Oletteko tulleet ajatelleeksi, että jos jumala on kaikkivaltias, miksi hän kiduttaisi ihmnisiä säännöillä ja vaikeuksilla ja kiusauksilla. Sadistiko hän on, jos katselee vain, kuinka täällä pärjäillään, ja langetaanko vai ei. Hänellähän pitäisi olla valta sormea napauttamalla saada kaikki hyviksi, taivaskelpoisiksi ihmisiksi. Mikä syynä moiseen??
Kaikkivaltiasko
miksikö
5390
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuo on juuri yksi perustavista kysymyksistä. Se paljastaa, että koko uskoon lähtöoletus on väärä. Sen perusteella sitten pyöritellään koko elämän ajan käsittämättömiä epäolennaisuuksia. Sitä vartenko te elätte? Voi teitä, teillä on vain yksi elämä. Miten sen käytätte?
niin, että ihmisellä ei ole Jumalalle annettavaa. Vaan Jumala antaa ihmiselle armon, jos ihminen suostuu ottamaan sen vastaan? Turha se on yrittää olla mahdollisimman hyvä Jumalan silmissä, kun kuitenkin jossakin toisessa asiassa taas epäonnistuu ja huomaa olevansa syntinen.
Eikö siis olekaan jumalan tahto, että kaikki ihmiset pelastuisivat? Onko siis niin, että jumala hauluaa jännnitystä elämäänsä ja antaa ihmisille tahdon vailita? Todella sadistista nautintoa!
jotkut, kuten vl:t, vain itsensä korottavat ainoiksi kelvollisiksi
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000020247385&view_mode=flat_threaded