Ensin vl-alamaiset pakotettiin pois palstalta ja sitten aletaan poistamaan kaikki SRK-kriittiset kirjoitukset. Tämähän on kuin hoitokokousaikana!
SRK:n sensuuri
toimii!
6818
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tämänkö puolesta, isämme taistelivat?
imaisi 60-luvulla kommunismia vastustaessaan kommunismin toimintatavat. Päivämiehen päätoimittaja Eino Kimpimäki perustelikin rauhanyhdistyksistä erottamisia jotenkin seuraavaan tapaan: Niinhän kommunistitkin tekevät, ensin puhuttelevat toveria, ja jos tämä ei ota ojentuakseen, erottavat puolueesta.
Samoina vuosina SRK:n johtokunnan jäsen, koulutukseltaan pappi, ihaili Päivämiehen kirjoituksessaan Maon Kiinan yksiarvoisuutta.
En tiedä, oletko,koulusivistynyt aiheesta, vai oliko ajattelusi abstrahoivan ajattelun tulosta?
Havaintosi on täysin oikea, käyttäytymistieteilijä tuttavani, selitti asian juuri näin.
kirjojen ja elokuvien antamaan kuvaan ihmisluonnosta. Niinpä kerrotaan, että juutalaiset natsien metsästäjät sodan jälkeen alkoivat muistuttaa sisäisesti yhä enemmän natseja.
Tiedän, että sama vaara vaanii minuakin koko ajan. Olen siitä saanut tällä palstalla terveellisiä muistutuksia ajattelukykyisiltä nykyveeälliltä. Tasapainoilua tämä on.
Itse tein aikoinani myös saman havainnon, että kertoessaan vihaamastaan Neuvostoliitosta kauhutarinoita, kuinka siellä jopa lapset ja vanhemmat vahtivat toisiaan, kuvasivatkin vl-saarnamiehet oman yhteisönsä sisäistä ilmiantoverkostoa. Luulin tämän "vertauksen" olevan vain omaa keksintöäni enkä tiennyt yleisestikin havaitun samaa...
Kun sitten myöhemmin muistutin aiheesta, minulle sanottiin että sielunvihollisen sokaisemana näet vain Jumalan valtakunnan huonona ja kelvottomana.
eikö se ole kaksinpuhelua, varsinkin jos on aina sama asia, höpsiminen