Miten lopetan

painostamisen?

Olemme alle kolmekymppinen pariskunta ja olleet yhdessä noin kolme vuotta. Seksi meillä on aina ollut aivan loistavaa, enkä paremmasta osaisi kuvitellakaan. Nyt kuitenkin miehelle on tullut suorituspaineita, koska minä haluan enemmän kuin hän. Aloitteen tekeminen on hurjan vaikeaa ja minä en niitä itseasiassa tee ollenkaan, koska en halua satuttaa itseäni jatkuvasti torjunnoilla ja tuntuu, että se olisi sitten sitä painostamista, jos aina olisin ruinaamassa. Mies kuitenkin kokee, että painostan vaikka en tietoisesti tee mitään. Mutta totta kai hän näkee mun läpi sen pahanmielen ja pettymyksen mikä minulle tulee viimeistään siinä vaiheessa kun käydään nukkumaan ja tiedän, että ei tullut seksiä tänäänkään. Ja vaikka yritän etten pidä mitään odotuksia yllä, niin silti takaraivossa elää toivo. On sitä paitsi äärimmäisen epäreilua, että vain toinen saa päättää milloin seksiä on ja mun on sitten oltava valmiina silloin kun hän haluaa. Kuinka pääsisimme tasapainoon asian kanssa? Hellyyttä ja rakkautta meillä on, mutta tämä kolmatta kuukautta jatkuva pihtaaminen alkaa vaikuttaa jo jokapäiväiseen elämään. Seksi on mielestäni tärkeä(mpi) asia suhteessa (kuin miehen mielestä). Auttakaa, kuinka pääsemme eteen päin eikä koko ajan vain taakse päin asiassa?!?

11

1481

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Make60

      vaihda miestä. kerro miehellesi että puolisoiden on
      tyydytettävä toistensa seksuaaliset tarpeet. Jos
      miehesi ei tätä hyväksy niin sinun pitää ottaa sellainen mies joka jaksaa myös naida silloin kun naista haluttaa tai jos miestäsi ei seksi kiinnosta naisen kanssa vähintaa 3- kertaa viikossa niin miehesi on piilohomo.

    • ideoita?

      Olisiko jollain kokemusta vastaavasta? Miten selvisitte ja mikä auttoi vai etteko päässeet asian yli? Ero on viimeinen vaihtoehto, ei ensimmäinen.

      -ketjun aloittaja-

      • ero?

        vaihtoehto? No jo on kun kun et saa pieneen hetkeen seksiä(munaa) niin ero on jo vaihtoehtona? Osta joku sähködildo ja nussi sen kanssa...

      • -pää
        ero? kirjoitti:

        vaihtoehto? No jo on kun kun et saa pieneen hetkeen seksiä(munaa) niin ero on jo vaihtoehtona? Osta joku sähködildo ja nussi sen kanssa...

        Otin kantaa edellisen kirjoittajan viestin sisältöön (josta en siis ollut samaa mieltä!). Eli olisiko muita vaihtoehtoja kuin ero?

      • Onneton :(
        -pää kirjoitti:

        Otin kantaa edellisen kirjoittajan viestin sisältöön (josta en siis ollut samaa mieltä!). Eli olisiko muita vaihtoehtoja kuin ero?

        En osaa antaa mitään neuvoa, koska olen itse samassa tilanteessa. Yritän olla painostamatta, kuitenkin aina toivon, että tänään...mutta kun pian sänkyynmenon jälkeen selviää, että ei tänäänkään, niin pettymys ja turhautuneisuus on valtava. Monesti olen itkenyt itseni uneen, ja se tietysti pahentaa tilannetta entisestään. Mieheni ei suostu hellimään minua edes ilman paineita seksiin, sillä hän ajattelee, että kaikki hyväilyt ovat esileikkiä. Eli ei hellyyttä, ellei hän halua seksiä ja sitten kun hän haluaa, lämmittely jää kahteen minuuttiin. En osaa rakastellessa enää olla oma itseni ja syttyminen on tullut vaikeaksi. Niin helposti toinen voi sanoillaan tuhota kauniin asian. Kysyi jopa, että millä lääkkeellä minun halujani viotaisiin hillitä, kun haluan 2-3 kertaa viikossa. Toki enempikin minulle sopisi.

      • voinut kirjoittaa myös minä
        Onneton :( kirjoitti:

        Minäkin odotan kiinnostuneena tähän ketjuu jotain pelastavaa "selviytymistarinaa". En olisi ikinä uskonut miten miehen huomattavasti pienempi libido voi viedä koko elämän ilon. Minäkin odotan aina että "tänään!!!" -ja petyn, petyn ja petyn. Olen niin loppuun palanut ja loukattu seuksuaalisen lähetymisen torjunnoista, että olen siirtänyt palloa enemmän miehelle. Hän näkee ja tietää että haluan, mutta ei. En saa nukuttua, kävelen yöllä ja itken. Hymy katoaa kasvoilta ja on vaikea olla reipas. Tämä on todella vaikeaa. Seksi toisen kanssa on aivan eri asia kuin masturbaatio. Ei seksissä haeta vain orgasmia, se on pelkkä sivutuote. Mihin ihmeeseen ovat kadonneet miehet, jotka ovat miehiä. Seksuaalisesti aktiiviset, naistaan haluavat miehet?

      • joku
        voinut kirjoittaa myös minä kirjoitti:

        miehelle jos antaa sen kuvan että ei siihen maailma kaadu jos ei pelaa juuri silloin, et kohta uusiks,,,ilmapiiri kun on turvallinen ja luottamus ok, niin kyl se siitä. ts. jos vaimo sanoisi tarkan ajan et minuutein päästä mut jos sanoo et saisko ennen nukkumista, niin kaksi eri asiaa. Kunhan ei tuu stressi ja aika raja...

    • Antti_tre

      Auts, kuulostipas liiankin tutulta. Viestistäsi on kulunut jo sen verran aikaa, että ongelmanne on voinut jo ratketa? Jos on, olisi kiva kuulla miten!

      Me olemme 30 -pariskunta, yhdessä 13 vuotta. Seksi oli loistavaa ja on edelleenkin, kunhan sitä vain on. Eli oma tilanteeni on sama kuin sulla - kumppanini (vaimoni) ei halua läheskään niin usein kuin minä ja tilanne on aiheuttanut pahoja säröjä suhteeseemme. Vaimonikin kokee läsnäoloni helposti seksuaalisena painostamisena, vaikka yritän olla ihan normaalisti. Kai se on niin, että pettymys näkyy läpi, vaikka kuinka yrittää... Mullekin tuo iltainen pettyminen on NIIN tuttua, etten osaa asian kanssa enää oikein elääkään - on niin väärin, kun pahanolon syy ja mahdollinen poistaja ovat yksi ja sama henkilö!

      Meilläkin hellyyttä ja rakkautta kyllä on, mutta vaimoni on alkanut sitä fyysistä läheisyyttäkin vältellä mieleni pahoittamisen pelossa. Ja minustakin tuntuu TODELLA EPÄREILULTA, että omilla haluillani ja toiveillani ei ole mitään merkitystä - ainoastaan hänen haluillaan silloin kerran kuussa, kun ne hyvässä lykyssä tulevat.

      Itse olen yrittänyt löytää omia harrastuksia ja alkaa kehittää muuta puuhaa vapaa-ajalleni. Liikkuminen on lisääntynyt huomattavasti, lenkkeily vie toisinaan (onneksi) voimat ihan tyystin, ettei seksiä jaksa edes ajatellakaan... Kohta alan olla maratonkunnossa (siis oikeesti - aion kesällä juosta maratonin), joten onhan siitä hyötyäkin, mutta itse ongelmaa tuokaan ei ole hävittänyt.

      Tuo tilanne on todella vaikea ja kokemuksesta tiedän, että käy aikaa myöten helposti vielä vaikeammaksi. Mulle tämä on tuonut masentuneisuutta ja yksinäisyyttä, enkä ole voinut välttyä ajattelemasta eroa. En usko, että jaksan koko loppuelämääni olla ainaisessa puutteessa ja tietoisena siitä, etteivät omat seksuaaliset toiveet ja halut ikinä tule toteutumaan. Voi v..., on tää niin väärin!

      • kohdeltu

        koen minäkin olevani. Olen huomannut etten lähesty enää miestäni ja seksuaalinen nautintoni on alkanut selkeästi kärsiä, koska koen mieheni antavan seksiä (harvoin) vain velvollisuudesta.

        Olen kyllä ajatellut onko tällä suhteella tulevaisuutta, jos tilanne ei mitenkään korjaannu. Eilen kävelin taas aamuyöhön, itkin ja koin ääretöntä pettymystä. Kaipaan niin kovin seksiä, kiihottumista, kosketusta.

        T.Nainen 30 (40--)

    • Sussu84

      Olemme kans yli kolme vuotta seurusteleva pari ja asutaan yhdessä nykyään. Meillä oli kaukosuhde n.2,5vuotta.. mies kävi armeijän yms. muutti toiselle paikkakunnalle töiden perässä.
      Meillä on hellyyttä ja rakkautta muuten, mutta tämä seksi?! Missä se on? Mies haluaa tyyliin kerran kuussa ja mie olen ihan rikki! Itken kans monesti ja tuntuu, että itsetunto on osittain mennyt eikä jaksa enään etes yrittää seksia..

      • Antti_tre

        No joo... Mikä siinä oikein on, että samanlaisilla haluilla varustetut ihmiset eivät löydä toisiaan? On se niin väärin, kun toinen (milloin mies, milloin nainen) joutuu kärsimään toisen haluttomuudesta. Nyt, 13 yhdessäolon vuoden jälkeen (joista viimeiset 5 olleet liian seksittömiä), voin suositella sulle, että vaihda kumppania jos vaan pystyt. Sorry, inhottavaahan se on, minä EN ole pystynyt vaihtamaan, mutta tiedoksi sulle, että se ei tuosta tule muuttumaan paremmaksi - päinvastoin. On se vaan NIIN väärin... Lykkyä tykö!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Marja sulkee liikkeen

      Nyt lähtee kylän ainoa kello ja kultaliike ja kenkäkauppa
      Oulainen
      13
      2600
    2. Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin

      Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni
      Haapavesi
      83
      1619
    3. Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."

      Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä
      Maailman menoa
      73
      1435
    4. Asunnottomuus lisääntyy

      Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ
      Maailman menoa
      257
      1432
    5. Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja

      Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S
      Maailman menoa
      233
      1332
    6. Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua

      Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais
      Ikävä
      12
      1120
    7. Sulle on tullut

      Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä
      Ikävä
      104
      1069
    8. Olen rakastunut sinuun mies edelleen

      Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍
      Ikävä
      134
      1050
    9. Oletko loukannut

      Oletko loukannut tarkoituksella kaivattuasi?
      Ikävä
      92
      993
    10. Minä pyydän,

      jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi
      Ikävä
      65
      983
    Aihe