Kerron tähän lyhyesti ensin todellisuudesta, eli... Olen rakastunut "häneen", en vaan todellakaan tiedä hänen tunteistaan, välillä luulen tietäväni kunnes luulenkin toisin, eikä asiaa helpota yhtään se että minäkään en uskalla näyttää hänelle mitä tunnen. Joka tapauksessa, viime perjantaina "hänen" kaveriltaan tuli viesti että "hän" tahtoisi minun tulevan hänen luokseen. En kuitenkaan mennyt koska olin jo kotona menossa nukkumaan, enkä jaksanut oikein uskoa tämän kaverin höpinöitä silloin (alkoholilla osuutta asiaan?) =).
Tästä seuraavana yönä näinkin sitten unen missä istumme vierekkäin jossakin huoneessa, on hiljaista kunnes "hän" kääntää katseensa suoraan silmiini, sanoo ensin hiljaa; Se on totta. En pysty vastaamaan mitään, hetken kuluttua hän sanoo ne sanat uudelleen painottaen sanoja. Tahdon sanoa jotain mutten saa ääntäni kuuluviin, lopulta kuitenkin painan pääni hänen syliinsä kertoakseni hänelle tunteeni, on aivan älyttömän hyvä olla.
Siinäpä se, joskus olen lukenut että suurin osa unista kertovat päin vastaisesti todellisista tunteista.. Apua, eii kaii? Tai ehkä se oli vain uni päivän tapahtumista, merkitsemättä mitään sen kummempaa. Kysytään nyt silti...=)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.