Ei muuten ole harvinaista, että elämänsä viime hetkillä vl jättäytyy irti ehdottomasta "vain me"-opista ja toteaa, että taivaaseen kyllä pääsee muitakin kristittyjä eikä vain vanhoillislestadiolaisia.
Elämän viime
aikoina
2165
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Eräs läheinen vl, antoi ymmartää asian juuri näin, viimeisenä tekona, ennen poismenoaan.
Jos ajattelemme keskiverto VL:ää, sitä mitä hän menettää, jos eroaa lahkosta.
Hänen on käytännössä luotava kokonaan uusi sosiaalinen ihmis- suhde verkosto, saadakseen sen tarpeen tyydytettyä. Häntä on pidetty "tynnyrissä" koko elämäsnsä ajan, ja pidetty tarkoin silmällä siitä, ettei hän pysty solmimään juuri siteitä, VARSINKAAN USKOVAISIIN, JOTKA VOIVAT ANTAA HÄNELLE YMMÄÄRYKSEN EVANKELIUMIIN, JEESUS RAKASTAA JA PELASTAA JA VAIN HÄN.
Tilanne tuli minulle tutuksi, kun en ollut uskossa, olivat he kaikki mielin kilein joka asiassa, mutta kun tulin uskoon ja uudestisynnyin Herrassa ja tulin tunnustautuvaksi Kristyksi, vain liikkeen johto sai olla kanssani tekmisisää, ei kansaiset????? Juuri samaa, kun asuessani Neuvostoliitossa 3 vuotta, Herrakin oli sama, Anti kristus. Siellä se vain oli selvempää. Fundamentalismi on vain sellaista.
Mutta Jumala puhuttelee meitä kaiken aikaa ja kun ihminen tietää ympyränsä pienetyneen, ei hän tarvitse enään noita ympärillä olevia "häksääjiä", joten hän ottaa vaarin Jumalan sanasta ja varmistaa pelastuksensa, koska sitä ei saa uskomalla seurakuntaan, vaan Jeesukseen. Olemme tyyttyväisä juuri tästä, yhdestäkin pelastuneesta, oli se kuka hyvänsä. Jumalan Henki tekee kuitenkin koko ajan työtä, että ihminen tulisi tajuamaan sen ainoan tehtävän, mihin hänet on luotu > Etsiä Jumalaa ja tutustua siihen.
Kaikkien lahkojen elinkaari on jotain, kommunismilla 70 vuotta ja 100 milj. ihmistä, amerikian fundametalistisilla liikkeillä 15- 30 vuotta ja muutama satauhatta ihmistä, VL liikkeellä ei ole suoranaisia "teurastuksia" mutta luurnakoja kaapissa on paljon, ne ei ole sata, vaan enemmän, joten kohta on tämän kaaren pää, Jeesus tulee ja puhdistaa Pyhässä hengessä. joka saran päässä on oja.
Seurakunta on aina uudistuva, jos ei muuten niin ihmisten osalta, niitä tulee ja menee, mutta Pyhä Henki on aina ja pysyvä. Suurin SRK;n "kuolemansynti" on Pyhän Hengen poisajao.
Lars Leevi Lesdatius oli Pyhällä Hengellä täyttynyt, hänessä oli merkit, hän puhui kielillä, profetoi, opetti yms. jonka vataavaa ei monta ole täällä Skandinaviassa syntynt. Paavo Ruotsalainen oli myös yksi niistä. Mutta miten kävi kun J Raattamaa otti vallan, jo muutaman ajan jälkeen tuomittiin entinen paha, vaha henki kiroukseen. Ei LLL saarnareissuillaan nukkunut talon emännän sängyssä, kuten Raattamaa. Siinä meni lapsi veden mukana, ei Henki ole vanha, eikä Uusi, se on vain Pyhä Henki, Herra ja Jumala.
Vielä ei ole myöhäistä, ja sen on huomioineet useat vahat VLt, Jumalan siunausta heille.