Olen 24-vuotias nainen, ja kärsinyt paniikkihäiriöstä akuutisti nyt reilut kaksi vuotta. Tähän asti olen sinnitellyt ilman lääkkeitä, vaikka kohtaukset tuntuvat sananmukaisesti vievän järjen... ihan järkyttävää kuolemanpelkoa ja ahdistusta aina uudestaan ja uudestaan, kohtaukset vaan pahenee, enkä uskalla kohta enää tehdä mitään kun pelkään että kuolen.
Nyt aloitin Seronil-kurin, 10 mg päivässä, ja en tiedä ovatko sivuoireitä vai mitä, kun on tuntunut jo monta päivää ihan omituiselta. Henkeä ahdistaa, sydän tykyttää, niskat jumissa, sellainen vähän sumea olo, ruokahalua ei yhtään. Välillä meinaa ihan kunnolla kohtaus iskeä, mutta saan jotenkin itseni rauhoiteltua.
Mahaoireitakin on (niitä nyt on ollut muutenkin monta vuotta, keliakia todettu) ja sellaisia epämääräisiä pistoksia ympäri kroppaa. Pelottaa! En kestä kuulla yhtään kuolinuutista, sairastumista enkä katso enää uutisiakaan kun en halua kuulla ilmastonmuutoksesta tms.
Tulevaisuus tuntuu todella pelottavalta, ihan kuin kokoajan odottaisin vaan jotain katastrofia, viimeistä niittiä tälle kaikelle. Voi että kun vain saisi elää normaalin ihmisen elämää edes vähän aikaa. En ole vuoteen pystynyt keskittymään opiskeluihinkaan, opintopisteitä on kertynyt aivan liian vähän ja pelkään etten koskaan saa opintojani suoritettua.
Onko tämä Seronil hyvä lääke sairauteeni? Ja voiko näinkin pieni annostus aiheuttaa kaikki nämä sivuoireet? Pelottaa kokoajan, en tiedä edes mikä erityisesti, kaikki.
Nyt aloitin Seronil-kurin, 10 mg päivässä, ja en tiedä ovatko sivuoireitä vai mitä, kun on tuntunut jo monta päivää ihan omituiselta. Henkeä ahdistaa, sydän tykyttää, niskat jumissa, sellainen vähän sumea olo, ruokahalua ei yhtään. Välillä meinaa ihan kunnolla kohtaus iskeä, mutta saan jotenkin itseni rauhoiteltua.
Mahaoireitakin on (niitä nyt on ollut muutenkin monta vuotta, keliakia todettu) ja sellaisia epämääräisiä pistoksia ympäri kroppaa. Pelottaa! En kestä kuulla yhtään kuolinuutista, sairastumista enkä katso enää uutisiakaan kun en halua kuulla ilmastonmuutoksesta tms.
Tulevaisuus tuntuu todella pelottavalta, ihan kuin kokoajan odottaisin vaan jotain katastrofia, viimeistä niittiä tälle kaikelle. Voi että kun vain saisi elää normaalin ihmisen elämää edes vähän aikaa. En ole vuoteen pystynyt keskittymään opiskeluihinkaan, opintopisteitä on kertynyt aivan liian vähän ja pelkään etten koskaan saa opintojani suoritettua.
Onko tämä Seronil hyvä lääke sairauteeni? Ja voiko näinkin pieni annostus aiheuttaa kaikki nämä sivuoireet? Pelottaa kokoajan, en tiedä edes mikä erityisesti, kaikki.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Uskoisin että sivuoireista kärsit.Toivottavasti lääkäri kertoi että menee jonkin aikaa ennenkuin lääke alkaa auttaa,tuoteselosteessakin se lienee kerrottuna.Harmi jos et saanut mitään rauhoittavaa tueksi tähän alkuun.Ole yhteydessä lääkäriisi jos koet että et saa ajan kuluessa lääkkeestä apua.Itselläni oli joskus Seronil 20mg ,ja se auttoi. Tällä hetkellä Cipralex 10mg aamuisin,lupa nostaa annosta 15mg;aan.Tuntuu siltä että ei nyt ihan toimi,olen kyllä ollut sairaana tässä,että katsotaan..
Ei meidän tarvitse sinnitellä tämän sairauden kanssa ilman lääkitystä,meillä on tämä, jollain muulla jokin muu sairaus.Yksi elämä on meille annettu,miksi se ei saisi olla elämisen arvoinen..
Voi olla ihan vaan paniikkihäiriötäkin ne oireet...itse aloitin viikko sitten lääkekuurin kun edellisen lopetin viime keväällä kun olin ihan varma että nyt tässä pärjää ilman lääkkeitäkin ja niin teinkin...muutaman kuukauden.
Mua huimaa ja pyörryttää koko ajan,olin töissä tai kotona ja jo ennen tätä lääkitystä...koko ajan on epätodellinen olo ja yöt on pahimpia...koska päässä alkaa vaikka ja mitä ajatuksia juoksemaan niin olen aivan varma että nyt se tämä täti levisi...siis sekosi...vaan suht järjissään sitä kuitenkin seuraavan päivänkin näkee...mutta se tunne on jotenkin niin todellinen kun se tulee.
Minä kävin viime perjantaina hierojalla kun ajattelin että josko se tämä huimaus ja pahoinvointi johtuisi siitä että on lihakset kireet...mutta ainoastaan kireenä oli kallon lihakset jotka saattavat kyllä aiheuttaa huimauksen ja nyt olen sitten huomannut että välillä pään ympärillä tuntuu "vanne" ja se on kyllä tavasti merkki että joku lihas jumii.
Ruokahalua ei ole minullakaan...mutta se oksettava olo tuleekin juuri siitä jos ei syö ja jos ei syö niin verensokeri on alhainen joka taas edes auttaa huimausta.
Minuakin ahdisti monta päivää ja itketti...enkä mitään syytä keksinyt...mutta näköjään nämä lääkkeet alkaa puremaan...ensi viikolla annosta isommaksi niin jospa ne kohtaukset ja ainainen typeryyksien ajattelu jäisi pois...siis silloin kun ei ole mitään mielekästä tekemistä niin tämä tyttö alkaa ajattelemaan vaikka ja mitä...joskus tuntuu että tahallaanko minä sen ahdistuksen ja paniikin itselleni hommaan.
yöt saa nukuttua niin ja näin...nukahtaminen on vaikeaa ja yöllä heräilee vähän väliä ja hikisenä...tosiaan,olen nyt 5 päivää syönyt minimi annosta sertralinia ja sivuvaikutuksena olen huomannu suun kuivumista...muut oireet onkin ennallaan,tosin pahoja pelkotiloja en ole nyt kokenut.Lääkäri määräsi mulle opamoxia rauhoittavaa siis että pärjään pahimmat kohtaukset ja saisin nukuttua...en tiedä kuin paljon sitä ottaa pitää että nukutuksi saa tai auttaisi nukahtamaan kun ei tunnu tepsivän mutta se tässä lohduttaa että vaikka tämä lopun ikää kestäisikin tämä vaiva niin helpotusta lääkkeillä on luvassa ja moni elää normaalis elämää niiden turvin...joten siihen tähtään minäkin.
Nyt olen 12 päivää sairaslomalla,diagnoosina oli debressio ja paniikkihäiriö vaikka mulle mitään lääkäri mistään masennuksesta mitään sanonut...liekkö ajatellu masennusta olevan kun siinä samassa kun lääkärin luo pääsin niin itkuun purskahdin..jotenkin vaan niin helpotti päästä sinne ja luuli/tiesi apua olevan saamassa.
nyt jo ajatus töihin paluusta ahdistaa,,,mikä on kummallista koska pidän työstäni,olen aina mennyt mielelläni töihin ja siellä on myös ystävänikin töissä...ahdistaa se että joutuu olemaan niin paljon ihmisten kanssa tekemisissä ja kuten sinullakin niin minäkään en voi katsoa uutisia ym kun se huonontaa oloani...jopa lempisarjani olen jättänyt väliin kun tuntuu että kaikki on niin sekavaa mitä teeveestä tulee ja sekoittaa minun päätä enemmän ja enemmän...silti minä täällä seikkailen masennus ja paniikkihäiriö palstoilla ja imen toisten oireita itselleni...tyhmä...ei sitä ikinä opi...
Kokemuksesta, sanon ei auttanut mulle. Otin selvää ks. lääkkeestä ja paniikki lääkkeet on ihan muuta.
Monetkaan terveyskeskus lääkärit ei ole perehtyneet
paniikki häiriöön, mut psykiatri tiesi heti kuultuaa
mun oireiston mistä on kysymys.
Kertomasi on aivan kun mun suusta...
Olen kärsinyt ahdistuksesta ja paniikkikohtauksista kauanj olen tähän asti yrittänyt sinnitellä ilman lääkkeitä ajatellen että saan itse itseni kuntoon ja sellaiseksi jonkalainen olin ennen. Tilanne meni esikoisen syntymän jälkeen niin pahaksi, että olin aivan jatkuvassa ahdistuksessa. Ensimmäisenä ajatuksena kun heräsin oli se että sairastanko jotain vakavaa tai mitä jos kuolen. Näitä ajatuksia oli koko päivän ja illalla viimeisenä sänkyyn mennessä pelkäsin sydämen pysähtyvän tms. Fyysisinä oireina on samat kun sulla. Menin psykiatrin vastaanotolle ja diagnoosina oli ahdistuhäiriö ja lievä masennus, toki en tunne itseni masentuneeksi.
Olen nyt syönyt samaa lääkettä kun säkin eli Seronil 10mg ja nämä vajaa kaksi viikkoa ovat olleet todella rankkoja..Tiedän että voisin ottaa rauhoittavaa, mutta en haluaisi. Olen joskus ottanut yhden ja en pitänyt sen turruttavasta tunteesta, haluan olla skarppina :) Olen kuullut että alkuun lääke pahentaa oireita, mitä enemmän sivuvaikutuksia sen enemmän hyöytyä. Parilla tuttavallani on ollut samoja ongelmia ja he ovat saaneet avun joten miksi emme me saisi! Ilmeisesti ottaa vaan aikaa, tällä hetkellä jokainen päiväkin tuntuu niin pitkältä kun odottaa että saisi apua.
Onneksi lapseni on vielä niin pieni ettei ymmärrä kun kysyn mieheltäni varmaan tuhat kertaa päivässä kuolenko. Pelko on vaan niin voimakasta, kuten säkin hyvin tiedät! Juoksen hieroojalla ja jännitysniska on todettu, johtuu ilmeisesti lapsen kantamisesta mutta myös ahdistuksen tuomasta jännityksestä. En pysty kunnolla relamaan, kuten aikaisemmin sillä en saa pelkokierrettä katkaistua. Kaipaan entistä, vahvaa minääni joka ei turhista välittänyt.
Piti vielä kommentoida sitä että muhun kanssa vaikuttaa tosi voimakkaasti jos luen lehdistä sairastumisista tai kuolemista. Nyt viimeksi Kirkan kuolema otti koville, siinä mielessä että pelkään itselleni käyvän samoin. Elän terveellistä elämää, ei sukurasitteita eli hyvin epätodennäköistä mutta kun eläydyn niin vahvasti muiden, vieraiden ihmisten elämiin.
Paljon tsemppiä sulle! Pakko uskoa että parannumme tästä kuten niin moni muukin on tehnyt! Ainakin mulla on sama lääke määrätty samaan "vikaan"!
Onpa mukava kuulla että en ole ainut ongelmani kanssa (vaikka kyllähän sitä on tullut luettua tästä aiheesta aiemminkin). Jotenkin sitä vaan tuntee itsensä ihan typeräksi, kun ei pysty järkeilemään pois tätä sairautta, koska mulla ainakin kohtaus lähtee usein liikenteeseen nimenomaan ajatuksista, ei fyysisistä oireista (paitsi joskus niistäkin).
Vaikka joku lääke rauhoittaisikin esim. sydämen sykettä, ei se estä niitä (katasrofi) ajatuksia, jotka suurimmaksi osaksi ahdistusta ja pelkoa aiheuttavat. Pitäisi kai lopettaa ajatteleminen...
Minä luulen, että suurimmaksi osaksi kohtaukseni johtuvat kuoleman pelosta, koska sehän se on pohjimmiltaan melkein kaikkien pelkojen ydin. Kun normaalisti ihmiset usein ajttelevat elämän olevan jotenkin pysyvää, ja kuoleman ja onnettomuuksien sattuvan joillekkin muille, minä olen lähipiirissä sattuneiden kuolemantapausten johdosta jotenkin nyt vasta oikein oivaltanut, että kuolema tulee ihan varmasti, ennemmin tai myöhemmin, ja se voi tulla ihan milloin vain. Niin omalle kuin läheistenkin kohdalle.
En tiedä, välillä tuntuu että ei kovin paljon kauheampaa sairautta voi ihmisellä olla kuin vaikea paniikkihäiriö. Ne kohtaukset ovat jotain käsittämättöän kauheaa, ihan kuin joutuisi kokemaan kuoleman kauhut monta kertaa elämän aikana.
Toivottavasti joku apu tästä lääkityksestä tulee, ja nämä sivuvaikutuksetkin hellittävät. Ei voi kun voimia vaan toivoa kaikille paniikkihäiriöisille, tätä sairautta ei kyllä toivoisi pahimmalle vihamiehellekään.
Itse sain aikoinaan tuota seronilia paniikkihäiriöön ja sitkeästi söin useita vuosia. Isoja kohtauksia ei ollut, mutta jatkuvaa ahdistusta ja epämääräistä "paniikin esioiretta". Lopulta päätin itse ajaa lääkkeen alas noin puoli vuotta sitten. Sen jälkeen menin kallonkutistajalle kysymään uutta lääkettä vaivaani ja sain cipralexit, jotka kuulemma auttaa lähes kaikilla. Ei auttanut minulla, vielä kuukauden käytön jälkeen olo oli karsea ja lopetin suosiolla niiden syönnin.
Elikkäs mitä sinulle on määrätty tähän häiriöön?? Itse olen oikea veteraanipanikoija ja xanorit on olleet se kainalokeppi jonka avulla olen pystynyt poistumaan neljän seinän sisältä.
mulla alussa, kun alotin seronilin, painokin tippui ja olin jo ennestäänkin laiha, päätä särki, teki pahaa, huimas, ei maistunut ruoka, halusin vaan olla ja maata, mutta noin kahden viikon päästä olo alkoi pikkuhiljaa helpottaa ja uskaltauduin hiljalleen elää tätä elämää.
Kyllä se siitä, anna lääkkeen rauhassa alkaa vaikuttaa ja silloin kun on ihan karsee olo, niin ota jotain rauhoittavaa, mutta vaan jos on ihan pakkotilanne.
Toi on ihan normaalia tolla lääkekuurilla.Koita jaksaa muutama viikko.Sitte alkaa helpottaa.Itse kärsin vitulliset oireet (just noita kun kuvailit) Annostus saattaa olla liian tuhti.Mutta yleensä viikon jälkeen kroppa tottuu ja oireet vähenee/häviää kokonaan.Ja pian huomaat ettet saakaan enää kohtauksia paikoissa jossa oot tottunut.Vaikka odotat sitä jo ihan täpöllä.
Siitä on oikeesti mahis parantua.Suosittelisin et pidät rauhottavan mukana (lähinnä psykologinen vaikutus).Huomaat ettei jossain vaiheessa tarvikkaan ottaa.Voit rakastua ja tehdä kaikkia hienoa ja tavallista ,jota kaikki "normaalitkin" . Älä hukkaa elämääsi,niinkuin itse olin HYVIN lähellä tehdä tän kiusan takia..Voimia,jaksat kyllä sen.Se on perseestä ,et joudut ponnistelemaan normaalielämän perässä siinä kun toiset valittaa kaikesta tavallisesta.Olisit varmaan onnellinen kun voisit käydä vaikka elokuvissa ihan normaalisti.(mulla ainakin oli siinäKIN ongelmia)
Vatsaoireet on tyypillisiä alussa.Jos vatsa on aivan sekaisen,ota hiukan pienempi annos,ja isonna pikkuhiljaa sitä.Pian tosiaan huomaan ,että helpottaa.Koita jaksaa,se on vitullista olla kaikenkaikkiaan,mut joku kerta sä autat jotain-parantuneena.Mä olin liian myöhässä edesmenneen ystäväni kanssa,se kun ei tiennyt mistään lääkityksistä,eikä luonto antanu periksi mennä lekuriin.Kovia jätkiä ku meijän täytyy aina olla...
Seronil on masennuslääke. Paniikkihäiriöön ja ahdistuneisuuteen saattaisi sopia Xanor paremmin. Kysele lääkäriltäsi.