Kun hiukset kohta taas lähtevät aloin miettimään tätä peruukkiasiaa.. viimeksi sairastaessani en ostanut, mutta nyt voisi sen aika olla. Kuinka isolle summalle sairaalan maksusitoumuksen sai? Tai saako sillä ylipäätään minkäänlaista peruukkia noista peruukkiliikkeistä? Missä hinnoissa mahdetaan liikkua? Kaikki tieto tulisi tarpeeseen, jos joku osaisi kertoa :)
Peruukki
Viuhti
223259
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
sain sairaalasta, noin 200€. Ihan hyvän peruukin sain, joskin aika vähän oon sitä pitänyt, nyt kun kevät alkaa koittamaan voi olla ihan tarpeen.
Olen kyllä kuullut että olisi saanut isommallekkin summalle tuon maksusitoumuksen, tiedä sitten.
Hyvää kevättä sinulle ja voimia taisteluun sairauttasi vastaan.
Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirissä 340 e,
eli siis vaihtelua on.
Peruukin saa edullisesti esim. tilaamalla eBaysta. Mkausitoumuksella saatavat peruukit ovat kiinalaisia ja ne on hinnoiteltu järjettömiin summiin - halvalla pääsee kun tilaa suoraan valmistajalta eBayn kautta. Itselläni on jo neljä erilaista - maksaneet alle kolme euroa kappale!
Pirkanmaalla maksusitoumus oli 180 €,omani maksoi pikkasen vähemmän ja olin siihen tosi tyytyväinen.
Kaikki tuttuni sanoi...eikä kaikki tiennyt syövästäni....että olet sitten leikannut hiuksesi lyhyiksi..oli vaaleat pitkät. Kun sanoin että peruukkihan se on ,he ihmettelivät, että eipä olis huomannut mitään,niin on aidon näköinen.
Minun oli Ellen Wille tuotteita. En usko että nuo olivat kiinalaisia.
Täältä voi katsoa kuvia,klikkaa kuvaa suuremmaksi.
http://www.dimora.fi/tuotteetif.htm
Täältä ostin,jossa oli tosi ihanat myyjät :
http://www.hairdepot.fi/
En muista olenko törmännyt tuohon EW-merkkiin ebaylla mutta ainakin tuota toista, Raquel Welch-mallistoa saa murto-osalla Suomen hinnoista. Siis sehän on sama mitä se maksaa kun kerran on maksusitoumus, mutta meinasin jos haluaa useampia ihan huvikseen.... >;)
....tarkemmin osoitteen mistä niitä mainitsemiasi peruukkeja saa ostaa :))
http://clothing.search.ebay.com/
.....sinulle:))
Mitä Ellen Willen tuotteita olet pitänyt ja mitä kommentoisit niistä. Kannattaako hankkia ja pysyykö päässä?
oli mun maksusitoumus. Mitään ei maksanut mulle ja ihan hyvän varatukan sain. Tosin huiveilla pelaan ja pipolla aika pitkälle. On talvella helppoa laittaa pipo päähän. Hanki vaan peruukki! Oikee seksikkään makee!
Kertokaapa joku liike Helsingissäkin.
hei
muistaakseni Aleksilla, samalla puolen katua kuin Stockman oli Dimora. Nimestä en ole 100 % varma. Joka tapauksessa se on toisessa kerroksessa, mennään sellaiselle sisäpihalle missä on kaikenlaisia liikkeitä siellä toka kerroksessa. Portaat oli muistaakseni ulkoportaat.
Jossain siinä kuusisen liikkeen kieppeillä. Löytyisköhän Dimora puhelinluettelosta.
Niillä oli tosi hyvä valikoima, vaikka oli pieni liike. Mun Elle Willeä kehuttiin kovasti, lyhyt ja punertava. Vähän joskus pisti tuumaileen, että tarkoittaako ne oikeesti että tukka on noin ihana - enhän ollut kertonut kellekään juuri sairaudesta ja hoidoista.
Suosittelen sitä liikettä, hyvä ja reipas palvelu ja peruukkivalikoima oli sillä lailla hyvä että oli myös lyhyitä ja kevyitäkin malleja.
Turha ottaa isoa pehkoa, näytti ainakin mulla kun olis istunut villakoira päässä ; D
missä vaiheessa ?Itseltäni on suurinosa hiuksista jo lähtenyt leikkauksen jälkeen.
ensimmäisellä plk-käynnillä
hei
pyydät vaan vaikka aamulla, soittamalla sinne syöpähoitajalle, sen maksusitoumuksen!
Saat varmaan sen heti paikalla. Ei tarvi hiuksettomana pomppia, vaan saat heti hommattua peruukin. Kumma juttu etteivät ole antaneet sitä sulle vielä!
Heips, mitä peruukkisi maksoi? Riittääkö se maksusitoumuksen 170 e mihinkään? :)
Lue edelliset vastaukset, siellä on tietoa.
Mutta eihän noissa sen tarkempia summia ollut? Olisin vaan ollut kiinnostunut vähän tarkemmista hinnoista pääkaupunkiseudun alueella, esim Dimorassa. No ehkäpä odotan sitä omaa maksusitoumusta ja menen sit kattelemaan.
en ihan tarkkaan muista sitä maksusitoumusta. Sen määrä on erilainen (hieman) eri puolilla Suomea! Sairaalakuntaliitosta riippuen tms.
-
Muistan että maksoin kyllä maksusitoumuksen lisäksi jotain.
-
On niissä peruukeissakin eri laatuisia. Parempi maksaa... Ja yllätys oli, että kyllä oikea-hius -peruukkejakin saa, mutta vaan tilaamalla. Ja toimitusaika useita kuukausia. Ja hinnat -
Alunperin aattelin, tietämättömästi, että voisin ottaa oikean tukkaperuukin. Mutta se tukka-jäljitelmä, siis ei oikea hiusjuttu, oli aika siedettävä.
Jotkut ovat tilanneet ulkomailta netistä oikeahiusperuukin. Siinä pitäisi vaan tietää jo vähän peruukeista, että osaisi tilata oman kokoisensa. Jos asut hesassa tai lähellä, pistä harkintaan Tallinnastakin ostaa peruukki. En vaan tiedä käykö siellä mikään maksusitoumus. Ihmiset ovat ostaneet sieltä tosi edullisesti ihan hienoja tukkia.
Muuten olen sitä mieltä että jonkinmoinen peruukki-kierto voitaisiin saada aikaan. Monilla on kaapissa tallella oma peruukki. Ja jos sitten uudestaan sairastuisi ja tukka lähtis, vois kai sitä sitten uuden hommata. Sitä on vähän vaikea myydä, ei tekis mieli omalla nimellä, esim.
Sairaaloilla on tietyt sopimusliikkeet, joista peruukki pitää hakea. Minun maksusitoumuksessani ei ainakaan ollut mitään summaa ollenkaan, vaan peruukki piti valita "maksusitoumusvalikoimasta" - ne oli aika rumia minusta kaikki, mutta onneks ei ole ikuinen riesa.
Sellainen kumma juttu vielä, että jos halusi jonkun tukan sen valikoiman ulkopuolelta, se piti maksaa kokonaan itse, maksusitoumus ei käynyt välirahana ollenkaan. Tästä oli oikein ohjeet maksusitoumuksen mukana.
Näin siis Helsingissä tänä syksynä, käytäntö varmaan vaihtelee maan eri puolilla.
Saankohan sen Syöpätautien klinikalta sitten kun menen sädehoitoon ?Milloinka te saitte maksusitoumuksen?
Yksi liike josta saa käydä hakemassa. Hesperiankadulla Kinnunen. Aika nättejä. Kotikadun Eeva oli mainoskuvissa.