Esiintymispelkoiset

Voihan aina sanoa ei, jos pyydetään jossain esiintymään. Esiintymispelko on myös häviävä asia. Se katoaa, kun osaa sanottavansa ja tottuu tilanteeseen.

Tänään oli minun vuoroni pitää esitelmä ja olin ensimmäisenä tietenkin omasta tahdostani (jotenkin helpompaa niin ei tarvi odottaa omaa vuoroaan). Suunnittelin esitykseni huolella ja tiesin asiasta melkein kaiken. Olin paniikissa, vatsani reagoi siihen muutama päivä ennen esitystä, sydän hakkasi, tuntui ettei ääntä tule, päänsärkyä(ennen kuumotti mutta olen päässyt siitä oireesta jotenkin kummasti eroon)

Otin muutaman lääkärini määräämän lääkkeen ja pidin esitelmän ja poistuin luokan edestä raikuvien aplodien saattelemana. Ja sain vielä kiitettävän esityksestäni ja minua kuvattiin luontevaksi esiintyjäksi. Minäkö luonteva? paniikkikohtauksista ja jännittämisestä kärsivä nuori nainen.. Hmm pisti miettimään, että onko tuollainen esiintymistilanne sittenkään kovan jännittämisen arvoista. Itsemurhaa en tekisi tämän asian takia, vaikka ymmärrän hyvin, että tämä on turhauttavaa. Sen sijaan käyttäisin energian parantumiseen, johon aion nyt pyrkiä tämänpäivän positiivisen kokemuksen jälkeen. Tämän pelon kanssa voi elää, mutta pelkoja pitää osata hallita. Esiintymisvarmuus on esiintymisjännityksen hallitsemista, ei sen poistamista ja aion sen myös oppia.

Minulla on todella paha esiintymiskammo. Lopetin aikoinaan insinöörin opinnot vain sen takia, kun oli eka esitelmä edessä.
Hain apua ongelmaan ja sain lääkityksen. Menin uudestaan opiskelemaan ja sitten koitti ensimmäinen esitelmä. Olin aivan kauhuissani monta päivää ennen ja jouduin syömään diapameja jo ennen esitystä. Esitelmäpäivä tuli ja ryntäsin ensimmäisenä luokan eteen, koska odottaminen vain pahentaa jännitystä. Olin ottanut pari diapamia ennen esitystä, mutta silti jännitti hulluna. Onneksi sain istua esityksen ajan, se helpotti tilannetta. Luin myös koko ajan paperista, vaikka ope oli sanonut että yleisöön täytyy katsoa. Näyttelin myös kalvoja ja se helpotti myös esiintymistä. Huomasin lukevani liian nopeasti päästäkseni äkkiä pois piinasta, mutta loppujen lopuksi esitys meni ihan hyvin ja sain siitä kiitettävän arvosanan.
Loppuseminaaria pelkäsin koko 4 v. Turhaan. Selitin lopputyötäni samalla kun näytin powerpoint-esitystä. Kaikkien huomio kiinnittyi taululle ja pystyin selostamaan aiheeni ilman suoraanlukemista. Sen jälkeen opettajat vielä kyselivät ja se oli siinä! Ei se niin kauheaa ollutkaan :)
Esiintymiskammo on vieläkin jäljellä. Tiedän, että joudun pitämään tulevassa työssäni kokouksia ja esitelmiä. Pelottaa etukäteen. Joudun vain elämään tämän ongelman kanssa ja toivottavasti se vanhemmiten helpottuu.

Tapahtui opiskeluaikoina kielen kurssilla muutamia vuosia sitten:

Teimme siinä aluksi rauhassa omia tehtäviä ja sitten tämä meidän ulkomaalainen, yli-energinen ope sai päähänsä että jokainen vuorollaan menee luokan eteen, sille annetaan joku vieraskielinen sana jota sitten pitää yrittää selittää muille siten että he arvaisivat mikä sana kyseessä. Minä, aivan hemmetinmoinen jännittäjä (kahvikuppineuroosia, yleistä ahdistusta ym) sain täydellisen romahduskohtauksen. Tällöin en käyttänyt vielä rauhoittavia kuin tarpeeseen eli ennalta määrättyyn tilanteeseen, esim. jos joutui esiintymään. Enkä ollut siis varautunut tähän!

Iski oikeasti hirveä kuolemanpelko ja ns. irtautumisen tunne itsestä- olin aivan sumussa enkä kuullut yhtään mitä ihmiset puhuivat. Menin totaalisen lukkoon. Kaikki jotka ovat vastaavaa kokeneet tietävät tunteen, siinä vaiheessa ajattelin oikeasti että jos nyt saisin vaihtoehdon että joku astuu tuosta ovesta ja ampuu minut tai sitten menen tuonne eteen tärisemään ilman että mitään tulee suusta ulos niin valitsen sen ensimmäisen vaihtoehdon. Epäröimättä.

Tapaus jäänyt ikuisesti mielen syövereihin, tuon jälkeen hain paniikkioireisiin lääkkeitä ja joskus otin tunneille (ainakin tuolle) mentäessä varoiksi rauhoittavaa. Onneksi tuolla kerralla pääsin pälkähästä koska tunti loppui ennen vuoroani!

Edelleen kärsin hirveästä jännittämisestä enkä voisi kuvitella meneväni esiintymään ilman lääkitystä. Todella paska homma että on tullut valittua ala jossa joutuu esiintymään suurellekkin yleisölle aika ajoin- yhtä tuskaa aina vaan..hulluja me ihmiset kun pitää vaan kiduttaa itseään tänä lyhyenä elon aikana mitä meille on annettu, varmasti voisi tehdä jotain muuta hommaa missä ei joutuisi esiintymään mutta jotenkin tuo pitkä koulutus ja peräänantamattomuus estävät tekemästä liian radikaaleja päätöksiä.

Tsemppiä kuitenkin kaikille esiintymispelkoisille, u are not alone!

kieltämättä kun se esiintymistilanne on aivan lähellä ja pitäisi sinne eteen kävellä niin tulee kyllä sellainen tunne että mieluummin ampuisin itteni. silloin ei ajattele kovin järkevästi, jos ollenkaan. mutta nyt kun ei sellaista ole tiedossa niin tuntuisi maailman huonoimmalta idealta itsensä tappaa jonkun tuollaisen takia. haluaisin todella pystyä esiintymään.