Miten olette kertoneet vanhemmillenne/muulle perheelle seksuaalisesta suuntautumisestanne? Ja mitä siitä on seurannut...Minua pelottaa kertominen, enkä aio sitä ihan tähän hätiin tehdäkkään, mutta olen päättänyt, että jos vielä joskus rakastun yhtä palavasti kuin olin, haluan antaa onneni näkyä ja se tarkoittaa myös sitä, että perheeni tulisi tietää. Haluan, että ihminen joka minulle on tärkeä voi olla kokonaisvaltaisesti mukana elämässäni, en halua piilotella enkä selitellä. Haluan, että hänet hyväksytään ja hän voi tuntea kuuluvansa perheeseen. No okei, ehkä tuo on nyt haavekuvaa. Mutta jos ei nyt sentään ihan puhevälit katkeaisi niin olisi kiva. Olen huolissani isän suhtautumisesta, se voi olla mitä vaan väliltä tosi huono-katastrofi.
Siis neuvoja ja kokemuksia. En halua enää saada ja menettää rakkautta ja joutua piilottamaan kaikkia tunteitani.
Siis neuvoja ja kokemuksia. En halua enää saada ja menettää rakkautta ja joutua piilottamaan kaikkia tunteitani.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ainakin joitain kirjoituksia aiheesta.
Avauksella: miten vanhempanne...
Meillä perhe ja suku otti asian melko rennosti. Veljelle se oli aluksi melko kova pala purtavaksi mutta nyt hänkin on asian kanssa ok. Jokainen perhe on erilainen ja ei voi koskaan tietää kuinka he reagoivat. He saattavat järkyttyä tai toivottaa onnea. Tapahtui mitä tapahtui sun on oltava oma itsesi ja perheesi ja läheisesi rakastavat sinua sellaisena kun olet. Tule rohkeasti kaapista ulos.
syystä suurimmalla osalla on jokseenkin mennyt kohtuullisesti tai hyvin kaapista ulos.
On myös hyvä varautua siihen että välit tulehtuvat tai jotain yhtä mukavaa ja elämää helpottavaa. Voi jopa joutua huokaisemaan helpotuksesta ettei tarvitse huolestua perinnöstä.
Hyvä muistaa että että välttämättä asiat ei suju kuin elokuvissa.Onneksi kaikki tapaukset ovat omansa ja erilaisia.
Hei! Mun kaapista ulos tarina on aika synkkä,mut pahemmin ois voinu käydä.Kerroin ekaks veljelleni joka otti sen tosi hyvin.Pitkän harkinnan jälkeen päätin kertoa vanhemmille,siitä on jotain 3v.Äiti oli vaan kotona ku tulin käymään niillä.Kerroin äitille ja se rupes heti itkeä ja toisti että tää ei ole totta tää ei ole totta,mitä mä olen tehny väärin.Näin se jatku monta tuntia kunnes päätin lähteä kotoota ku teki niin pahaa ku äiti ei voinu hyväksyä et hän ei ole tehny mitään väärin ja et mä oon sama ihminen kuitenki ym. Parin päivän päästä äiti soitti mulle ja kerto et se oli iskälle kertonu,isä oli heitelly astioita ja huutanu koko illan että tänne se ei sit ikinä ketään naista tuo.Olin monta kuukautta poissa kotoota enkä nähny vanhempia,äiti kyllä tais soittaa pari viikkoa siitä ku kerroin ja kysy millo tuun käymään,mut pelotti mitä iskä sanois mulle.Noh menin sit käymään ja kaikki oli niinku ennen,niinku mitään ei ois tapahtunu.Ja sen jälkee ei olla asiasta puhuttu.Se on sellanen asia näköjään mistä ei puhuta.Välit on ihan hyvät mut en ikinä tule niille kertomaan rakkaus elämästäni,ne ei haluu siitä tietää ja olen sen hyväksyny.Et sellanen oli mun tarina.Kaikilla on oma tarinansa,toivottavasti sun on parempi sit ku päätät kertoa.Tsemppiä.Koska vaikka ne ei sitä hyväksyis niin on parempi elää kaapista ulkona ku kaapissa.