Mitenkähän uskaltaa kertoa

Uskovaisena aloitti nuorena yhteisen elämän uskovaisen aviopuolison kanssa.

Nyt on lapsia ja aikusiakin, ja osa on kieltänyt uskon. Mutta olen koko ajan toivonut, että he tulis takasin. Yritän ajatella, että niin kauan kuin on elmää on toivoakin.En ole koskaan lakannut toivomasta, että he tulis Jumalan valtakuntaan takasin.

Mutta nyt kun on vieläkin jatkunut koettelemuksia, niin tuntee että kuinka kauan sitä jaksaa ja onkohan Jumala jo kokonaan hyljännyt.

Kun lapsiani vihittiin, niin oli hyvä mieli, että osalle ainaki löystyi uskovainen avaiopuoliso.

Nyt kuitenkin yksi pari asuu kuitenkin erossa. Heillä on vaikeuksia ollut alusta asti ja nyt he ovat asuneet erossa jonku aikaa.

Ja nyt eilen sain tietooni, että tällä pojan vaimolla on toinen. Ja hän on kieltänyt uskon. Poikani kielsi aikasmemin jo uskonsa

Ja vaimo sanoi, että hän ei jaksanut kauempaa. Koska poikani ei enää halunut jatkaa hänen kanssa. En uskonut sitä, että hän on lopullisesti sitä kuitenkaan tarkoittanut. Vaan ymmärrän, että heillä on ollut vaan ristiriitaa.

Mutta miniäni valitti, että kuinka poikani, ei ole enää sama kuin slloin uskovaisena ollessa jne.

Hän puhui minulle ja sanoi, että hän ei jaksanut seistä kiususta vastaan. Sanoin hänelle, että minäkin olen ollut joskus väsynyt. Ja silloin on kaikista eniten minua lohduttanut, kun minulle eräs vl-puhuja sanoi, että siitä mistä ihmisen viisus loppuuu, siitä vasta Jumalan viisaus alkaa.

Ja lupasin muistaa häntä, siis rukoilla hänen puolesta.

Miniäni vanhemmat on uskoaisia. Mutta hän on aina ollut yksin. Ja nytkin hänellä on koko ajan ollut kavereita tämän uskon ulkopuolelta. Hänelle on yritetty sanoa siitä, mutta hän ei ole halunut kuunnella.

En osaa sanoa, että miten tämä näin meni. Ja välillä osaan ja jaksan ajatella maltillisemmin. Ja sanoinkin, että ei tämä ole kenenkään syy. että se on sielunvihollisen syy.

Sanoin myös mniälleni, että hän kuitenkin voi lastenlasten kanssa käydä meillä.
Hän vastasi , että hän on poikani kanssa tuntenut sen että he ovat aina tervetulleita.

Mutta kun tänään soitin sille, niin tämä hänen uusi mieskaveri oli puhelismessa. Ja sillon minulta meni mielenmaltti.
Olin niin vaihanen, että leikki oli kaukana, ja minusta tuntui heti, että en jaksa sietää häntä.

Syytin häntä, että hän on vanhana miehenä tullut poikani ja miniäni väliin. Ja miten hän on voinut tehdä niin, että hän on tullut tämän avioliiton väliin ja rikkonut sen.

Hän on entinen poikani ystävä. Ja on ollut yötäkin heillä, silloin kun hänen oma vaimo heitti hänet pihalle.)

Tämä mies sanoi minulle, että keskustelkaamme kavotusten näistä asioista. Sanoin, että en halua kosakan tavata häntä.
Ja se M on minun miniä kaikseta huolimatta. Tientenkin vastasi hän, että lapset on meidän lastenlaspia ja tervetuloa sinne.Vastasin että en halua kosakaan tavata häntä.

Ainkain kaksi tai kolme kertaa hän sanoi, että puhua kasvotusten ja tervetuloa sinne. Kun sanoin
joka kerta vihasena, että en halua häntä tavata. Hän suuttui.

Hän on ainkain kaksikymmentä vuotta miniääni vanhempi. Ja syytin häntä, että hän on viekotellut nuoren naisen siis lastenlaseni äitin.
(Niin, että kyllä ne miehet on kirjansa lukeneita).

Mikähän olis oikea suhtatumistapa tällaisiin asioihin.
Ainakiin ensimmäiseksi sain shokin. kun kuulin tästä asiasta.
18852
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

ja yrittää olla niin kuin ei mitään olis tapahtunut?
Kylläs se vaikeaa on, jos ei mitään puhuis. Vaan yrittäis näytellä muuta kun mitä on.

Eikö se ole kuitenkin pääasia, että voi jotakn puhua. Vai kannattaako puhua mitään?

Äänestä

että mikään ei ole niin paha lapselle kuin avioero. Ei sekään vaikka vanhemmat riitelisivät. Koska vanhemmat on lasten turva.

Äänestä

tulla tuon kertomuksesi kanssa keskustelemaan Mopin palstalle

http://groups.msn.com/keskusteluavanhoillislestadiolaisuudesta

Sanoinpahan vain siksi, etta siella asiasta saattaisi syntya monipuolista keskustelua, koska siella on vanhempaakin vakea, joista monilla saattaa olla samanlaisia kokemuksia. Tassakin keskustelun alku naytti asialliselta, mutta kun talla palstalla toisinaan on rauhatonta, saattaa ketjuun tulla hankaliakin kommentteja, jotka eivat tilannetta ainakaan rakenna.

Äänestä
  • viestiini.

    Olen yrittänyt tulla mopin palstalle, mutta se ei onnistunut.

    Äänestä

  • ei vastaa kirjoitti:

    viestiini.

    Olen yrittänyt tulla mopin palstalle, mutta se ei onnistunut.

    vaikeuksia paasta sinne, muistaakseni neljannella kerralla se onnistui. Senkin jalkeen joka kerta kone herjaa, etta olen yrittanyt liian monta kertaa...

    Moppi ehka voisi neuvoa kadesta pitaen, miten sinne paasisi. Silloin kun Moppi oli taman palstan sheriffina, hanella oli sahkoposti

    [email protected]

    Luulen, etta se sahkoposti toimii edelleenkin.

    Äänestä

Ymmärrän tuskasi, ja haluan lohduttaa, en kylläkään voi sanoa, miten asia sata prosenttisesti ratkeaa, mutta näin minä sen sain ”kuntoon”.

Siihen on vain kolme asiaa, jotka toimii.

A-   lasten elämää voi elää vain lapset.
B-   Lastesi mieltä voi oikein ja pysyvästi muokata Jeesus, jolloin se tulee sisältä.
C-   Älä mitenkään syyllistä itseäsi.

Jos he ovat olleet uskossa, aloittaessaan, sinun tulee muistaa se, että uskoon tarvitaan kaksi, se lapsesi ja Jumala. Miten luulet, jos panet kädet ristiin, onkohan kumpikaan unohtaneet toisiaan, onko Jumala unohtanut, sanon ei, koska hänet ei unohda koskaan ihmistä, onko lapsesi, tuskinpa, sinulla vain on hieman ”ahtaampi” usko, mutta me olemme erilaisia, Jumalalle kiitos. Mikään ei kerro sitä, etteikö hän kuulu Jumalan lapsiin, vaikkei kuulukaan samaan seurakuntaan kanssasi, Jumalan seurakuntia on maan päällä tuhansia. Kerro minulle esimerkki, kenet Jumala on hyljännyt nykypäivänä, ei edes arabeja, hän ei hylkää ketään.

Joh 3; 16 > Niin paljon Jumala rakasti maailmaa, että antoi ainokaisen…………. ettei kukaan hukkuisi. Siinä juuri lapsillesi ja niille siunaus joista olet huolissasi. Jumalan rakkaus ja enkelit seuraavat aina heitä.

Eroja tulee ja menee, ei me isät ja äidit niille voi mitään syyllistäminen on itse asiassa synti, se ei tule Jeesuksesta, vaan sielun vihollisesta, ei meidän kannata heiltä liikaa tingata, sillä voit uskoa, että heidän tuskansa on kymmenen kertaa sinun tuskaasi suurempi, joten anna ”löysää” ja iske sitten kun on aika. Joka asialla on määrä- aikansa. Älä tee pinosta roviota, jätä asia Jeesukselle, kuten minä jätä viikoittain kun ei muute jaksa. Se menee näin, kuten kirja sanoo. > Ota Herra Jeesus tämä asia kannettavaksesi, että Jumalan tahto toteentuu, ja anna minulle voimia ja uskoa siihen, että minä rauhoitun ja saan jäädä odottamaan vastustasi. Saat olla varma, että muutaman ajan kuluttua, kun annat Herran hoitaa tämän ja et itse sekaannu, on asiat huomattavasti paremmalla solalla.

On luonnollista, että me olemme huolissamme lastemme uskosta. Mutta jos muistat mitä Raamattu sanoo, antakaa heille esimerkkejä, sekä eläkää itse Herran nuhteessa, hyvä esimerkki on aina parempi, kun sata neuvoa. Rukoile heille kaikille vain voimia, mutta muista, anna asia Herralle, hän on kaikkivoipa.

Koin sen, että puhelu näille juuri eronneille, oli ne sitten omia tai vieraita, pilaantuu pilkkana takaisin, kuten se myöskin menee helle, HEIDÄN MILESTÄÄN. Heillä on elämä sekaisin, turha sitä on hämmentää. Meidän ymmärrys on rajallinen. Miten minä voin neuvoa omia pentuja, kun omissakin asioissa mennään rimaa hipoen.

Otan esimerkin luonnosta: Katsele keväistä muurahaispesää, näyttää siltä, että ne menevät ihan sik/ sak tyyliin, vailla mitään systematiikkaa. Näin me näemme ulkopuolisin silmin. Käy aina katsomassa sitä parin viikon välein, mitä huomaat, huomaat selkeän muurahaiskeon, systemaattisesti rakennetun,,,,,, ja ,,, siksak kulkevia muurahaisia? Ulkopuolisin silmin. Siellä on kuitenkin aikoinaan Jumalan luoma harmonia, vaikka meistä se näyttää kaaokselta. kaaos se on vasta sitten kun pistät sitä kepillä, ja lähdet muovaamaan sitä oman mallisi mukaan…….. eli kaikki harmonia katoaa.. Samaa se on niiden jälkikasvujenkin osalta, keskity itseesi ja etsi Jumalaa.

Tiedätkö, sitten kun olet jättänyt tämän asian Herralle, huomaat, että olet hyvää hyvyyttäsi vain sekoittanut heidän elämänä, sillä he elävät omaa elämäänsä, niin pahalta kun se tuntuukin. Olet normaali isoäiti, ja saat ollakin, mutta meidän vaikutus maidollisuudet ovat juuri ne, kun siinä muurahaispesän vieressä. Me emme voi hallita juuri tällaisessa tilanteessa aina tunteita, mutta se on varma, mitä emme voi hallita o juuri se, ja ne, joille soittelit, anna olla ja rukoile, sekä jätä sille Herralle.

Älä syyllistä itsesi, se vie sairaalaan, mutta anna myös armo muille. Rukoilen puolestasi.

Siunausta

JK. Jos he ovat kieltäneet "uskonsa"??? . Oikeasti he eivät ole uskoa kiletäneet, vaan lahkolisuuden, joka on heille askel ehkä Jumalan seurakuntaan. Se on avin Jumalan ja heidän välinen asia. Ei SRK. Jumalan seurakuntaa halliste, eikä määrää, ja siletä et saa tukkea, vaan syyllistämistä.

Sama

Äänestä

vaan maallistuu ajan ilmiöihin tahdoittepa tai ette

Äänestä

yritän päästä lukemaan niitä vastauksia kuitenkin.

Kiitos etukäteen.

Äänestä
  • "Sointula, voitko liimata viestini
    Mopin palstalle 10.2.2007 klo 14.26

    yritän päästä lukemaan niitä vastauksia kuitenkin.

    Kiitos etukäteen."

    Äänestä

Niin korjaisitko samalla kirjoitusvirheet?

Äänestä
  • Jumalan terve

    Valitettavasti en itse osaa siirtaa tekstia, mutta saan kylla yhteyden Moppiin. (Mina olen aivan tumpelo atk-asioissa...kin.)

    Pyydan Moppia siirtamaan tekstin. Luulen, etta se tapahtuu melko piankin.

    Moppi joskus kay katsomassa tatakin palstaa ja on jo saattanut tehdakin siirron pyyntosi perusteella.

    Äänestä

Mutta hän on aina ollut yksin. Ja nytkin hänellä on koko ajan ollut kavereita tämän uskon ulkopuolelta. Hänelle on yritetty sanoa siitä, mutta hän ei ole halunut kuunnella. |

Jännä miten tästä uskonnon "ulkopuolella" olevista kavereista varoitetaan ja he eivät voi olla keskenään kavereita. En ymmärrä miten jotkut vl ihmiset eivät pysty hyväksymään ihmisiä sellaisina kuin he ovat uskoon katsomatta ainoa mittapuu on vain se usko. Eikö raamatussa kehoiteta pitämään kaikkia ihmisiä lähimmäisinä ja jos lapsia kielletään puhumasta epäuskoisille kun he ovat täyttäneet 10 vuotta ja ymmärtävät uskonasioista niin ei se asioita ainakaan heidän välillä paranna taikka houkuttele epäuskoisia kiinostumaan uskosta.

Äänestä
  • Et vl, et myös Janhus.

    Äänestä

Viestin siirtaminen Mopin palstalle ei siis onnistunut.

Oletko harkinnut tata toista palstaa

http://groups.msn.com/lars-leevi

Sain tuolle palstalle taalla linkin viikko sitten, ja muutamia kertoja olen kaynyt lukemassa siella.

Niin kuin olet huomannut, tallakin palstalla toisinaan syntyy ihan hyvia ja asiallisia keskusteluja asiallisista aloituksista.

Äänestä
  • on nyt esimerkiksi aloitus 'Lapsen hata', johon on tullut viitisenkymmenta puheenvuoroa, ja ketju on luettu tuhansia kertoja. Vastaavasti voisi olettaa, etta monet kokisivat laheiseksi Sinunkin esille ottamasi asian.

    Äänestä

  • Sointula kirjoitti:

    on nyt esimerkiksi aloitus 'Lapsen hata', johon on tullut viitisenkymmenta puheenvuoroa, ja ketju on luettu tuhansia kertoja. Vastaavasti voisi olettaa, etta monet kokisivat laheiseksi Sinunkin esille ottamasi asian.

    "Tuossa etusivulla
    on nyt esimerkiksi aloitus 'Lapsen hata', johon on tullut viitisenkymmenta puheenvuoroa, ja ketju on luettu tuhansia kertoja. Vastaavasti voisi olettaa, etta monet kokisivat laheiseksi Sinunkin esille ottamasi asian."

    Vositko laitta tuon avauksen osoitten tänne. Pane ensin mustaksi se osoite, sitten Ctrl c ensin ja sitten kun liimaaat Ctrl v .

    Äänestä

  • sivua kirjoitti:

    minulta, mutta aloitus 'Lapsen hata' on helppo loytaa.

    Se on vielakin etusivulla.

    Siina on keltainen liekki.

    Aloituksen otsikkona on "Lapsen" ja nimimerkkina "hata".

    Siihen on tullut yli 50 vastausta/puheenvuoroa ja aloitus on avattu yli 8.200 kertaa.

    jo yli 12.000 kertaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kuulimisia / olen vl kirjoitti:

Uskovaisena aloitti nuorena yhteisen elämän uskovaisen aviopuolison kanssa.

Nyt on lapsia ja aikusiakin, ja osa on kieltänyt uskon. Mutta olen koko ajan toivonut, että he tulis takasin. Yritän ajatella, että niin kauan kuin on elmää on toivoakin.En ole koskaan lakannut toivomasta, että he tulis Jumalan valtakuntaan takasin.

Mutta nyt kun on vieläkin jatkunut koettelemuksia, niin tuntee että kuinka kauan sitä jaksaa ja onkohan Jumala jo kokonaan hyljännyt.

Kun lapsiani vihittiin, niin oli hyvä mieli, että osalle ainaki löystyi uskovainen avaiopuoliso.

Nyt kuitenkin yksi pari asuu kuitenkin erossa. Heillä on vaikeuksia ollut alusta asti ja nyt he ovat asuneet erossa jonku aikaa.

Ja nyt eilen sain tietooni, että tällä pojan vaimolla on toinen. Ja hän on kieltänyt uskon. Poikani kielsi aikasmemin jo uskonsa

Ja vaimo sanoi, että hän ei jaksanut kauempaa. Koska poikani ei enää halunut jatkaa hänen kanssa. En uskonut sitä, että hän on lopullisesti sitä kuitenkaan tarkoittanut. Vaan ymmärrän, että heillä on ollut vaan ristiriitaa.

Mutta miniäni valitti, että kuinka poikani, ei ole enää sama kuin slloin uskovaisena ollessa jne.

Hän puhui minulle ja sanoi, että hän ei jaksanut seistä kiususta vastaan. Sanoin hänelle, että minäkin olen ollut joskus väsynyt. Ja silloin on kaikista eniten minua lohduttanut, kun minulle eräs vl-puhuja sanoi, että siitä mistä ihmisen viisus loppuuu, siitä vasta Jumalan viisaus alkaa.

Ja lupasin muistaa häntä, siis rukoilla hänen puolesta.

Miniäni vanhemmat on uskoaisia. Mutta hän on aina ollut yksin. Ja nytkin hänellä on koko ajan ollut kavereita tämän uskon ulkopuolelta. Hänelle on yritetty sanoa siitä, mutta hän ei ole halunut kuunnella.

En osaa sanoa, että miten tämä näin meni. Ja välillä osaan ja jaksan ajatella maltillisemmin. Ja sanoinkin, että ei tämä ole kenenkään syy. että se on sielunvihollisen syy.

Sanoin myös mniälleni, että hän kuitenkin voi lastenlasten kanssa käydä meillä.
Hän vastasi , että hän on poikani kanssa tuntenut sen että he ovat aina tervetulleita.

Mutta kun tänään soitin sille, niin tämä hänen uusi mieskaveri oli puhelismessa. Ja sillon minulta meni mielenmaltti.
Olin niin vaihanen, että leikki oli kaukana, ja minusta tuntui heti, että en jaksa sietää häntä.

Syytin häntä, että hän on vanhana miehenä tullut poikani ja miniäni väliin. Ja miten hän on voinut tehdä niin, että hän on tullut tämän avioliiton väliin ja rikkonut sen.

Hän on entinen poikani ystävä. Ja on ollut yötäkin heillä, silloin kun hänen oma vaimo heitti hänet pihalle.)

Tämä mies sanoi minulle, että keskustelkaamme kavotusten näistä asioista. Sanoin, että en halua kosakan tavata häntä.
Ja se M on minun miniä kaikseta huolimatta. Tientenkin vastasi hän, että lapset on meidän lastenlaspia ja tervetuloa sinne.Vastasin että en halua kosakaan tavata häntä.

Ainkain kaksi tai kolme kertaa hän sanoi, että puhua kasvotusten ja tervetuloa sinne. Kun sanoin
joka kerta vihasena, että en halua häntä tavata. Hän suuttui.

Hän on ainkain kaksikymmentä vuotta miniääni vanhempi. Ja syytin häntä, että hän on viekotellut nuoren naisen siis lastenlaseni äitin.
(Niin, että kyllä ne miehet on kirjansa lukeneita).

Mikähän olis oikea suhtatumistapa tällaisiin asioihin.
Ainakiin ensimmäiseksi sain shokin. kun kuulin tästä asiasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu