Varsinainen Berliinin-matka

Päätimme kerran viettää erilaisen talviloman,ja valitsimme reitiksi laivalla Tukholmaan - junalla Länsi-Berliiniin - ja toisin päin kotiin.
Laivamatka meni mukavasti, ja meillä oli päivä aikaa pyöriskellä Tukholmassa. Löysin jopa elämäni hatun, mutta mieheni ilmoitti inhoavansa sitä.
Olisin sen siitä huolimatta ostanut, mutta mies uhkasi heittäytyä lattialle ja kiukutella kuin huonosti kasvatetut lapset. Hattu jäi ostamatta, sillä en ollut varma olisiko osannut pii-paa-autolla tulleille noutajille sanoa ruotsiksi, ettei mieheni ole ympäristölle vaarallinen.

Yhtä loistava oli saksantaitoni: koulussa pari vuosikymmentä aiemmin laiskasti luettu ja sen jälkeen lahjakkaasti unohdettu lyhyt oppimäärä.
Kielitaitoni joutuikin heti junassa koetukselle, sillä jouduimme eri hytteihin: mieheni vieraan miehen hyttiin ja minä tuntemattoman daamin seuraksi.
Pähkäilimme junan käytävässä, miten niin oli päässyt käymään, kun junailija tuli tarkastamaan liput. Sen verran uskalsin ymmärtää, että hän kysyi olimmeko pariskunta. Vastasin olevamme. Sen jälkeen mies kysyi jotakin, jonka epäilin tarkoittavan: - Haluatteko samaan koppiin?
Ajattelin etten niin hyvin voi saksaa ymmärtää, ja junailija toisti kysymyksensä. Silloin mieheni, joka ei ollut lukenut saksaa, loihe lausumaan: - Vastaa nyt, että halutaan samaan hytiin.
Äänsin älykkäästi "jaa, bitte", ja niin pääsimme samaan hyttiin. Aamulla junailija toi teetä ja höpisi jotakin junan jäämisestä seuraavalle asemalle. Minä olin jo rohkeampi ja näytin lippuamme: Berlin West Hauptbahnhof. Mies yritti selittää jotakin vaihtamisesta, mutta ei minun tarvinnut sitä noteerata. Olimmehan Helsingin rautatieasemalta ostaneet suoran yhteyden Länsi-Berliinin päärautatieasemalle.

Seuraavalla asemalla väki alkoi lappaa ulos junasta. Vaunu oli miltei tyhjä. Viimeisenä tuli ruotsalainen kitaransoittajapoika, jonka kanssa olimme illalla jutelleet. Hän huikkasi meille, että alkakaan jo tulla,sillä juna jää tähän!
Nappasimme matkatavarat ja syöksyimme toisten perään kiskojen yli paikkaan, jossa oli tulli ja passien tarkastus.
Laukussani oli päällimmäisenä pari satukirjaa, ja tullimies selaili niitä. Sitten hän kysyi, kenelle ne oli tarkoitettu. Nyt uskoin jo oppineeni ymmärtään kysymyksen ja selostin niin paljon kuin osasin. Tullimies kehui kielitaitoani ja kysyi vielä jotakin. Ymmärsin siitä vain "Wie lange" ja vastasin "zwei Wochen". Wunderbaria hokien mies toivotti meille hyvää matkaa, ja me siirryimme toiseen junaan. Kun turvallisesti jyskyttelimme kohti päämäärää, kysyi saksantaidoton mieheni: - Minkä takia sinä valehtelit sille ystävälliselle tullimiehelle opiskelleesi saksaa vain kaksi viikkoa? Kolme vuottahan sinä sitä luit.
Vasta silloin tajusin, että mies oli kysynyt, kuinka kauan olin opiskellut saksaa, ja minä kun olin kuvitellut hänen kysyvän kuinka kauan aiomme viipyä!
No, kaksi viikkoa kului nopeasti ja mielenkiintoisesti. Onnistuin jopa löytämään melkein samanlaisen hatunkin, jota olin Tukholmassa havitellut. Ukko-kulta yritti kyllä taaskin estellä, mutta minä luotin hänen huonoon suunnistustaitoonsa. Lähdin kiltisti pois tavaratalon hattuosastolta, kävelytin miestäni pari kertaa korttelin ympäri ja vein hänet toisesta ovesta takaisin. Raukka oli niin lannistettu ettei enää pistänyt vastaan.

Paluumatka oli helppo, ja päätimme nukkua matkaväsymystämme vaikka Tukholmaan asti. Ei onnistunut! Makuuvaunut eivät jatkaneet perille asti, ja jouduimme vaihtamaan ruotsalaiseen junaan. Yritimme ostaa istumapaikkoja jopa ensimmäisestä luokasta, mutta se ei onnistunut.
Joka asemalla jännitimme, tuleeko yhtään istumapaikkaa tyhjäksi tai tuleeko taas joku istumapaikan varannut häätämään meidät pystyyn. Lähempänä Tukholmaa jännittivät jo kanssamatkustajatkin meidän puolestamme, ja joka kerta, kun pääsimme istumaan, oli seurauksena raikuvat applodit.
Laivamatkasta en muista muuta kuin sen, että painuimme suoraan hyttiin ja nukuimme Helsinkiin asti.
Oli se unohtumaton reissu, ja mieheni muistaa erityisesti sen, kun kotiin tullessamme tapasimme naapurin vanhanrouvan, joka kehui hattuani ja kysyi sitten: - Onko se sinun miehesi vanha?