Pistäkääpä muutama hyvä ja asiallinen puolesta/vastaan. Monissa yhtiökokouksissa tänäkin keväänä pohditaan, pitäisikö kaapelista luopua tai toisaalta ottaa kaapeli antennin tilalle.
Jos on ihan tutkittua tai muuten asiatietoa, olisin kiitollinen kommenteista.
Jos on ihan tutkittua tai muuten asiatietoa, olisin kiitollinen kommenteista.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kokemukset kaapelijakelusta ovat tekniseltä tasoltaan myönteisiä vaikka ollaan riippuvaisia määrätyn kaapelioperaattorin tarjonnasta. Ohjelmakanavien tarjonta tuskin suuresti poikkeaa muistakaan kun on kuitenkin kysymys maksukanavista. Kaapelisysteemiin on rajoitetumpi valikoima saada digivastaanottimia, mutta tilanne on siinäkin mielestäni paranemassa ainakin sovittimien suhteen.
Muunto kumpaankin suuntaan saa monet vihaiseksi, joten ilman erityistä syytä ei kannata mitään muutosta tehdä. Kummallakin tavalla on etunsa, joita on käsitelty loputtomiin, joten niihin ei tässä kannata puuttua.
Tutkimustietoahan tämä ei ole, vaan lähinnä ihmettelyä, että miksi juuri nyt asia olisi edes ajankohtainen. Asia olisi pitänyt miettiä viimeistään pari vuotta sitten. Nyt taloyhtiöön kuuluvat ovat jo ehtineet hankkia bokseja tai digitelkkareita olemassaolevaan ratkaisuun, jolloin mitään muutosta ei varmasti enää haluta.
Jos jokin taloyhtiö haluaa irrota tässä vaiheessa kaapelijakelusta, on järkevintä laittaa taloyhtiön verkko sellaiseks,i että kaapeliboksit toimii. Näin ei tarvi ostaa uusia bokseja.
Kyseinen järjestelmä kun on muutenkin hyvin yleisessä käytössä etenkin vanhemmissa yhtiöissä.
Haravasta ei kannata missään tapauksessa vaihtaa kaapeliin! IP TV:n tulon myötä kaapeli käy turhaksi. Ei se sinne kaapeliin tule vaan laajakaistan kautta jollain konstilla (puhelinja, langaton yhteys, kuitu...) Jos taasen kaapelista vaihtaa haravaan, harkittava on se, että haluaako joku maksaa paljosta kanavamäärästä ja sellaisista kanavista, joita haravan kautta ei saa. Eli taloyhtiössä pitäisi olla todellinen telkkarin katsoja sukupolvi, jolle pitää olla kaapeli. Tavallinen katselija ei tarvitse kaapelia vaan saa käydä R:ltä vaikka MTV:n kortin.
Kaapelissa taloyhtiöiden ei tarvitse huolehtia uusien kanavien ja palvelujen saatavuudesta sekä niihin liittyvistä tekijänoikeusmaksuista – kaapeli-tv-operaattori huolehtii niistä.
Ainoa vuotuinen kustannus taloyhtiölle on vuosittain perittävä perusmaksu. Ei jatkuvia laiteinvestointeja ja antennihuoltoa.
Kaapeli-tv-operaattori kokoaa suosituimmat ja laadukkaimmat kotimaiset ja kansainväliset kanavat. Tarjonta laajenee koko ajan ja
kaikki maksu-tv-palvelut saa yhdellä ohjelmakortilla.
Kaapeli-tv-yhtiöiden satelliittiantennit on varustettu lämmityksellä ja puhalluksella. Maan sisällä kulkevat kaapelit varmistavat toiminnan tasalaatuisuuden. Kiinteistöjen katoilta voidaan poistaa sään oikuille alttiit ja maisemaa rumentavat antennit.
Kaapeli-tv-verkko on avoin – eli valmis välittämään myös tulevaisuuden teknologiat. Ensimmäiset teräväpiirtolähetykset on jo aloitettu, ja tilausvideopalvelut ovat lähitulevaisuutta.
Tekijänoikeusmaksut on ohjelman lähettäjän huoli riippumatta jakelukanavasta.
Se ainoa perusmaksu eli kaapelin vuosimaksu on yleensä h..vetin kallis.
Valtaosa väestä pärjää peruskanavilla jotka saa ilmateitse. Kaapeli TV:n tarjonta on aina maksullista ja digiaikana tuo on mennyt koko ajan pahemmaksi. Kortteja tarvitaankin yhtäkkiä joka televisioon.
Kaapeliyhtiöt on ihan yhtä haavoittuvaisia. Joku vetäsee kaapelin poikki kaivurilla ja sitten ei vähään aikaan katsellakaan mitään.
KaapeliTV verkko on suljettu DVB-C formaatin avulla. Johan sen näkee ettei sinne viitsitä edes tehdä laitteita. Netti on järkevämpi tapa hoitaa nuo tilausvideo ja interaktiiviset palvelut.