Odotan kaksosia rv 9 on nyt menossa rv 10 alkaa kohta. Mistä johtuu, kun minulla on voimakkaita alavatsakipuja, olen saannut 2keskenmenoa aikaisemmin ja nyt vähän huolettaa. Mitään vuotoa ei ole, onneksi. Yöllä 2 aikaan loppui kivut ja pääsin nukkumaan, mutta taas aamulla ne alkoi. Maha on pyöristynyt, rinnat on arat, mielialat vaihtelee, ruokahalu kasvanu valtavasti, ja janottaa kokoajan. Sitten kun nämä kaikki oireet pakkautuvat yhtäaikaa päälle, niin ei ole mikään maailman paras olo. Kun joudun olemaan yksin kotona, kun isä asuu tällä hetkellä toisella puolella suomea.
Kivut on pisteleviä vihlaisuja, ne kestävät noin 2min-6min ja niitä tulee yleensä 30-55min välein. Välillä saattaa olla parin tunnin taukoja että ei tule ollenkaan.
Kävin eilen neuvolassa ja minulta otettiin ultra, siellä kaikki kunnossa.
Verenpaine on tosi matala, siksi minulla on huimauskohtauksia, varsinkin nyt tämän raskauden aikana niitä on esiintynyt enemmän.
Pitäisikö tässä jo alkaa huolestua vai onko tämä normaalia?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Nyt vähän asian sivusta, mutta saitko eilen tietää odottavasi kaksosia? Koska raskautesi on vasta noin alkuvaiheessa, vai oletko käynyt ultrassa ennemmin?
Kyllä eilen kävin lääkärissä, kun minulla oli näitä kipuja, he tarkastivat sitten ultrassa, että onko mahassa kaikki kunnossa, ja siellä sitten näkyi kaksi pientä möykkyä :)