(Olen aiemmin kirjoittanut tänne ei-rekisteröidyllä nimimerkillä "Lissu".)
Olen erittäin huolestunut Suomen eri kristillisten seurakuntien sisäisestä tilanteesta. Tällä (ja muillakin) palstoilla on luettavissa selvästi sellainen kuppikuntaisuus "me vastaan muut kristityt". Aivan kuin jollain yksittäisellä seurakunnalla olisi hallussaan "koko totuus" ja se seurakunta olisi erehtymätön!
En ole itse lestadiolainen enkä halua hyökätä lestadiolaisuutta vastaan. Luterilaisessa kirkossa on omat ongelmansa ja muissa seurakunnissa taas omansa. On järkyttävää huomata, kuinka traditio ja perinteet ovat ajaneet Kristuksen edelle. Lestadiolaisuudessa pidetään kiinni sata vuotta vanhoista syntilistoista ja kielloista mm. tanssimista koskien. Luterilaisuudessa taas ei pidetä Pyhää Henkeä tarpeeksi näkyvillä ja siellä yritetään "omassa voimassa" ratkaista ongelmat, miksi ihmiset eroavat kirkosta ja ovat tyytymättömiä seurakunnan toimintaan. Helluntaiseurakunnissa taas opetetaan, ettei ole oikeasti uskossa, jos ei puhu kielillä. Ihmiset saatetaan ajaa sellaiseen Pyhän Hengen tavoitteluun, mikä ei ole Raamatusta. (Kaikki uudestisyntyneet eivät puhu kielillä vaan kielillä puhuminen on armolahja.) Jokaisella kirkkokunnalla on omat heikkoutensa ja vahvuutensa. Valitettavan monesti rakastetaan traditioita eikä elävää ja muuttuvaa seurakuntaelämää.
Jumala ei asu kirkoissa tai missään rakennuksissa vaan Hän on Pyhän Henkensä kautta siellä, missä kaksi tai kolme ihmistä kokoontuu. Toki Pyhä Henki on myös yksittäisten ihmisten kanssa, mutta seurakunta on kristittyjen yhteys Pyhässä Hengessä. Jokainen kristillinen kirkko ajaa omaa etuaan ja kadehtii aina sitä kirkkoa, johon kuuluu enemmän ihmisiä. Kunpa ihmiset tajuaisivat, että seurakuntalaisia riittää niin luterilaisiin, lestadiolaisiin, helluntailaisiin, adventisteihin ja niin edelleen. Työsarkaa evankeliumin julistamisessa riittää, mutta työmiehiä on vähän...
Näillä lestadiolaisten palstoilla keskustellaan siitä, mikä on sopiva lasten lukumäärä, voiko kristitty tanssia, onko televisio hyvä kapistus yms. Onko se relevanttia Raamatun kannalta? EI OLE, koska Raamatussa on yksi käsky meille kristityille. Rakasta Herraa Jumalaasi koko sydämestäsi (koko olemuksella) ja lähimmäistäsi kuten itseäsi. Olen muutamia kertoja yrittänyt herätellä keskustelua näistä asioista hieman provosoiden, mutta en olen joidenkin lestadiolaisten mielestä väärä ihminen kritisoimaan koska en kuulu kyseiseen herätysliikkeeseen.
Onko syntiä soittaa ja tanssia Jumalalle, ylistää kädet kohotettuina, rukoilla ääneen? Jos tämä olisi käytäntö niin luterilaisten kuin lestadiolaisten keskuudessa, täällä ei käytäisi keskusteluja toisarvoisista asioista. Jokainen voi olla musiikista, tanssista, laulusta ja monista muista asioista henkilökohtaisesti mitä mieltä haluaa, mutta syntiä eivät todellakaan ole kaikki ne asiat, joita täällä ruoditaan. (Syntiä ovat ne asiat, mitkä menevät Jumalan edelle.) Kunpa täällä keskusteltaisiin siitä, miten kertoa ihmisille Jeesuksesta, miten rukoilla, miten lukea Raamattua ja miten toimia yhteistyössä.
Toivon kommentointia. Olen väsynyt katselemaan masentuneita uskovia, toistensa kurkuissa kiinni olevia uskovia, omaa etua tavoittelevia uskovia ja muuten vain polulta poikenneita. Olen nähnyt sen, kun sairaita paranee ja monia ihmeitä tapahtuu - tuon kuuluisi olla luonnollinen osa seurakuntaelämää. Haluan nähdä herätyksen Suomessa, jossa eri kirkkokuntien kristityt keskittyisivät oleelliseen epäolennaisen sijaan. Haluatko sinä nähdä tuon saman?

Vastaukset 21
Vanhimmat
Kyllä !
Olet kyllä vanhalla merkillä minun mielessä . Toisissa asioissa nostin hattuakin . Muista kuitnkin että syntiä on vain se mikä eroittaa sinut (tai minut ) Jumalasta ,sanokoon toiset mitä vaan ja kyllä ne sanookin .
Eikös Raamatunkin sanojen mukaan ihmisen jumala on se, jota hän eniten rakastaa ja joka hallitsee hänen sydäntään. Mainitset, että lestadiolaiset taistelevat siitä, että onko TV sopiva kapine kristityssä kodissa. Ainakin esikoislestadiolaisuudessa on näistä varoitettu juuri niiden huonojen ja kristityn uskoa ja sisällistä sielunelämää kuivaavana ja sammuttavana ajanvietelaitteena. Itse laitettahan ei ole koskaan synniksi saarnattu, vaikka joskus on siitä käytetty kuvaavasti nimitystä "helvetin sontaluukku ja lokaviemäri". Kokemukset osoittvat kiistattomasti, että ihminen itse on useimmin heikko välikappale valvomaan sitä, mitä hän TV:stä katselee. Monet ohjelmat ovat kieltämättä niin mukaansatempaavia, ettei monillakaan löydy kykyä ja voimaa tehdä erotusta hyvän ja sopimattoman ohjelman välillä. Vaikka henki olisikin altis Jumalan sanan neuvoille, niin liha kuitenkin on heikko! Jopa niin heikko, että nämä TV-ohjelmat ovat varastaneet ihmisen sydämen ja ajan niin tarkkaan, ettei enää aikaa ja kiinnostusta riitä Jumalan sanan tutkimiseen tai seurakokouksissa käymiseen; ts. usko on monella muuttunut kuolleeksi kirjaimeksi ja vain joitakin ulkonaisia tapoja on jäänyt ihmisen elämään, mutta valvominen ja uskon kilvoitus on tosiasiallisesti sammunut sen ihmisen sielussa.
Jos siis katsotaan (ihmisen iäisyysnäkökulmalta) asiaa kiihkottomasti, niin kumpi on silloin ihmisen jumala, kun nimikristitty töllöttää TV:n äärellä katselemassa jotain saippuaoopperaa, urheilukilpailua, F1-ajoja,missikisoja tai jotakin muuta häntä kiinnostavaa ajankulua, kun toiset kristityt rientävät kirkkoon tai seurakokouksiin Jumalan sanan kuuloon? Kumpi ruokkii ihmisen sielunelämää enempi, TV:n katselu vai Jumalansanan kuulossa oleminen? Eikö tässä ole TV ottanut ylivallan ihmisen sydämessä ja syrjäyttänyt kaiken Jumalan Hengen vaikutuksen siellä, kun ihmisestä on tullut Hänen sanansa ylenkatsoja maallisten huvitusten ja nautinnon tähden? Sama koskee muitakin mainitsemiasi lihan nautintoja, joista kristityitä on varoitettu.
puhelin? Eikö siihen liity houkutuksia synnilliseen käyttöön? Olihan se aikoja sitten syntilistalla.
Tai Internet? Mitä ihmeen eroa TV puolesta voit löytää verrattaessa Nettiin. Internet on täynnä pahuutta...se hyötykäytön lisäksi.
Tätä listaa voi jatkaa loputtomiin.
Olen kanssasi aloittaja samaa mieltä.
? Eikö siihen liity houkutuksia synnilliseen käyttöön? Olihan se aikoja sitten syntilistalla.
>Ei pidä paikkansa, vain pahan puhuminen on vieläkin syntiä. Kone itsessään ei ole syntiä ollutkaan koskaan.
en malta olla kommentoimatta tätä TV-juttua. Voi tietenkin olla niin, että TV:n katselu estää ihmisiä menemästä seuroihin, mutta se ei ole AINA syy kotona viihtymiseen, vaikka se siksi mielletäänkin.
Meillä on TV emmekä juuri käy seuroissa, mutta on virhe luulla, että sen katselussa aika kuluisi - sitä paitsi perheessä voi olla erimielisyys koko vempaimen olemasaolosta. Katselen kyllä sellaista, mikä on katselemisen arvoista - sellaistakin löytyy, eikä se ole syntiä eikä vieroita Jumalasta sen enempää kuin sanomalehtien lukeminen.
Jos TV on perheessä, heti ajatellaan, että nyt ne sitä siellä nautinnollisesti tuijottavat. Minä en siitä välitä - pitäisikö minun siis ottaa avioero päästäkseni siitä, jos puolisoni ei siitä luovu?
Itse löysin hengelliseen hätääni avun radion Raamattu kannesta kanteen -ohjelmasta. Olin asiasta innostunut ja aivan ihmeissäni tällaisesta mahdollisuudesta ja kerroin siitä toisillekin. Nyt olen kuullut, että tuommoisia ei pitäisi kuunnella. Oletteko ajatelleet, miten mieletöntä on kuunnella saarnoja, joissa tehdään tyhjäksi oikeina pitämänne asiat? Jos se, mikä teille on tullut suureksi ilon ja lohdun lähteeksi, sanotaankin yksioikoisesti asiaa tuntematta pahaksi?
Sitä paitsi elämä on aika monimuotoista. Esikoislestadiolaisissa on niin kuin missä tahansa erilaisia perheitä ja kokemuksia ja taustoja eivätkä kaikkien esim. lapsuusmuistot ole kovin hääppöisiä.
Elämästä voi tulla jatkuva taistelu masennusta tai muita mielenterveyden häiriöitä vastaan.
Sattumalta minä kyllä tiedän mistä puhun.
Onneksi tämä kaikki vielä kerran loppuu.
Raamattua eräänä iltana selatessani kohdalle osui Jesajan kirjan 35. luku. Sitäpä ei voi juuri itkemättä lukea!
lue raamattua äläkä saarnaa,niinkuin meilläpäin sanotaan jonninjoutavia...oletko joku uusi tv pappi.
mitä tarkoitat?
etsi hyvä ihminen käsiisi HP:n saarna Porin Mikonseurojen viimeisenä iltana, siinä on tekstinä tuo Jesajan 35 luku. Kuuntelin sitä taas uudelleen eilen illalla, ja ei todellakaan pysy silmä kuivana mutta ei myöskään sydän ilottomana, kun sitä kuuntelee. Ihana teksti, paljon sisältävä. Taivaan Isä todella antoi sanansa oven olla auki tuona iltana. yhtenä teemana ja kysymyksenä oli se, mihin on ilo kadonnut kristillisyydestä...
Kyllä se helposti katoaa meidän kaikkien sydämestä, jos omavanhurskaus saa meidät tuijottamaan omaan mustaan sydämeemme ja toisten synteihin ja vikoihin . Oikea ilo on ainoastaan Kristuksessa, siinä, että meillä on Isä, joka antoi ainoan poikansa tänne revittäväksi ja rangaistavaksi meidän puolestamme ja me saamme uskoa itsemme hänen ansionsa takia keskelle taivasta. Siinä on meillä ilo ja vapaus, ja saamme rammat raukat "hyppiä kuin kauris"...sitä iloa Heikki tuossa saarnassa ihanasti kuvaa
Et ole ainoa, joka mielellään kuuntelee myös Norvantoa, ja muutenkin kristillistä kanavaa. Raamattuavain ohjelmat, suolapalat jne ja paljon muuta hyvää olen sieltä itsekin ihastuksekseni löytänyt.Ongelmana on sitten se, että siellä on myös sellaista ei niin tervehenkistä materiaalia tarjolla, olet varmaan sen huomannutkin. Tärkeintä olisi se, että omassa seurakunnassa saisimme mahdollisimman paljon sanaa, joka rakentaa tukevan ja turvallisen opillisen pohjan Raamattuun perustaen, että osaisimme tunnistaa hengellisessä tarjonnassa eksyttävät ja vieraat, epäraamatulliset houkutukset. Aina se ei ole helppoa.
Mutta siihen Jesajan 35 lukuun ja mainittuun saarnaan. Etsikää se käsiinne vaikka kuinka vaikeaa olisi ja pitäkää kotiseurat. Iloa ja rauhaa sinulle, oikein Jumalan rauhaa!
Meinaan sellainen jota painamalla kaikki asiat tulisivat kuntoon, niin olisihan sitä jo painettu. Rauhaa on yritetty saada aikaan käskemällä, pakottamalla, taikka kieltämällä, ja jotkut ovat yrittäneet saada rauhaa aikaiseksi sotimalla oikein kovasti.
Kirkon tilastakin voi olla kovasti huolestunut, mutta oma tila ei huolestuta ollenkaan. Muissa on vikaa kovasti, mutta itse on viaton. Tarvitsee vain odottaa että kaikki muut tekisivät parannuksen, niin kaikki olisi hyvin. Kaikki tanssisivat ja kaikilla olisi hauskaa. Vastakkaisten sukupuolien läheisyys olisi kiehtovaa nuorelle viriilille ihmiselle. Vaihtaa vain partneria, kun entinen alkaa tympiä, taikka muuten vain tanssii huonosti. Kaikki rakastaisivat toisiaan. Tuttua saduista eikö totta?
Nyt on vain niin hassusti, että pitää rakentaa niistä materiaaleista mitä on olemassa. Pilvistäkään ei saa taloa vaikka ne ovat todella kauniin näköisiä, ja kiehtovan muotoisia.
Kaikkien ihmisten kaikkialla pitää tehdä parannus, koska ihmiset ovat syntisiä koko kehon, sekä sielun ja mielen osalta. Vain siitä tosiasiasta voi lähteä rakentamaan oikeasti.
Rakentaminen vaatii vaivan näköä. Muuttuakseen pitää muuttua, ei vain uskoa muuttuneensa vaikka mikään ei ole muuttunut. Muuttuminen on pitkä prosessi, eikä monikaan halua muuttua koska tuttu on turvallista.
Tuo nappi on olemassa: rukous. Se on niin yksinkertainen asia kuin, vaikka kuulostaakin ehkä vähän lattealta tai perinteiseltä. Pyhässä Hengessä rukoilu saa ihmeitä aikaan, kasvattaa kristittyä itseään ja pehmittää kovaa maaperää evankeliumin levittämiselle. Suosittelen kaikille kirjaa "Punaisen kuun aikaan" (Pete Greig, Dave Roberts). Olen aloittanut itse lukemaan sitä ja janoan saada tietää lisää rukousliikkeestä, mikä on yhdistänyt monia kristittyjä yhteisen asian puolesta.
Olen todella nähnyt ihmisiä, joita Pyhä Henki on kutsunut rukoukseen ja antamaan aikaansa tuohon. Kukaan ihminen ei tee parannusta itsestään, koska ei ole ketään vanhurskasta, joka etsisi Jumalan tahtoa. Laitat "An Dreas" valitettavasti ihmisille sellaisia paineita, joita he eivät parhaalla tahdollakaan voi toteuttaa. Kaikki hyvä kehitys ja muutos on lähtöisin Jumalan Hengestä. Olennaista ei silloin ole se, mitä me olemme itsessämme vaan se, että Jumala saa muuttaa meitä ja olosuhteita rukouksen kautta. Tärkeintä rukouksessa ei ole kaavamainen puhe, rukouslistat vaan puhe Jumalalle. Sen voi tehdä soittaen, tanssien, maalaten, perinteisesti kädet ristissä rukoillen, ääneen jutellen - mitä vaan on sydämellä. Siellä missä on Pyhä Henki, siellä on vapaus.
Olen huolestunut seurakuntien tilasta, koska seurakunta muodostuu ihmisistä. Hengellisesti kuollut seurakunta ei ole se, missä ei ole rahaa tai resursseja vaan se, missä ei Pyhä Henki toimi, uusia ihmisiä ei liity seurakuntaan (paitsi syntymän kautta), sairaita ei parene, ihmisillä on syömishäiriöitä, mielenterveysongelmia jne.... listaa voisi jatkaa. Eikös ole aika monen seurakunnan tila suuntautumiseen katsomatta? Me emme todellakaan rakenna niistä materiaaleista, mitä on. Meillä ei yksinkertaisesti ole mitään, millä rakentaa mitään hengellistä asiaa... Yksinkertaisesti on olemassa vain joukko kristittyjä, jotka ovat kyllästyneet tämän ajan hengellisyyteen ja siihen, ettei millekään asialle tehdä mitään eli suomeksi sanottuna käydä hellittämätöntä rukoustaistelua. Sitten on olemassa joukko kristittyjä, jotka ovat sisäisesti kuolleita ja paikalleen pysähtyneitä.
soittaa ja tanssia Jumalalle. Siitäkin olemme saaneet nauttia kokouksissa.
Haluaisin tietää, missä kirkossa (kristillisessä)todella harrastetaan tanssia ja musaa muka Jumalan kunniaksi? Taitaa mennä Perkeleen tiliin koko touhu! Mormoonit ja jehovat kai pitävät tanssiaisia kokoustensa päätteeksi, mutta ne ovatkin epäkristillisiä joukkioita.
muutavat hyppivät ja tanssivat ilosta ja riemusta. Jotkut todella saavat esimakua soitosta ja tanssista taivaan kultalattialla karitsan häissä.
Mutta ne ovat harvat ja ohikiitävät hetket ne, eivät nämäkään tanssaajat autuuttaan perusta
sille tanssille, vaan kyllä kylmä ja kolea pohjolan pakkanen ja arki ja synti vielä koittaa yleensä näillekin ennenkuin pääsevät siihen oikeaan taivaan iloon tanssimaan.
olla muuta tanssia kun mitä lissu etsii luvalliseksi ja suositeltavaksi :)
Ihtemettelen joskus ,että synnillisessä elämässä oleva ihminen on todellakin yksin.Sinne ei yletä Jumalan lämpö.
Se on vähän saman tuntuinen tilanne kun Raamatussa puhutaan homoista, että Jumala hylkää heidät himojensa pariin.
Sitä samaa kai tapahtuu meissä ihmisissä , että kun hylkäämme synnillisen elämän niin hylkäämme myös ne ihmiset jotka sitä rakastavat.
Ei voi olla kahta Jumalaa.Niin se vaan on.
Ehkä se on jotenkin niin, että koska jollekin ihmiselle synnillinen elämä on tärkeämpi kuin hengellinen, niin hän hylkää näin myös hengelliset ystävät.
Irtaantuminen on molemminpuolista .
EI voi olla kahta Jumalaa.Niin se vaan on.
Senverran minä ymmärrän matematikka että kaavat kuuluvat sinne, joten jos et ole kiinnostunut matikasta niin rakentelee kaavojasi.
Syntilistoista senverran että ei meidän tarvitse keksiä syntilistoja, Raamatussa on sinullekkin esimerkiksi!!
Pane pois viha, närkästys, pahuus, pilkka, ilkeät sanat suustasi ja astu vilpittömät askeleet jaloillasi.
Lisäksi laita kateus ja ahneus pois ja kysele sitten lisää kaavojasi.
vihdoinkin asiaa tälläkin palstalla!=)ei Herra tahdo eripuraa kristittyjen välillä vaan keskinäistä rakkautta ja yksimielisyyttä.Herra ei tahdo lahkolaisuutta koska ne perustuvan lihantekoihin.
Lataa Elokuva
Tätä yritit jo aikasemmin saada luvalliseksi ja ymmärrettäväksi.
Nyt ilmeisesti huomaat, että joudutkin olemaan yksin asiasi kanssa.Ei se ole kuppikuntaisuutta vaan meillä on yksi halu.Vanhurskaus!
Se ei tule tanssimalla eikä ylläpitämällä synnillistä elämää.
Mielestäni sinä taas olet kuppikuntainen kun kerran et voi nähdä kun omat tanssisi.Aika kuppikuntaista ja sisäänlämpiävää.
Etsi muista sitä mitä itsessäsi olet?!
Luther tanssimisesta:
Mutta kysyt kentiesi: eikö siis tanssi olekaan synti, koska kuitenkin sanotaan, että siitä seuraa paljon syntiä? Tähän vastaan, että, koska tanssi on yleinen tapa maassa, niinkun pitojenkin antaminen ja juhlavaatteisin pukeutuminen, sekä yhteinen huvitteleminen toistensa kanssa syömisellä ja juomisella, niin en saata tanssia kirota, jollei sitä tehdä liiallisesti eikä sen anneta hillittömäksi ja sopimattomaksi hurjistua.
Että semmoisissa tiloissa toisinaan tulee syntiä tehdyksi, se ei ole yksistään tanssin syy, koska syntiä usein tulee tehdyksi ruoallakin istuttaissa, niinpä kirkoissakin, niinkun ei myöskään ole ruoan ja juoman syy, että muutamat siinä ylellisyyteen menevät. Missä siis käy siveästi ja säädyllisesti, siellä annan samoin kun häissä ja muissa juhlallisissa tiloissa asian mennä menoaan vanhan tavan mukaan. Usko ja rakkaus eivät anna tanssata itsiään pois, edellettynä että siellä tanssataan kunnossa ja puhtaudessa ja kohtuullisesti.
synnillistä menoa.
Tutkihan tanssin psykotausta ja mieti miksi se on.
Sitten mieti että missä se ilmenee ja mitkä o sen tarkotusperät.
Rehellisyys kannattaa ihan itsensä takia.
Samma mitä tiällä kirjoitat.Se yks lyst o.
Meille riittää Lutherin raamatullinen mielipide.
Sinä voit tutkia, kermakakun syönnin, juhlavaatteiden, hääjuhlan ja iloisuuden synnillisyyttä ja psykotaustaa.