kun yläaste oli edessä, ajattelin ettei se ole kummoinen juttu. Oli aivan ihanaa kyllä päästä eroon vanhasta luokasta, missä yksi tyyppi kiusasi minua ja oli jännää tavata uusi luokka.
parasystäväni ja minä emme päässeet samalle luokalle. ajattelimme kuitenkin että pysyisimme aina ystävinä, ettei luokka vaikuttaisi asiaan ja niin kaivoimme maahan laatikon, johon pistimme yhteisiä muistoja ja kirjoitimme kirjeen.. sovimme että haemme laatikon ysiluokan lopussa, mikäli olemme vielä ystäviä- ja mehän olisimme!!
ei mennyt kuin muutama kuukaus, en tiedä miten se tapahtui mutta emme olleetkaan enään "bestiksiä"..hänellä oli aivan uudet kaverit ja minulle uudet.. sitten yhtäkkiä katsoin häntä ja näin hänet... tuo kiltti, ihana tyttö, joka käytti ennen saparoita, kertoi höpsöjä juttuja ja oli kiltti kaikille ja muutenkin tosi ujo... nyt hän poltti, pukeutui mustaan, HIRVEÄ ruma meikkikerros, ja yhtäkkiä hän myös vihasi minua, vaikka en ollut tietääkseni tehnyt mitään pahaa..
tässä tilanteessa olemme edelleen.. hän ei ollut ainoa.. hänen uudet ystävänsä olivat ennen myös minun ystäviäni, mutta he ovat muuttuneet samalla tavalla.. sitten yhdet hyvät ystävät ovat nykyään hirveän suosittuja, eivätkä edes moikkaa ohi mennessään.. itse en koe muuttuneeni, olen normaali tyttö, meikkiä mutta ei liikaa, pidetty mutta ei todellakaan suosittu, ihan kohtalaisen hyvä koulussa ja muutenkin ihan tavallinen tallustaja.. yhtäkkiä tuntuu että kaikki ympärilläni elävät jotain muuta elämää, ja minä vain seuraan sitä ulkopuolisena.. myös uudet ystäväni, ihania ihmisiä vaikka ovatkin, ovat alkaneet.. "eristäytyä" minusta.. ihan kuin he keksisivät aina syitä ettei tarttisi olla minun kanssani.. he kieltävät sen kun huomautan.. ehkä he eivät tarkoita pahaa, mutta v'lillä on hyvin ulkopuolinen olo....
minulla on poikaystävä joka on kaksivuotta vanhempi eli ysillä, mutta minua on alkanut ahdistaa se miten hän koko ajan on kiinni minussa.. vaikka hän ei ikinä satuttaisi minua tai halua pahaa, minua ahdistaa... en ole tottunut olemaan varattua kuukautta kauempaa joka johtuu juuri siitä, että sitoutuminen ahdistaa..
elämä vain pyörii ja minä vain möllötän ja katson kateellisina kuinka muut istuvat päivät pitkät hesessä, pitävät hauskaa, shoppailevat ja juovat.. en pysty kahta jälkimmäistä tekemään vaikka haluankin, koska vanhempani eväävät minulta ne antamatta rahaa ja päästämättä mihinkään..
elämä menee surrurrrur... kuka mä oon ja mitä ihmettä mä teen täällä??
parasystäväni ja minä emme päässeet samalle luokalle. ajattelimme kuitenkin että pysyisimme aina ystävinä, ettei luokka vaikuttaisi asiaan ja niin kaivoimme maahan laatikon, johon pistimme yhteisiä muistoja ja kirjoitimme kirjeen.. sovimme että haemme laatikon ysiluokan lopussa, mikäli olemme vielä ystäviä- ja mehän olisimme!!
ei mennyt kuin muutama kuukaus, en tiedä miten se tapahtui mutta emme olleetkaan enään "bestiksiä"..hänellä oli aivan uudet kaverit ja minulle uudet.. sitten yhtäkkiä katsoin häntä ja näin hänet... tuo kiltti, ihana tyttö, joka käytti ennen saparoita, kertoi höpsöjä juttuja ja oli kiltti kaikille ja muutenkin tosi ujo... nyt hän poltti, pukeutui mustaan, HIRVEÄ ruma meikkikerros, ja yhtäkkiä hän myös vihasi minua, vaikka en ollut tietääkseni tehnyt mitään pahaa..
tässä tilanteessa olemme edelleen.. hän ei ollut ainoa.. hänen uudet ystävänsä olivat ennen myös minun ystäviäni, mutta he ovat muuttuneet samalla tavalla.. sitten yhdet hyvät ystävät ovat nykyään hirveän suosittuja, eivätkä edes moikkaa ohi mennessään.. itse en koe muuttuneeni, olen normaali tyttö, meikkiä mutta ei liikaa, pidetty mutta ei todellakaan suosittu, ihan kohtalaisen hyvä koulussa ja muutenkin ihan tavallinen tallustaja.. yhtäkkiä tuntuu että kaikki ympärilläni elävät jotain muuta elämää, ja minä vain seuraan sitä ulkopuolisena.. myös uudet ystäväni, ihania ihmisiä vaikka ovatkin, ovat alkaneet.. "eristäytyä" minusta.. ihan kuin he keksisivät aina syitä ettei tarttisi olla minun kanssani.. he kieltävät sen kun huomautan.. ehkä he eivät tarkoita pahaa, mutta v'lillä on hyvin ulkopuolinen olo....
minulla on poikaystävä joka on kaksivuotta vanhempi eli ysillä, mutta minua on alkanut ahdistaa se miten hän koko ajan on kiinni minussa.. vaikka hän ei ikinä satuttaisi minua tai halua pahaa, minua ahdistaa... en ole tottunut olemaan varattua kuukautta kauempaa joka johtuu juuri siitä, että sitoutuminen ahdistaa..
elämä vain pyörii ja minä vain möllötän ja katson kateellisina kuinka muut istuvat päivät pitkät hesessä, pitävät hauskaa, shoppailevat ja juovat.. en pysty kahta jälkimmäistä tekemään vaikka haluankin, koska vanhempani eväävät minulta ne antamatta rahaa ja päästämättä mihinkään..
elämä menee surrurrrur... kuka mä oon ja mitä ihmettä mä teen täällä??
Vastaukset 4
Vanhimmat
PIDÄ SIITÄ JÄTKÄSTÄ EDES KIINNI, JOS OIKEESTI VÄLITÄT. !! ja soita vaikka entiselle parhaalle ystävällesi ja muistuta häntä laatikostanne. :)
Yläasteella todellakin teinit alkavat etsiä itseään, eli juuri kokeilemalla vähän kaikkea. Yläasteen jälkeen tuo yleensä rauhoittuu. Eivätkä kaikki koe tuota varhaisteiniyden muutosta. Sanompahan vaan ettei juomista kannata edes kokeilla noin nuorena. Vaikka se kuulostaisikin tosi coolilta, älä kokeile. Vanhempasi ovat onneksesi järkeviä ihmisiä :)
minä en paemmin aikoinani päässyt kaupungille ennen ysin puoliväliä. silloin suututti ja turhautti, kun kaverit piti "huuuurjan" hauskaa
nyt vanhempana osaan tietyllä tapaa olla kiitollinen tiukoille vanhemmilleni, koska monet niistä, jotka rellestivät seiskaluokasta lähtien polttavat nykyään tupakkaa ketjussa eivätkä pääse siitä irti vaikka tahtoisivatkin. muutama sortui huumeisiin, ilmeisesti muutama tekimyös abortin yläasteen aikana. nykyään yläasteen "coolit" tyypit käyttävät masennuslääkkeitä ja ryyppäävät baarissa kaljaa tappiin asti elleivät lennä ulos ennen sitä.
"normaaleilla" eli ehkä hieman tylsemmillä menee taas tänä päivänä hyvin. itse olen nyt yliopistossa enkä kaipaa päivääkään yläasteelle. en ole koskaan kaivannut, vihasin sitä laitosta yli kaiken
minua kiusattiin seiskaluokalla puoli vuotta niin pahasti, että mielessä kävi jo lopettaa koko elämä. onneksi kiusaaminen loppui, mutta siitä jäi henkiset arvet
toivottavasti et joudu kokemaan yhtä rankkoja aikoja kuin minä, mutta muista, että yläaste on vain silmän räpäys. pian puolet kavereista katoaa, kun osa jatkaa lukioon ja osa ammattikouluun. kyllä niitä kavereita vielä löytyy, oman parhaan kaverini löysin seitsämännen luokan lopussa
monesti kävellessäni "teinilauman" ohi ole huohtanut helpotuksesta, koska en ole koskaan ollut samanlainen. tottakai tuli itsekin oltua pissis, mutta ei sentään niin paha kuin vittu-saatanaa hokeva teini hesessä tai ostoskeskuksen nurkalla
Aikoinaan kun itsekkin menin yläasteelle, niin minulla oli kavereita, mutta kerran kun soitin silloiselle parhaalle kaverilleni, niin hän kysyi minulta että olinko viikonloppuna ryyppämässä. Vastasin että "en" . Sen jälkeen tämä "ystävä" ei ole pitänyt minuun minkäänlaista yhteyttä. Minä vain ajattelin, että mitä minä nyt tein, kun menetin ystävän. En tehnyt mitään muuta kun sanoin että en ole ryypännyt. Eli juuri tällaisten 13-14 vuotiaiden keskuudessa tuntuisi olevan käsitys siitä, että jos toinen ei ole myös tupakoiva ja ryyppäävä immeinen, niin se ei kuulu kaveriporukkaan. (en tietenkään yleistä kaikkia sellaisiksi)
Tämän ystävän menetyksen aikaan olin siis 7.luokalla eikä minulla ollut koko koulussa ainuttakaan kaveria. Minua kiusattiin, koska olin erilainen kuin muut. Vasta 9. luokan luokkaretkellä minä sain uuden ystävän ja hän on myös sellainen joka ei ole tupakoinut eikä ryypännyt elämänsä aikana lainkaan.
Yläasteen jälkeen minulle alkoi tulemaan todella paljon kavereita ja ystäviä. Nykyään monet ihmiset hakeutuvat minun seuraani, sillä olen sosiaalinen ja tykkään jutella aivan tuntemattomienkin ihmisten kanssa. Elämäni on tätä nykyä paljon mukavampaa kuin yläasteen aikoihin. Nyt olen 19 vuotias ja käyn lukion 4. vuotta.
"tyttövaillanimeä" älä sinäkään ala ryyppäämään ja tupakoimaan. Uskon, että yläasteen jälkeen sinäkin saat paljon ystäviä ja voisinko sanoa näin: "laadukkaampia" ystäviä, jos ymmärrät mitä tarkoitan... Kaikkea hyvää sinulle... :)