Kolmenkyynärän

Voisko joku kertoa mitä vl-kielessä merkitsee Kolmenkyynärän Jumala?
9800
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

mutta olen kuullut sen tarkoittavan sitä, että ihminen asetaa itsensä Jumalan asemaan ja vaatii toisia tottelemaan häntä itseään tai uskonnollista ryhmäänsä. "...joka kuulee teitä jne..."
Kolme kyynärää on ihmisen mitta. Ihmisen kokoinen Jumala, mutta ei niin että Jumala tulee ihmiseksi vaan ihminen muuttuu Jumalaksi. Vanha lestadiolainen(ja muidenkin ryhmittymien) tapa omistaa itselleen valta päättää ihmisen kohtalosta elämässä ja kuolemassa.

Äänestä
  • On hyvin erikoista jos joku uskovainen, Jumalaa kunnioittava ja pelkäävä ylentää itsensä Jumalaksi. Ihan kuin olisi joku Jumalan apumies omilla ehdoillaan. Sellaista se kuulema oli hoitokokouksissa, että hoitomiehet sitoivat ja tuomitsivat Saatanan haltuun ihmisiä. Hoitomiehet luulivat voivansa tehdä Jumalan puolesta päätöksiä ja lähettää helvetin matkalaisiksi ihmisiä oman tahtonsa mukaan. Mikä saa ihmiset luulemaan itseään Jumalaksi?

    Ihmeellisintä on, että jotkut tosiaan luulevat että hoitomiesten Saatanalle heittämät ovat todella matkalla helvettiin, vain siksi kun hoitajat niin määräsivät.

    Äänestä

  • vastauksestasi kirjoitti:

    On hyvin erikoista jos joku uskovainen, Jumalaa kunnioittava ja pelkäävä ylentää itsensä Jumalaksi. Ihan kuin olisi joku Jumalan apumies omilla ehdoillaan. Sellaista se kuulema oli hoitokokouksissa, että hoitomiehet sitoivat ja tuomitsivat Saatanan haltuun ihmisiä. Hoitomiehet luulivat voivansa tehdä Jumalan puolesta päätöksiä ja lähettää helvetin matkalaisiksi ihmisiä oman tahtonsa mukaan. Mikä saa ihmiset luulemaan itseään Jumalaksi?

    Ihmeellisintä on, että jotkut tosiaan luulevat että hoitomiesten Saatanalle heittämät ovat todella matkalla helvettiin, vain siksi kun hoitajat niin määräsivät.

    Mutta semmoisia piirteitä se Paavali ennusti lopunajan ihmisestä, ennen kuin Herran toinen tulemus on käsillä.

    3. Älkäät antako kenenkään teitänne vietellä millään tavalla; sillä ei hän ennen tule kuin luopumus tapahtuu ja synnin ihminen ilmoitetaan, kadotuksen lapsi,
    4. Joka on vastaanseisoja, ja korottaa itsensä kaikkein päälle, mikä jumalaksi taikka jumalanpalveluksi kutsutaan, niin että hän istuttaa itsensä Jumalan templiin niinkuin Jumala, ja tekee itsensä jumalaksi.[2.Tess. 2]

    Yksi ilmentymä tästä on se, että aikamme ihminen Jumalan sijasta haluaa itse päättä syntymästä ja kuolemasta.

    Äänestä

  • Bjr kirjoitti:

    "Yksi ilmentymä tästä on se, että aikamme ihminen Jumalan sijasta haluaa itse päättä syntymästä ja kuolemasta."

    Kun nähtävästi kirjoituksellasi viittaat niihin mielipiteisiin, jotka edustavat sitä näkemystä, että avioparit saavat itse päättää oman perheen koosta, sinä pidät tätä tulkintaa vääränä.

    Tämä on täysin eri asia kuin se, että joku uskonliike vaati autuuden ehtona yhteisöön kuulumiselle yleistä ehdotonta ehkäisyä. Minä pidän tätä tulkintaa oikeana.

    Kumpaa Raamattu tarkoitta? Luehan jakeet ajatuksella ja mietipäs Bjr tätä!

    Äänestä

  • harhautettu kirjoitti:

    Jumala on sanassaan ilmoittanut tahtonsa ihmistä kohtaan ja se koskee kaikkia ihmisiä, ei vain jotakin uskonliikettä.

    Jumala ei ole luopunut sanastaan eikä muutellut sitä. Viettelykset tulevat ja luopuminen(Jumalan sanasta) tapahtuu ihmisissä ja tekevät sitten itsensä jumaliksi, niin kuin Paavali kirjoittaa. Jumalan sana ei saa olla ohjaamassa elämää, vaan omat päätelmät ja aivoitukset, joihin kuvitellaan Jumalan mielistyneen suuressa rakkaudessaan.

    näytä lukeneen lestadiolaisuuden historiaa.

    Helppo sinunlaisiasi onkin johdattaa harhaan.

    Äänestä

Kolmen kyynärän Jumala tai oppi ei ole vl-kieltä, eikä koko käsitettä tunneta muuten kuin niiden keskuudessa, jotka ovat perehtyneet tarkemmin vl-liikkeen historiaan.

Jaakkimalainen satulaseppä, hyvän puhelahjan omannut ja vl-liikkeeseen liittynyt Esko Pellikka hommasi 1900-luvun alussa muutamien muiden eksyttäjien kanssa mm. vl-liikkeen eroa kirkosta.

Ns. pellikkalaisuuteen kuului myös mainitsemasi "kolmen kyynärän jumaluusoppi", jonka mukaan ihmiset olivat jumalia, jotka kuitenkin söivät, nukkuivat jne.

(Lähde: Kullervo Hulkko: "Minä lähetän teidät" Lahti 1956)

Äänestä
  • kuulostaa hyvin erikoiselta toiminnalta tuo pellikkalaisuus. Kuitenkin sanaa Kolmenkyynärän Jumala on liitetty hoitokokousvuosiinkin aika ajoin. Eli jollain tavalla kyseinen termi liittyy siis hoitoihinkin?

    Äänestä

  • vastauksesta! kirjoitti:

    kuulostaa hyvin erikoiselta toiminnalta tuo pellikkalaisuus. Kuitenkin sanaa Kolmenkyynärän Jumala on liitetty hoitokokousvuosiinkin aika ajoin. Eli jollain tavalla kyseinen termi liittyy siis hoitoihinkin?

    En ole kuullut, että termiä olisi käytetty muussa yhteydessä. Voin kuitenkin hyvin kuvitella, että sitä voitaisiin käyttää ainakin argumenttina kumoamaan Jeesuksen jättämää avainten valtaa, ts. kieltämään kristityn valta saarnata tai olla saarnaamatta syntejä anteeksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jumala?? kirjoitti:

Voisko joku kertoa mitä vl-kielessä merkitsee Kolmenkyynärän Jumala?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu