miehelle 32 v

Ihastuin sinuun. En päättömästi yhdessä hetkessä vaan ajan kuluessa kun olen katsellut sinua. Miksi? Persoonasi vetää minua puoleensa; tunnut mukavalta, kiltiltä, sympaattiselta ja fiksulta. Tämä on tietysti vain vaikutelmani sinusta, kun en oikeasti tunne sinua mutta haluaisin kyllä oppia tuntemaan.

Katson sinua silmiin aina kun uskallan, mutta yritän tehdä sen niin, ettet tuntisi oloasi vaikeaksi. Enhän tiedä mitä ajattelet. Sinun seurasi saa minut käyttäytymään oudosti. Sanon eri asioita kuin haluaisin ja nekin yleensä jotenkin kömpelösti. Olen pohjimmiltani mukava, herkkä, fiksu ja kiltti. Näitä puolia en vain aina osaa tai halua näyttää ulospäin, silloin kun olen isommassa vieraassa seurassa tai vaikka kahdenkin kesken mutta en tunne ihmistä.

Viimeksi kun tulin sinne missä olit, tulin sinun takiasi. Minulla oli ikävä sinua, halusin nähdä sinut. Minulla on tällä hetkelläkin ikävä sinua. Haluaisin olla lähelläsi, rakastaa sinua, olla sinulle hyvä. Tiedän että on säälittävää sanoa tämä näin täällä netissä, enhän tiedä tuletko koskaan lukeneeksi tätä. Tuntui vain että halusin sanoa nämä ajatukset edes jotenkin; kasvokkain en tähän välttämättä pysty. En tiedä mitä ajattelet enkä halua aiheuttaa sinulle epämukavaa oloa lähestymisyrityksellä, jos et ole yhtään kiinnostunut. Minulla myös vie aikaa ennen kuin pystyn päästämään ihmisen lähelleni. Jos tiedät yhteystietoni ja sinusta tuntuu, että voisit olla yhtään kiinnostunut, laita viestiä. Olen tutustumisen arvoinen. Minusta saa ainakin hyvän ystävän, jos muuta kiinnostusta ei ole.
6667
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kirjoittama.Juuri noin tunnen myös minä erästä nuorta miestä kohtaan.Erona se että minä ihastuin ihan ensi silmäyksestä.Eli juuri niin kliseisesti kun vaan voi.Toivottavasti sinulla olisi oikea mahdollisuus päästä tutustumaan omaan elämäsi prinssiin.Minä kun en voi kuin nautiskella pientä silmän ruokaa ja sitäkin vain rouville sopivina pikku annoksina.Jos sinulla ei ole samanlaisia rajotteita niin anna hyvä tyttö palaa,ja ennenkaikkea marssi ihastuksesi eteen ja kerro tunteesi.Tunteiden sisälle panttaaminen on ihan HIRVEÄN kuluttavaa.

Äänestä

sinuun.Mutta näen niin harvoin... Aina tuntuu hienolta kun nähdään... kun asutkin nyt siellä Hesassa. Tiedät keneltä saat numeroni. Soittele vaikka heti.Katselen sinua aina ja tiedät sen mutta olet ollut fiksu.

Äänestä

Ihailen sinua ihmisenä ja kunnioitan sinua. Tuletko la "kotiin"?

Äänestä

Haluatko niin?

Äänestä
  • Kyllä ne tiedot löytää itsekin, kun vaan viitsii etsiä...

    Äänestä

Vaikka kertoisit ekaks koska toi viimeksi oli?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihastuin kirjoitti:

Ihastuin sinuun. En päättömästi yhdessä hetkessä vaan ajan kuluessa kun olen katsellut sinua. Miksi? Persoonasi vetää minua puoleensa; tunnut mukavalta, kiltiltä, sympaattiselta ja fiksulta. Tämä on tietysti vain vaikutelmani sinusta, kun en oikeasti tunne sinua mutta haluaisin kyllä oppia tuntemaan.

Katson sinua silmiin aina kun uskallan, mutta yritän tehdä sen niin, ettet tuntisi oloasi vaikeaksi. Enhän tiedä mitä ajattelet. Sinun seurasi saa minut käyttäytymään oudosti. Sanon eri asioita kuin haluaisin ja nekin yleensä jotenkin kömpelösti. Olen pohjimmiltani mukava, herkkä, fiksu ja kiltti. Näitä puolia en vain aina osaa tai halua näyttää ulospäin, silloin kun olen isommassa vieraassa seurassa tai vaikka kahdenkin kesken mutta en tunne ihmistä.

Viimeksi kun tulin sinne missä olit, tulin sinun takiasi. Minulla oli ikävä sinua, halusin nähdä sinut. Minulla on tällä hetkelläkin ikävä sinua. Haluaisin olla lähelläsi, rakastaa sinua, olla sinulle hyvä. Tiedän että on säälittävää sanoa tämä näin täällä netissä, enhän tiedä tuletko koskaan lukeneeksi tätä. Tuntui vain että halusin sanoa nämä ajatukset edes jotenkin; kasvokkain en tähän välttämättä pysty. En tiedä mitä ajattelet enkä halua aiheuttaa sinulle epämukavaa oloa lähestymisyrityksellä, jos et ole yhtään kiinnostunut. Minulla myös vie aikaa ennen kuin pystyn päästämään ihmisen lähelleni. Jos tiedät yhteystietoni ja sinusta tuntuu, että voisit olla yhtään kiinnostunut, laita viestiä. Olen tutustumisen arvoinen. Minusta saa ainakin hyvän ystävän, jos muuta kiinnostusta ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu