnyt? Koraani kehottaa väittelemään siivosti!
Onko muslimien joukossa niin pimeitä tyyppejä, että suututaan asiallisesta kritiikistä. Minähän teen teille ison palveluksen päivittäessäni islamin nykyaikaan, kun kukaan muu ei sitä uskalla tehdä historian ja Muhammedin pelosta. Historia ei aina suju niin kuin jälkipolvet tai suurmiehet toivoisivat.
Muslimit, äly hoi älä jätä! Koraani itsekin kieltää jossakin kohdassa tappamisen. Noudatetaan sitä kohta suosiolla, niin hyvä tulee. Pyydän myös jättämään Eskon rauhaan! - Tuntematon veli
Pasi Toivonen kirjoitti:
Vai niin. Mitäpä Eskon varoituksiin sanovat tämän palstan muslimit? Haluatteko tappaa minut? Mitä väärää minä olen mukamas tehnyt? Koraani kehottaa väittelemään siivosti!
Onko muslimien joukossa niin pimeitä tyyppejä, että suututaan asiallisesta kritiikistä. Minähän teen teille ison palveluksen päivittäessäni islamin nykyaikaan, kun kukaan muu ei sitä uskalla tehdä historian ja Muhammedin pelosta. Historia ei aina suju niin kuin jälkipolvet tai suurmiehet toivoisivat.
Muslimit, äly hoi älä jätä! Koraani itsekin kieltää jossakin kohdassa tappamisen. Noudatetaan sitä kohta suosiolla, niin hyvä tulee. Pyydän myös jättämään Eskon rauhaan!Koraani kieltää muille nauramisen ja muiden pilkkamisen, joten trollaus on kielletty. Kuka hän onkin, palat helvetin tulessa, uhkaa suuri Jumala. Tee parannus ja pyydä anteeksi syntiäsi!
Islamin kritiikki ei ole pilkkaamista eikä nauramista. Tästä on leikki kaukana. Me tuomme tietoa pimeydessä eläville ja niille, jotka ovat olleet sokeita omalle uskonnolleen syntymästään asti. Äly hoi, älä jätä! Ihminen on varustettu terveellä järjellä, jotta hän voi arvioida asioita.
Ja ihminen, mikä on sinun viisautesi Jumalan viisauden rinnalla! Mikä sinä olet arvioimaan Jumalan toimintaa? Vain rakkaudesta tiedät, mikä on lähtöisin Jumalasta ja mikä ei.
Rakkaudella sinun pitää koetella kaikki profeetat ja kuten huomaat, Muhammedin opetukset eivät kestä rakkauden kritiikkiä. Tämä on ollut minun kritiikkini sisältö, ei mikään muu. Rakkaudesta totuus tunnetaan ja Jumalan ihmiset.
Oman uskonnon arvon romahdus ei ole mukavaa huomata, mutta totuuden nimissä meidän on paljastettava kaikkien uskontojen epäkohdat. Haluatko tietää, mitkä ovat kristinuskon epäkhdat ja inhimilliset piirteet. Olen paljastanut nekin, mutta senhän sinä jo tiedätkin, koska olen rehellinen ihminen ja koska olet lukenut teokseni.
Oi, islamin pyhät miehet, miksi ette vastaa minulle? Onko totuuteni tukkinut suunne? Uskallatko nousta totuuden tuojaa vastaan? Muista mitä Jumalasi on sanonut? Hän ei rakasta rauhanrikkojaa ja väärämielisiä. Se, joka totuutta opettaa, on oikeamielinen. Rakkaudesta tunnet totuuden! Vain siitä! - Tuntematon veli
Tuntematon veli kirjoitti:
Koraani kieltää muille nauramisen ja muiden pilkkamisen, joten trollaus on kielletty. Kuka hän onkin, palat helvetin tulessa, uhkaa suuri Jumala. Tee parannus ja pyydä anteeksi syntiäsi!
Islamin kritiikki ei ole pilkkaamista eikä nauramista. Tästä on leikki kaukana. Me tuomme tietoa pimeydessä eläville ja niille, jotka ovat olleet sokeita omalle uskonnolleen syntymästään asti. Äly hoi, älä jätä! Ihminen on varustettu terveellä järjellä, jotta hän voi arvioida asioita.
Ja ihminen, mikä on sinun viisautesi Jumalan viisauden rinnalla! Mikä sinä olet arvioimaan Jumalan toimintaa? Vain rakkaudesta tiedät, mikä on lähtöisin Jumalasta ja mikä ei.
Rakkaudella sinun pitää koetella kaikki profeetat ja kuten huomaat, Muhammedin opetukset eivät kestä rakkauden kritiikkiä. Tämä on ollut minun kritiikkini sisältö, ei mikään muu. Rakkaudesta totuus tunnetaan ja Jumalan ihmiset.
Oman uskonnon arvon romahdus ei ole mukavaa huomata, mutta totuuden nimissä meidän on paljastettava kaikkien uskontojen epäkohdat. Haluatko tietää, mitkä ovat kristinuskon epäkhdat ja inhimilliset piirteet. Olen paljastanut nekin, mutta senhän sinä jo tiedätkin, koska olen rehellinen ihminen ja koska olet lukenut teokseni.
Oi, islamin pyhät miehet, miksi ette vastaa minulle? Onko totuuteni tukkinut suunne? Uskallatko nousta totuuden tuojaa vastaan? Muista mitä Jumalasi on sanonut? Hän ei rakasta rauhanrikkojaa ja väärämielisiä. Se, joka totuutta opettaa, on oikeamielinen. Rakkaudesta tunnet totuuden! Vain siitä!Korjaan. Otsikko oli väärin.
Koraani kieltää muille nauramisen ja muiden pilkkamisen, joten trollaus on kielletty. Kuka hän onkin, palat helvetin tulessa, uhkaa suuri Jumala. Tee parannus ja pyydä anteeksi syntiäsi!
Islamin kritiikki ei ole pilkkaamista eikä nauramista. Tästä on leikki kaukana. Me tuomme tietoa pimeydessä eläville ja niille, jotka ovat olleet sokeita omalle uskonnolleen syntymästään asti. Äly hoi, älä jätä! Ihminen on varustettu terveellä järjellä, jotta hän voi arvioida asioita.
Ja ihminen, mikä on sinun viisautesi Jumalan viisauden rinnalla! Mikä sinä olet arvioimaan Jumalan toimintaa? Vain rakkaudesta tiedät, mikä on lähtöisin Jumalasta ja mikä ei.
Rakkaudella sinun pitää koetella kaikki profeetat ja kuten huomaat, Muhammedin opetukset eivät kestä rakkauden kritiikkiä. Tämä on ollut minun kritiikkini sisältö, ei mikään muu. Rakkaudesta totuus tunnetaan ja Jumalan ihmiset.
Oman uskonnon arvon romahdus ei ole mukavaa huomata, mutta totuuden nimissä meidän on paljastettava kaikkien uskontojen epäkohdat. Haluatko tietää, mitkä ovat kristinuskon epäkhdat ja inhimilliset piirteet. Olen paljastanut nekin, mutta senhän sinä jo tiedätkin, koska olen rehellinen ihminen ja koska olet lukenut teokseni.
Oi, islamin pyhät miehet, miksi ette vastaa minulle? Onko totuuteni tukkinut suunne? Uskallatko nousta totuuden tuojaa vastaan? Muista mitä Jumalasi on sanonut? Hän ei rakasta rauhanrikkojaa ja väärämielisiä. Se, joka totuutta opettaa, on oikeamielinen. Rakkaudesta tunnet totuuden! Vain siitä! - vexxxi
Esko kirjoitti:
Et ole vielä oppinut sitä, ettei islamia saa kritisoida rangaistuksetta. Minua on uhattu tapolla n.3-4 kertaa ja lisäksi on olemassa yleiset tappouhkaukset kaikkia profeetan pilkkaajia kohtaan.
Kaikkia tämänkin foorumin islam-kriitikoita on uhattu tapolla. On parempi esiintyä anonyymina.Mutta jos islamia ei saa kritisoida, miten ihmiset voivat väitellä asiasta?
olen itse "tai pitäisi olla" muslimi mutta en ole vielä löytänyt kunnon todistetta siitä kun ihmisten kanssa kun väittelee asiasta ne vaan sanoo ettei koraania saa arvostella. Kuka kääntyisi Islamin uskoon jos ei saa kunnon kinastelua aikaseksi muslimin kannsa??? - vexxxi
Pasi Toivonen kirjoitti:
Vai niin. Mitäpä Eskon varoituksiin sanovat tämän palstan muslimit? Haluatteko tappaa minut? Mitä väärää minä olen mukamas tehnyt? Koraani kehottaa väittelemään siivosti!
Onko muslimien joukossa niin pimeitä tyyppejä, että suututaan asiallisesta kritiikistä. Minähän teen teille ison palveluksen päivittäessäni islamin nykyaikaan, kun kukaan muu ei sitä uskalla tehdä historian ja Muhammedin pelosta. Historia ei aina suju niin kuin jälkipolvet tai suurmiehet toivoisivat.
Muslimit, äly hoi älä jätä! Koraani itsekin kieltää jossakin kohdassa tappamisen. Noudatetaan sitä kohta suosiolla, niin hyvä tulee. Pyydän myös jättämään Eskon rauhaan!Katsos kun muslimit haluaisi että niiden uskontoon vain uskotaan. Ei inkään lainen väittely asiasta kelpaa ja kun kysyt jotakin edes sellaista pientä todistetta ne sanoo siihen että jumala on lähettänyt meile Koraanin todisteeksi...eli ympyrää mennään koko ajan.
Toivottavasti joku ymmärtää mitä tarkoitan. - Huoltojoukko
vexxxi kirjoitti:
Mutta jos islamia ei saa kritisoida, miten ihmiset voivat väitellä asiasta?
olen itse "tai pitäisi olla" muslimi mutta en ole vielä löytänyt kunnon todistetta siitä kun ihmisten kanssa kun väittelee asiasta ne vaan sanoo ettei koraania saa arvostella. Kuka kääntyisi Islamin uskoon jos ei saa kunnon kinastelua aikaseksi muslimin kannsa???Ajattele nyt, hyvä mies! Jos luovut islamista , sinut on tapettava. Mitä järkeä on kannnattaa tällaista hulluutta? Mikään muu uskonto ei salli vaimojen hakkaamista tai lasten hyväksikäyttöä? Edellinen opetus löytyy Koraanista ja jälkimmäinen hadithista.
Miten pitkään muslimit jaksavat olla epärehellisiä Koraanin äärellä ja huijaavat itseään luulemalla itse Paholaisen tekstejä Jumalan sanaksi? Sillä vain Suuri Saatana voi käskeä tappamaan ihmisiä ja tekemään ennen näkemätöntä pahaa!
Eivätkö muslimit jo itke sydämessään rakkautta ja anele tosi Jumalan perään? Onko sydämesi kovettunut ja mielesi toivoton näkemään Jumalan rakkautta ja Jeesuksen ymmärtäväisiä kasvoja? Jeesus itkee sinun puolestasi ja tahtoo pelastaa sinut ikuiseen elämään ja tuoda rakkauden sinne, missä tyhjyys ja väkivalta tappoivat kaiken lämmön ja armon.
"Tule muslimiveljeni, Herralla on sinulle asiaa. Hän ei ole sinua unohtanut! Tule, vielä kun kerkiät. Hän on sinut nmeltä kutsunut." - Pasi Toivonen
Huoltojoukko kirjoitti:
Ajattele nyt, hyvä mies! Jos luovut islamista , sinut on tapettava. Mitä järkeä on kannnattaa tällaista hulluutta? Mikään muu uskonto ei salli vaimojen hakkaamista tai lasten hyväksikäyttöä? Edellinen opetus löytyy Koraanista ja jälkimmäinen hadithista.
Miten pitkään muslimit jaksavat olla epärehellisiä Koraanin äärellä ja huijaavat itseään luulemalla itse Paholaisen tekstejä Jumalan sanaksi? Sillä vain Suuri Saatana voi käskeä tappamaan ihmisiä ja tekemään ennen näkemätöntä pahaa!
Eivätkö muslimit jo itke sydämessään rakkautta ja anele tosi Jumalan perään? Onko sydämesi kovettunut ja mielesi toivoton näkemään Jumalan rakkautta ja Jeesuksen ymmärtäväisiä kasvoja? Jeesus itkee sinun puolestasi ja tahtoo pelastaa sinut ikuiseen elämään ja tuoda rakkauden sinne, missä tyhjyys ja väkivalta tappoivat kaiken lämmön ja armon.
"Tule muslimiveljeni, Herralla on sinulle asiaa. Hän ei ole sinua unohtanut! Tule, vielä kun kerkiät. Hän on sinut nmeltä kutsunut."Ensimmäinen viestini oli varmaan monista liian pitkä. Kokoan tähän rehellisen arviointini islamista lähinnä Koraanin perusteella. Haditheja olen läpikäynyt vasta muutamia kymmeniä. Näin on helpompi saada kokonaiskuva aiheesta.
Arvioni on täysin subjektiivinen ja voi muuttua tutkiessani lisää asioita. Olen valmis arvioimaan asioita uudelleen kunhan vastatodisteita löytyy. Olen voinut ymmärtää myös asioita ja islamia väärin historiantutkimuksen valossa. En väitä olevani arviossani oikeassa. Muiden tehtävä on arvioida olenko oikeassa arviossani.
Koraani on yhdessä islamilaisen perimätiedon eli hadithin kanssa islamin opetuksen ylin ohje. Koraani kuvaa arabialaisen profeetan Muhammedin historiallista tulkintaa Jumalan sanomasta. Koraani itse väittää olevansa Jumalan ilmoitusta Muhammedille.
Koraanissa on 114 lukua eli suuraa. Koraani on selkeä Jumalan käskyjen kokoelma, myös sen oman todistuksen mukaan. Siinä kerrotaan myös paljon Raamatun kertomuksia niitä uudelleen muokaten ja esitetään kannanottoja kirkon historiasta sekä Jeesuksen elämästä.
Koraanin pääopetuksia ovat kehotus uskoa Jumalaan ja tehdä hyvää elämässä. Teos varoittaa epäuskoisia joutumasta helvettiin. Koraani sisältää myös paljon tilannekohtaisia elämänohjeita, ylistystä Jumalalle sekä mainintoja Jumalan retkistä, jotka viittaavat sodankäyntiin islamin puolustamiseksi naapuriheimojen tai -kansojen kanssa.
Koraani on käskyjen suhteen ainakin osaksi epäyhtenäinen ja ristiriitainen kirja, mikä on ymmärrettävää pitkän syntyhistoriansa vuoksi. Koraanin sisältö on syntynyt noin 20 vuoden kuluessa. Teos kuvastaa myös oman aikansa mieskeskeistä vallankäyttöä.
Islamilaiseen perimätietoon kuuluu yli 600 000 Muhammedin opetusten katkelmaa. Nämä opetukset ovat syntyneet 200 vuotta Muhammedin kuoleman jälkeen, mikä antaa aihetta epäillä islamin piirissä vallinneeseen suullisen perimätiedon luovaan sepittämiseen. Suurin osa perimätiedosta on myöhempää lisäystä Muhammedin opetuksiin ja hänen nimiimsä pantua sekä Koraanin opetusten tarkentamista ja monipuolistamista.
Koraanin suurimmat epäkohdat koskevat sen inhimillisen ja historiallisen luonteen kieltämistä, luonnontieteen vastaisia opetuksia ihmisen synnystä, orjuuden ja verikoston hyväksymistä sekä ihmisarvon loukkaamista ja riittämätöntä lähimmäisenrakkautta.
Koraanin opetus miesten ja naisten suhteista rikkoo tasa-arvoa sekä sallii naisten kurittamisen. Koraani todistaa myös Muhammedin käyttäneen väkivaltaa epäuskoisia vastaan ja tehneen erilaisia epäpuhtauslistoja ruuasta sekä ihmisistä.
Koraani ei sisällä kehotusta kaikkia ihmisiä kohtaan osoitettavasta ehdottomasta lähimmäisenrakkaudesta. Koraanin mukaan uskovaisen ei pidä ystävystyä eikä mennä naimisiin epäuskoisen kanssa.
Koraani käskee katkomaan varkaalta kädet ja rukoilemaan öisin. Käsitys Jumalasta on julma ja monin kohdin vihaa täynnä epäuskoisia kohtaan.
Koraani sisältää myös historiallisia virheitä kirkon historiaa kuvatessaan. Koraanin mukaan Jumala auttoi varhaiskristittyjä pääsemään vihollisistaan voittoon, vaikka todellisuudessa varhaiskristityt elivät pitkään Rooman valtakunnassa keisarin väkivaltaisten vainojen alla. Koraanin mukaan kirkko jakaantui lahkoihin vasta saatuaan Muhammedin väärentämättömän sanoman. Varhaiskristityillä oli historiallisen raamatuntutkimuksen mukaan erilaisia tulkintaeroja ja ryhmäkuntia heti Jeesuksen kuoleman jälkeen.
Koraanin mukaan Jumalaan uskovat ja hyvää tekevät pääsevät taivaaseen kuoleman jälkeen, mutta toisaalta vain ne, jotka uskovat islamiin pelastuvat helvetin tulelta. Koraanin opetus viimeisestä tuomiosta on siis hyvin ristiriitainen. Koraani ei myöskään ota kantaa, milloin ihminen tietää tehneensä riittävästi hyvää ja liikaa vääryden tekoja. Ihmisen kohtalo kuoleman jälkeen jää epävarmaksi ja ratkaisematta Koraanissa.
Islamilaisen perimätiedon kyseenalaisimmat opetukset koskevat ihmisarvon loukkauksia. Perimätiedon mukaan islamista luopuneen henkilön saa tappaa. Sama koskee epäuskoisia hänen harjoitettuaan jumalanpilkkaa islamin arvioimisessa tai kyseenalaistaessaan islamin levittäminen.
Jokaisen kohdan voi todistaa viittaamalla johonkin kohtaan Koraanissa tai hadithissa. Muiden tehtävä on arvioida olenko oikeassa arviossani. - vexxxi
Huoltojoukko kirjoitti:
Ajattele nyt, hyvä mies! Jos luovut islamista , sinut on tapettava. Mitä järkeä on kannnattaa tällaista hulluutta? Mikään muu uskonto ei salli vaimojen hakkaamista tai lasten hyväksikäyttöä? Edellinen opetus löytyy Koraanista ja jälkimmäinen hadithista.
Miten pitkään muslimit jaksavat olla epärehellisiä Koraanin äärellä ja huijaavat itseään luulemalla itse Paholaisen tekstejä Jumalan sanaksi? Sillä vain Suuri Saatana voi käskeä tappamaan ihmisiä ja tekemään ennen näkemätöntä pahaa!
Eivätkö muslimit jo itke sydämessään rakkautta ja anele tosi Jumalan perään? Onko sydämesi kovettunut ja mielesi toivoton näkemään Jumalan rakkautta ja Jeesuksen ymmärtäväisiä kasvoja? Jeesus itkee sinun puolestasi ja tahtoo pelastaa sinut ikuiseen elämään ja tuoda rakkauden sinne, missä tyhjyys ja väkivalta tappoivat kaiken lämmön ja armon.
"Tule muslimiveljeni, Herralla on sinulle asiaa. Hän ei ole sinua unohtanut! Tule, vielä kun kerkiät. Hän on sinut nmeltä kutsunut."Tunnet nakojaan todella hyvin Koraanin ettei sinun kans edes kannata vaitella asiasta.
Kysympa vaan etta muslimitko ovat ne jotka on niita pedofiileja ja vaimonsa hakkaaija vai ne kristityt jotka tosiaan pakenee vaimojaan Thaimaahan ja harrastaa pedofiliaa jopa poikien kanssa.
En ole muslimi mutta tunnen Islamin melko hyvin ja asun itse Lahi-idassa, ja tiedan sen verran hyvin etta taalla naitetaan nuorena mutta jos luet koraanin niin voisit ymmartaa etta niita on kohdelteva todella hyvin ja jokaisen musliminhan taytyy noudattaa Koraania.
Niinkun sanoin turha vaitella "vahatietoisen" kanssa. - Pasi Toivonen
vexxxi kirjoitti:
Tunnet nakojaan todella hyvin Koraanin ettei sinun kans edes kannata vaitella asiasta.
Kysympa vaan etta muslimitko ovat ne jotka on niita pedofiileja ja vaimonsa hakkaaija vai ne kristityt jotka tosiaan pakenee vaimojaan Thaimaahan ja harrastaa pedofiliaa jopa poikien kanssa.
En ole muslimi mutta tunnen Islamin melko hyvin ja asun itse Lahi-idassa, ja tiedan sen verran hyvin etta taalla naitetaan nuorena mutta jos luet koraanin niin voisit ymmartaa etta niita on kohdelteva todella hyvin ja jokaisen musliminhan taytyy noudattaa Koraania.
Niinkun sanoin turha vaitella "vahatietoisen" kanssa.Maailma ei ole mustavalkoinen. Lasten seksuaalistä hyävksikäyttöä tapahtuu varmaan kaikissa kulttuureissa, mutta uskonnon perustajista vain Muhammed näyttää harrastaneen seksiä 9-vuotiaan lapsen kanssa. Tästä on jonkinlaisia lähdetietoja ja Muhammedin esimerkkki kelpaa kaikille muslimeille, mutta tietenkään kukaan ei kehtaa nykyään toimia noin.
Minä en puolustele kenenkään seksiä lasten kanssa. Se on syntiä, kuka tahansa asialla oli. Aiemmin murrosikä alkoi vielä myöhemmin, joten tällainen on julmaa käytöstä yli 40-vuotiaala mieheltä.
En ole myöskään puhunut islamilaisesta avioliittokäsityksestä mitään. Siihen en ota kantaa, koska se on täysi-ikäisten kansalaisoikeus. Esko kirjoitti:
Et ole vielä oppinut sitä, ettei islamia saa kritisoida rangaistuksetta. Minua on uhattu tapolla n.3-4 kertaa ja lisäksi on olemassa yleiset tappouhkaukset kaikkia profeetan pilkkaajia kohtaan.
Kaikkia tämänkin foorumin islam-kriitikoita on uhattu tapolla. On parempi esiintyä anonyymina.Jos lähtökohta ei olisi niin negatiivinen, olisin perustamassa islamin vastustajat ry:tä. Tästä olisi se seuraus, että aina kun muhammettilainen kiihkoilija sanoisi jotain sen suuntaista, että islamin vastustajat pitää likvidoita, hänet voisi vetää oikeuteen uhkailusta.
Mutta eipä siinä taida olla sinänsä muuta vaihtoehtoa kuin laittaa luottamuksensa Jumalaan, että hän on laskenut päivämme. Nimittäin vaikeneminen islamin nimissä tehdystä vihankylvöstä ei ole mikään ratkaisu. Voi miten moni poliitikkokin sanoo: "minulla ei ole mitään islamin vastaan". Parempi olisi sanoa: "minulla ei ole mitään rauhaa rakastavia muslimeja vastaan". Islamin leviäminen perustuu osin terroriin, joka ilmenee mm. niin, että islamin vastustajia uhtataan kuolemalla ja islamista eroonpyrkiviä samoin (yli 30% Britannia musliminuorista hyväksyi islamista vapautuvien tappamisen). On islamissa toki myös porkkanoita, mutta ei niistä nyt enempää.
Anti-islamismin oikeutus länsimaissa pitää pitää esillä, vaikka lähtökohta onkin negatiivinen enkä pidä tuota otsikon yhdistystä edes suotavana. Parempia yhdistyksiä voisi olla "Turva islamilta ry" tai "Islamin uhrien tuki ry". Ehkä kaikkein paras ratkaisu on kuitenkin tukea kristillistä muslimilähetystyötä.- kaulahuivifin
tuttumies kirjoitti:
Jos lähtökohta ei olisi niin negatiivinen, olisin perustamassa islamin vastustajat ry:tä. Tästä olisi se seuraus, että aina kun muhammettilainen kiihkoilija sanoisi jotain sen suuntaista, että islamin vastustajat pitää likvidoita, hänet voisi vetää oikeuteen uhkailusta.
Mutta eipä siinä taida olla sinänsä muuta vaihtoehtoa kuin laittaa luottamuksensa Jumalaan, että hän on laskenut päivämme. Nimittäin vaikeneminen islamin nimissä tehdystä vihankylvöstä ei ole mikään ratkaisu. Voi miten moni poliitikkokin sanoo: "minulla ei ole mitään islamin vastaan". Parempi olisi sanoa: "minulla ei ole mitään rauhaa rakastavia muslimeja vastaan". Islamin leviäminen perustuu osin terroriin, joka ilmenee mm. niin, että islamin vastustajia uhtataan kuolemalla ja islamista eroonpyrkiviä samoin (yli 30% Britannia musliminuorista hyväksyi islamista vapautuvien tappamisen). On islamissa toki myös porkkanoita, mutta ei niistä nyt enempää.
Anti-islamismin oikeutus länsimaissa pitää pitää esillä, vaikka lähtökohta onkin negatiivinen enkä pidä tuota otsikon yhdistystä edes suotavana. Parempia yhdistyksiä voisi olla "Turva islamilta ry" tai "Islamin uhrien tuki ry". Ehkä kaikkein paras ratkaisu on kuitenkin tukea kristillistä muslimilähetystyötä.Kaikkein paras ratkaisu klassien islamin lieveilmiöiden torjumiseen on valistus ja modernien tulkintojen kannattaminen sekä tieteen korostaminen asioiden käsittelyssä. Konservatiivit uskovaiset lännessä ovat parasta mahdollista mainosta ateismille. Maailma tarvitsee uusia vaihtoehtoja ja visioita. Klassiset tulkinnat vievät ojaan lopulta.
- niiiiiiinpä
no niin pasi toivonen... kaipa haluaisit modernisoida kaikkea... jospa pysyisit vain siellä kristinuskon modernisoijana!! sitä kun nyt ollaan modernisoitu ja muokkailtu ennenkin aina vaan uuteen uskoo... sanomaa kun sit taas tuppaa muuttumaan, mutteihän se menoa haittaa... senkun vaan modernisoidaan! eikö?
http://www.pasi.toivonen.fidisk.fi/site/Modernia teologiaa/Modernia teologiaa.html
ihanko itse keksit ton Maria jutun?? - SITÄ OLLAAN??
Halveksin sinua pasi toivonen! et ole edes sen arvoinen, että kanssasi kannattaisi keskustella!
tiedätkö mitä tarkoittaa!
HASPI ALLAH WA NAMAL HAGIIM!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83266MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681838Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5401539Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin751146Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja60966Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59796Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758