Alexander Solzhenitsyn

Onkohan kirjaa 200 vuotta yhdessä käännetty englanniksi tai saksaksi?

Kirja kertoo juutalaisten ja venäläisten yhteisestä historiasta.
6722
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei ole, vielä.

Äänestä

Onkos kyse juurikin samasta Solzhenitsynin kirjasta joka Venäjällä ilmestyessään aiheutti melkoisen kohun, myös ulkomailla, koska tekijä monenlaiseen todistusaineistoon vedoten osoitti että ylivoimainen enemmistö 30-luvun NKVD:n murhamiehistä oli kuin olikin juutalaisia?

Äänestä

Sama kirja. Se lienee itse asiassa syy miksi sitä ei ole käännetty maailman valtakielelle englanniksi. Kustantajat ovat pelänneet että leimautuvat antisemitistiksi.

Mielestäni ei ole kyse siitä jos pysytään faktoissa eikä kirjoitusasu ole juutalaisia syyllistävä vaan tosiasiat kertova. Muistettava, että Solzhenitsyn kuvasi lännen rappiota kun asuin jenkeissä. Sekin haluttiin hiljentää tai sitten mies kuvattiin höppänäksi. Ei pidä paikkaansa vaan tietyt tahot eivät halua totuuden tulevan ilmi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


raharri kirjoitti:

Onkohan kirjaa 200 vuotta yhdessä käännetty englanniksi tai saksaksi?

Kirja kertoo juutalaisten ja venäläisten yhteisestä historiasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu