Olemaan isä-tai äitipuolena 2:lle kumppanin lapselle ilman, etä itsellä on ainuttakaan tai että saakaan, jos pysyy uskollisena?
Itselläni on mahdollisuudet menneet saada oma lapsi, jos en lopeta suhdettani, joka on kestänyt 7 vuotta. Vaimoni lapset pitävät isäänsä yhteyttä säännöllisesti ja niin kuuluu ollakin, mutta se arvostus isäpuolta tai äitipuolta kohtaan on todella vaivalloista, vaikka kuin on häärinyt auttajana ja maksajana taloudessa.
Ja kalliiksi ovat tulleet taloudellisesti, kuten nykyajan nuoret yleensäkin, kun ovat niin lelittyjä. Ongelma on siinä, ettei äiti-tai isäpuolena voi ottaa täysin samaa roolia kuin biologisena äitinä tai isänä. Jos olisin biologinen vanhempi näille, niin joissakin asioissa olisi tapahtunut terveen kurin kautta edistymistä.
Kuinka moni kestää? Itse olen kestänyt ja ollut uskollinen. Epäilen, että moni ei kestäisi.
Itselläni on mahdollisuudet menneet saada oma lapsi, jos en lopeta suhdettani, joka on kestänyt 7 vuotta. Vaimoni lapset pitävät isäänsä yhteyttä säännöllisesti ja niin kuuluu ollakin, mutta se arvostus isäpuolta tai äitipuolta kohtaan on todella vaivalloista, vaikka kuin on häärinyt auttajana ja maksajana taloudessa.
Ja kalliiksi ovat tulleet taloudellisesti, kuten nykyajan nuoret yleensäkin, kun ovat niin lelittyjä. Ongelma on siinä, ettei äiti-tai isäpuolena voi ottaa täysin samaa roolia kuin biologisena äitinä tai isänä. Jos olisin biologinen vanhempi näille, niin joissakin asioissa olisi tapahtunut terveen kurin kautta edistymistä.
Kuinka moni kestää? Itse olen kestänyt ja ollut uskollinen. Epäilen, että moni ei kestäisi.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Se on jännä kuinka ihminen rakkaudesta pystyy paljoonkin. Käsitin siis että olet jo jonkin aikaa huolehtinut vaimosi lapsista. ja se että on erilainen kasvatustyyli, voi olla hankala sopeutua, ja vielä jos on jo murrosiässä niin vaikea mennä muuttamaan ns, ulkopuolisena ihmisenä kasvatuksen kulkuun. Onko vaimosi mitä mieltä asiasta? Onko hänellä käsitystä kuinka raskasta voi olla sinulle tilanne nähdä että hänellä on toisen miehen kanssa lapsia muttei sinun?
Itse olen osallinen hieman tällaiseen kuvioon, olen siskoni kanssa asunut äitini luona aina, isälläni on toinen nainen, heidän luona kävimme lapsina jokseenkin säännöllisesti, muistan äitipuolestani sen verran että kunnioitin sitä että hän antoi meille aikaa olla isän kanssa sekä jaksoi aina kuunnella jos minulla oli jotakin sanottavaa. Ja sanaton sopimus vanhempieni kesken oli että jokaisen kodissa omat säännöt, tietenkin suht samat mutta isän luona oli tiukemmat enkä pannut yhtään pahitteeksi sitä, se on hyvä vaan että on selkeät rajat! Mutta sitä ihmettelen että miksi sinä, jos asut lapsien kanssa, et saa puuttua kasvatukseen, oletteko olleet vähän aikaa vasta yhdessä, kauan olet tuntenut lapset?
Jos nyt mietin tilannetta että äitille olisi tullut elämään uusi mies, asumaan meidän kanssa, olisin varmasti pitkään katsonut voiko tähän mieheen luottaa, ja tullut tilanteita että "mikä sä oot sanomaan meille mitään", mutta uskon että jos äiti ja mies olisivat pitäneet yhtä rintamaa säännöissä, ja niitä olisi myös jaksettu perustella, olisin varmasti kyennyt hyväksymään miehen meidän elämään. No mutta jokaisen tilanne omana tietenkin.
Jaksamista sinulle, ja rakkautta paljon teille!!
Olet ihailtavasti paneutunut isäpuolen rooliisi.Voisit varmaan ottaa vielä tiukemman kasvatuksellisen otteenkin, mikäli pääsette vaimosi kanssa yhteisymmärrykseen periaatteista. Minulla on kaksi lasta edellisestä liitosta, tosin yhteisiäkin miehen kanssa on. Mies ei ota minkäänlaista kontaktia minun lapsiini, ei myöskään osallistu taloudellisesti sentinkään vertaa mihinkään, mikä voisi mennä minun lasteni "suuhun". Talousrahat on tarkkaan jyvitetty, ja suklaapatukkaakaan ei minun lapsilleni varmasti kustanneta mieheni rahoilla. Myöskään näiden kasvatukseen hän ei osallistu kuin hätätilanteessa =(tilanne on täysin riistäytynyt hallinnasta ja tarvitaan miehinen karjaisu, tapahtunut ehkä 3 kertaa avioliittomme aikana).
Meidän tapauksessamme avioliitto olisi lopahtanut aika lyhyeen ellei yhteisiä lapsia olisi ruvennut kuulumaan, mies kaipaa ihan omia jälkeläisiä. Mietin, miten sinulla nykyinen tilanne riittää tyydyttämään perhe-elämän tarpeesi pitemmän päälle. Kannattaa suunnata katse tulevaisuuteen ja miettiä, miltä elämä näyttää kymmennen vuoden kuluttua tai myöhemmin, ettei vain tule katkeruutta siitä, että on tuhlannut parhaat vuotensa ja rahansa johonkin , mistä ei itse saanut mitään. Paljon riippuu siitä, millainen on suhteesi noihin lapsiin. Jaksamista ja antoisaa perhe-elämää!
Kuulostat todella hyvältä ja järkevältä isäpuolelta. Toivottavasti kumppanisi osaa ja ymmärtää arvostaa sinua; toivottavasti myös hänen lapsensa (ainakin salaa).
Itse en ole äiti enkä oikein osaa olla äitipuolikaan. Miehen lapsista osa asuu meidän kanssamme ja tapailevat omaa äitiään säännöllisen epäsäännöllisesti. Itselläni lienee hienoinen asennevamma, koska en jotenkin osaa olla äitipuoli, enkä edes kovin hyvä kodinhoitaja/ arjen pyörittäjä. Olen vain toinen aikuinen. Mieheni on oikea aarre, koska häneltä todella kodihoito ja arkijutut sujuvat (olihan hän melko pitkään keskenään lasten kanssa ennen tapaamistamme).
Muutama vuosi tässä nyt takana tätä uusioperhekuviota, välillä on rankkaa ja huono omatunto, mutta meidän puolisoiden keskinäiset välit ratkaisevat. Ja tosi asia on, että moni ei tähän pysty!
Tsemppiä meille ja teille!
ymmärtäny et miten se uskollisuus tähän asiaan liittyy? Tuon toki ymmärsin, että jos saisit olla täysivaltainen vanhempi kuri olisi toinen. Itse elän vähän vastaavanlaisessa tilanteessa, joskin meillä molemmilla on lapsia aiemmista suhteista.On asioita, joita hampaita purren yritän sietää toisen lapsen käyttäytymisessä. Mutta jos heidän isänsä ei koe/näe asiassa ongelmaa, en voi hänen ylitseen siinä asiassa kävellä. Kuitenkaa se ei minusta kuitenkaan ole syy/aihe esim. uskottomuuteen.
paremminkin olla nyt kyseessä sinun kaipuustasi omaan lapseen vai mitä. Se onkin sellainen asia joka sinun pitää itse ratkaista, siis nykyisen suhteesi jatko. Mutta elä uskottomuutta ees harkitse, siitä jää vaan paha maku suuhun.
Miksi et saa lapsia? Eikö vaimosi halua? vai eikö enää saa lapsia? Steriloituko?
Jos oman lapsen haluat ja vaimosi ei saa/halua, niin sinun varmaan pitää etsiä uusi nainen ja hankkia lapsi hänen kanssaan. Toki salaakin voisit sen tehdä, mutta ei se ole oikein nykyistä perhettäsi kohtaan.
Olen itse samankaltaisessa tilanteessa ja eikä todellakaan ole helppoa!
Itselläni ei ole lapsia, vaikka haluaisin olla isä aivan yli kaiken. Menin naimisiin kolme vuotta sitten ja vaimollani on kaksi jo melkein aikuista lasta. Kun menimme naimisiin, oli mielessäni pienen pieni toive, että jos sittenkin tulisin vielä isäksi... vaikka olinkin jo 42 vuotias. Vaimoni oli kuitenkin "unohtanut" kertoa, että hänet oli sterilisoitu ja eikä muutenkaan olisi halunnut enään lasta.
Vaimoni lasten kanssa minulla on ollut hyvät välit, mutta en saa puuttua mitenkään heidän kasvatukseen tai muutenkaan lasten ja äitinsä välisiin asioihin, ainoastaan heidän autonkuljettajaksi kelpaan. Tunnen olevani täysin ulkopuolinen. Vaimon lapset eivät voi pitää isäänsä yhteyttä, koska hän teki itsemurhan vuosi ennen meidän naimisiinmenoa. Alan todella saada tarpeekseni tästä helvetillisestä tilanteesta, tuntuu tosi pahalta, kun vaimoni kertoo entisistä odotusajoistaan, synnytyksistä ja lastenhoidosta jne... Pahinta on kuitenkin se, että huomasin ettei minulla ole enään minkäänlaisia tunteita vaimoni lapsia kohtaan, he ovat kuin vieraita ihmisiä. Kaikesta huolimatta ei ole tullut mieleenkään pettää vaimoani tai ottaa avioeroa, on pakko jaksaa, vai onko?
ulkopuolisuuden tunne. se on totta että kumppanin lapsille pyrkii olemaan tuttu/mahd ystävä isän/äidin kumppani. mutta totta aina siinä ulkopuoliseksi jää.
olisihan sinun vaimon pitänyt kertoa tuollaiset asiat!! (minullakin on tulossa mieheni kanssa oma lapsi ja elän uusioperheessä).. ja hänkin yli 40. että olisit viellä ollutkin mahdollisesti ihan hyvässä iässä isäksi.
joskus minäkin mietin että kunhan lapseni saan niin (huolehdinko hänestä enemmän kun muista, vai parantaako se välejä muihin vai mitä) mutta mutta!! oma lapsi on aina oma lapsi.
ja sen olen miehellenikin sanonut että luultavasti lapsestani tulee mniulle yhtä tärkeä kun hänen omistaan hänelle. (mukaan lukien myös yhteinen lapsi):) mutta että ja jotta meidän yht lapsi tulee olemaan ylitse muiden koska se on oma ja sen saa kasvattaa haluamallaan tavalla.
mutta mieti mitä itse haluat ja puhu vaimollesi tunteistasi!! (mikä inhottaa, huolettaa.)
Niin, onko pakko jaksaa? Aina, koko ajan?
Mielestäni niitä puolison lapsia ei todellakaan ole pakko jaksaa AINA. Eikä heitä voi rakastaa kuin omiaan rakastaisi. Puolison lapsista tykkää kukin tavallaan; yhtä "oikeaa tapaa" ei ole. Kirjoittaja kertoi, ettei hänellä ole enää minkäänlaisia tunteita vaimon lapsia kohtaan. Lienevät jo hyvinkin (melko) aikuisia, joten tuntuu ihan normaalilta, että lapset aikuistuttuaan etääntyvät äiti/isäpuolistaan (omista vanhemmista itsenäistytään, mutta ei välttämättä etäännytä). Tuossa tilanteessa varmasti tunteet muuttuvat puolin ja toisin.
Albertille lohdutukseksi, kunhan lapset ovat muuttaneet omilleen, se ulkopuolisuuden tunne lieventyy (ellei jopa katoa), kun saatte puolisosi kanssa jatkaa yhteistä taivalta kaksistaan. Voipa käydä jopa niin, että lasten tullessa vierailulle, he piristävät myös sinua.
Ikävää, ettette voi saada yhteistä lasta :( Luuletko, että voisit hienovaraisesti vihjaista vaimollesi, että hänen vauva- yms. lapsijuttunsa ovat sinulle arka aihe? Ehkä vaimosi vain haluaa jakaa omat onnen hetkensä kanssasi tajuamatta, että ko. jutut sinua satuttavat.
Tiedän todella miltä tuntuu lapsettomana kuunnella vauvamuistoja "edellisestä" elämästä; videoiden katselusta puhumattakaan. Eli helppoa ei lapsettomilla ole, varsinkaan niillä jotka lapsia haluaisivat, mutta toinen osapuoli ei enää voi/ halua saada.
No niin, taas tuli todistetuksi se, että miehet saavat väsyä puolisonsa lapsiin, ja pelkkää myötätuntoa sataa. Mutta antakaas olla, jos joku nainen kirjoittaa olevansa väsynyt miehensä lapsiin, saa hän hirveän ryöpytyksen niskaansa, kuinka hän on itsekäs ja lapsellinen lumppu, joka on vienyt joltakin raukkaparalta miehen ja heidän lapsiltaan isän ja plaaplaa...
Ymmärrän toki alkuperäistä ja olen samoilla linjoilla, että varmasti on vaikea jaksaa puolison lapsia, jos omia ei halustaan huolimatta saa! Minun on vaikea joskus sietää mieheni lapsia, vaikka minulla on oma biologinenkin, enkä enempää ole haaveillut synnyttäväni. ( sanon tämän senkin uhalla, että saan kuulla olevani kypsymätön nainen,jonka olisi pitänyt pysytellä lapsettomana sinkkuna!)
minä ainankin naisena olen sen aseman ottanut että kumppanin lapsille olen (vain ja ainoastaan)
isän puoliso ja heidän "ystävä" ja mies hyväksyy tämän. totta se ei aina ole helppoa toisen lapsia "jaksaa" kun ja jos sitten komennat sieltä tulee vihanen mamma että "mein ville petteri sano et kehtasit komentaa" ja sitten jos kumppaniltaan ei apua saa kun on sitä mieltä että omat lapset niin mainioita että eihän niissä mitään vikaa ole pheww!!
niinkun toki vanhemmat aina ajattelee lapsistaan että ne ovat täydellisiä toki niinkun tuttavani sanoi: omia lapsia kestää paremmin vikoineen päivineen kun toisen. (eli se kait meinaa että niitä vikoja ei omissaan näe)
mutta sen ymmärtää niin miehen kun naisen kohdalla jos ei aina jaksa. ja omasta kokemuksesta:D
Mulla on vähän sama tilanne. Olen äitipuoli, mutta omia lapsia ei ole. Vaikka kuinka pidän mieheni lapsesta, ei hän kuitenkaan ole oma. Toivoisin hirveästi lasta. Kai se on niin alkukantainen tarve ihmisellä saada omia lapsia?!
Tykkään hirveesti lapsista ja oon aina haaveillut suuresta perheestä. Mies on ihana ja hänen lapsensa myös. Mutta mutta...mies ei halua enempää lapsia.
Tiedän, että musta tulee katkera lopun elämäkseni, jos jätän lapset hankkimatta. Niin, että pakko kai mun jossain vaiheessa on lähteä muuten suht.toimivasta parisuhteesta, jos en saa miehen päätä kääntymään.
Pettämään en silti todellakaan rupea. Yksi suhde kerrallaan!
kello tikittää. Vaikea asia, jos mies on päättänyt ettei halua kumppaninsa kanssa lasta siitä huolimatta että nainen haluaa.Siinäpä teillä on probleema, joka kaipaa jonkinlaista ratkaisua. Toista kun ei voi siihen kuitenkaan mielestäni pakottakaan.
Ei voi toki pakottaa, eikä sellaisesta ainakaan varmaan mitään hyvää seuraa.
Tunnen kyllä, että mua on johdettu harhaan. Keskustelimme lasten hankinnasta jo aivan seurustelumme alkuvaiheessa, ja silloin mies muka niitä vielä halusi.
Jotenkin se mieli vaan on muuttunut, enkä ole saanut kunnon vastausta siihen, että miksi.
Kello tikittää ja mua asia vaivaa joka ikinen päivä, ja siitä tulee riitaakin jatkuvasti. Eikä se varmasti ainakaan auta tässä asiassa. Tänään viimeksi tuli puhetta eräästä asiasta, joka jäisi jälkipolville muistoksi. Tuli taas tokaistua, että niin SINUN jälkipolvillesi...
En haluaisi lähteä.
Lapsia voisin saada, mutta löytyisikö hyvää miestä ja suhdetta kuitenkaan?
haluaa kyllä lapsia mutta ei sinun kanssasi. Miehillähän ei ole mitään biologista kelloa. Jos siis haluat lapsia niin sano vaan reippaasti hyvästit sille nykyiselle turvalliselle ja turhauttavalle suhteellesi ja koeta onneasi. Kukaan ei voi luvata että onnistut, mutta eipähän tarvitse mummoikäisenä sitten katua ettet edes yrittänyt.
Tarkoitukseni ei ole pahoittaa mieltäsi, vaan tässä nyt oli tällainen yltiörealistinen kuva siitä miltä tuo teidän tilanteenne näyttää ulkopuolisesta.
Onnea matkaan - minkä tien valitsetkin!
Siihen tulokseen oon valitettavasti itsekin tullut.
Kerran hän kännipäissään sen laukaisi ihan suoraan, että voin peiliin katsoa, miksei lapsia tehdä. Menin ja katsoin. Sanoi hän paljon muutakin, eikä mikään oo koskaan niin paljon loukannut.
Selvinpäin sitten puheita peruttiin ym. En tajua, miksi sitten haluaa mun kanssa olla, jos kerran oon niin kamala ihminen. Ehkä se on se taloudellinen vakaus, kun on kaksi ihmistä maksamassa?
Ei oikein tiä silti mitä ajattelis, kun kaiken kaikkiaan meillä menee kuitenkin ihan hyvin.
Oon päättänyt vielä jonkun aikaa odottaa ja toivoa parasta, mutta jos ajatukset ei miehellä muutu, niin se on sitten hyvästi.
Sitä niin kovasti kaipaamasi.
Tiedätkö että itsesääli on yököttävää...
Ole tiukka, oikeudenmukainen ja kunnioittava. Siten saat nuorten arvostuksen.
mitä on tekemässä.
"Kuinka moni kestää? Itse olen kestänyt ja ollut uskollinen. Epäilen, että moni ei kestäisi"
Typeryyttä on ottaa ruokkoja vaivakseen, turha silloin valittaa, itseppä olet osasi valinnut. Turha hakee sääliä.
jos sitä ihminen aina tietäisi mihin osaan on itsesä "tunkenut" olisi moni osa jäänyt jakamatta!
Kukaan tervejärkinen ei lähtisi 6 lapsen äitipuoleksi joita yli puolet on jo teinejä. Muu exä suku arvostelee tekemisiäsi jne.
Että vedä V**** päähäs tai edes alahuuli!!!!!!!!!!!
UUsio perhe on vaikea PISTE
oli se sitten minkä ko´koinen tahansa
P****le
naisen niin olisi pitänyt jo silloin ymmärtää, että jos lähdet siihen kyytiin niin koko hoito pitää hyväksyä karvoineen päivineen. Ja tässä tapauksessa pakettiin siis kuului kaksi lasta.
Pidät itsestään selvänä sitä ettei isäpuoli tai äitipuoli voisi ottaa samaa vastuuta (kasvattajana) kuin se biologinen vanhempi. Miksi muka ei voisi ottaa? Totta kai voi ja pitääkin ottaa, jos kerran kaikki asutte samassa taloudessa niin eihän sillä nyt herranen aika ole mitään merkitystä kuka ne lapset on käynyt siittämässä, vaan sillä että nykyisin sinä maksat, joten sinä päätät. Pennut älkööt hyppikö nenille.
Itse asiassa jos pitäisit talossa oikeaa kuria johdonmukaisesti niin silloin ansaitsisit myös lasten kunnioituksen. Lellimällä et saa muuta kuin säälittävän pellen osan. Ja maksumiehen. MOT.
"Itse asiassa jos pitäisit talossa oikeaa kuria johdonmukaisesti niin silloin ansaitsisit myös lasten kunnioituksen."
Niin mut jos lasten biologinen vanhempi sitä vastustaa, ni sillon olet "lirissä".
ollaan törmätty täälläkin.
Exät niin akka ku akat vanhemmatkin ovat kovasti hanakoita arvostelemaan tekemisiäni ja minun "kurin" pitoani. OOTKO TAAS arestissa????? mistä nyt tällä kertaa? Kotiin tuloajat, sovituissa asioissa pysyminen nyt ens hätään. Aikuinen ei MUISTA asioita. Miten voin odottaa, että taloudessa asuvat nuoret voivat muistaa mitään, kun esimerkki on mitä on