Olen kohta valmistumassa filosofian maisteriksi, mutta työnäkymät ovat ihan surkeat. Olen ollut töissä ihan eri aloilla enkä päivääkään tehnyt maisterin hommia. Nyt alkaa ahdistaa jo todenteolla. Mitä tehdä? Pitäisikö vaihtaa alaa?
Mitä tehdä?
Ahdistunut!
91159
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mitä olet lukenut pääaineenasi? Meitä filosofian maistereita on niin moneen lähtöön. Jos olet opiskellut sellaisia aineita, joiden kautta työllistyminen on vaikeaa, tee vaikka niin että älä ota papereita ulos vielä 1-2 vuoteen ja opiskele jotakin sellaista sivuainetta, jonka kautta voisit työllistyä paremmin. Suositeltavia ovat erilaiset kauppa- ja hallintotieteet, kasvatustiede, sosiaalityö, sosiaalipolitiikka ja opettajan pedagogiset opinnot.
Ota selville onko laitoksellanne harjoittelukäytäntöä jonka kautta voisit päästä muutamaksi kuukaudeksi harjoitteluun sinulle soveltuvaan paikkaan josta saisit hyvää työkokemusta. Harjoittelupaikkoja löytyy pilvin pimein ainakin Tampereen yliopiston rekry-sivujen kautta osoitteesta www.uta.fi/rekry
Mieti myös sellaista vaihtoehtoa, että menisit johonkin järjestöön vapaaehtoistöihin. Voit saada jalkaa oven väliin ja mahdollisesti aikanaan palkallista duunia.
Sitten vielä noista "maistereiden töistä". Monilla tuntuu olevan sellainen käsitys, että heti valmistumisen jälkeen päästään todella vaativiin hommiin. No näin käy yleensä vain "pomminvarmoilla aloilla" kuten diplomi-insinööreillä ja niillä, jotka ovat onnistuneet hankkimaan vaativaa työkokemusta jo opiskeluaikana. Hyvin suuren osan kohdalla urapolku kuitenkin etenee niin, että ensin aloitellaan helpommilla hommilla ja sitten hiljalleen edetään.
Tulet ihan varmasti saamaan töitä, jos käytät kekseliäisyyttä hyväksesi, olet ahkera ja sinnikäs. Älä väheksy mitään työkokemusta mitä sinulla on. Kannattaa suhtautua avoimesti niihinkin aloihin, jotka eivät suoranaisesti liity omaan alaasi. Minäkin olen filosofian yo eikä minulla ole mitään suhteita joiden avulla olisin voinut edetä. Sen sijaan olen ollut sinnikäs ja yritän suhtautua tulevaisuuteen positiivisesti ja olla koko ajan aktiivinen esim. opiskelijapolitiikassa, yhdistyksissä jne. Nyt työ on alkanut kantaa hedelmää ja olen alkanut saada niitä hieman parempia hommia ja sitten taas joskus ehkä vielä hieman parempia....:)
Vai että on työnäkymät surkeat? Oliko ne kenties hyvät silloin kun aloitit? Wait a second.. Ei, eipä tainnut olla. Joten, miksi päätit lukea itsesi kovalla työllä maisteriksi asti ja huomata sitten että hukkaan valuivat nekin vuodatetut hikipisarat..? Olisiko kenties kannattanut yrittää valita jokin sellainen ala, jossa työllistyminen on edes HIEMAN todennäköisempää? Ei voi olla mahdollista, että sinua ei kiinnostanut silloin mikään muu kuin filosofia..
En tällä tekstillä tarkoita, että filosofian maisterin tutkinto olisi pala kakkua, en todellakaan. Yliopistoon sitä lukemaan pääseminenkin saattaa, ainakin joillakin paikkakunnilla, olla vaikeaa. Mutta.. Minkä hemmetin takia ottaa aine, jonka avulla työllistyminen Suomessa on käytännössä katsoen melkein mahdotonta??
Että filosofian maisterit EIVÄT OLE VAIN NIITÄ JOIDEN PÄÄAINE ON FILOSOFIA!!!!!! Esi. kieliä, suomea, luonnontieteitä ja historiaa opiskelevien kaikkien tutkintonimi on se saatanan filosofian maisteri. Joten te jotka ette edes tiedä, millaisia ihmisiä filosofian maistereissa on, älkää pliis puhuko koko aiheesta. Suurin osa aineiden opettajista esimerkiksi on filosofian maistereita vaikkeivat olisi filosofiaa päivääkään lukeneet....
Oletko ennustaja?
Pilkkaatko samaan tapaan vaikkapa sitä työtöntä tai alipalkatussa, ei alan mukaisessa työssä työskentelevää KTM:ää, tradenomia tai insinööriä? Entäpä niitä vuoden 2010 jälkeen valmistuvia lekureita jotka joutuvat kilpailemaan jokaisesta terveyskeskuksen sijaisuudesta? Tai niitä jotka aikoinaan päättivät mennä kunnon hommiin paperitehtaalle ja ovat nyt työttöminä kaulaansa myöten upoksissa asuntolainassa kun talo uudella muuttotappioalueella ei mene kaupaksi?
Kun itse aloitin opiskelut tiesin mitä aioin tehdä ja olin tyytyväinen vaikka tiesin että tulevaisuuden palkkataso ei ole korkea. Työllisyys oli hyvä. Ikävä kyllä ei tullut katsottua tilastoja joissa näkyi miten oman koulutusalan sisäänotto oli lähes triplaantunut niistä ajoista kun silloiset valmistujat olivat tulleet yliopistolle sisälle... Nyt vihdoinkin kunnon töissä voi relata. Kaikilla kavereilla ei ole käynyt yhtä hyvä tuuri.
Hitosti tsemppiä ketjun aloittajalle! Jos menet harjoitteluun, mene paikkaan josta on oikeasti hyötyä ja joka oikeasti palkkaa harjoittelijoita.
Tietojenkäsittelyoppia lukeneet äf-ämmät on esimerkkejä niistä jotka ei koskaan tule saamaan mitään työtä. Mitäs menivät lukemaan äf-ämmiksi eivätkä vaikkapa kansantaloustieteen kootee-ämmiksi...
ihme kun ihmisten pitää tulla tänne haukkumaan ja lällättelemään tyyliin "määpäs sain töitä ja sää et häähää". Paitsi tuo edellinen kommentti oli tosi hyvä.
Juttelin tänään kahden SPR:n työntekijän kanssa. Toinen oli lukenut pääaineenaan julkisoikeutta, toinen sosiaalipolittiikkaa. SPR:llä on monenlaisissa suunnittelu-, johto- ja tiedotustehtävissä ihmisiä laidasta laitaan, niin humanisteja, yhteiskuntatieteilijöitä kuin "kyltereitäkin". Totesin näiden SPR:laisten kanssa jutellessani, että varmin tie työllistymiseen on yleensä aktiivisuus ja avoin mieli. Se, että harrastaa ja käy vaikka töissä ja hankkii sellaisiakin tietoja ja taitoja, jotka eivät välttämättä "sovi" yks yhteen sen pääaineen kanssa. Ja tätä samaa olen kuullut monen muun erittäin mielenkiintoisia (ja myös hyväpalkkaisia) töitä tekeviltä ihmisiltä.
Loppujen lopuksi työnantajaa ei kauheasti kiinnosta, lukeeko papereissasi KTM, KT, FM, YTM....häntä kiinnostaa se mitä osaat, mitä olet tehnyt, mihin sinulla on kykyjä, millainen persoona olet jne.
Mutta kaipa tuo kovin musta-valkoinen ajattelutapa, jossa omaa arvoa haetaan toisiin vertaamalla ja toisia väheksymällä ja mollaamalla, kertoo jotakin ajastamme. Totuus on se, että ei ole olemassa yksiselitteisesti hyviä tai huonoja vaihtoehtoja. Emme voi tietää, millaisia seurauksia valinnoillamme on. Riittää, kun osaamme perustella ne itsellemme. Muuten pää ei pysy kasassa näinä aikoina.
En ole ennustaja enkä niin ole väittänytkään.
Ihmettelenpä vain, miksi valita ala jossa työnäkymät ovat jo VALMIIKSI huonot tai erittäin huonot. Jos valitsee alan, jossa työnäkymät sillä hetkellä ovat edes kohtuulliset ja myös TODENNÄKÖISESTI tulevaisuudessa ja käykin niin, ettei työllisty niin eipä voi mitään.
Mutta miksi, oi miksi ängetä väen väkisin sellaiseen koulutukseen, jonka avulla on erittäin vaikeata työllistyä jopa sillä hetkellä kun koulutuksen aloittaa? Eikä ole mitään siihen suuntaan viittaavaa, että tilanne oleellisesti kohenisi tulevaisuudessa.
Tämä on se yhtälö, joka minua jaksaa ihmetyttää aina vain uudestaan.
Täytyy kyllä todeta, että tästä ongelmasta päästäisiin sillä, tai se ainakin merkittävästi pienentäisi ongelmaa, kun aloituspaikkoja vähennettäisiin oleellisesti, jolloin ihmiset eivät kouluttaisi itseään ns. suoraan kortistoon.
Niin, eikä minulla ole tarkoitus puhua palkasta. Se on toissijaista niin kauan kun saa työhönsä nähden kohtuullisen korvauksen. Puhun vain ja ainoastaan siitä, että ylipäänsä saisi koulutuksellaan töitä.
olen kanssasi samaa mieltä, että sisäänotto määriä pitäisi tarkistaa. Olen huomannut, että yliopistossa on ihmisiä, jotka ovat siellä ihan vääristä syistä. Nykyään yliopisto ei ole mikään selvä tie onneen kuten vielä parikymmentä vuotta sitten, ei edes. ns. "varmoilla ja kovilla aloilla". Peräänkuuluttaisin myös yliopistojen vastuuta. Heidän pitäisi esim. opinto-oppaissaan tehdä selvemmäksi se, jos jollakin alalla työllistyminen on todella vaikeaa tällä hetkellä. Yliopisto-opetukseen pitäisi sisällyttää opintoja, jotka orientoisivat opiskelijoita työelämään. Nämä opinnot voisivat olla ihan samaan tapaan pakollisia kuin kieli- ja viestintäopinnotkin.
Olen myös samaa mieltä siitä, että ei pidä jäädä tuleen makaamaan ja omista valinnoistaan on otettava vastuuta. Mutta viestiketjun aloittaja voi edelleenkin aivan hyvin tehdä tilanteelleen jotain. Kuten ehdotinkin, hän voisi opiskella vielä 1-2 vuotta sellaista sivuainetta, joka helpottaa työmarkkinoille pääsyä tai hankkia työkokemusta vaikkapa harjoittelun kautta. Jos on sen verran fiksu ihminen, että on yliopistoon päässyt, pitäisi olla fiksuutta senkin verran että osaa ratkaista tilanteen.
Tuntuu siltä, että ihmiset jäävät ihan liian helposti tumput suorassa itkemään, että "voi voi kun näin on tapahtunut". Ihan niinkuin asiat vain tapahtuisivat ja he eivät voisi niille mitään. Ja ihmettelen sitäkin, että vasta graduvaiheessako ihmisille valkenee se, että oma ala ei ehkä työllistä? Kriittisyyttä ihmiset! Älkää kuunnelko liikaa proffien puheita, hehän tekisivät kaikista pätkätyötutkijoita omille laitoksilleen jos saisivat...
Aloittajalle sanoisin, että älä lannistu tuon tilanteen edessä. Et voi muuttaa Suomen työmarkkinoita, mutta voit vaikuttaa omaan osaamiseesi, tietoihisi ja verkostoihisi.
No kenties esimerkiksi siksi, että mikään muu ala ei kiinnosta pätkän vertaa. Se, että joutuisi sitten tekemään 40 vuotta sellaista työtä josta ei pidä, ei kuulosta mitenkään kauhean houkuttelevalta...