suju

olen työelämässä ja kaikki siellä on hyvin,ihan mukavat työkaverit,kiva työ ym. mutta,olen jatkuvasti väsynyt, en saa enää töissä aikaiseksi mitään. työmotivaatio on täysin hukassa ja yöllä en nuku kunnolla, joten olen aivan väsynyt päivällä.kotiin kun tulen töistä, niin en jaksa mitään muuta kuin hiukan siivota, mitä sitten pitääkin. ja telkkaria katsellessa menee sitten ilta.kuuluuko "epätodellinen olo" masennukseen? töissäkin olen välillä huomannut, että olo on aivan merkillinen, sitä ei osaa kertoa. elämässäni pitäisi olla kaikki hyvin, ei ole raha-vaikeuksia, töitä on, avomies on. mutta,ainaista väsymystä en ymmärrä, koska työnikään ei ole kovin raskasta. toisaalta,olen aika yksinäinen,siis ystäviä ei ole, ja välillä ystävien kaipuu heijastuu myös työelämään.tunnistan jotenkin masennusoireeni, mutta välillä on parempiakin päiviä.olen syönyt monia vuosia jännittämiseen lääkkeitä, joita joskus joudun vieläkin ottamaan tietyssä tilanteissa.mutta, vanhemmiten olen huomannut pääseväni jännittämisestä. mietin ja mietin, että pitäisikö mennä lääkäriin. tälläkin hetkellä olen niin väsynyt,että voisin jo mennä nukkumaan, tai ainakin koittaa nukkua.
2165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Älä odota pitempään, miksi uuvuttaa itsensä aivan loppuun. Nyt heti menet lääkärille, juttelet asiasi ja saat apua sieltä.
Sinun jännityksesi ja ahdistukset kuuluvat masiksen kuvaan. Väsymys, vetämätön paha olo, mikään ei tunnu miltään, unettomuus, tyjä ja raskas olo rinnassa ja päässä paino. Pää tuntuu raskaalta kantaa mukana, askel vie paljon voimia jotta jaksaisi kävellä. Masennuksen kanssa ei kannata hoitoon menoa pitkittää. Sen pitempää on toipuminen siitä mitä kauemmin on sitä kantanut.

Itse luin kirjoja jotka käsittelivät masennusta. Sieltä tekstien kautta löysin itseni ja minuuteni. Olen nyt päässyt masennuksesta irti ja siksi pyydän että menisit ammattiauttajan puheille heti. Voimaa ja jaksamista sinulle....

Äänestä
  • tänään vapaapäivänä ajatelin ,että kaikki on ok, että on kivaa viettää vapaata.mutta,ei se niin hauskaa olekkaan,koska ei mieli ole iloinen. eilen sentään töissä oli hiukan pirteämpiolo, koska oli perjantai. tänään eräs entinen"kaveri"jonka kanssa olen joskus liikkunut yhdessä, soitti, ja en vain innostunut edes vastaamaan.luulisi, minun jos kenenkään,silloin kun joku kerrankin soittaa,niin vastaisin puhelimeen.tällaisista asioista tunnistan itseni masentuneeksi, ja myös tunnistan sen. ei siis minkäänlaista mielenkiintoa jutella kenenkään kanssa.juon muutaman siiderin ja koitan nukkua ja sitten huomenna taas maanantai-inho alkaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mikään ei kirjoitti:

olen työelämässä ja kaikki siellä on hyvin,ihan mukavat työkaverit,kiva työ ym. mutta,olen jatkuvasti väsynyt, en saa enää töissä aikaiseksi mitään. työmotivaatio on täysin hukassa ja yöllä en nuku kunnolla, joten olen aivan väsynyt päivällä.kotiin kun tulen töistä, niin en jaksa mitään muuta kuin hiukan siivota, mitä sitten pitääkin. ja telkkaria katsellessa menee sitten ilta.kuuluuko "epätodellinen olo" masennukseen? töissäkin olen välillä huomannut, että olo on aivan merkillinen, sitä ei osaa kertoa. elämässäni pitäisi olla kaikki hyvin, ei ole raha-vaikeuksia, töitä on, avomies on. mutta,ainaista väsymystä en ymmärrä, koska työnikään ei ole kovin raskasta. toisaalta,olen aika yksinäinen,siis ystäviä ei ole, ja välillä ystävien kaipuu heijastuu myös työelämään.tunnistan jotenkin masennusoireeni, mutta välillä on parempiakin päiviä.olen syönyt monia vuosia jännittämiseen lääkkeitä, joita joskus joudun vieläkin ottamaan tietyssä tilanteissa.mutta, vanhemmiten olen huomannut pääseväni jännittämisestä. mietin ja mietin, että pitäisikö mennä lääkäriin. tälläkin hetkellä olen niin väsynyt,että voisin jo mennä nukkumaan, tai ainakin koittaa nukkua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu