1970-80-lukujen hoitokokouksissa sidottiin ihmisiä synteihin milloin minkäkinlaisista asioista. Nämä asiat tavallaan tehtiin sellaisiksi merkeiksi, joiden perusteella hoitomiehet tuomitsivat helvetin matkalaisiksi kaikki, jotka tekivät jotain sellaista mitä hoitomiehet eivät hyväksyneet. Saatanan haltuun heitettiin ihmisiä asioista, jollaisista nykyään ei enää heitetä.
Siunauksellisia kokoukset eivät ainakaan pitemmän päälle olleet, koska kun valvonta löystyi alkoi ihmiset tekemään taas asioita joita tehtiin ennen kokouksiakin. Oliko siunauksellista silloin heittää ihmisiä Perkeleelle hoitomiesten ottaessa vastuun millaisista asioista heitetään Perkeleelle?
Miksi näistä asioista ei enää sidota eikä heitetä Saatanalle? Silloinhan hoitokokouksissa hoitomiehet ottivat vastuun, että tuomitsevat helvettiin kaikki jotka rikkovat sääntöjä eli tekevöt asioita joista jotkut tuomittiin helvetin matkalaisiksi. Eivätkö säännöt koskekaan kaikkia? Eikö kaikkia vl:iä voidakaan tuomita helvetin matkalaisiksi, koska nykyäänkin katsotaan läpi sormien joitakin juttuja. Nykyään mummoja ei puhutella, jos kaveeraavat epäuskoisten mummojen kanssa, jos joku käy kirkossa jumalanpalveluksissa, jos joku ännestää muuta kuin Keskustaa tai Kokoomusta, jos jollakulla on telkkari, jos joku käy klassisen musiikin konserteissa, jos joillakin on videot kotona, jne.
Niinkö se oppii muuttuu? Koska enää ei sidota eikä heitetä Saatanalle on turhaa sanoa, että ne hoidetut eivät silloin nöyrtyneet parannukseen tietyistä asioista. Miksi jotkut nöyrtyivät? Turhaanko nöyrtyivät, koska nykyään ei enää tarvitsekaan nöyrtyä eikä joutua puhutteluun saati joutua heitetyksi Saatanalle?
Opin muuttuminen tuo ongelmia, sillä hoitokokouksissa ihmiset joutuivat vastuuseen sellaisista asioista, joista nykyään ei enää jouduta. Turhaa siis hokea, että eivät tehneet parannusta silloin ne erotetuksi tulevat, koska nykyään samoja asioita tekevät saavat olla vl-joukossa ilman että heitä kukaan puhutteleekaan.

Vastaukset 6
Vanhimmat
ole pyydetty anteeksi tai muutoinkaan korvattu menetyksiä: omaiset ja yhteiskunta ovat ne joutuneet hoitamaan-ja srk sekä masinoijat edelleen paistattelevat lasitorneissaan!
Paremmaisten lapset, saavat seurustella avoliiton omaisesti.
Jotkut väittävät ettei sääntöjä ole, mutta jos
et noudata niitä olet ulkona kuin lumiukko.Kymmenen käskyn lisäksi 60-100 sääntöä.
vanhentuneita, osaa noudatetaan jossain päin Suomea, riippuen siitä, kuinka tiukkahenkistä porukkaa on ko siionissa.
Ja sitten sanotaan ja saarnataan, että tämä Jumalan sana se ei muutu, vain muualla muuttelevat.
Ne olivat kovia aikoja, kun Oulun ry:lläkin kävivät liikemiehet tekemässä seurakunnan edessä parannusta, kun myivät liikkeissään "luvattomia" lehtiä ja kun apteekkarit joutuivat luopumaan elinkeinostaan, kun eivät myyneet e-pillereitä.
Mutta niinhän se oli hoitokokouksissakin, lopputulos riippui täysin siitä kuka oli "hoituri".
Oli ne siunauksellisia aikoja, ei niitä passaa muistella.
ja sen perusteella väärähenkisiksi tuomittiin esimerkiksi vanhojen siioninlaulujen poistamisten pahoittelijat tai hoitokokouksia kritisoineet uskovaiset.
Entäpä, jos palattaisiin kuvitelmissa tuolle hoitokokousten ajalle. Itsekukin voisi kohdallaan miettiä ja testata omaatuntoaan, toimittiinko ja tuomittiinko tuolloin oikein vaiko väärin. Lisäksi, onko oikein, että tuollaiset toimenpiteet ovat edelleenkin selvittämättä ja korjaamatta? Niitä päinvastoin monet edelleen kiittää siunauksellisiksi ja "rauhan ajasta" nautitaan.
Mutta mikä olikaan noiden tapahtumien hinta?
Uskonperustuksen pitää joka ikinen päivä seistä vankasti Kristus- kalliolla ulkoisista tapahtumista huolimatta ja "kaikkia opintuulien viettelyksiä" (Raamattu) varoen. Synti on syntiä tänäänkin.
Autuuden ehtona on edelleenkin usko sekä hyvä omatunto.
Kysyit taannoin taustojani vl-liikkeessä. en voi täällä niitä paljastaa, minut tunnistettaisiin varmasti, ehkä joskus siihen tarjoutuu tilaisuus..
Tällainen arkajalka olen.