Haluan kertoa oman todellisen tarinani ajasta jolloin olin ensimmäisiä kertoja telkkain vaikutuspiirissä.
Tämä tarina on 80-luvulta.
Kotonani oli luonnollisesti ehdottoman tiukka kielteinen kanta telkkariin, ja videoihin. En ollut pienenä lapsena osannut edes kaivata enkä vanhemmiltani vaatia että meillekkin pitäisi ostaa videot. Ehkäpä ymmärsin jo silloin että sellainen vaatimus ei menisi läpi. Telkkarin kielteisyys oli niin ehdotonta, että pienenä tosiaan luulin itse laitteen olevan syntiä riippumatta siitä mitä ohjelmaa sieltä tulisi. Olin nähnyt ohjelmanpätkiä jossakin yleisillä paikoilla ja naapurissa. Vaikka ohjelma oli ollut joskus mielenkiintoista, olin luonnollisesti ollut murheissani ja peloissani sen takia että olin tehnyt väärin ja katsonut kiellettyä laitetta.
Sitten kun olin ala-asteella koulussa (ehkä 4 -luokalla) tuli kouluumme ensimmäinen telkkari jota oppilaatkin sai katsoa. Olen kasvanut seudulla jossa VL kavereita ei ollut ja niinpä olin koulussamme ainoa VL-lapsi. Opettajamme tiesi minun uskonnollisuuteni ja sen takia kysyi kotoa luvan että saako teidän lapsenne katsoa koulussa opetusohjelmia. Omaksi ihmeekseni lupa kotoa irtosi ja niin sain osallistua tunneille jossa katsoimme opetusohjelmia.
Kaikki meni hyvin ja seurasin innoissani telkkarin ohjelmia kun niitä sai oikein luvan kanssa hyvällä mielellä katsoa. Muutaman viikon päästä sitten opettajalla petti ehkä kontrolli ja oppitunnilla katsottiin joku sota-aikaisista keskitysleireistä kertoja elokuva. Siinä elokuvassa näin ensimmäisen kerran miten ihminen tapetaan. Ja niitä tappamisia tapahtui eri muodoissa, puukottamalla, kirveellä, ampumalla ja muutoin kiduttamalla.
Sitä ei voi lapsesta asti tappamista nähnyt uskoa kuinka pahalta se puhtaan lapsen silmissä näytti. (puhtaan siinä mielessä, että en ollut tottunut väkivaltaan ja tappamiseen), kaikki luokkatoverini vain nauroi sitä enemmän mitä raaemmin elokuvassa ihmiseltä henki riistettiin. Ja minulla teki niin pahaa, että en uskaltanut jokaista kohtaa katsoa ja mahani oli aivan sekaisin.
Jälkeenpäin olen ymmärtänyt sen kuinka siinä hetkessä näkyi se missä ihmisen alkuperäinen omantunnon raja menee. Se raja oli minulla siinä kun toinen ihminen tapettiin. Noin 10 vuotiaana lapsena ymmärsin, että tuo ei ole ihmisarvon mukaista ja sen katsominen ei varmasti ole terveellistä ihmismielelle.
Mitä pienempänä sitä raakuutta syötetään silmistä sisää, niin sitä pahemmin siihen turtuu, jopa niin että jos kohtaa vastaavaa oikeassa elämässä niin ei osaa pitää sitä vääränä.
Tuon kokemuksen jälkeen ymmärsin olla todella onnellinen siitä, että minua oli suojeltu telkkarin saastaisten ohjelmien vaaroilta. Ja vanhempana olen oppinut erottamaan, että laite ei ole paha vaan sen tuottama tarjonta.
Olisi mukava kuulla onko jollakin toisella samanlaisia kokemuksia telkkarista. Tässä voisi olla jopa jollekkin psykologille tutkimuksen aihe siitä miten erinlaisiin näköhavaintoihin reagoi erinlaisen kasvatuksen ja kasvuympäristön saaneet lapset
Tämä tarina on 80-luvulta.
Kotonani oli luonnollisesti ehdottoman tiukka kielteinen kanta telkkariin, ja videoihin. En ollut pienenä lapsena osannut edes kaivata enkä vanhemmiltani vaatia että meillekkin pitäisi ostaa videot. Ehkäpä ymmärsin jo silloin että sellainen vaatimus ei menisi läpi. Telkkarin kielteisyys oli niin ehdotonta, että pienenä tosiaan luulin itse laitteen olevan syntiä riippumatta siitä mitä ohjelmaa sieltä tulisi. Olin nähnyt ohjelmanpätkiä jossakin yleisillä paikoilla ja naapurissa. Vaikka ohjelma oli ollut joskus mielenkiintoista, olin luonnollisesti ollut murheissani ja peloissani sen takia että olin tehnyt väärin ja katsonut kiellettyä laitetta.
Sitten kun olin ala-asteella koulussa (ehkä 4 -luokalla) tuli kouluumme ensimmäinen telkkari jota oppilaatkin sai katsoa. Olen kasvanut seudulla jossa VL kavereita ei ollut ja niinpä olin koulussamme ainoa VL-lapsi. Opettajamme tiesi minun uskonnollisuuteni ja sen takia kysyi kotoa luvan että saako teidän lapsenne katsoa koulussa opetusohjelmia. Omaksi ihmeekseni lupa kotoa irtosi ja niin sain osallistua tunneille jossa katsoimme opetusohjelmia.
Kaikki meni hyvin ja seurasin innoissani telkkarin ohjelmia kun niitä sai oikein luvan kanssa hyvällä mielellä katsoa. Muutaman viikon päästä sitten opettajalla petti ehkä kontrolli ja oppitunnilla katsottiin joku sota-aikaisista keskitysleireistä kertoja elokuva. Siinä elokuvassa näin ensimmäisen kerran miten ihminen tapetaan. Ja niitä tappamisia tapahtui eri muodoissa, puukottamalla, kirveellä, ampumalla ja muutoin kiduttamalla.
Sitä ei voi lapsesta asti tappamista nähnyt uskoa kuinka pahalta se puhtaan lapsen silmissä näytti. (puhtaan siinä mielessä, että en ollut tottunut väkivaltaan ja tappamiseen), kaikki luokkatoverini vain nauroi sitä enemmän mitä raaemmin elokuvassa ihmiseltä henki riistettiin. Ja minulla teki niin pahaa, että en uskaltanut jokaista kohtaa katsoa ja mahani oli aivan sekaisin.
Jälkeenpäin olen ymmärtänyt sen kuinka siinä hetkessä näkyi se missä ihmisen alkuperäinen omantunnon raja menee. Se raja oli minulla siinä kun toinen ihminen tapettiin. Noin 10 vuotiaana lapsena ymmärsin, että tuo ei ole ihmisarvon mukaista ja sen katsominen ei varmasti ole terveellistä ihmismielelle.
Mitä pienempänä sitä raakuutta syötetään silmistä sisää, niin sitä pahemmin siihen turtuu, jopa niin että jos kohtaa vastaavaa oikeassa elämässä niin ei osaa pitää sitä vääränä.
Tuon kokemuksen jälkeen ymmärsin olla todella onnellinen siitä, että minua oli suojeltu telkkarin saastaisten ohjelmien vaaroilta. Ja vanhempana olen oppinut erottamaan, että laite ei ole paha vaan sen tuottama tarjonta.
Olisi mukava kuulla onko jollakin toisella samanlaisia kokemuksia telkkarista. Tässä voisi olla jopa jollekkin psykologille tutkimuksen aihe siitä miten erinlaisiin näköhavaintoihin reagoi erinlaisen kasvatuksen ja kasvuympäristön saaneet lapset
Vastaukset 4
Vanhimmat
oi aikoja, nyt jokainen isä, äiti ja lapset pääsevät luvan kanssa nettiin..väkivaltaa, pornoa ja kaikkea mahdollista ja kukapa ei tilaisuutta käyttäisi hyväksi, nettipornoa ja sit elähtäneen kymmenen lapsen äidin selkään..jiihaa ;-) teeveen ohjelmisto nykyään todella sivistynyttä kun vertaa internettiin..väkivaltaista sexiä..lapsipornoa ymsyms, kannattaiskohan herätä miettimään, nyt oikeen suurella joukolla huijataan itseään ja hyssytellään..ja ainoastaan itseään..isoisäntä näkee, se valkopartainen vanha mies JUMALA.. huhuuuuu
Oikeassa olet,asiasta vaietaan,mutta viestisi sävy on hiukan pilkkaava ja negatiivinen,asiasta kannattaa keskustella
raamatun aikoihin pienet lapset saivat katsoa kun rangaistuksia jaettiin kivittämällä.
tai ihmisii kaupattiin orjiks.
joku vissin ristiin naulittiin.
kyl se vastuu olis vanhemil jotka sen opetuksen valvoo eli opella.
En ole vl, mutta meillä ei saanut katsoa lapset juuri mitään telkusta, kun olin lapsi. Ei mitään poliisisarjoja, ei uutisia tms jossa näkisi väkivaltaa. Pikkuhiljaa sitten iän myötä vanhemmat antoi enemmän vapauksia. Eli kyllä "uskottomatkin" vanhemmat osaavat jälkikasvuaan suojella.
Ja muuten. Meidän naapurissa asui vl-perhe ja sieltä lapsia kävi joskus meillä katsomassa telkkua. Muut katsoivat, mutta yksi istui aina selkä toosaan päin :) Kyseessä oli siis jotain lasten ohjelmaa.