En millään muotoa kuvittele olevani maailmanhistorian suuria ajattelijoita. Siksi ihmettelen, mikä tässä mielipiteessäni pelottaa poistoksi saakka:
Uskovaisen tulee tunnustaa Kristus ihmisten edessä. Raamatun mukaan suun tunnustuksella tulemme autuaiksi.
Usko ei ole yksityinen asia. Vaikka se omistetaan omassa sydämessä, se eletään todeksi lähimmäisten yhteydessä.
Kansanedustajaehdokkaat eivät paljasta nettisivuillaan osallistuvansa rauhanyhdistyksen toimintaan, vaikka viettävätkin siellä todennäköisesti suuret osat viikonlopuistaan ja myös arki-iltoja.
Mahdollisesti vanhoillislestadiolaisuus piilotetaan seuraavista syistä:
- ekslusiivinen seurakuntaoppi sulkee autuuden muilta kristityiltä (tätä eivät muut kristityt halua kuulla, koska se loukkaa puolestaan heidän uskonnollisia tunteitaan)
- vanhoillislestadiolaisuuden huono kauku jopa siinä määrin, että itse käsite pyritään häivyttämään. Nyt vanhoillislestadiolaiset ovatkin äkkiä valmiit olemaan "pelkkiä kristittyjä", vaikka muutoin tämä laajennus on heille kauhistus. Nyt harrastetaan käsitteellistä ekumeniaa, joka aikaisemmin on jopa erottanut yksityisen ihmisen seurakuntayhteydestä.
- kalastellaan ääniä muilta kuin vanhoillislestadiolaisilta.
Minusta vakaumuksen salaaminen on ehdokkailla menettelynä täysin systemaattista. "Koti, uskonto ja isänmaa" on yleinen iskulause, joka nykypäivänä liitetään tyypillisesti lapuanliikkeeseen. Iskulauseena se nimenomaan enemmänkin peittää kuin paljastaa. Laaja ja maailmoja syleilevä käsite vie huomion pois yksilöidystä vakaumuksesta.
Ymmärrän kyllä, että on inhimillistä salailla elämän tärkeimpiäkin asioita. Pietari kielsi Mestarinsa kolmesti, ennenkuin kukko kiekui. Vaikka ymmärrän tällaista käytöstä inhilliseen pelkuruuteen kuuluvana, en tue sellaista menettelyä äänelläni.
------------------------
Näin suurin piirtein kirjoitin. Mikä kolahti? Kuka vastaa huutoon?
Minua suututtaa tässä asiassa eniten se, että se muistuttaa niin laajasti sitä samaa käytäntöä, jolla liike muutoinkin lakaisee maton alle harkitsemattoman vallankäyttönsä, armottomuutensa ja suoranaisen julmuutensa heikkoja kohtaan. Vaikenemalla, harhauttamalla huomio muualle tai katsomalla pois voidaan tuhota yhtä täydellisesti kuin moukaroimalla alas. Tämä ei ole oikein.
En tunne ehdokkaita. Minulla ei ole heitä vastaan mitään henkilökohtaista. Minusta vain on rumaa, että kaikkien äänet kelpaavat, mutta omia kortteja ei paljasteta suurin surminkaan. Mikä siinä vakaumuksessa niin hävettää, että se pitää pihdeillä onkia?
Lähetyskäsky on kuitenkin edelleen voimassa. Rehti oman vakaumuksen tunnustaminen auttaisi herätysliikettä ylös syvisä poteroista, joihin se on ehdoin tahdoin itsensä kaivanut. Mikä siis kangertaa?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ehdokkaat ovat hakeutumassa julkiseen virkaan. Tämä myös tekee heidän toimistaan korostetusti avoimuutta vaativia.
vl-ehdokkaat häpeäisivät julkistaa kuuluvansa ihmisoikeuksista piittaamattomaan yhteisöön. Kai he sen verran järjissään ovat!
Jos on, yhtään häpeäntunnetta
ovat nyt niin nynnyä väkeä, että vaikka vähän väliä poistetaan pitkiä ja tärkeitä ketjuja, kukaan ei älähdä oikein tosissaan. Vielä jokin aika sitten noustiin joukolla ojentamaan ylläpitoa, että ei tämmöinen vetele. Haukkumaviestejä ylläpidolle läheteltiin sieltä ja täältä. Nyt toimeen myös!!