Viha hallintaan

Miten kaikki te, joita on esim. kiusattu ala- ja yläasteella, niin miten käsittelette vihan tunteita. Vihan energiamäärä voi olla suunnaton ja jotenkinhan se olisi hyvä käyttää hyödyksi ja mielellään positiivisessa mielessä. Itse olen purkanut vihaa esim. liikuntaan ja suorittamiseen. Onko vihamöykystä koskaan mahdollista päästä eroon? Ja miten???

Jotkuthan purkavat vihaa addiktioihin, mutta ei siinä ole mitään järkeä.

Ja kostaminenhan ei auta mitään ja siitä saa vain huonoa karmaa itselleen. Esim. entiselle ns. lapsuuden ystävälle, joka ei koskaan puolustanut minua missään, kostin niin, että hänen miehensä ihastui minuun. Aika katala temppu. Vitutti niin paljon, että silloin kun oli tosi kyseessä, niin tämä niinsanottu lapsuudenystävä ei koskaan tullut puolustamaan minua. Sain tästä tapauksesta turpiini, että sikäli olen maksanut velkani korkojen kera. Yritin purkaa vihaani, mutta huonoin keinoin.
9534
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Minulla on tullut ikävien elämänkokemusten takia suuria agressioita liittyen joka päiväiseen elämääni.

Minä en jaksa keskittyä mihinkään konkreettiseen, kuten liikuntaan tai opiskeluun/työhön niin paljon että siihen purkautuisi kaikki vihaenergiani.

Minä purin kaiken paskan niskoiltani lähimpiin ihmisiin, kunnes kyllästyivät. Joten en tiedä enää mitä pitäisi tehdä?

Äänestä
  • paskamaista, jos onnistuu karkottamaan ne lähimmätkin ihmiset ympäriltään.

    Pitäisiköhän perustaa joku viharyhmä tai mennä vihanhallintakurssille, jos sellaisia järjestetään.

    Tosta vihastakin tulee kierre, että ei huvita olla kiva kenellekään ja eihän se ole elämän tarkoitus.

    Vihaenergia pitäisi kääntää rakkauden energiaksi. Mutta miten se käännetään? Pitäisi olla hyvien ihmisten kanssa tekemisissä, sellaisten ihmisten kanssa, jotka aidosti välittää. Sitten pitäisi tehdä itselleen positiivisia asioita.

    Mutta kaikki lähtee siitä, että ymmärtää, että kaikki johtuu jostakin ja että koskaan ei ole myöhäistä muuttua. Ei saisi olla niin ankara itselleen, että ei anna edes mahdollisuutta muuttaa itseään. Kaikki lähtee muutoksesta.

    Patoutunut viha on epäterveellistä jo ihan fyysisestikin. Se lisää esim. syöpäriskiä ym.

    Viha kasvaa sellaisessa ympäristössä, kun kohtaa ihmisiä, jotka ovat kiusaajia ja pettureita ja jotka eivät välitä. Pitäisi aina muistaa, että on olemassa hyviäkin ihmisiä ja että ne ihmiset, jotka olivat kiusaajia ja pettureita, niin hekin olivat ihmisinä keskeneräisiä. He eivät ymmärtäneet ja tienneet, miten pitää toimia. Sitten voi antaa anteeksi kaikille heille. He kaikki olivat tietämättömiä. Elämä vaan on niin keskeneräistä. Ja oppimassa täällä vaan ollaan.

    Äänestä

  • tietysti kirjoitti:

    paskamaista, jos onnistuu karkottamaan ne lähimmätkin ihmiset ympäriltään.

    sait ajatukseni ylös lauseillasi ja näin ne ja osaan nyt ajatella/ käsitellä niitä selkeämmin.

    Äänestä

Kostaminen ei auta siinä mielessä, että se ei tuo takaisin menettettyjä elämän vuosia. Hyvityksen hakeminen ja vihan kanavoiminen auttaa, mutta ei ole koko juttu.

Miten kanavoida vihaa? Muutama vinkki: lähde aktiivisesti rakentamaan fyysistä ja henkistä puolustautumiskykyäsi. Älä pelkää "turpaan saamista" äläkä myöskään "turpaan antamista". Älä pelkää muiden mielipiteitä ovat ne sitten kuinka kärkevästi esitettyjä. Jos joku hyppii silmillesi, sana sanasta ja lyönti lyönnistä, mutta hyvästä sanasta tai teosta arvostavaa palautetta. Älä lisää omaa pahoinvointiasi hyväksymällä muiden vittuilu vaan anna takaisin, mutta älä lyö sivullisia tai "tulilinjalle osuvia" kuten tuo kaverisi. Älä näe ystäviä itsesi jatkeena tai pelastavina jeesuksina. Viimekädessä vain sinä pelastat itsesi vaikeista tilanteista tai sitten et. Ole aikuinen ja seiso tukevasti omilla jaloillasi. Pidä kaveruussuhteet puolueettomana.

Tee asioita, joista saat aitoa iloa ja onnistumisen tunnetta niin itsellesi kuin kavereillesi. Ilo ja onnistuminen haalistaa vihaa tehokkaasti ja tekee siitä kirvelevästä voimattomuudentunteesta ja raivosta vähemmän tärkeitä. Kipu ei katoa koskaan täydellisesti, mutta sen kanssa oppii elämään, kun viha ei hallitse ajatuksiasi 24 tuntia vuorokaudessa.

Jos tunnet jääneesi menneisyytesi noidankehään ja mielenterveytesi on vaakalaudalla, hae apua. Olet tavallaan kidutuksen uhri ja siihen on olemassa korjaustyökaluja. Vertaistuki on myös yksi keino, puhu - anonyymit koulukidutetut? Jos hiekkasäkin hakkaaminen helpottaa ja katkaisee ajatuksen noidankehän, salille. Syytä myös niitä vanhempiasi ja opettajia ja koko järjestelmää, joka katsoo asioita läpi sormien. Syytä myös itseäsi heikkoudesta tai yliherkkyydestä ja korjaa aktiivisesti niitä puutteita, jotka tekevät sinut alttiiksi kiusaamiselle.

Elämä ei ole koskaan reilua tietyntyyppisille ihmisille. Ne ovat erillaisia ihmisinä, joita "ymmärretään" ja taputetaan olalle vaikka tekisivät mitä vaan. Rakenna aktiivisesti hyvää elämää.

Äänestä
  • Millaisia ovat mielestäsi ihmiset, joita "ymmärretään" ja taputetaan olalle, vaikka tekisivät mitä vaan?

    Äänestä

  • mielenkiinnosta kysyy kirjoitti:

    Millaisia ovat mielestäsi ihmiset, joita "ymmärretään" ja taputetaan olalle, vaikka tekisivät mitä vaan?

    Näytä minulle kiusaaja ja minä näytän sinulle, millainen on kiusaajasta hyötyvä ihmisryhmä, joka takaa tilanteen jatkumisen.

    Ne ovat ihmisiä, joita pitää "ymmärtää", koska hän on "alkoholisti", "monen pienen lapsen äiti", "meidän hyvä kaveri", "tärkeä asiakas", "hänellä on kehitysvammainen lapsi", "hauska veikko", "kuuluu meidän ryhmään", "hyvän perheen hairahtanut mustalammas", "tärkeässä asemassa", "vaikea perhetausta", "vaikea avioero", "avioerolapsi", "hylätty lapsena", "arvostettu", "masentunut abortin jälkeeen", "keksii hauskimmat jutut ja taas me nauretaan", "oppimisvaikeuksia", "ADHD", "liian kova kotikuri", "vapaan kasvatuksen tulos" .... listaa voisi jatkaa loputtomiin.

    Ymmärrät varmaan, että tässä on kysymys ketä kohtaan tunnetaan empatiaa ja ketä kohtaan ei. Jotkut ihmiset pystyvät herättämään empatiaa ja tekevät sen mihin muut eivät pysty, vetävät muut mukaansa vaikka tekisivät miten hirveitä tekoja.

    En ole kyllä Paksumpaa kuullu Eilen lähellä Katsoppas Tänne Linkkiin http://amenclinics.com/bp/atlas/ch12.php

    Äänestä

  • korjattu kirjoitti:

    Näytä minulle kiusaaja ja minä näytän sinulle, millainen on kiusaajasta hyötyvä ihmisryhmä, joka takaa tilanteen jatkumisen.

    Ne ovat ihmisiä, joita pitää "ymmärtää", koska hän on "alkoholisti", "monen pienen lapsen äiti", "meidän hyvä kaveri", "tärkeä asiakas", "hänellä on kehitysvammainen lapsi", "hauska veikko", "kuuluu meidän ryhmään", "hyvän perheen hairahtanut mustalammas", "tärkeässä asemassa", "vaikea perhetausta", "vaikea avioero", "avioerolapsi", "hylätty lapsena", "arvostettu", "masentunut abortin jälkeeen", "keksii hauskimmat jutut ja taas me nauretaan", "oppimisvaikeuksia", "ADHD", "liian kova kotikuri", "vapaan kasvatuksen tulos" .... listaa voisi jatkaa loputtomiin.

    Ymmärrät varmaan, että tässä on kysymys ketä kohtaan tunnetaan empatiaa ja ketä kohtaan ei. Jotkut ihmiset pystyvät herättämään empatiaa ja tekevät sen mihin muut eivät pysty, vetävät muut mukaansa vaikka tekisivät miten hirveitä tekoja.

    Sitä olenkin ihmetellyt, miksi joitakuita kohtaan tunnetaan niin ylimaallisen suurta empatiaa. Joka tapauksessa. Mitä ihmeellistä heissä oikein on?

    Ehkä juuri tuo, mitä sanot. Ihmisryhmä hyötyy kiusaajasta jossakin suhteessa. Joten hänen kohdallaan luetellut "empatiaa herättävät asiat" on syytä nähdä suuren inhimillisyyden osoituksina, jotka vain PARANTAVAT häntä.

    Äänestä

  • korjattu kirjoitti:

    Näytä minulle kiusaaja ja minä näytän sinulle, millainen on kiusaajasta hyötyvä ihmisryhmä, joka takaa tilanteen jatkumisen.

    Ne ovat ihmisiä, joita pitää "ymmärtää", koska hän on "alkoholisti", "monen pienen lapsen äiti", "meidän hyvä kaveri", "tärkeä asiakas", "hänellä on kehitysvammainen lapsi", "hauska veikko", "kuuluu meidän ryhmään", "hyvän perheen hairahtanut mustalammas", "tärkeässä asemassa", "vaikea perhetausta", "vaikea avioero", "avioerolapsi", "hylätty lapsena", "arvostettu", "masentunut abortin jälkeeen", "keksii hauskimmat jutut ja taas me nauretaan", "oppimisvaikeuksia", "ADHD", "liian kova kotikuri", "vapaan kasvatuksen tulos" .... listaa voisi jatkaa loputtomiin.

    Ymmärrät varmaan, että tässä on kysymys ketä kohtaan tunnetaan empatiaa ja ketä kohtaan ei. Jotkut ihmiset pystyvät herättämään empatiaa ja tekevät sen mihin muut eivät pysty, vetävät muut mukaansa vaikka tekisivät miten hirveitä tekoja.

    hirveisiin tekoihin, aikuinen ihminen olisi niistä itse vastuussa, vaikka miten ihailisi keulakuvaansa. Koululaismaailmassa "ymmärrän" vielä tuon heikkojen samastumisen heikkojen kuninkaaseen/kuningattareen. Tilanteita, missä kukaan ei ole vastuussa, koska "Anu sano" jne. Koululaismaailmassa mielistellään johtajaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Koulukiusattu kirjoitti:

Miten kaikki te, joita on esim. kiusattu ala- ja yläasteella, niin miten käsittelette vihan tunteita. Vihan energiamäärä voi olla suunnaton ja jotenkinhan se olisi hyvä käyttää hyödyksi ja mielellään positiivisessa mielessä. Itse olen purkanut vihaa esim. liikuntaan ja suorittamiseen. Onko vihamöykystä koskaan mahdollista päästä eroon? Ja miten???

Jotkuthan purkavat vihaa addiktioihin, mutta ei siinä ole mitään järkeä.

Ja kostaminenhan ei auta mitään ja siitä saa vain huonoa karmaa itselleen. Esim. entiselle ns. lapsuuden ystävälle, joka ei koskaan puolustanut minua missään, kostin niin, että hänen miehensä ihastui minuun. Aika katala temppu. Vitutti niin paljon, että silloin kun oli tosi kyseessä, niin tämä niinsanottu lapsuudenystävä ei koskaan tullut puolustamaan minua. Sain tästä tapauksesta turpiini, että sikäli olen maksanut velkani korkojen kera. Yritin purkaa vihaani, mutta huonoin keinoin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu