Varasin ajan

Varasin ajan Ilterille Ruotsiin. Menen parin kuukauden kuluttua tukansiirtoon. Kallista on, mutta käyttävät siellä tekniikkaa, jossa siirretään pari hiusta kerrallaan, eikä tarvitse leikata kahden kymmenen sentin suikaletta niskasta niin kuin suomalaisilla klinikoilla.

En edes tarvinnut käydä siellä. Lähetin valokuvat emaililla ja aika varattiin niiden perusteella.
Onko kellään kokemusta ko. klinikan toiminnasta ja tuloksista?
112114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

olla joku joka oli käynyt Ilterillä mutta jolla ei ollut siirteet kasvaneet käytännössä ollenkaan. Tiedä sitten että oliko keksitty tarina, mutta otata ihmeessä vähintäänkin kunnon kuvat päästä (siis sellaisella tarkkuudella että yksittäisetkin hiukset näkyy, ja joka vinkkelistä) ainakin siirtoalueilta, että on sitten jotain mihin vedota jos epäselvyyksiä tulee.

Onnea silti, toivottavasti tulee hyvät tulokset.

Äänestä
  • Olen nähnyt tuloksia (kuvissa) eikä ne oikein ole vakuuttaneet. Miksi mennä Ilterille kun samaan hintaan pääsee paremmallekin? Alan ehdottomat huiput löytyvät Pohjois-Amerikasta ja dollarin kurssi on juuri nyt halpa.

    Äänestä

  • jussi. kirjoitti:

    Olen nähnyt tuloksia (kuvissa) eikä ne oikein ole vakuuttaneet. Miksi mennä Ilterille kun samaan hintaan pääsee paremmallekin? Alan ehdottomat huiput löytyvät Pohjois-Amerikasta ja dollarin kurssi on juuri nyt halpa.

    Ilterillä 3kk sitten, otin 600 siirrettä, niin ei tarvinnut leikata kokonaan kaljuksi. Hiukset peittivät alueen josta siirrännäiset otettiin.
    Hyvin tuntuu kasvavan vaikka onkin vielä aika lyhyttä. Jos kasvaa hyvin niin haen syksyllä uuden satsin, koska kokonais tarpeeni olisi noin 1500.
    Hyvä puoli ettei kukaan ole huomannut kun pieni ja siisti operaatio.
    Millaista siirremäärä suunnitellut?

    Äänestä

  • Jarte kirjoitti:

    Kuvien perusteella Ilterissä päättelivät, että 2000 siirrettä on sopiva määrä. Tekevät kahdessa sessiossa.

    Äänestä

  • hieman kalju kirjoitti:

    Kuvien perusteella Ilterissä päättelivät, että 2000 siirrettä on sopiva määrä. Tekevät kahdessa sessiossa.

    määrällä saa jo aika paljon aikaan, joudut vaan ajelee koko pääsi kaljuksi. Vaikka loppupelissä ei toi kovin isoa aluetta peitä jos ne laittaa täysin kaljuun kohtaan. Itselläni on korkeat ohimolahdekkeet ja ne mun 600 laski sitä noin 1cm alaspäin. Molemmille puolille sain noin 1cm X 5cm alueet. Uskaltaisin suositella Ilteriä, itse kyselin silloin suosituksia ja vakuutuin Ilterin taidoista.

    Äänestä

  • mikkoboy kirjoitti:

    Löysin googlettamalla mainitsemasi jutun, koska itsekin muistin tämän tapauksen tältä foorumilta.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000625&posting=22000000021133771

    kellä ei siirto ole onnistunut odotetulla tavalla on kyseinen henkilö. operaation onnistumista on vaikea mitata koska siirteet on istutettu oman harvan tukan joukkoon. oikeesti jos päälaki on harva niin ei sillä 2000 siirteelläkään ihmeitä tehdä, se täytyy muistaa. helpompi tutkia tuloksia jos siirteet istutetaan kaljuun kohtaan.

    ja vitut, sanoisin. Ainoa tänne palstalle postaillut paremminkin. Olen kyllä sitä mieltä että kannattaisi mennä ison meren taakse, ei se edes tule sen kalliimmaksi.

    Ilterillä on käsittääkseni vasta muutaman vuoden kokemus alalta, ei voi mitenkään verrata alan huippuihin jotka tehneet duunia jopa vuosikymmeniä...

    jaksaa lähteä hiuksia siirtää noin pitkälle niin ei varmaan huono vaihtoehto.
    itse silloin asetin vain kaksi vaihtoehtoa, nordström ja ilter. jälkimmäinen vakuutti paremmin ja tyytyväinen olen ollut.

    jos oot tyytyväinen, tarkoitus ei ollut mollata Ilteriä vaan tuoda lähinnä muita vaihtoehtoja alkup. kyselijälle.

    Äänestä

  • jussi. kirjoitti:

    Olen nähnyt tuloksia (kuvissa) eikä ne oikein ole vakuuttaneet. Miksi mennä Ilterille kun samaan hintaan pääsee paremmallekin? Alan ehdottomat huiput löytyvät Pohjois-Amerikasta ja dollarin kurssi on juuri nyt halpa.

    "Alan ehdottomat huiput löytyvät Pohjois-Amerikasta ja dollarin kurssi on juuri nyt halpa."

    Tekniikan yksi kehittäjä, eli Dr. Woods kylläkin löytyy Australiasta.
    Ei sillä etteikö USAstakin löytyisi päteviä lekureita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hieman kalju kirjoitti:

Varasin ajan Ilterille Ruotsiin. Menen parin kuukauden kuluttua tukansiirtoon. Kallista on, mutta käyttävät siellä tekniikkaa, jossa siirretään pari hiusta kerrallaan, eikä tarvitse leikata kahden kymmenen sentin suikaletta niskasta niin kuin suomalaisilla klinikoilla.

En edes tarvinnut käydä siellä. Lähetin valokuvat emaililla ja aika varattiin niiden perusteella.
Onko kellään kokemusta ko. klinikan toiminnasta ja tuloksista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu