Minulla alkoi muutama viikko sitten ajoittaista hillitömän kovaa kutinaa. Se tuntuu milloin missäkin, siirtyy paikatsa toiseen. Raavittuani aikani, iho nousee aika hurjan näköisesti korkeille pahkuroille ja laskeutuu muutaman tunnun sisällä takaisin, mitään jälkiä ei jää. Luulin ensin, että johtuu hopeakoruista, mutta en ole pitänyt niitä pitkään aikaan ja kutina vaan jatkuu. Nikkeliallergia on, mutta mitään muuta ei. Tämä on hyvin kiusallinen ja työläs vaiva. Raapia pitää monta tuntia, kun se alkaa. Iho on kamalan näköinen pitkään, pahkuroilla, näppylöillä. Onko kellään samanlaisia kokemuksia ja mikä selvisi kutinan syyksi. Kiitos tiedosta.
kova
kutina
4499
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Katsos, oletko kuullut, että kehon oma histamiini aiheuttaa kutinaa ? Minä olen tuon kokenut, ja pitkään tutkittu, ja lopputulokseksi tuli, että oma kehon histamiini saa aikaan tuon reagtion.
Lääketieteellisesti siihen ei ole muuta kuin kortisoni. Mutta sehän ei olekkaan ainut tiede. Siitä, mihin lääketiede loppuu, alkaa vasta korjaava tiede. Ravinteita lissää vaan kroppaan, vaiva asettuu sillä.
voi myös merkki munuaisten vajaatoiminnasta. Käypä lääkärissä. Toivottavasti se on "vain" allergiaa.
Siltä kuulostaa. Syytä on vaikea sanoa.
Voit etsiä www.google.com -haulla tietoa urtikaria/nokkosrokko/nokkosihottuma.
Mieti, mitä tapahtui, kun kutina alkoi?
Mitä muuttui elämässäsi?
Söitkö jotain, käytitkö särkylääkkeitä, uutta pyykinpesuainetta, uutta kosmetiikkaa, yms.
Itse saan nokkosihottumaa valkosipulista ja lievempää joistain särkylääkkeistä. Antibiootit myös aiheuttavat. Parikymppisenä sain viisaudenhampaaseen oricycliniä ja olin kuin rupisammakko, täynnä punaisia näppyjä kasvoista varpaisiin.
Kannattaisi käväistä lääkärissä. Nikkeliallergiaa ja mahd. ristiinreagoivia aineita en tunne. Voisi selittää oireet - tai sitten ei.
Olen saanut urtikarian myös ns. luonnonlääkkeestä (sisälsi mm. nokkosuutetta, piti auttaa hengitystieongelmiin).
Olin pari vuotta syömättä leikkeleitä ja makkaroita, jos söin, alkoi hillitön kutina.
Luulen, että syynä joku/jotkin lisä-, väri- ja säilöntäaineet. Alkuperäinen syy oli koiran papanamuona, salpasi hengityksen. Luulin aluksi, että olen koiralle allerginen, mutta olinkin koiran ruoalle. Koira syö nyt 'luomupapanoita', eivät siis sisällä noita lisä- yms. aineita.
Atarax on mielestäni paras antihistamiini kutinaan, saa lääkärin määräyksellä. On väsyttävä.
Menehän lääkäriin. Kyseessä voi olla vaikka syyhypunkki.