armouria netistä?

Googletuksella "armour thyroid online" löytyy New Jerseyläinen verkkoapteekki, josta armouria saisi. Olen ollut tammikuun alusta thyroxin lääkityksellä, ja ei se oloani ole kohentanut. Alussa TSH oli 5,7 mU/l. Nyt thyroxinannos on 50 ug/päivä. Kontrolli olisi kuun lopussa.

Mietin vaan, että kuinkahan riskialtista olisi tilata tuolta armouria. Mikä annostus voisi olla sopiva?

Thyroksinhan sisältää vaan yhtä hormonia, mutta maksakin pystyy jossain määrin muuttamaan T4:n T3:ksi, ja ehkä kaksi-ysksijodiseksikin, joten kyllähän tyroksiininkin pitäisi riittää, mutta kun armourin käyttäjät kehuvat lääkettä.

Joka tapauksessa armour on tuolla halvempaa kuin suomessa, ja sitä kirjoittavaa lääkäriä on hankala löytää. Tuskin sillä itseäni vahingoittaisin, ja terveytensä eteen on valmis tekemään mitä vaan.

Kyllähän tähän voi vastata, että on hullua tilata, kun ei voi tietää mitä mitä saa. Näinhän se kai onkin, mutta tuollaisia kommentteja haluaisi kuulla vain sellaiselta, joka on tuolta tilannut, ja saanut vehnäjauhotabletteja tms. Voi miettiä myös, että onko parempi ajautua itsemurhan partaalle, vai edes kokeilla tätä mahdollisuutta... Aluksikin oli tosi hankala löytää lääkäriä, joka suostuisi minulle kirjoittamaan edes tyroksiinia...
191915
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Nykytiedon mukaan noista ainoat vaikuttavat muodot ovat T4 ja T3 ja siltikin pelkällä tyroksiinilääkityksellä saadaan tarvittava vaikutus...

Lisäksi lääkkeiden tilaaminen tuolta on laitonta, joten en sitenkään suosittele.

Äänestä

mitä ? kestätkö rehellistä vastausta ? oli miten oli, tässä on.
sinulla ei ole kilpparissa mitään vikaa (tsh-arvo, kai on vaikea löytää lääkäriä, joka suostuis kirjoittamaan lääkettä ilman sairautta. tai jos kirjoittaa niin se johtuu sinun mielenterveyden horjumisen takia ja sen tukemiseks!)

"Tuskin sillä itseäni vahingoittaisin, ja terveytensä eteen on valmis tekemään mitä vaan."

pakko olla vitsi.pakko.

saat avun sitten mistä vaan mutta jos et ole ollut vielä mtt:n asiakas niin sinne vaan. erehdynkö pahasti jos veikkaan paikan olevan sulle tuttu ?
ja hoidot jääneet kesken ?
tsemppiä kuiteski, ja usko lääkäreihin älä juoruihin ihmelääkkeistä.

Äänestä
  • Ensimmäiset kaksi vastausta olivat juuri sellaisia mitä tähän oletinkin saavani. Ne mainitsemani oireet ovat masennuksen lisäksi aika pitkälle fyysiä, ja niihin haluaisi helpotusta.

    Se lääkäri, joka minulla thyroxinia määräsi on sitä mieltä, että varsinkin nuorella ihmisellä on jo selvä vajaatoiminta, jos TSH on yli 2,5. Lisäksi minulla on vahva sukurasitus (monella todettu vajaatoiminta) Sitä paitsi 5,7 on jo reilusti viitearvon yli eli ei voida sanoa kilpirauhasen olevan kunnossa. Terveellä väestöllä TSH:n kuuluisi olla luokkaa 1,6 mU/l.

    Armour ei ole ihmelääke, mutta käyttäjiensä mukaan tehokkaampaa kuin syntettinen levotyroksiini, sillä solutasolla mm. trijodityrodiinitason korjaantuminen T4-lääkityksellä vie pitkän aikaa, koska sen tuotosta vastaa toissijaisesti maksa. T2- ja T1-hormoneista ja kalsitoniinista en tiedä.

    Kilpirauhashormonit lääkken muodossa takuulla aiheuttavat terveelle ihmiselle mm. sydänkohtausriskin, mutta kun sydän on kunnossa, ja vajaatoiminnan oireet löytyy, niin mitä haittaa voi olla lääkityksestä, joka korvaa oman elimistön puutteita. Juuri T3-hormoni vaikuttaa mielialaan hermonvälittäjäaineiden kautta ja m-RNA:n synteesiin. Jos T3:a ei ole riittävästi (ennen kuin maksa "kerkiää mukaan"), ei olo taatusti ole kunnossa.

    Lääkärien käsitys vajaatoiminnan hoidosta on jäänyt 70-luvun tasolle, jolloin synteettinen tyroksiini keksittiin. Armourhan on suomessa erityislupalääke, jota voi kirjoittaa vaan erikoistunut lääkäri. Oma lääkärini, vaikka pätevä onkin on yleislääkäri, joka ei armouria voi kirjoittaa, joten ajattelin kokeilla lääkkeen saamista näin, vaikka luvatonta onkin. Mitä sitten, en vaaranna suunnittelemallani rikkeellä kenenkään muun kuin oman turvallisuuteni, eikö niin?

    Äänestä

Olen eri mieltä nimimerkki vee-e:n kanssa. Kyllä tuo tsh-arvosi kielii vajaatoiminnasta, vaikkakin ehkä lievästä sellaisesta. Lieväkin vajis voi kuitenkin vaikuttaa oloon merkittävästi, joten onhan sitä lääkittävä. Kilpirauhasen vajaatoiminta on muutenkin yleisesti alihoidettu sairaus, ja useat lääkärit ovat haluttomia hoitamaan sitä, koska tsh-arvojen vajaatoiminnan rajalukemasta on eriäviä mielipiteitä.

En kuitenkaan suosittele Armourin ominpäin tilaamista. Olo ei aina kohene heti lääkityksen alettua, varsinkaan jos oikeata annostusta ei ole löytynyt. Odota siihen kontrolliin asti tai sitten ota yhteyttä lääkäriisi jo nyt keskustellaksesi mahdollisesta annostuksen muuttamisesta. Jos välttämättä haluat armouria, niin Suomessa on kyllä lääkäreitä, jota sitä määräävät.

Oletko käynyt osoitteessa http://www.kilpirauhas.info/foorumi/index.php
? Siellä on mm. keskustelua lääkäreistä, ja voit saada vinkkejä armour-myönteisistä lääkäreistä.

Äänestä
  • " Jos välttämättä haluat armouria, niin Suomessa on kyllä lääkäreitä, jota sitä määräävät.

    Oletko käynyt osoitteessa http://www.kilpirauhas.info/foorumi/index.php
    ? Siellä on mm. keskustelua lääkäreistä, ja voit saada vinkkejä armour-myönteisistä lääkäreistä. "

    siis on ihminen, jolla on kilpparin suhteen kaikki ihan kunnossa. tämä itsediagnosoi itselleen sairauden ja siihen lääkityksen netistä ja saa muilta samanlaisilta oikein listan, mistä saa "ihmelääkettä" just tuohon sairauteen. mitä ei siis kysyjällä missään tapauksessa ole kirjoituksensa perusteella.

    eikö teillä tunnu mitään siellä kohtaa missä älyn pitäisi sijaita ?

    mieluummin uskotte sopivasti mieluisia höpöhöpöjuttuja kuin asiallisia lääkäreitä ? lääkäreiden joukkoon toki mahtuu niitä, jotka rahastavat vastoin etiikkaa.

    "eihän lääkäritkään tiedä kaikkea ja lääkärit ovat asiassa 70-luvun tasolla". no hullut sentään ovat kehittyneet, kun netin kautta löytyy oikein laumoittain samanlaisia ja on helppo saada ymmärrystä.
    ja eipä siinä mitään, jos pienellä ja lähes ilmaisella lumelääkityksellä eli miniannoksella thyroxia joltain poistuu henkiset ongelmat ja tulee "terveeksi". ei kai se ketään haittaa, hormonisäätelyä se hieman sotkee mutta se on pieni hinta siitä, että joku paranee ja on pois rasittamasta yhteiskunnan terveydenhoitoa. itsekin henkilö tuntee itsensä terveeksi.

    ja huom. tietysti on paljon myös ihan oikeasti ihmisiä, joilla on hormonaalisia häiriöitä kilpparin kanssa. sen asian he ovat kuulleet yleislääkäriltään.
    eikä monen yrittämisen jälkeen joltain, joka ymmärtää yhdistää asiaan myös psyykkiset sairaudet. niin näistä lääkäreistä siis on listaa tuossa ylemmässä kirjoituksessa. sieltähän se diagnoosi ehkä irtoo.

    mielestäni hulluutta arvostetaan ihan liian vähän, positiivisessa mielessä se on avartava ja luova asia. joten ei sitä tarvitse minkään muun diagnoosin taakse välttämättä pakoilla.

    tsemppiä kuitenkin kaikille.
    isompi ongelma maailmassa lienee se, että tuntee itsensä henkisesti terveeksi mutta ei sitä ole :)

    Äänestä

  • vee-e kirjoitti:

    " Jos välttämättä haluat armouria, niin Suomessa on kyllä lääkäreitä, jota sitä määräävät.

    nyt noin hermostuit. Relaa vähän... Labroissa kautta maan TSH:n yläraja on max. 5, joten kyllähän tuo 5,7 sen jo ylittää.
    Miksi olet niin varma, että oireet ovat korvien välissä?
    Ja oikeesti, joskus kilpparihäiriöiset tarvitsevat erityislääkärin tietotaitoa kun yleislääkärin keinot ja osaaminenkin loppuu.

    Äänestä

  • vee-e kirjoitti:

    " Jos välttämättä haluat armouria, niin Suomessa on kyllä lääkäreitä, jota sitä määräävät.

    Oletko käynyt osoitteessa http://www.kilpirauhas.info/foorumi/index.php
    ? Siellä on mm. keskustelua lääkäreistä, ja voit saada vinkkejä armour-myönteisistä lääkäreistä. "

    siis on ihminen, jolla on kilpparin suhteen kaikki ihan kunnossa. tämä itsediagnosoi itselleen sairauden ja siihen lääkityksen netistä ja saa muilta samanlaisilta oikein listan, mistä saa "ihmelääkettä" just tuohon sairauteen. mitä ei siis kysyjällä missään tapauksessa ole kirjoituksensa perusteella.

    eikö teillä tunnu mitään siellä kohtaa missä älyn pitäisi sijaita ?

    mieluummin uskotte sopivasti mieluisia höpöhöpöjuttuja kuin asiallisia lääkäreitä ? lääkäreiden joukkoon toki mahtuu niitä, jotka rahastavat vastoin etiikkaa.

    "eihän lääkäritkään tiedä kaikkea ja lääkärit ovat asiassa 70-luvun tasolla". no hullut sentään ovat kehittyneet, kun netin kautta löytyy oikein laumoittain samanlaisia ja on helppo saada ymmärrystä.
    ja eipä siinä mitään, jos pienellä ja lähes ilmaisella lumelääkityksellä eli miniannoksella thyroxia joltain poistuu henkiset ongelmat ja tulee "terveeksi". ei kai se ketään haittaa, hormonisäätelyä se hieman sotkee mutta se on pieni hinta siitä, että joku paranee ja on pois rasittamasta yhteiskunnan terveydenhoitoa. itsekin henkilö tuntee itsensä terveeksi.

    ja huom. tietysti on paljon myös ihan oikeasti ihmisiä, joilla on hormonaalisia häiriöitä kilpparin kanssa. sen asian he ovat kuulleet yleislääkäriltään.
    eikä monen yrittämisen jälkeen joltain, joka ymmärtää yhdistää asiaan myös psyykkiset sairaudet. niin näistä lääkäreistä siis on listaa tuossa ylemmässä kirjoituksessa. sieltähän se diagnoosi ehkä irtoo.

    mielestäni hulluutta arvostetaan ihan liian vähän, positiivisessa mielessä se on avartava ja luova asia. joten ei sitä tarvitse minkään muun diagnoosin taakse välttämättä pakoilla.

    tsemppiä kuitenkin kaikille.
    isompi ongelma maailmassa lienee se, että tuntee itsensä henkisesti terveeksi mutta ei sitä ole :)

    Jos tämä kiukkuinen kirjoittaja, vee-e on oikeasti sitä mieltä thyroxin on pieninä annoksina (Tämän hetkinen annostukseni on ns puolet tavallisesta annoksesta, 100 ug/päivä) lumelääke, niin voisit selittää miksen ole saanut parin kuuukaude käytöllä liikatoiminnan oireita.

    Alunperin vajaatoimintaa minulla epäili lääkäri verenpainearvojen, väsymyksen ja painonnousun perusteella. Koko taudista en ollut silloin vielä kuullutkaan. Keskustelin asiasta sukulaisteni kanssa, ja kuulin isäni puolella olevan suorastaan runsaasti vajaatoimintaa ja diabetestä. Joka tapauksessa tautihan on perinnöllinen. Ensimmäinen lääkäri määräsi minut verikokeisiin, ja silloin arvot olivat kunnossa. Oireet pahenivat, ja menin toiselle lääkärille. Hänkin epäili vajaatoimintaa, mutta silloinkin arvot olivat "kunnossa" vaikkakin huononemassa. Oireet pahenivat edelleen, ja otin yhteyttä tähän mainitsemaani kehuttuun lääkäriin. Kuukauden sisällä TSH-arvo oli kuukaudessa kaksinkertaistunut mainitsemaani lukemaan. Hänen mielestään minulla oli selvä kilpirauhasen vajaatoiminta. Hänen mukaansa viitearvot asetetaan ylös (vaikkakin ylitin sen reilusti) vanhusväestön takia.

    Todennäköisesti thyroxin-annostani nostetaan vielä kontrollin jälkeen. Käytännössä tähän asti ei siitä apua ole ollut. Ehkä pitäisi vaan odottaa.

    Armourin tilaamisesta kyselin lähinnä siksi, että halusin kuulla onko kukaan sitä tuolla tavoin hommannut, ja onko se oikeasti parempaa.

    Miten perustelet väitteesi, ettei minulla ole kilpirauhasessa mitään vikaa, kun kerran

    - lääkärin diagnoosi
    - klassiset oireet löytyvät lähes kaikki ummetusta lukuunottamatta (minulla on laktoosi-intoleranssi)
    - TSH on selvästi koholla yli viiterajojen
    - vahva sukurasitus
    - itsellä ollut raskausdiabetes (autoimmunisairaus alistaa toiselle)

    Äänestä

  • alkuperäinen. kirjoitti:

    .... musta tuntuu, että näillä pahimmilla naukujilla täällä on itsellään lääkitys niin peellään (ja vissiin täysin uskovat sitä "kympin lääkäriään", joka heitä alihoitaa), että pitää pahaa oloaan purkaa toisiin ja yrittää sitä kautta pilata toisenkin toivon.

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    ... että tällä kyseisellä naukujallahan ei tarkemmin katsottuna edes ole (ainakaan diagnosoitua) kilpirauhashäiriötä! Hyvähän se on sitten tulla opettamaan!

    Äänestä

  • vee-e kirjoitti:

    " Jos välttämättä haluat armouria, niin Suomessa on kyllä lääkäreitä, jota sitä määräävät.

    Oletko käynyt osoitteessa http://www.kilpirauhas.info/foorumi/index.php
    ? Siellä on mm. keskustelua lääkäreistä, ja voit saada vinkkejä armour-myönteisistä lääkäreistä. "

    siis on ihminen, jolla on kilpparin suhteen kaikki ihan kunnossa. tämä itsediagnosoi itselleen sairauden ja siihen lääkityksen netistä ja saa muilta samanlaisilta oikein listan, mistä saa "ihmelääkettä" just tuohon sairauteen. mitä ei siis kysyjällä missään tapauksessa ole kirjoituksensa perusteella.

    eikö teillä tunnu mitään siellä kohtaa missä älyn pitäisi sijaita ?

    mieluummin uskotte sopivasti mieluisia höpöhöpöjuttuja kuin asiallisia lääkäreitä ? lääkäreiden joukkoon toki mahtuu niitä, jotka rahastavat vastoin etiikkaa.

    "eihän lääkäritkään tiedä kaikkea ja lääkärit ovat asiassa 70-luvun tasolla". no hullut sentään ovat kehittyneet, kun netin kautta löytyy oikein laumoittain samanlaisia ja on helppo saada ymmärrystä.
    ja eipä siinä mitään, jos pienellä ja lähes ilmaisella lumelääkityksellä eli miniannoksella thyroxia joltain poistuu henkiset ongelmat ja tulee "terveeksi". ei kai se ketään haittaa, hormonisäätelyä se hieman sotkee mutta se on pieni hinta siitä, että joku paranee ja on pois rasittamasta yhteiskunnan terveydenhoitoa. itsekin henkilö tuntee itsensä terveeksi.

    ja huom. tietysti on paljon myös ihan oikeasti ihmisiä, joilla on hormonaalisia häiriöitä kilpparin kanssa. sen asian he ovat kuulleet yleislääkäriltään.
    eikä monen yrittämisen jälkeen joltain, joka ymmärtää yhdistää asiaan myös psyykkiset sairaudet. niin näistä lääkäreistä siis on listaa tuossa ylemmässä kirjoituksessa. sieltähän se diagnoosi ehkä irtoo.

    mielestäni hulluutta arvostetaan ihan liian vähän, positiivisessa mielessä se on avartava ja luova asia. joten ei sitä tarvitse minkään muun diagnoosin taakse välttämättä pakoilla.

    tsemppiä kuitenkin kaikille.
    isompi ongelma maailmassa lienee se, että tuntee itsensä henkisesti terveeksi mutta ei sitä ole :)

    tiedoksi sulle: maailma on monimutkainen ja vaikea asioineen.

    Kuinka sä sitten selität sen, että vaikka mun arvoni oli mainiot, mutta olo hiton kurja JA KUN SAIN kilpirauhaslääkityksen alko olo kohentua ja nyt voin hyvin!!

    Onneksi minä löysin lääkärin, joka totesikin että asiat on kummallisia ja tärkeintähän on että potilas voi hyvin! Että kokeillaan vähän aikaa mitä
    tapahtuu lääkkeillä.
    Että niin. Virallisesti mulla ei olekaan vajaatoimintaa, mutta entäs sitten kun mä halusinkin vaan voida paremmin!

    Äänestä

Jos olet vasta tammikuusta popsinut thyroxinia, sen kaikki vaikutukset eivät ole voineet edes tulla esille. Annostakin kenties joutuu nostamaan. Odottele rauhassa 6 kk ja jos et siihen mennessä ole saanut arvoja ja oloa kuntoon, kokeile armouria. Jos tilaat, se tulee tullin kautta ja otetaan sulta pois jos siihen ei löydy sulta reseptiä!! Eli ei sitä niin vaan voi tilata.

Äänestä
  • Tuohon tullihommaan ajattelisin, että tilaahan nämä tomaattikainalomiehetkin (kehonrakentajat) hormonivalmisteita samalla tavalla verkkoapteekeista, mutta lähetys jää tulliin vaan "joskus". Tiedä sitten tilaavatko EU:n sisältä.

    Tiedän, että solutasolla tyhroxin vaikuttaa aika hitaasti, ja kannattaisi odottaa. Kenenkään en ole kuitenkaan kuullut mitään kovin dramaattista apua synteettisestä tyroksiinista saaneen edes ajan kuluessa. Armourista en ole mitään negatiivista kuullut.

    Äänestä

  • thyroxinlääkitty kirjoitti:

    Tuohon tullihommaan ajattelisin, että tilaahan nämä tomaattikainalomiehetkin (kehonrakentajat) hormonivalmisteita samalla tavalla verkkoapteekeista, mutta lähetys jää tulliin vaan "joskus". Tiedä sitten tilaavatko EU:n sisältä.

    Tiedän, että solutasolla tyhroxin vaikuttaa aika hitaasti, ja kannattaisi odottaa. Kenenkään en ole kuitenkaan kuullut mitään kovin dramaattista apua synteettisestä tyroksiinista saaneen edes ajan kuluessa. Armourista en ole mitään negatiivista kuullut.

    Kaikki eu:n ulkopuolelta tulevat paketit pitää noutaa tullista ja avata tullimiesten edessä. Näin tapahtunut aina kun olen tilannut silmänympärysvoidettakin eu:n ulkopuolelta. Eu:n sisältä ei enää saa mistään armouria nettitilauksella.

    Äänestä

mä olen miettinyt myös samaa et uskaltaisko sitä kokeilla

Äänestä
  • hättäile! Olet vasta lääkityksen alussa. Kannattaa kokeilla lääkärin kanssa yhteistyössä (jos mahdollista) annoksen rauhallista nostoa. Melko luultavaa, että kun riittävän suuri annos löytyy niin pärjäät pelkällä tyroksiinilla. TSH arvosi on ollut sen verran koholla, ettei se ihan heti asetu oikeisiin uomiin. Elimistön pitää totutella. Jos tyroksiini ei kaikesta huolimatta ala tepsiä, hakeudu asiantuntijalääkärin puheille, heitäkin on. Kannattaa huomioida, ettei Armourin aloittaminenkaan aina suju "kivuttomasti". Käyhän kilpparifoorumilla, vaikka näkyy sulla tuota tietoa olevan jo ennestään. Noille alkupään kirjoittajille suosittelisin MTT käyntiä, on nimittäin pientä asenneongelmaa havaittavissa...

    Äänestä

Et nää terveyden eteen tota tee...

Vaan mielenrauhan..ja siellä ei oo hintaa.

Olen jo nyt tehnyt niin paljon säätöjä, että oma lääkäri
kusis hunajaa jos tietäis puoliakaan.
Rahaa on mennyt yksiön verran ja meno jatkuu...
Toi on ittellä seuraava liike ja olkoon vaikka rotan myrkkyä ja suoraan suoneen,
onko se mitä tuosta seuraa pahempaa... Kuin tämä zombeilu...Enpä uskonutkaan.

Äänestä
  • Kaikesta päätellen et ole endokrinologin tai antioksidanttiklinikan lääkäreiden hoidossa. Ainakaan terveyskeskuslääkärit eivät tiedä mitään. Tilaa aika lähimmältä endokrinologilta välittömästi!

    Veikkaan, että olet saanut pelkkiä masennuslääkkeitä ja neuroleptejä, et thyroxiniä. Väärä lääkitys ei paranna kilpirauhasen vajaatoimintaa.

    Äänestä

Ei todellakaan kannata tilata mistään vaan matkustaa mieluummin maan sisällä lääkärille, joka määrää Armouria. Ei se nyt NIIN kiven takana voi olla. Mene kilpirauhas.infoon kysymään kuka lääkäri käyttää Armouria, niin asia on sillä selvä.

Tai no jos haluat antioksidanttiklinikalle Päivi Mäkeläiselle voi ajan saaminen olla kiven takana, mutta Päivillekin voi ajan saada, jos on jo Antioksidanttiklinikan ravitsemusterapeutin asiakas. Ja yleensähän siihen se r-terapeuttikäynti tulee kuitenkin. (Siis antioksidanttiklinilkalla.) Ja se on ihan hyödyllinen käynti, koska ravintoaineiden saanti on oleellinen osa paranemisprosessia varsinkin jos on arvot rajoilla.

Tuo tilaaminen on siinä ongelmallista, että voit jäädä tullissa kiinni, ja vaikket ekalla kerralla niin tokalla. Ja armourhoidossa kannattaisi tarkistaa rauta-arvot ja lisämunuaisten tilanne ennen aloitusta. Tosin kaikki lääkärit eivät sitä taida tehdä...

Äänestä

Ai niin, sitä tuli vielä mieleen, että ETA:n ulkopuolelta ei lääkkeitä saa netistä tilata lainkaan, vaikka olisi reseptikin. Eli siis USA:sta ei saa tilata. Senkin takia todennäköisyys, että jäisi tullin haaviin sieltä tuleva paketti (lääkkeitä myyvästä yrityksestä) on erittäin suuri.
ETA:n alueelta saa tilata jos on resepti, mutta muistaakseni kerralla 3 kk lääkkeet, ei siis kovin montaa purkkia kerralla. En lähtisi halvempien hintojenkaan takia tilaamaan ilman reseptiä, enkä kyllä reseptin omaavanakaan, ei kai se hintaero niin iso voi olla...

Ymmärrän kyllä epätoivosi, mutta Armourin hankintaan kannattaa panostaa kotimaassa. Toivottavasti löydät hyvän lääkärin vielä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

thyroxinlääkitty kirjoitti:

Googletuksella "armour thyroid online" löytyy New Jerseyläinen verkkoapteekki, josta armouria saisi. Olen ollut tammikuun alusta thyroxin lääkityksellä, ja ei se oloani ole kohentanut. Alussa TSH oli 5,7 mU/l. Nyt thyroxinannos on 50 ug/päivä. Kontrolli olisi kuun lopussa.

Mietin vaan, että kuinkahan riskialtista olisi tilata tuolta armouria. Mikä annostus voisi olla sopiva?

Thyroksinhan sisältää vaan yhtä hormonia, mutta maksakin pystyy jossain määrin muuttamaan T4:n T3:ksi, ja ehkä kaksi-ysksijodiseksikin, joten kyllähän tyroksiininkin pitäisi riittää, mutta kun armourin käyttäjät kehuvat lääkettä.

Joka tapauksessa armour on tuolla halvempaa kuin suomessa, ja sitä kirjoittavaa lääkäriä on hankala löytää. Tuskin sillä itseäni vahingoittaisin, ja terveytensä eteen on valmis tekemään mitä vaan.

Kyllähän tähän voi vastata, että on hullua tilata, kun ei voi tietää mitä mitä saa. Näinhän se kai onkin, mutta tuollaisia kommentteja haluaisi kuulla vain sellaiselta, joka on tuolta tilannut, ja saanut vehnäjauhotabletteja tms. Voi miettiä myös, että onko parempi ajautua itsemurhan partaalle, vai edes kokeilla tätä mahdollisuutta... Aluksikin oli tosi hankala löytää lääkäriä, joka suostuisi minulle kirjoittamaan edes tyroksiinia...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu