vauvat tällaisia ?
Eli kysymys siitä, että onko muiden vauvat samanlaisia:
Ulkona vauva nukkuu ihan ok ja samoin
sisällä kun pikkuinen (3 kk) nukkuu äidin vieressä. Mutta kun äiti poistuu vierestä niin heti herää. Eli vierekkäin ollaan saatettu nukkua jo vaikka tunti ja pikkuinen on tosi sikeässä unessa. Saa vaikka nostella raajoja. Ei herää. Mutta kun äiti lähtee pois, niin muutaman minutin kuluttua pikkuinen on hereillä.
Asia ei siis minua mitenkään haittaa ja ymmärrän sen olevan aivan luonnollista. Olen vain kiinnostunut kuulemaan että onko tässä suhteessa lapsilla paljonkin yksilöllisiä eroja. Itsestäni kun tuntuu niin oudolta se, että joidenkin lapset nukkuvat jopa aivan toisessa sängyssä äidin kanssa. Meillä se ei varmaan onnistuisi.
Eli kysymys siitä, että onko muiden vauvat samanlaisia:
Ulkona vauva nukkuu ihan ok ja samoin
sisällä kun pikkuinen (3 kk) nukkuu äidin vieressä. Mutta kun äiti poistuu vierestä niin heti herää. Eli vierekkäin ollaan saatettu nukkua jo vaikka tunti ja pikkuinen on tosi sikeässä unessa. Saa vaikka nostella raajoja. Ei herää. Mutta kun äiti lähtee pois, niin muutaman minutin kuluttua pikkuinen on hereillä.
Asia ei siis minua mitenkään haittaa ja ymmärrän sen olevan aivan luonnollista. Olen vain kiinnostunut kuulemaan että onko tässä suhteessa lapsilla paljonkin yksilöllisiä eroja. Itsestäni kun tuntuu niin oudolta se, että joidenkin lapset nukkuvat jopa aivan toisessa sängyssä äidin kanssa. Meillä se ei varmaan onnistuisi.
Vastaukset 28
Vanhimmat
kai se on osin yksilöllistä ja ainakin siinä määrin opetettua, että vanhemmat suostuu siihen ja antaa nukkua vieressä. Mutta meillä oli ihan sama, ainoalla erotuksella, että meillä ei nukkunut edes vaunuisa. Jossain vaiheessa yritin huijata, kun vauva nukkui vain käsi kädessä, että annoin käteen lahjaksi saadun nihkeän ainun purukalan, mutta eipä silläkään kauaa huijattu.
Ja kyllähän se mamman kainalo on niin lämmmin, että herää siihen, kun pois lähtee. Meillä poika on jo toisella vuodella ja vieläkään ei nuku ku max 1/2 tuntia ilman äitiä. Yötkin vieressä ja monta kertaa yössä kiepsahtaa kainallon kylki kylkeen kiinni.
Taitaa olla osasyynä sekin, että meillä on iso tuplaleveä peitto, jonka alla lapsikin nukkuu. Onhan se sen verran iso ja raskas ja lämmin, ettei vedä Kelan vauvapeitto vertoja lainkaan. Herää siihen suunnanmieskin, että minkä höyhensarjalaisen ne on päälle laittaneet, kun omaan sänkyyn on siirretty...
toisessa huoneessa! mutta ei se varmaan helposti teiltä onnistu, jos olet jo kolme kuukautta lapsen opettanut nukkumaan vieressä. minä opetin lapsen aivan vauvasta lähtien nukkumaan omassa huoneessaan, aluksi kehdossa ja sittemmin pinnasängyssä. mielestäni se on jonkin verran tempperamenttikysymys, mutta suurimmaksi osaksi opettamiskysymys. jos on helposti rauhottuva lapsi, on nukkuminen kaikkineen helpompaa, kuin vaativimmilla tapauksilla. meillä ei myöskään koskaan olla mitenkää nukutettu lasta unille, vaan on nukahtanut omia aikojaan sänkyynsä - tosin aivan vauvana nukahti tissille ja siitä sitten kannettiin omaan sänkyynsä, minne jäi mukisematta. nyt ei ainakaan tarvitse opettaa pois siitä perhepedistä, mitä moni tälläkin palstalla pähkäilee. viereen nukuttaminen on monesti varmaan se helpoin ja kivuttomin konsti, kun väsyneenä haluaa että asiat sujuisivat mahdollisimman jouhevasti. minä taas en kokenut mitenkään raskaana nousta 3-4 kertaa yössä imettämään vauvaa toiseen huoneeseen, röyhtäyttää ja palata omaan sänkyyn. kun lopetin yötissittelyt lapsen ollessa vajaa 6kk, on hän nukkunut 12-13 tuntia putkeen omassa sängyssään omassa huoneessaan. pari kertaa on tainnut jotakin huudella keskellä yötä, mutta siinä se.
Meillä myös nukutettiin lapsi omaan huoneeseen. Ja hyvin nukkuukin 90% ajasta 6-12tunnin unia.
Nyt vaan äipällä kauhea ongelma! näen joka yö painajaisia siitä, että lapseni on kuollut.
Painajaiset rauhoittuu hieman kun nukun lastenhuoneessa sohvalla ja kuulen neidin hengittävän. Onko kaizulla ollut jotain tälläistä?
painajaisia en ole nähnyt, tosin pahoja unia silloin tällöin ja poikkeuksetta olen silloin unohtanut lapseni johonkin ja etsin häntä paniikissa ympäriinsä... illalla ennen nukkumaan menoa kyllä piipahdan tytön huoneessa katsomassa että kaikki on ok. tiedän kyllä että on, mutta oman mieleni rauhoittamiseksi - ja onhan sitä omaa nukkuvaa lasta ihana hetki katsella!
joku viisas on sanonut, että unet juontavat juurensa edellisen päivän tapahtumista ja ajatuksista. voiko olla niin, että pelkäät melko paljon lapsesi kuolevan (sehän on jokaisen äidin pahin pelko) ja painajaisten kautta käsittelet tätä asiaa? painajaisetkin, vaikka ikäviä ovatkin, kuitenkin unen aikana prossessoivat asioita ja "putsaavat" alitajuntaa. hyvä että olet keksinyt keinon, millä saat nukuttua rauhaisammin.
Sinun tekstisi vauvastasi ja opettamiskysymyksestä.
Onpa hienoa, että sinua ei ole väsyttänyt herätä 3-4 kertaa yössä imettämään. Lapsesi on ilmeisesti myös nukahtanut helposti. Kun siinä päällä on kuukausien mahavaivahuudotkin, niin kyllä sitä mielellään nukkuu yön mahdollisimman ehjänä, kun ei monesti päivisinkään lapsi ole nukkunut. Kertoo hyvin paljon taas, kun helposti nukahtavan vauvan äiti tulee ja puhuu siitä, miten muut opettavat vauvansa nukahtamaan syliin ja viereen.. hoh hoi.
Eikä muuten tarvii meidän ikinä pähkäillä, miten lapsen saa vieroitettua perhepedistä. Hän saa siinä nukkua tasan niin kauan, kuin hyvälle tuntuu. Katsotaan tilannetta sitten joskus, kun hän kävelee että milloin mahdollisesti haluaa kävellä omaan sänkyynsä. Tuskinpa se enää 15-vuotiaana vieressämme nukkuu ;)
Onhan sitä tosiaan kuulemma vauvoja, jotka nukkuvat ihan muina miehinä omassa sängyssään.. mutta meillä on aina ollut selkeää tuo, että tyttö ei oikein yksin nuku. Esim. joskus kun olen iltapäivällä nukahtanut tytön kanssa, on saatettu nukkua kolmekin tuntia putkeen.. eikä tyttö ole sellaista pätkää nyt isompana yksin koskaan nukkunut (vajaa 6kk vanha). Tältä kantilta ajateltuna olisi luonnollisinta olla aina tytön vieressä.. ja onpa sitä joskus tullut nukuttuakin sen vuoksi, että on vauva saanut päiväunet otettua jos ei ole yksin untaan osannut jatkaa. Yhtälailla on myös huomattu, että joskus ne pienet torkut ovat ihan yhtä lyhyet, vaikka vieressä olisinkin..
En usko, että mistään opettamisesta tuo johtuisi. Esim. meillä tyttö nukkui synnärillä aluksi omassa kopassaan, mutta n. puoli vuorokautta synnytyksestä ei enää omassa kopassaan viihtynytkään.. nukahti syötön päätteeksi, mutta heräsi heti koppaan joutuessaan. Vieressä tuhisi tyytyväisenä untansa ja niinpä on varsinainen sylinassu ollutkin :) Enkä ilman häntä haluaisi nukkuakaan öisin, olisi ihan hassua jos hän olisi toisessa huoneessa, yksin sängyssään :(
lapset ovat erilaisia, samoin kuin äidit. kyllä meilläkin tyttö havahtui melkein aina hereille kun siirrettiin tissiltä kehtoon ja olisi varmasti rauhoittunut helpoiten jos olisin antanut periksi ja pitänyt vieressä. tein kuitenkin tietoisen päätöksen olla opettamatta vauvaa tähän ja nopeasti oppi jäämään omaan petiinsä. että siinä mielessä näen tämän kyllä opettamisen tuloksena, aivan samoin kuin muutkin vauvan ja lapsen toimintaan liittyvät seikat.
Itse en harrasta lapsen huudattamista, joten pidin hänet vieressäni. Ja olen erittäin tyytyväinen ratkaisuun ja se on paras meidän vauvallemme, enkä kyllä kenenkään vauvalle huudattamista suosittele. Että jos haluaa huudattamisella vauvaansa opettaa, niin se on mielestäni erittäin surullista.
miksi olet heti noin kovin hyökkäävä ja puolustuskannalla? kerroin vain siitä, kuinka meillä ja kuinka näen tämän asian. tulkitsit asian ilmeisesti niin, että meillä huudatettiin vauvaa, kun siihen kerran heti vetoat. ei meillä huudatettu, sanoinko niin? vai halusitko jostain syystä niin vain ymmärtää? tekikö se sinulle helpommaksi tämän asia käsittelyn? se kertoo sinusta jo melkoisen paljon. minä opetin vauvani nukkumaan omassa sängyssään ilman huudattamista, katsos kun on muitakin keinoja rauhoittaa vauva kuin helpoimman kautta ottaa viereen nukkumaan... enkä ymmärrä, miksi otit henkilökohtaisesti huomioni siitä, että näillä palstoilla pähkäillään perhepedistä eroon pääsemistä? siis tarkennukseksi, se oli yleinen huomio. mites sitä sanotaankaan... "se koira... ja niin eteenpäin :)
Mutta ehkäpä sinun eiu kannattaisi väittää, että ihmiset opettavat vauvan nukkumaan sylissä kun et omaa kokemusta huutavasta vauvasta, joka ei todellakaan rauhoitu muutoin kuin syliin pääsemällä sillä sitä syliähän hän on itkenytkin.
niin väittänytkään!! hyvän tähren sentään, onko sinulla tapana tulkita muiden tekstejä aivan miten sattuu ja näköjään erityisen negatiivisella tavalla?
minähän totesin, että se on myös tempperamenttikysymys (opettamisen lisäksi)ja kuten varmasti tiedät, synnynnäisiä tempperamenttityyppejä on kaksi, a ja b tempperamentit. vaikeita vauvoja on työläämpi ja vaikeampi rauhoittaa kuin helppoja tapauksia, nämä vaativat vanhemmiltaan paljon enemmän, mutta opettamisen tuloksena kyllä "tyytyvät" omaan sänkyynsäkin, mikäli vanhemmat ovat johdonmukaisia, pitkäjänteisiä ja näin haluavat. tempperamenttityypistä riippumatta itkun funktio on kaikilla vauvoilla sama, se mistä itku johtuu, onkin sitten jo toinen juttu, joskus se on sylin kaipuu, joskus märkä vaippa, joskus kipu jne... itkulla on vauvoille positiivinen merkitys, vaikka se tulkitaankin pääsääntöisesti aina negatiiviseksi asiaksi. ja vauvoilla vielä oppimisen välineenä ehdollistaminen toimii, ja sitä voi käyttää tempperamentista riippumatta kaikkien kanssa (poikkeuksena toki koliikkivauvat tai sairaat). että jos syliin haluaa nukuttaa, niin se on jokaisen oma asia ja valinta. ja opettamisen tulosta.
p.s. asioista voi muuten tietää muutenkin kuin oman kokemuksen kautta, tiesihän sen??
Asioista voi tietää ilman omaa kokemusta, mutta juuri olet osoittanut että sinä et tiedä.
Väität yhä, että jokaikisen vauvan saa nukutettua omaan sänkyynsä vain johdonmukaisella toiminnalla. Jos sulla olisi ollut kuukausia mahavaivojaankin huutanut lapsi, niin et jankuttaisi sanallakaan tuosta johdonmukaisuudesta eli tässä tapauksessa et asiasta selvästikään tiedä ilman omaa kokemusta.
Noh, mainitsit sentään poikkeuksena koliikkivauvat. Itse en vaan sitä määritelmää tykkää käyttää, koska ihmiset alkavat sitten vertailla ja kilpaillakin vauvojen vaativuudesta.
Molemmat ootte oikeassa. Varmasti paljon on opetettuakin tuossa äidin ikävöinnissä, mutta toki joskus se opettaminen on pakon sanelemaa.
Meillä esim. pikkuinen kärsi maitoallergiasta (oli tosi kipeä) ja lähes 1,5 kk poloista kannettiin kaiket yöt sylissä. Ainut konsti pahimmassa vaiheessa oli nukkua äidin viekussa tissi suussa. Muutoin ei uni tullut.
Kun sitten viimein vaivojen syy löydettiin, oli elämään muodostunut jo tietty kaava: Äidin vieressä.
Että ei tapella. Jookosta ;)...
ja mihinkähän kategoriaan lasket mahavaivat? kun minun mielestäni se on sairaus jos sitä jatkuu kuukausikaupalla. että jospa sinä nyt lakkaisit jankuttamasta. ja toki, jos sinä et halua puhua koliikista, niin ei sitten puhuta siitä. kukaan. enää ikinä. happy?
Nämä sinun vauvasi kuuluisat vatsavaivat. Oletko aivan varma, etteivät ne johtuneet siitä, että imetit toista yötä päivää joka kitinään? Tottakai sellainen saa mahan täyteen ilmaan ja vauvan levottomaksi. Ei kaikki vauvassa nyt vain ole jotakin, asioille voi yleensä tehdä jotain (ei ihan kaikille asioille, kuten esim. koliikille).
Missä riita, siellä Jihuu...
Olet väsynyt kun vauvasi on huutanut masuvaivoja, lepää hyvä ihminen. Älä ota niin henkilökohtaisesti tätä palstaa! Noin siinä käy. Olet jatkuvalla puolustuskannalla ilman että sinua kukaan moittiikaan. Ja sitten teet hyökkäyksen ihan ilman mitään syitä.
Onko sinulla edes kavereita kun täälläkin saat kaikesta väännettyä riidan. Jos on niin säälin hietä.
Joo, mysteeristä että ne loppuivat himppu ennen 3kk synttäreitä.. ja kaiken lisäksi tyttö söi tuttia siinä iässä masuvaivoihinsa lohtuna, mutta tutin hylkäsi sitten kun mahahuudot loppuivat ..ja lapsentahtinen imetys jatkui edelleenkin ;)
Aih, jos olisin ruikuttamassa täällä koliikkivauvasta niin kukaan ei tulisi syyttämään imettämisestä. En vaan jaksa käyttää vauvasta koliikkitermiä, kun en koe kuuluvani koliikkiäitien tyypilliseen kategoriaan. Minua ärsytti jo raskausaikana jauhaminen koliikista ja ärsyttää yhä ;)
Ei se enää niitä ole huutanut aikoihin ;)
On kavereita, kuule niin sektio- kuin korvikeäitejäkin, voi sääli ;)
asiaan hieman (jankutan siis ;)): kun tuossa ylempänä sanoit, että syliähän se vauva itkikin ja siksi pitää syliin ottaa ja siihen nukuttaa - sitten selviää että sinulla onkin ollut, suo anteeksi kielenkäyttöni, koliikkivauva. eikö koliikkivauva itke kipua? siis ei sylin kaipuuta. ja sitten vielä toiseksi kuinka liität koliikin ja vauvojen vaativuuden toisiinsa? nehän on kaksi eri asiaa. siis tempperamentilla ja koliikilla ei ole tekemistä toistensa kanssa, tempperamentiltaan helppokin vauva on varmasti vanhempien mielestä vaativa, jos kärsii koliikista.
ei käytä sanaa koliikki, koska heidän vauvallaan ei oikeasti ole koliikkia ollut.
Silti valittaa täällä kun heidän vauvallaan on mahakipuja.
Jihuu haluaa olla aina oikeassa, ja vielä luulee olevansa aina oikeassa. Joskus tulee kasvun paikka hänellekkin.
Koliikkivauva termistä en pidä senkään vuoksi, kun sitä termiä ihmiset käyttävät niin eri yhteyksissä. Koliikki itkun sanotaan olevan itkua tuntemattomasta syystä eli syytä itkuun tunneta. Eli jos vauva itkee mahavaivojaan, hän ei silloin kärsi koliikista sillä eihän syy itkuun ole tuntematon, jos se kerta johtuu mahakivusta? Jonkun määritelmän mukaan taas koliikista puhutaan jos itkeskelee vähänkin enemmän. Mulle ei ole vieläkään selvinnyt, että kuka sen koliikkimääritelmän vauvasta antaa vai tekevätkö äidit sen itse. Yhden tuttavan vauvalla sanottiin (neuvolasta) olevan koliikkia, kun se itki kaksi tuntia iltaisin. Olisipa ollut luksusta, jos olisi ollut -vain- kaksi tuntia vuorokaudessa meilläkin.. (tämä tuli taas mieleen siitä, kun välillä joku alkaa täälläkin aukoa miten en tiedä vauva-arjesta mitään, kun meillä kuulemma on niin "helppo" vauva)
Tiedä häntä, mutta vauvamme sylissä nukkumisessa oli pitkään syynä myös se, että kun hänet siirsi sänkyyn, hän heräsi pulautukseensa tai pieruihinsa. Sylissä tätä ei jostain syystä esiintynyt (pystympi asento), joten jo vauvankin takia oli hänen parhaakseen hyvä nukkua ekat kuukaudet sylissä. Ei siitä mitään ongelmaa ole tähän päivään muodostunut, sen jälkeen kun masuvaivat loppuivat, on tyttökin nukkunut sängyssä ihan hyvin.
Vauvojen vaativuudesta - itse en liitä koliikkia siihen ja nimenomaan siksi en tykkää tyylistä, kun aina puhutaan miten raskasta koliikkivauvojen vanhemmilla on. Mielestäni yhtä raskasta voi olla myös ei-koliikkivauvojen vanhemmilla ja kaikki eivät koe koliikkiakaan raskaana. Esim. ne paljon puhutut, tuntikausien huudot ja kitinät, niin silloin kun tyttö oli 3kk vanha niin hän sentään vastapainoksi nukkui välillä hyvinkin pitkiä pätkiä. Ja se huuto nyt ei ollut mitenkään erityisen korviin käyvää, kun ei niin pienestä nyytistä hirveän kovaa ääntä lähde. Nykyään sen sijaan jos 5,5kk neiti karjaisee, niin jo viiden minuutin huuto tekee äipän korville kipeää.
Niin tai näin, pointti on edelleenkin se, että sinun tapasi väittää muitten opettavan vauvat syliin nukkumaan on naurettava. Kuinkahan moni tarkoituksella vauvan siihen mahtaa opettaa, kyllä se omaakin eloa olisi helpottanut kun olisi saanut välillä vähän useammin kädet vapaaksi. Tosin treenaantuipahan hartialihakset!
Sylissä kantelu ei tuottanut ongelmaa, mutta silti toivot että olist saanut kädet vapaiks. Ristiriitaista, eikö vaan?
Tarkoitin sylissä kantelun tuottamalla ongelmalla sitä, kun monet puhuvat etteivät halua opettaa vauvaa nukkumaan syliin ja ihan sängyssä tuo meidän 5,5kk tyttö nykyään nukkuu ;)
Tyttö pieni...sinulla se näyttää olevan hirviä tarve löytää täältä keskustelu minne pääset A. pätemään B.riitelemään. Ehkä joskus kasvat aikuiseksi.
sinä se melkoinen selittäjä olet! ja mitens se sanonta taas meneekään..? kun loppuu ymmärrys, niin alkaa selitys...
mutta toki sinä olet pätevä määrittelemään minun pointtini naurettavaksi, ethän sinä muuhun kykene etkä ensimmäiseenkään sinulle esitettyyn asiallliseen kysymykseen vastaamaan. mistä lie johtuu?? minä väitän edelleen, että mikäli lapsi ei kärsi koliikista tai ole muuten sairas, vanhemmat useimmiten ihan tarkoituksella opettavat lapsen nukahtamaan syliin, koska niin pääsee helpoimmalla. missä sinänsä ei ole mitään pahaa. minä vain opetin vauvani toisin. tätä helpotti se, että olen "siunattu" helpolla vauvalla, joka ei elämänsä aikana ole itkenyt tuntia pidempään tauotta.
ns. koliikkivaivat jo synnytyslaitoksella? Puoli vuorokautta sen jälkeen kun ei viihtynyt siinä kopassaan? Mysteeristä sekin!
Kyllähän se on nähty, että Jihuulla ei ole ruuvit paikoillaan, se riitelee jokaisella palstalla missä vierailee.
Noh "tapaus" hänkin...
taidettiin opettaa meidän poika (11kk) nukkumaan meidän kanssa :)
Jo laitoksella istuin vuorokaudet läpeensä vastasyntyneiden teho-osastolla antaen pojan nukkua rintani päällä ja sama tahti jatkui kotona miehenkin kanssa (siis ei mieheni minun rintani päällä kuitenkaan nukkunut ;) ).
Jossain vaiheessa poikaa ei enää tarvinnut nukuttaa syliin, vaan minä nukutin hänet rinnalle sänkyymme. Nykyäänkin poika vaatii nukuttamisen, mutta nukahtaminen tapahtuu nopeasti ja hän jää nukkumaan sänkyymme yksinään.
Meillä on sama jutu päiväunien kanssa kuin teilläkin eli poika nukkuu 2-3 tuntia ulkona vaunuissa, mutta sisällä päiväunet jäävät lyhyiksi, ellen minä tai mieheni pötkötä vieressä.
Meille tämä systeemi käy hyvin, enkä tiedä montaakaan ihanampaa asiaa kuin oma vauva kainalossa :)
Ps. Meilläkin on ns. helppo vauva, sillä hän ei ole koskaan itkenyt niin, ettemme olisi tienneet syytä, eikä koskaan muutamaa minuuttia kauempaa (ei edes ihan pikkuvauvana).
Eri asia oli siskoni saman ikäisellä pojalla, joka huusi muutamana iltana viikossa kurkku suorana 2-4 tuntia putkeen, ellei häntä heijannut kaukalossa kuin viimeistä päivää... Mutta se onkin jo toinen juttu se. Voitaisiin oikeastaan aloittaa ihan uusi keskustelu ns. vaikeista ja helpoista vauvoista.