Kerro meillekin!
Minulla sellainenkin muisto, kun kävin Kansallisteatterissa katsomassa "Uninäytelmän", August Strindbergin kirjoittaman, tulevan mieheni, tulevan anoppini ja tulevan appeni kanssa.
Kummallisen selvänä on mielessä tuo erikoinen näytelmä elämän käsittämättömyydestä, paljon absurdeja kohtauksia. Indra-jumalan tyttärenä oli Eeva-Kaarina Volanen ja mielikuva on, että Tarmo Manni olisi ollut miespääosan esittäjä.
Jäi mieleeni, että hän kulki kukkakimpun kanssa kolkuttamassa ovelle aina uudelleen, viimeisillä kerroilla kukat alkoivat jo lakastua ja miehen tukka oli harmaa. Viimein ovi aukesi: sen takana ei ollut mitään!
Strindberimäisen järkyttävää ivaa elämästä.
Se oli vaikuttava, raskas näytelmä.
Tällaistakin.
Kerro teatterimuistojasi!
Minulla sellainenkin muisto, kun kävin Kansallisteatterissa katsomassa "Uninäytelmän", August Strindbergin kirjoittaman, tulevan mieheni, tulevan anoppini ja tulevan appeni kanssa.
Kummallisen selvänä on mielessä tuo erikoinen näytelmä elämän käsittämättömyydestä, paljon absurdeja kohtauksia. Indra-jumalan tyttärenä oli Eeva-Kaarina Volanen ja mielikuva on, että Tarmo Manni olisi ollut miespääosan esittäjä.
Jäi mieleeni, että hän kulki kukkakimpun kanssa kolkuttamassa ovelle aina uudelleen, viimeisillä kerroilla kukat alkoivat jo lakastua ja miehen tukka oli harmaa. Viimein ovi aukesi: sen takana ei ollut mitään!
Strindberimäisen järkyttävää ivaa elämästä.
Se oli vaikuttava, raskas näytelmä.
Tällaistakin.
Kerro teatterimuistojasi!
Vastaukset 52
Vanhimmat
Maalaistytölle ensimmäinen kosketus teatteriin tapahtui syksyllä 1953 Tampereella. Ooppera vai operettiko lie se "Alamaa", jossa Mauno Kuusisto ensi askeleitaan teatterin lavalla.
Siitä alkaen pidin ohjelmassa teatterin, varsinkin uudella paikkakunnalla ennen paikallisiin tutustumista.
Parhaiten mieleen jäivät Kansallisteatterin näyttelijät.
Kun politiikka alkoi puskea, hoilotukset ja vesivessat, aloin karkottua ja valita tarkoin.
Muistaako kukaan mistä näytelmästä on kysymys.
Nainen ihaili aina seinällään olevaa taulua ja kuvitteli itsensä taulun puutarhan tyhjään keinuun istumaan. Kun hän kuoli, huomattiin että tauluun oli todella ilmestynyt nainen keinuun
Muistaako kukaan mistä näytelmästä on kysymys.?
Nainen ihaili aina seinällään olevaa taulua ja kuvitteli itsensä taulun puutarhan tyhjään keinuun istumaan. Kun hän kuoli, huomattiin että tauluun oli todella ilmestynyt nainen keinuun
Minulle unohtumattomin teatterimuisto on se, kun itse olin lavalla näyttelemässä 14-vuotiaana. Esitimme Mannerheimin Lastensuojeluliiton hyväksi Topeliuksen satunäytelmän Lintu sininen.Minä sain ilkeän prinsessan, Florellan osan, luokan kaunein vaalea tyttö oli hyvä prinsessa Florinna ja luokan tyttöjen unelmapoika esitti prinssi Amundusta.Muistan vieläkin pitkät pätkät repliikkejä ulkoa. Eniten jännitti, juuttuuko pahvitorniin vaijeria pitkin hinattava lintu kesken matkan, mutta hyvin kaikki sujui .Hienoin hetki oli saada aplodit ja kukkia esityksen jälkeen sekä kumarrella tyylikkäästi yleisölle.
lähtenyt kesken kävelemään pois.Siinä minun muistot mutta oli hyviäkin 40,vuotta sitten Tampereen työväen teatterissa.Musikaali laulu jäi meleen mani mani mani manii.
Oulussa yhden katsonut loppuun asti se oli Mustalaisruhtinas.
Lappia talossa hyviä esityksiä.Sodankylän alaasteen voimistelusalisa parhaat näytelmät.Tila ei ole pääasia vaan näytelmä ja minkälainen sisältö siinä on.
Kemissä ei ole yhtään oikein hyvää esitystä.Modernista teatterista ei tule koskaan hyvää.
Kansallisteatterissa olisi varmaan hyviä esityksiä,ettei trvitsisi lähteä kävelemään kesken pois.
1970-luvun alussa näin Kansallisen pienellä näyttämöllä Samuel Becketin kirjoittaman näytelmän "Leikin loppu". Se olisi ajankohtainen nytkin, kun vanhusten ja sairaiden asemasta keskustelaan.
Näytelmässä oli neljä henkilöä: Nagg ja Nell, roskalaatikossa asuvat "onnelliset" vanhukset, heidän poikansa sokea raajarikko Hamm ja hänen palvelijansa Clov. Oliko siinä koirakin, en ole varma?
Tarmo Manni oli Hamm ja Pentti Siimes Clov. Siinä kyllä kävi selville mitä leikin loppu saattaa sisältää.
Helsingin Töölössä toimii Q-teatteri,pieni ammattilaisteatteri, jonka loistavia näytelmiä käyn mahdollisimman usein katsomassa. Itse miljöö on jo intiimi ja viehättävä.Montakin Kari Raivion käsikirjoitusta ,ohjausta ja näyttelijäntyötä on jäänyt vahvana elämyksenä mieleen, mutta ehkä eniten Skavabölen pojat, muistaakseni 1992.Se kertoo pikkupoikien selviytymistarinan murrosikäisiksi 70-luvun lähiössä. Näytelmä on rankka, mutta myös riemastuttavan hauska ja aito.Esityksestä ei varmaan kukaan lähtenyt kylmänä pois.
Antti Raivio piti kirjoittamani.Tämä sama mies hauskutti meitä aikanaan Aki ja Turo -viihdeohjelmassa.
ja vastaanottavaisena 20-vuotiaana painuivat mieleen teatterielämykset niin etteivät kai unohdakaan, kuten sanoit, Susmorsian.
Ulottuvathan Fanninkin muistot noinkin kauaksi.
Ja erityisesti ne omat esiintymiset, kuten Likka 321 kertoi, repliikit ovat mielessä kai aina. Tuossa Topeliuksen "Lintu sinisessä" oli Florinnan osa tietenkin se tavoitelluin pikku tyttöjen mielestä!
Maalaismiehen kertomaa näytelmää en ole nähnyt, mutta Kaupunginteatterin "Viulunsoittaja katolla" meni myöskin noihin aikoihin. Sen näin kolme kertaa, ja viimeisellä kerralla koko perhe oli mukana.
"Kasper"-nukketeatteri {Matti Raninin} oli Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä myös noita lasten kanssa katsottuja, samoin Kaupunginteatterin "Katto Kassinen", jossa Olavi Ahonen näytteli keltaisin kengin.
Opritar, en ole nähnyt tuota näytelmää, muistaisin varmaan. Olisipa hienoa, jos voisikin kuolemansa jälkeen asettua keinustuoliin katselemaan maailman menoa kotinsa seinältä! - Muistaako kukaan tuota näytelmää?
ja kuvaelmat pois luettuina, seuraavat kokemukset ovat Nuorisoseura-ajoiltani, noin viidenkymmenen vuoden takaa. Kansakoulun tapauksista löytyisi kyllä kerrottavaakin, mutta se ansaitsee joskus erillisen jutun (kerran luokkamme aktiiviset pojat esittivät oman ryhmätyönä suntyneen näytelmän!)
Nuorisoseuran arkistossa mahtoi olla (melkein) satoja näytelmien käsikirjoituksia sotia edeltäviltä ajoilta. Näitä pieniä näytelmiä esitettiin Nuorisoseuran iltamissa, joissa yleensä oli tavallisen kaavan mukainen ohjelma: Esimiehen tervetuloa, juhlapuhe, runonlausuntaa, musiikkia (ei aina saatavilla), näytelmä ja lopuksi tunti tanssia.
Noista pienistä näytelmistä en muista kovin paljoa. Pitäjän oman pojan Pasi Jääskeläisen näytelmässä "Toppakahvia" olin ensi kerran mukana talonmiehenä, jonka pääammatti oli nahkuri. Kaupparatsu olin jossakin Artturi Leinosen (?) näytelmässä, sama mies on kirjoittanut "Puukkojunkkarit".
Kyllikki Mäntylän "Elämäntapaus" muistuu mieleen sodanjälkeisestä tuotannosta, siinä meillä oli mielestäni erittäin pätevä ohjaus ja sen huumoriin oli helppo samaistua.
Niinpä kuluivat ne "noin 50 vuotta", ja nyt olen mukana oopperassa "Kultamaa". Tänään klo 19 on ensi-ilta!
Katsomiani näytelmiä en osaa luetella. Kansallisteatterissa olen käynyt vain kerran tulevan (ja nykyisen) vaimoni ja matkaseurueen kanssa 60-luvun alussa, jokin Tsehovin näytelmä oli silloin ohjelmassa.
Olimme Kansallisteatterissa katsomassa Viulunsoittajaa. Se oli sellainen elämys, että ympäristö unohtui, ja tunsin itseni yhdeksi Tevjen tyttäristä.
Kun tytär isänsä tahtoa uhmaten oli noussemassa junaan matkustaakseen sulhasensa luo Siperiaan, oli tunnelma kireä. Kuitenkin kun juna lähti, pyysi Tevje jumalalta, että tämä pitäisi huolta tyttärestä; katsoisi ainakin, että tyttö pitäisi villahousuja, kun Siperiassa oli niin kylmä.
Koko sali räjähti nauramaan - minua lukuun ottamatta. Kyynelehdin kuin vesiputous ja olin suorastaan loukkaantunut, etteivät ihmiset ymmärtäneet, miten herkkä se kohtaus oli.
Tevjen roolissa oli näyttelijä, jonka olin tottunut näkemään kotimaisten elokuvien pöhkönä poliisina. Hän vei osansa niin upeasti, etten hänen veroistaan maitomiestä ole tavannut vaikka olen muutaman kerran jälkeenpäinkin käynyt katsomassa samaa näytelmää.
on unohtumaton.
Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä olin kerran työkaverien kanssa katsomassa näytelmää, josta teki mieli lähteä pois. Se oli juusi niitä Pääskyn mainitsemia 'moderneja' kokeiluja.
Turisijalla tänään "Kultamaan" ensi-ilta. Onnea!
{Onnea saa toivottaa, mutta siitä ei saa kiittää.}
:)
Kultamaan viikko on nyt takanapäin. Yleisö otti sen vastaan suurella innostuksella ja lisää esityksiä on toivottu.
Nyt uskallan jo kiittää onnentoivotuksistasi, kun ensi-illasta on pian viikko aikaa ;-)
"Kansallisteatterissa olen käynyt vain kerran tulevan (ja nykyisen) vaimoni ja matkaseurueen kanssa 60-luvun alussa, jokin Tsehovin näytelmä oli silloin ohjelmassa."
Kävimme Kansallisteatterissa keväällä 1961 ja näytelmän nimi oli Lokki.
Vaikuttavinta tosiaankin oli mies, joka usein seisoi kukkakimpun kanssa suljetun oven takana, soitti ovikelloa tai kolkutti oveen. Ovi ei ikinä auennut. Lopulta käveli mies pois.
Myöhemmin taaskin tuli, kukat olivat jo lakastuneet valuen käden yli, mies oli harmaantunut. Koputus ovelle. Ovi avautui, näkyi taivasta, peltoa, autiota, tyhjyyttä. Seinä ja ovi olivat vain kulissi.
Se tuntui järkyttävältä.
ottamaan selvää, miten ihmiset elävät.
Tuo kohtaus päättyy pettymykseen, toivottomuuteen.
Samoin monet mutkin noista irrallisista khtauksista tuovat esiin surun ja vaikeuden kestää sitä.
Siksi Indran tytär sanoo jokaisen kohtauksen lopussa: "On sääli ihmistä!"
Näytelmä on filosofinen, kauneutta, hyvyyttä, ihmisen vastuuta itsestään, läheisistään ja maailmasta pohtiva taideteos.
Se ei todellakaan ole mikään turha juttu, vaikkakin aika raskas elämys koettavaksi.
Esim. kuka muistaa "My fair lady"-musikaalin Helsingissä 1980-luvulla?
Musta se oli unohtumaton. Jos oot nähny niin muistat!
Nythän se on Tampereella tänä vuonna.
jossakin Mäkelänkadun Hämeentien nurkilla n.v.1980
se musiikki ja näyttelijöiden panostus jäi mieleen. ( Kom, Tule!)
Komissa oltiin katsomassa, kun Erkki Saarela esitti Dario Fon tekstiä Jeesuksen elämästä.
Kaikki, mikä Folta on tullut, on aivan omaa huippuluokkaansa. Mutta suurenmoinen oli Saarelakin.
Jotenkin unohtui, että hän oli yksin estradilla esittämässä samaan aikaan useita henkilöitä.
Loistavaakin loistavampi näyttelijä!
Dario FO:n mielestä Erkki Saarela on maailman paras esttäjä hänen tekstehinsä.
Palaa mieleen eräs Dario Fon kappale, näytelmän tai teatterin nimiä en muista, muistoissani yksinkertaisen nousevan katsomon kylläkin. Istuin takana lähteäkseni junaan hiukan ennen loppua.
Silloin en viihtynyt lainkaan. Muistan vain,että naisnäyttelijän pannessa kätensä selän taakse, niihin kasvoi höyheniä aina vain runsaammin, lopulta kyynärpäitä myöten. Symboliikkaa kait. Jos olet nähnyt saman, kerro minullekin nimi ja teatteri, joka mielestäni oli Helsingin aseman lähellä. Se oli ehkä 60-luvun alussa.
Nähtyäni Muysterio Buffon en todellakaan ihmettele
näyttävät etupäässä olevan muistelmien taustalla. Niitä on toki minultakin esim. Helsingistä. Nyt kuitenkin tulee mieleeni nykyisen kotikaupunkini harrastajateatterin esitys Gabriel, tule takaisin. Katsomoon mahtui alle 30 katsojaa, joten tunnelma oli todella intiimi. Ja sanonpa, että esitys mielestäni löi laudalta monen ammattiteatterin. Olen käynyt katsomassa tätä harrastajaryhmää ennenkin ja tulen menemään vastakin. Hyvä Tuikku!
Lasten kanssa nukketeatteri on mitä mainiointa ja kehittävintä ajanvietettä. Lapset ideoivat ihan spontaanisti, mutta ohjattuna asiasta saa enemmän irti. Olen käynyt muutamia kursseja, viimeksi Lohjan Vivamossa valmistamassa oikeaoppisen niskatappinuken Ida Vanttajan kurssilla.Olen sen jälkeen tehnyt sillä tekniikalla lisää nukkeja ja vanhin, 9-vuotias lapsenlapsi osaa liikuttaa nukkeja taitavasti.Yhdellä nukella on minun piirteeni ja eräs on vanhimman lapsenlapsen näköinen.Tavallisia käsinukkeja on helppo itsekin valmistaa , myös pikkuruisia sorminukkeja.Jouluna lapset esittivät seimikuvaelman nukketeatterina, ja kyllä se sai liikutuksen kyyneleet silmiin.
Palaan teatteriasiaan vielä. Oltuani n. 3 vuotta kaukana kulttuuririennoista. ( sapattivuosiako lienee? ) tunnen näivettyväni kokonaan. Toivon että tänä vuonna tapahtuu käänne parempaan suuntaan. Halusin muuten vuosia sitten tutustua näytelmän tekoon ja liityin näytelmäkerhoon. Kokeilkaapa jos ette ole olleet. Sitten sen tajuaa mikä työ rooleissa on. Myös elokuvan valmistumisessa sain olla mukana. Olen pikkupikku osassa "Haaveiden kehässä", en puhu mitään, tanssin vain muiden mukana.Olen onnellinen kun sain tutustua tuohonkin maailmaan. Uusia kokemuksia, niitä oli hyvä saada. Pysyy virkeänä
että täysosuma kohdallani,kun otit Satu Uninäytelmän esille.Heräsin aivankuin horroksesta,koin uudelleen sen hurmoksen,mitä silloin aikoinaan.Tajusin yhtäkkiä monta asiaa,näin kummallisilla sattumilla on oma merkityksensä.
"Uninäytelmä noudattaa unennäön logiikkaa;kaikkea voi tapahtua,kaikkea voi odottaa,aika ja paikka menettävät merkityksensä."(Googlesta poimittu).
Hevosenkengässä kävimme 2½-vuotiaan lapsenlapsemme kanssa, mukaan saimme myös hänen hiukan 'iäkkäämmän' kaverinsa, ja näytelmä alkoi: täti oli monessa roolissa, mukaansatempaava, railakas.
Mutta kaveri vähän pelkäsi, taivutti päänsä lapsenlapsemme olkapäälle päin. Silloin tuo lapsenlapsemme sanoi: "Kyllä ämä kohta loppuu!"
Kappaleen nimi on unohtunut, ei "-mieleen jäänyt" !
Samoin monen muun juuri pikkuteattereiden kappaleista, vaikka olemme niissäkin kyllä käyneet.
Miten kirjoitat näytelmästä, jonka nimeä et muista?
"Fedja-setä, kissa ja koira" - sehän ei unohdu!
Tom Pöysti kai siinä oli ja Tiia Louste, ja tuo postiljooni Petshkin, joka toi teille Pörriäisen!
Aivan mahtavaa naurukamaa! :D
..."elämä on unta"-ajatusta (Calderon), onni on harhaa, ilo muuttuu ennen pitkää suruksi, lopun aaavistus leijuu autuuden hetken yllä... Strindbergmäinen pessimistisen runollinen tunnelma.
"On sääli ihmistä!" Tässä muodossa Eeva-Kaarina Volanen tuon repliikin lausui tuossa kauan sitten näkemässäni Kansallisteatterin esityksessä.
Hän Indra-jumalan tyttärenä oli jotain ainutlaatuista, niin muistan silloin 20-vuotiaana ajatelleeni, vaikka tuleva appeni ei näytelmästä suuremmin pitänytkään,( hehän sen tarjosivat meille seurusteleville).
"Käy ihmistä sääli", tässä muodossa myöhemmin tuossa Juhani Peltoniemen uudessa suomennoksessa, (1996 muistaakseni), jossa Strindbergin runollisuus on hyvin säilynyt.
Liity suomalaiseen teatteriin mitenkään.Sen sijaan vuona 2004 olin USAssa Denverissä pienessä teatterissa katsomassa Pähkinänsärkijää.Olimme ihan eturivin paikolla.Lava oli pieni,eli tilaa vähän.Siinähän yhdessä kohtauksessa sataa lunta,eli lavalle sateli jotain höhnää,jonka jälkeen se näytti liukkaalle.Eikä aikaakaan kun Prinssin esittäjä otti ns "lipat".Ei hämminkiä,esitys jatkui entisellään.Minä taisin olla ainoa joka hämmentyi.
Pähkinänsärkijä-nuken sai siinä Klaara-tyttö joululahjaksi, ja hän näkee unta, että suuret hiiret hyökkäävät hänen kimppuunsa, mutta Pähkinänsärkijä-nukke muuttuu eläväksi prinssiksi ja puolustaa häntä.
Hiirikuningas tappaa prinssin, mutta Klaran kyyneleet herättävät hänet henkiin.
Tsaikovskin Kukkaisvalssi soi siiä loppupuolella.
Klaara herää joulukuusensa vieressä pähkinänsärkijä-
nukke sylissään.
ovat esityksen kauneinta katsottavaa.
on traditio Lontoossa se esitetaan joulun aikoihin,hyva baletti,nain sen tanavuonna taalla suoraan tv:ssa,lavastukset ja tanssit eivat olleet smaa tasoa kuin nuoruudessani Lontoossa.
Muistelunsa voinee aloittaa unhon yöstä. En sitten millään muista, mikä oli kappaleen nimi, jossa oli vain kaksi näyttelijää: Rauni Luoma ja Tauno Palo, molemmat mielinäyttelijöitä. Vedin sisääni kuin häkää sitä. Nimikin pulpahtanee mieleen vielä joskus. Näyttämö oli kansallisteatterin kupeessa silloisen Kuokkasen peruukkiliikkeen tuntumassa.
Vieressäni istui maailman miellyttävin ystävä, joka jo meni pois, enkä voi kysyä.
Oltiin toissakesänä lastenlasten kanssa katsomassa Taaborin vuorella Seitsemää koiraveljestä. Kyllä oli ikimuistoinen esitys niin mummille ja ukille kuin lapsenlapsillekin.
Vuosi oli jokin 1981 tms.
Kansallisen pienellä näyttämöllä ostiin katsomassa näytelmää, jonka pääosassa oli Pentti Siimes. Yleisön joukossa oli humalikko, joka hölötti omiaan. Toiset hermostuivat ja alkoivat sihistä. Ukko sihisi mukana kaikken kovimmin ja sanoi taas jotakin älytöntä. Silloin joku karjahti: - Hiljaa!
Siimes katsahti kesken repliikin huudahduksen päästäneeseen ja sanoi hölmön näköisenä: - Hiljaa? Ei täällä hiljaa tarvitse olla. Kyllä täällä saa puhua.
Humalikolta jäi suu auki, ja mölinö loppui siihen.
Ei mennyt kauan, kun häriöntekijä nukahti, ja Siimes pääsi jatkamaan kaikessa rauhassa.
Tuntemattomansotilaan -60 luvulla,mieleenpainuva esitys,en ole unohtanut.
Vierailin sisareni luona veden toisella puolen. Kyllä oli sotainen kumina kesäpäivänä.
samoin kuin myöhemmin Edvin Laineen elokuvana, - molemmat koskettivat varmaan jokaista, jonka läheisiä oli ollut rintamalla sodan jaloissa.
Menimme myöhemmin mieheni kanssa katsomaan Jouko Turkan ohjaaman Tuntemattoman Kaupunginteatteriin. Se oli aivan epäonnistunut esitys. Muistan, miten lopussa yleisö vain istui paikallaan, ei taputtanut, ei ymmärtänyt lähteä kotiin.
Valtava oli kontrasti Laineen Tuntemattoman filmiversioon, jossa koki 'chatarsiksen', siinä haavoittuneiden ja kuolleiden, koko raiskatun maiseman, yllä soi Finlandia-hymni...
elokuvan lopussa.
Jussi Lampi oli Turun kesäteatterissa mielestäni hurmaavin Zorbas. Nautin koko esityksetä valtavati. Kun tulimme lija-autoomme niin takanani kaksi rouvaa totesivat ykskantaan, että tuo nyt ei ollut paljon minkäänlainen esitys.
Niin erilailla koemme. Maltoin tuskin olla hiljaa.Onneksi.
Se on kyllä merkillistä, että jopa aivan päinvastoin reagoidaan samaan asiaan. Ehkä jotkut omat aikaisemmat kokemukset taustalla.
http://www.halla-aho.com/scripta/englantilaista_huumoria_kolmessa_näytöksessä.html
http://www.halla-aho.com/scripta/englantilaista_huumoria_kolmessa_naytoksessa.html
kummastuksen suussa!
keisari Neron ajalta, keisari oli vaatinut että surma toteutetaan aidosti näyttelijä kuolee ja veri valuu näyttämölle. Oma mielikuvitus lisänä näytelmä oli loistava. Talkoomeiningillä tehty nä hyvin mieliinpainuva.
Ihan hyviä voivat olla tuollaiset esitykset. Olen nähnytkin Dario Fon jonkin näytelmän, jonka nimeä en muista. Se oli aika symbolista, mutta jotain siinä kyllä oli!
Minulla on lapsena ollut rooli pienen kyläteatterin näytelmässä "Uusi para". Sanan 'para' kuulin silloin ekan kerran, hän on ollut eräs muinaissuomalaisten jumalista. {Sain siitä roolisuorituksesta yleisesti kiitosta, siksi se on mieleen jäänyt.} Koulun näytelmissä olin aina 'kantavana voimana'.
Olen kulttuuripersoona. Remander ei ole. Päätin että hänelle tekee hyvää vähän sivistyä ja onnistuin saamaan liput siihen Oopperaan,jonka Dario Fo ohjasi.
Remander ei olisi millään lähtenyt, mutta saitana miehenä hän suostui lähtemään, kun kuuli lippujen hinnan. Linjurilla mentiin, mutta päätettiin ihan pirssillä tulla pois ja juoda vähän kuohuviiniä paikan päällä.
Viime tipassa huomasin, että Remander oli pukenut päälleen vanhan pomppansa. Pistin hänet vaihtamaan parempaan päällystakkiin.
Oopperan aulassa Remanderilla ei ollut lippuja.
Ne olivat kotona pompan taskussa.
Oli se ikimuistoinen oopperamatka. Varsinkaan Remander ei sitä koskaan unohda. Siitä minä pidän huolen!
Ne ihanat muikkuateriat siellä ravintoloissa ja ne lörtsyt,
illalla oopperaan mennessä kuohuviini lasit, ja se ooppera kaikkine maahisineen ynnä muineen.
Koko matka oli hiukan pielessä omituisen ystäväni takia, joten en halua sitä muistella sen enempää.
Keri-golfin haastava kenttä vielä, sekä taidetta
Retretissä.
Kotiin ajoimme Imatran kautta, muistelin sen kuohujen komeutta, kun usein lasten ollessa pieniä siellä kävimme.
olen kuullut puhuttavan.
vuosia sitten ystavani bookasi liput ooppera juhlille ja Suomeen tultuani suunnistimme Savoliinnaan,yovyimme ahtaasti kaikki samassa hotelli huoneessa,ystavani mies kuorsasi ja kiristeli hampaitaan koko yon, mutta Aida oli unohtamaton elamys,kylla me suomalaisetkin osataan.
Lisaksi laiva kiertue Savolinnan ympariston vesilla,Retretti,Kerimaenkirkko ajeleu Punkaharjulla,se oli kesa jota en unohda.
Motellissa samassa huoneessa yöpymiseen saimme tilaisuuden me kaksi, kun vierailimme Atlannin takana sukuloimassa. Oli valtava kokemus, kun 4 pikkuserkkua ja 2 puolisoa nukkuivat isossa samassa huoneessa. Kuvittelin, että yhä olimme lapsia, jotka nukkuivat Suomen kantapaikan isossa pirtissä, siinä, josta isovanhempamme lähtivät. Juttu luisti. Veri on vettä sakeampaa.
Olimme menossa heidän kesäpaikkoihinsa kierrokselle.