Susanna Kurosen juttu on paisunut kohtuuttomaksi

Kyllä sen kestää, että täällä netissä tulee herjatuksi ja parjatuksi erinäisten syiden, kuten epätoivoisen provokirjoitusten takia taikka vastaavaa.

Mutta nyt kun aloin tarkemmin miettimään, minkälaisen vihan te ihmiset kohdistatte tähän Susanna Kuroseen, joka ei suinkaan ole kovinkaan fiksusti toiminut, niin tulle vain mieleen, että miltä tuntuu olla Suomen "vihatuin" ihminen tällä hetkellä?

Ei varmastikkaan kovinkaan hyvältä! Missä on se kaikenlainen lojaalisuus, moraali ja jonkinlainen ihmisrakkaus. Edes useimpia murhamiehiä ei ole yhtä lujasti parjattu, kuin tätä Susanne, joka vain erehtyi kapsahtamaan väärään lihaan ja pitämään tästä hieman liian kovaa "metakkaa".

Herääkin kysymys, että onko Susanne nyt todella ansainnut tämän kaikenlaisen "kyllä hän ansaitsi" keskustelun ja arvostelun sekä suoranaisen vihamielisen ivailun. Kasvot on mennyt - eikö se jo riitä?! Mahdollisesti tuollaisesta ei hetkessä toivuta ja saattaa jopa olla edessä veronmaksajille mielisairaalareissun kustantaminen!

Vaikka ihminen olisi tehnyt kuinka rujosti taikka väärin hyvänsä, niin rajansa silti kaikella. On olemassa pahempiakin rikollisia kuin tämä nti. Kuronen. Pitää myös muistaa, että kyllä näissä jutuissa aina on kaksi osapuolta, niinkuin tässäkin, toinen vain on Pääministeri ja toinen epätoivoinen naikkonen, joka ei aivan ole sisäistänyt puheidensa merkitystä ja niistä heräävää keskustelua. Anteeksi pitää kuitenkin joskus antaa, eihän kukaan täälläkään henkilökohtaisesti haluaisi olla koko kansan vihaama lopun ikäänsä ja muuttaa tämän takia "jopa" ulkomaille pakolaiseksi.
19845
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Näin se menee, on mennyt aina:KUKA LEIKKIIN RYHTYY; SE LEIKIN KESTÄKÖÖN!!! N'äin se vaan on.Ei aina voi ollenkaan olla varma miten leikki loppuu.Mutta on henkilökohtaisella kaunallakin raja...Itse on Kuroska hakenut julkisuutta, ja saanut..nyt vaan marjat on syötävä....

Äänestä
  • Minä olen kuitenkin sitä, että ei ole meidän tehtävämme heittää lisää löylyä kiukaaseen. Kyllä Susanne nyt jo varmaan tietää mitä mieltä hänestä ollaan, joten ei tarvitse lyödä enää lyötyä!!!

    En mä sitä itsekään haluaisi että jos olen mokannut ja saanut sen tähden selkääni, että mua vielä lyötäis uudelleen. Susannen on nyt syytä kerätä luunsa ja antaa poistua julkisuudesta ihan rauhassa ja thats it...aloittakoon puhtaalta pöydältä jos pystyy. Tehdään ihmisille vaan niin kuin halutaan itsellemme tehtävän ja jätetään tumitseminen tuomareille ja jumalalle. Matti varmaan nostaa oikeus-syytteen kunnianloukkauksesta jos haluaa, mutta se ei meille kuulu, eikös?

    Äänestä

Mielestäni tähän juttuun ei kuulu enää pelkästään Susanna ja Matti, vaan tähän juttuun on TAHTOMATTAAN joutuneet niin Kurosen kuin Vanhasenkin lapset, vanhemmat ja sukulaiset, ystävistä puhumattakaan.

Susannaa oli käsketty lopettaa juttujensa levittely jo aiemmin syksyllä, mutta suuressa katkeruudessaan hän päätti kostaa Vanhaselle sen, että Vanhanen ei yksinkrtaisesti vain pystynyt rakastamaan Susannaa. Ei kai pääministeriltäkään voi vaatia säälirakkautta nettituttua kohtaan?

Mielestäni Susanna on eritääin itsekeskeinen ihminen. Hän viis veisaa iltapäivälehtien lööpeistä, TV-ohjelmista yms. Hänen suurin halunsa on päästä pelkästään julkisuuteen, keinolla millä hyvänsä.

Ja tämä on mielestäni väärin. Susannan pitäisi nyt tukkia suunsa, pyytää Vanhaselta anteeksi ja vetäytyä julkisuudesta vähin äänin. Koskaan häntä ei tulla ottamaan tosissaan, sillä hän on itse tehnyt itsestään pellen, mutta ehkä jonain päivänä hänen järjettömät tekonsa ovat haalistuneet ja tilalle tullut uusi klovni.

Äänestä
  • Anteeksi Matti, että jätit mut tekstarilla!

    Näinkö?

    Äänestä

Avauksesi on puhdasta provosointia! Käytit ilmaisua "epätoivoinen naikkonen", jolla mm. paljastuit.
Teille tyhmemmille lukijoille:
Nämä keskustelun aloittajat haluavat vain provosoida tällaisilla "jeesusteluilla" lukijat kiivaaseen keskusteluun.
Älkää menkö helppoon!

Äänestä
  • Hra etukeno yritä meitä helppoon, et sinäkään välitä SK paskaakaan, kunhan vain rahastat

    Äänestä

Vastalauseet... Että kansa reagoi kielteisesti ja massiivisesti ko.asiaan, osoittaa vaan sen miten Susanin touhu ampuu yli hyvien tapojen ja yksityishenkilön suojan yksityisyydestään. Vahingoittaa oman ja läheistensä elämän, valitettavasti. Oikeuteen vaan, rajat on ylitetty.

Äänestä
  • Siinähän se onkin, oikeus ja tuomioistuin nämä asiat ratkaisee. Tuskin iltapäivälehtien ja muiden juorulehtien, puhumattakaan tällaisiata "susanna on huora" viestiketjujen kirjoittajien tarvitsee enää ampua kovilla jos nyt ollaan jo tässä pisteessä tuomitsemassa muita ihmisiäö ilman että tiedämme asiasta koko totuutta. Matti vie asian varmasti oikeuteen, jos katsoo sen tarpeelliseksi...

    Äänestä

  • Alkuperäinen.... kirjoitti:

    Siinähän se onkin, oikeus ja tuomioistuin nämä asiat ratkaisee. Tuskin iltapäivälehtien ja muiden juorulehtien, puhumattakaan tällaisiata "susanna on huora" viestiketjujen kirjoittajien tarvitsee enää ampua kovilla jos nyt ollaan jo tässä pisteessä tuomitsemassa muita ihmisiäö ilman että tiedämme asiasta koko totuutta. Matti vie asian varmasti oikeuteen, jos katsoo sen tarpeelliseksi...

    Vanhasella suhde Kuroseen, Kurosella suhde Vanhaseen. Siinä sen huoruus.

    Äänestä

  • Alkuperäinen.... kirjoitti:

    Siinähän se onkin, oikeus ja tuomioistuin nämä asiat ratkaisee. Tuskin iltapäivälehtien ja muiden juorulehtien, puhumattakaan tällaisiata "susanna on huora" viestiketjujen kirjoittajien tarvitsee enää ampua kovilla jos nyt ollaan jo tässä pisteessä tuomitsemassa muita ihmisiäö ilman että tiedämme asiasta koko totuutta. Matti vie asian varmasti oikeuteen, jos katsoo sen tarpeelliseksi...

    jatkuu, niin eihän Kuronen voi elää normaalia elämää. Miten hän voi edes pistäytyä lähikaupassa tuollaisen sadattelun saattelemana kuin täällä on näytetty?

    Ehkä ainoa turvallinen paikka hänelle on nyt mielisairaala, tai vankila - ja sielläkin eristysselli, ettei toiset vangit revi kappaleiksi.

    Toisaalta - jos hän on luonnevikainen (niin kuin väitetään), niin ehkä tämä hytkytys lopulta ravistelee hänet siitä ulos. Minulla on yksi luonnevikainen sukulainen, jonka voisin kuvitella käyttäytyvän samalla tavalla kuin Kuronen (paitsi että hän on hiukan älykkäämpi, ja olisi tehnyt enemän hallaa kuin Kuronen pystyi, hallaa toisillekin. Luonneviasta voi parantua.

    Äänestä

Suomen ns. "kansalla" on syvä rakkaus vallanpitäjiä kohtaan; nenä ruskeana imeltämässä jokaista kusipäistä poliitikkoa.
Altavastaajia potkitaan surutta. Niin kuin nyt tätä naista.

Vanhasen omahyväinen itsetyytyväisyys on jäänyt kokonaan huomiotta.

Samoin se tosiasia että tämäkin kohu palvelee Suomen kansaa ja demokratiaa.
Läpinäkyvyys poliitikkojen suuntaan on pelkästään positiivinen asia.

Vai onko kansa jo unohtanut miten Kekkosen aikaan asiat hoidettiin?

Äänestä
  • Mitä eroa on vessanpöntöllä ja Susan Kurosella ? Vessanpönttö ei seuraa
    puolta vuotta perässä kun sitä on kerran vetäissyt.

    Äänestä

  • Että se on karmea mies, joka jättää yhdellä tekstiviestillä ja that's it?

    Että se on ihminen, joka ei mene toisena aamuna kihloihin?

    Että se on ihminen, joka tekee vääriä valintoja?

    Että kaikki on sen syytä, onhan se MIES ja vielä POLIITIKKO?

    Että sen täytyy olla sairas, kun toinen osapuoli on selvästi täysin terve?

    Tämä "piece of kansa" ei ole koskaan perustanut Vanhasesta, mutta siitä riippumatta ei voi suhtautua tuohon "altavastaajaan" enää ihan täysipäisenä ihmisenä. Mites sinun älyllinen, kansan "yläpuolelta" kirjoitteleva piece of "human" suhtautuu?

    Äänestä

  • nyt opit Vanhasesta? kirjoitti:

    Että se on karmea mies, joka jättää yhdellä tekstiviestillä ja that's it?

    Että se on ihminen, joka ei mene toisena aamuna kihloihin?

    Että se on ihminen, joka tekee vääriä valintoja?

    Että kaikki on sen syytä, onhan se MIES ja vielä POLIITIKKO?

    Että sen täytyy olla sairas, kun toinen osapuoli on selvästi täysin terve?

    Tämä "piece of kansa" ei ole koskaan perustanut Vanhasesta, mutta siitä riippumatta ei voi suhtautua tuohon "altavastaajaan" enää ihan täysipäisenä ihmisenä. Mites sinun älyllinen, kansan "yläpuolelta" kirjoitteleva piece of "human" suhtautuu?

    Niin, mitä oli alussa?

    Pääministeri joka hakee itselleen seuraa netistä. Alkaa seurustella. Valehtelee suomalaisille, äänestäjille, tavanneensa Kurosen Ikeassa. Jättää naisen. Kieltäytyy kommentoimasta suhdettaan millään lailla. Kutsuu em. seikkoja yksityisasioikseen.
    Sori vaan Vanhanen, mutta pääministeri ei päätä mitkä ovat pääministerin yksityisasioita. Sen päättää yksityisasioiden luonne.
    Jos pääministeri kasvattaa hamppua ammeessaan, se ei ole yksityisasia. Jos pääministeri ajaa autolla Lahdesta Heinolaan, se on yksityisasia, koska se ei kiinnosta ketään.
    Pääministeri on julkinen henkilö.
    Ja Kurosen kirja palvelee Suomen kansaa, niin oudolta kuin se saattaa tuntuakin.

    Äänestä

varmaan kustantaa kunnon terapiat ja kuntoutukset :) Eikös tää julkisuuden_haku jotenkin näin mene..Taikka kustantaa Susannalle ja lapsille kuukauden rauhoittumismatkan Thaimaahan, yksinoikeudella..

Äänestä

Tulevansa suomen rakastetuimmaksi henkilöksi myymällä ihtiään ????

Äänestä

Kuronen itse tajuaisi vetää kirjahankkeensa pois ja hiljentyä, eiköhän hän saisi rauhan.

Äänestä

En ymmärrä näitä lauseita, että pitää muistaa jutussa on kaksi osapuolta.....

Tässä kyseisessä jutussa on nyt kyse siitä, että tämä nainen on aikeissa julkistaa ja vieläpä rahastaa henkilökohtaiseksi tarkoitettuja intiimejä viestejä. Se on se, mikä tässä ihmisiä on pöyristyttänyt.

Ymmärrän hyvin, että harmittaa kun on tullut jätetyksi, mutta näitä ihmisille elämässä tapahtuu.

Kuronen sanoi olleensa marras-joulukuussa todella huonossa henkisessä kunnossa. Herääkin kysymys, onko hänellä nyt hyvä olo?

Äänestä
  • annetaan arvo niillekin kanssaihmisille, jotka rikkovat yhteisiä sääntöjä. Silmä silmästä -lait kuuluvat historiaan ja Lähi-Itään ja Afrikkaan.

    Minulta varasti entinen poikaystävä päiväkirjasta sivut, jossa olin kertonut 'rakkauselämäni pääasiat kronologisesti'. Aika pitkä lista. Voin vain kuvitella, mitä hän aikoo sillä tehdä. Se on minun käsialallani kirjoitettu, joten en voisi edes väittää, ettei se ole minulta. Rikos sen julkaiseminen olisi, mutta en edes tiedä, missä hän nykyään asuu.

    Minusta jokaisella on oikeus kirjoittamiinsa teksteihin. Kopio-oikeuden rikkomisesta pitäisi rankaista. Mutta veisin asian poliisille tai asianajajalle, en alkaisi keksiä mitä loukkaavampi nimityksiä hänen persoonastaan ja sukupuolielämästään ja levittelisi niitä netissä. Koska sillä tavalla osoittaisin vain olevani itse yhtä alhainen kuin hän.

    Suomen yhteiskunnassa on säännöt siihen, miten sääntöjen rikkojia tulee kohdella. Lynkkaaminen ei enää kuulu yleisesti hyväksyttyjen menettelytapojen piirin. Islamilaisten maiden takapajuisimmissa osissa se vielä kuuluu arkipäivän käytäntöön. Kuka haluaisi palata noihin aikoihin?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Rajansa kaikella, sai jo an... kirjoitti:

Kyllä sen kestää, että täällä netissä tulee herjatuksi ja parjatuksi erinäisten syiden, kuten epätoivoisen provokirjoitusten takia taikka vastaavaa.

Mutta nyt kun aloin tarkemmin miettimään, minkälaisen vihan te ihmiset kohdistatte tähän Susanna Kuroseen, joka ei suinkaan ole kovinkaan fiksusti toiminut, niin tulle vain mieleen, että miltä tuntuu olla Suomen "vihatuin" ihminen tällä hetkellä?

Ei varmastikkaan kovinkaan hyvältä! Missä on se kaikenlainen lojaalisuus, moraali ja jonkinlainen ihmisrakkaus. Edes useimpia murhamiehiä ei ole yhtä lujasti parjattu, kuin tätä Susanne, joka vain erehtyi kapsahtamaan väärään lihaan ja pitämään tästä hieman liian kovaa "metakkaa".

Herääkin kysymys, että onko Susanne nyt todella ansainnut tämän kaikenlaisen "kyllä hän ansaitsi" keskustelun ja arvostelun sekä suoranaisen vihamielisen ivailun. Kasvot on mennyt - eikö se jo riitä?! Mahdollisesti tuollaisesta ei hetkessä toivuta ja saattaa jopa olla edessä veronmaksajille mielisairaalareissun kustantaminen!

Vaikka ihminen olisi tehnyt kuinka rujosti taikka väärin hyvänsä, niin rajansa silti kaikella. On olemassa pahempiakin rikollisia kuin tämä nti. Kuronen. Pitää myös muistaa, että kyllä näissä jutuissa aina on kaksi osapuolta, niinkuin tässäkin, toinen vain on Pääministeri ja toinen epätoivoinen naikkonen, joka ei aivan ole sisäistänyt puheidensa merkitystä ja niistä heräävää keskustelua. Anteeksi pitää kuitenkin joskus antaa, eihän kukaan täälläkään henkilökohtaisesti haluaisi olla koko kansan vihaama lopun ikäänsä ja muuttaa tämän takia "jopa" ulkomaille pakolaiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu