Paljon voimia ja tsemppiä kovanpuhteen tehneelle Kuroselle. On ihailtavaa seurata miten vahva nainen kerää rohkeutensa kertoo tarinansa yhteiiselosta vaikean miehen kanssa!
Olet hyvä esimerkki kaikille Suomen naisille, joita miehet pompottavat!
Ihailen rohkeuttasi ja tuskin maltan odottaa kirjaasi.
Olet hyvä esimerkki kaikille Suomen naisille, joita miehet pompottavat!
Ihailen rohkeuttasi ja tuskin maltan odottaa kirjaasi.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kovan puhteen tehnyt ja hahha susa ei ole tehnyt mitään muuta kuin koittanut paistatella julkisuudessa ja tehdä sillä rahaa, hankkisi todellakin jo omankin elämän ja eläisi sitä. Säälittävä nainen kuten sinäkin jos susa on sinun esimerkkisi.
Monille miehille voi olla vaikeaa kohdata vahvoja naisia. Olmmeko uhka miesten maailmalle? Susan on hyvä malli meille kaikille!
Ensinnäkään itse kuronen ei ole tehnyt mitään kirjaa vaan sen on kirjoittanut kyseisen kustantamon kirjoittaja ja toiseksi kuronen ratsastaa nyt toisen ihmisen maineella EI OMALLA, siksi niin säälittävää.
Kyllä Kaikki tietää että Susan on ITSE kirjansa kirjoittanut! Ei Susan varmasti tällä kirjallaan huomiota tai mainetta tahdo, vaan kertoa oman selviytymis tarinansa!
jolla ei tunnu olevan tajua oikeasta elämästä. Järkevä ja vahva nainen ei missään nimessä toimisi noin!
Oletpa naivi ihminen, susalla ei ole muuta tekemsitä kirjan kanssa kuin kertominen siihen tarinaa, hän ei todellakaan ole sitä kirjoittanut.
Blaa blaa... Voit itse uskotella itsellesi mitä haluat. Ongelma on vain asenteessasi, ja sille en mahda mitään. Kyllä Susan on kirjansa kirjoittanut, ja tiedän että meitä tukijoita ja vahvoja naisia on paljon.
usko mitä haluat "vahva nainen" mutta kurosen kirjoitus/mielikuvitus ei riitä kirjoittamiseen.
mikäli tuntisit Susan henkilökohtaisesti. Tätä väittelyä on turha jatkaa, voit uskoa mitä haluat ja minä myös, mutta älä lähde levittämään väärä tietoa ihmisestä tai asiasta josta et tidä faktoja.
Mutta kurosen motiviit ovat vain raha ja julkisuus, onneksi ainakaan rahaa ei kirjala tule ja juklkisuuskin haihtuu muutamassa kuukaudessa, ei intiimi ja toisen kirjeita julkaseminen ole mitään luovuutta ja ennekaikkea ei mitään ROHKEUTTA.
Olihan melkoinen farssi tuo eilinen kirjan julkistaminen. Julkaistiinhan siinä kansi ja kerrottiin, että kuva on otettu Matin kameralla. No, sehän on uutinen jota ilman ei voi elää. Mitä helkkarin väliä sillä on kenen kameralla joku kuva on otettu mutta kun ei ole muuta kerrottavaa niin onhan se ihan lööpinarvoinen asia. Ihmettelen vaan iltapäivälehtiä ja heidän tapaansa uutisoida. Pitää taas lopettaa iltapäivälehtien ostamisen niin kuin lopetin silloin, kun Matti Nykänen oli viikosta toiseen etusivulla. Onneksi laittavat etusivulle, että tietää olla ostamatta. Kyllä tämä Kuronen kuuluu samaan kategoriaan. Paljonkohan hänen lapsiaan kiusataan koulussa? Susan on näköjään sitä mieltä, että ei väliä kunhan annan vielä viimeisen (ja viimeisen, ja viimeisen) lausunnon lehdille. Susan älä valehtele, ettet ole halunnut julkisuuteen. Ketään ei sinne pakoteta. No, saapahan Matti ilmaista vaalimainosta eikä ainakaan negatiivista ja fiksuna miehenä on asiasta ihan hiljaa. Jos toimittajiakin nolottaa olla jossakin ns. julkistamistilaisuudessa niin eikö vieläkään soita kelloja. Seuraava vaihe on lööpit "Susan sairastui masennukseen", "Alastonkuvat Susanista" jne. loputtomiin eikä vieläkään Susan ymmärrä lopettaa.
No ei se KANA älyä lopettaa ennenkuin sekoaa päästään lopullisesti(tai on jo seonnut) ja joutuu hoitoon. Ongelma vaan on siinä, että ympärillä pyörii kaikenmaailman "kirjakonsulttia" ym. jotka rahastaa samalla hölmöltä naiselta.
että mitä ihmettä???vahva nainen???minusta sen teko on tosi säälittävää ja vielä kirja..taitaa olla rahasta ja *** puute...voi toista että kehtaakin olla..en todelakaan osta mitään lehteä saatikka sen kirjaa missä sen akan pärstä "komeilee" en vaa jaksa enää lukea sen säälittäviä "paljastuksia" melkein kaikille ihmisille suhteessaan noin käy jossakin elämän vaiheessa...en yhtään kyllä ihmettele miks jäi yksin...että voi voi vaan...nolo...ps.harkitsisit kuronen meikkaajan palkaamista.
Ihailija nainen taitaa olla Susan(na) itse. Olet todella säälittävä! Eikun oikeasti! Olet!
Et ole hyvä esimerkki, vaan häpeällinen. Häpeäisit nyt vähän edes lastesi takia!
Lastensuojelun pitäisi puuttua asiaan.