Hei vain kaikille!
Olen pian 18vuotias ja rv 39 1, Eli
pian pitäisi pikkuisen ilmestyä yksiöstään.
Miekkoseni on 21vuotias täyttää siis tänä vuonna
22vuotta. Lapsi ei ollut suunniteltu ja pelästyin
alussa kun tein raskaustestin ja positiivistä
näytti olin epävarma mutta mies ei. Aborttiahan
ei tehdä oli hänen ensimmäinen lausahdus ja niin
sitten asiaan alettiin totutteleen että pian
tulee pienokainen ja monen vuoden vastuu ja huolehtiminen. Kouluja en ole käynyt, mutta töissä
kyllä. Onhan tässä pennejä laskettu etten jäänyt
minimi äitiyspäivärahoille ja mies käy töissä ja
koulunsa on käynyt ja armeijan. Molemmat siskoni
lisääntyivät viime vuonna joten olen saanut
todella paljon heiltä sitten vauvalle vaatteita ja
yhdet tutut lainasivat hoitopöytää ja pinnasänkyä,
joten meidän ei ole tarvinnut paljoa mitään suuria
hankintoja ostella paitsi vaunut. Hyvä niin, sillä jokaisessa tuollaisessa kannattaa säästellä
kun niitä pikkusiakin hankintoja koko ajan tulee.
Vanhin siskoni on päälle 30vuotias ja toinen sisko 22vuotias en voi sanoa että toinen ei jaksaisi lastensa kanssa kun on niin vanha tai että toinen sossun pummi kun on nuorempi. Ei ei ja ei. Molemmat hyviä äitejä ja vastuun kantaa
välillä on väsymystä ja välillä taas elämä
hymyilee. Mutta se on varmasti kaikille tuttua
että mielialat ja päivät vaihtelevat? Joskus
lapsi valvottaa joskus kiukkuaa ja hetken päästä
on kuin aurinko ja nauraa ja touhottaa. Sukulaisista sen verran että isäni oli tohkeissaan
kun kuuli että odotan vauvaa äitini oli hetken aikaa hiljaa ja mietiskeli mutta siittä alkoi hänenkin hössöttäminen vauvasta. Miehen sukulaiset
olivat heti iloissaan mitä sitten kiusasivat
ukkoani kun oli joskus sanonut ettei kuulemma
koskaan lapsia hanki! Mummuni taas järkyttyi tottakai kun en ole naimisissa ja lapsi ennen avioliittoa on häväistys. Muutaman kerran hoki
herranjumalaa mutta nyt hänkin on ihan mukana touhussa ja hössöttää ja huolehtii.
Mummuni meni naimisiin 19vuotiaana ja isäni sai
21vuotiaana. Äitini sai vanhimman siskoni 18vuotiaana ja oli yksinhuoltaja.Muutaman vuoden
päästä tapasi isäni ja siittä sitten pian olemme tullut me, minä ja siskoni. Vanhin siskoni
yritti monta vuotta vauvaa ja esikoisensa sai n.27vuotiaana ja nyt viime elokuussa tuli yksi lisää ja ikää on nyt päälle 30vuotta. Toinen siskoni sai esikoisensa 21vuotiaana viime tammikuussa.
Vaikka olen nuori en ole silti saanut mitään katseita kaduilta tai kommentteja. Työskentelin töissä päälle 40vuotiaitten naikkosten kanssa
ja hyvin tultiin toimeen ja mitä sitten iloissaan
kertoi omia raskaus kokemuksiaan ja synnytys juttuja.
Mutta kyllä olen kuullut muutamista nuorista äideistä paikkakunnallani etteivät jaksa lastensa
kanssa. Vie hoitoon jonnekkin ja ryyppäävät! Ikäväähän tuo on. Ja sääliksi käy.
Mutta kyllä olen lukenut juuri lehdistä
missä vanhemmat teippasivat yksi vuotiasta lastansa ja juottivat tuttipullosta viinaa ja laittoi laatikkoon ja heiltäkin jo ikääkin löytyi. tämmöinen ikä rasismi on mielestäni
väärin. Mutta totta se on että monet nuoret
eivät jaksa vanhemmuutta ja sitä yleistetään.
Mutta vaikka sitä yleistetään ja joskus saa
"oho kun olet nuoriäiti" kommentteja niin entä sitten? totta se on että jos saat lapsen 16vuotiaanakin niin olet teiniäiti ja nuori.
Mitä sitä lähteä kommentoimaan. Se on pääasia,
että tiedät itse mikä olet ja kuinka kasvatat ja
kannat siittä vastuun.
Hyvät jatkot kaikille! :)

Vastaukset 1
Vanhimmat
"yksiössään"
:)