Vuosi sitten olin psykoosissa. Tämä oli ensimmäinen (ja toivottavasti viimeinen )psykoosini. En missään vaiheessa epäillyt, että olisin jotenkin "pihalla".Uskoin Jumalaan vahvasti. Ja ajattelin, että kaikki yliluonnolliset jutut on ihan normaalia.
Käyttäydyin poikkeavasti ja kyllä se psykoosi varmaan näkyi. Kävelin ympyrää ainakin välillä.
Jotkut ihmiset nauroivat minulle.En kokenut sitä loukkaavana, koska se oli ystävällistä naurua ja ihan kiva ilahduttaa ihmisiä. Halusin miellyttää Jumalaa. Ja ehkä mainitsin jotain Jumalasta. Sitten jos jotain alkoi naurattamaan niin huolestuin tästä "ihmis parasta" ja tietenkin alkoi lisää naurattamaan tätä henkilöä. No se oli ihan ok. Raamatussakin sanotaan, että kristittyjä pilkataan tms.
Oli monta yötä, jolloin nukuin vaan pari tuntia. Sitten yhtenä yönä en nukkunut lainkaan(en edes tajunnut yrittää). Harhoja oli jatkuvasti ollut jo päiviä. Tapasin kavereita ja he, eivät uskaltaneet sanoa, että olen seonnut. Lähdin kotiin tosi väsyneenä nukkumaan.
Kaksi vastaan tulijaa nauroivat minulle pilkallisesti. Juttelin niille koska se tuntui aivan hirveän pahalle kun ne nauroi niin julkeasti ja luuli, että en ymmärrä mistään mitään. Mikä varmaan oli tottakin jossain mielessä. Tuolloin tajusin, että olen mahdollisesti seonnut. Ja se tuntui tosi järkyttävältä miten sairaalle ihmiselle nauretaan pilkallisesti.
Jokaisella ihmisellä on raja jolloin naksahtaa. Kuka tahansa voi saada psykoosin.
Olin todella masentunut kun menin kotiin. Ajattelin, että kaikki on menetetty. Minua hävetti todella paljon jotkut tilanteet. Soitin vanhemmilleni ja he olivatkin jo varanneet minulle ajan psykiatrille parin päivän päähän.
En nukkunut taaskaan. Ja seuraavana päivänä olin jo todella toimintakyvytön. Ei ollut näläntunnetta. Harhailin määränpäättömästi ja näin harhoja koko ajan.
Sitten lopulta löytyi ystävällinen sielu, joka lähti kanssani päivystykseen jossa piti jonottaa tunteja, mutta pääsin suljetulle. Tämä henkilö oli aika yllättävä taho. Ei olisi uskonut.
Se on tosi ikävää, mielisairauksiin suhtaudutaan!
Tulikin pitkä teksti ja ehkä liian henkilökohtainen.

Vastaukset 4
Vanhimmat
ihan hyvä teksti ja varmaankin aika tyypillinen ja onneksi siinä oli onnellinen loppu....
pahene
nyt, kun psykoosi ei ole akuutisti päällä? Tarkoitan vain, että oliko ehkä osa psykoosia ja luulit ihmisten nauravan sinulle vaikka näin ei ollutkaan? On totta, että asenteissa on paljonkin korjattavaa, mutta aika harvoin ihmiset suoraan "paheksuntansa" tai pilkkansa näyttää.
Tuo oli oma sisäinen kokemukseni. Todellisuus voi olla osin vääristynyt.
Se vaan tuntui kauhealta kun tajusin, että olen sairas(toisten silmissä hullu). Tajusin sen silloin kun nämä kaksi vierasta henkilöä nauroivat minulle pilkallisesti. Puhuinkin niiden kanssa(tosimaailmasta ja henkimaailmasta ja kuinka olen palaamassa tosimaailmaan) ja aluksi he nauroivat, mutta lopuksi tuntui, että he olivat noloina kun olivat nauraneet minulle.
Sairaalan jälkeen oli masennusta ja väsymystä, kuntoutuminen vie aikaa. Jotkut kaverit kaikkosivat. Yksi henkilö oli ilkeä ja alentava minulle. Hänen seuraansa vältän vieläkin.
Maailma ei tietenkään ole mikään täydellinen. On koulukiusattuja ja syrjintää.
Se vaan tuntuu kummalta että kukaan ei ohjannut minua hoitoon, vaikka olin jo pitkään käyttäytynyt oudosti.Ei se sitten varmaan ole helppoa mennä sanomaan kaverille, että menis hoitoon. Vanhemmat olivat huolissaan, mutta asuvat eri paikkakunnalla niin eivät tienneet mikä on tilanne. Henkilö joka vei minut sairaalaan ei ollut suomen kansalainen, eikä osannut kieltä.
Joskus voi olla, että psykoositapausta luullaan huumeiden käyttäjäksi tai humalaiseksi. heillekään ei tietenkään sovi nauraa.