vastuu lapsesta

Lapsia pitäisi tehdä sitten kun niitä pystyy itse elättämään.

Ei siksi että se on niiiiin ihgu, se vauva.

Koulut olisi syytä olla käytynä, ja mielellään jotain kokemusta työnteostakin.

Saisipa vielä isäkin olla kuvioissa mukana.

Muussa tapauksessa et ole ansainnut kuin
mittaamattoman halveksunnan koko kansan osalta.
181334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

mieltä.. Olen 20vuotias 1vuotiaan tytön äiti. Koulu käyty,ammatti on ja työpaikka. Isä on myös kuvioissa (kesällä häät,kun tulee 5vuotta seurustelun alkamisesta). Ystäväni on minua vuoden vanhempi. Hän jätti koulunsa kesken ja jätti lapsensa isän,kun halusi mennä sinkkuna baariin.Hän laiminlyö lastaan joka asiassa. Nyt 2vuotias poika ei ole ikinä käynyt potalla,puhuu muutaman sanan,ei kävele tuetta ja on sairaalloisen ylipainoinen. Ymmärrän,että tällaisten tapausten takia yleistetään helposti,että nuorista ei ole vanhemmiksi,mutta on meitä vastuuntuntoisiakin olemassa.

En tiedä miten sanoisin kaverilleni,että hän "ei hoida lastaan hyvin".. En halua pahoittaa hänen mieltään. Kai me kaikki vaan hoidamme lapsemme,niin kuin hoidamme.. Lasta vaan käy välillä sääliksi,kun on likaiset vanhat kirpputori vaatteet päällä ja ruuaksi saa äidin pizzan jämät..

Äänestä
  • ja isiä, jotka hylkäävät lapsensa sinkkubiletyksen tarpeissaan, löytyy kaikista ikäluokista, ei vain nuorista. Eikä heidänkään kohdalla halveksunta auta. Apua tarvitsisivat myös. Ovat jääneet turvallista aikuista vaille itsekin.

    Äänestä

Yhdyn 1, 2. ja 4. lauseeseen.

3.:n kans niin ja näin. Pakollista koulua tässä maassa on peruskoulu, joten se olisi hyvä käydä loppuun. Lapsen jälkeen ehtii opiskella, jos ei ennen sitä. Eikä se mikään pakko ole koskaan opiskella enempää. (Pakkohan ei ole kuin kuolla..)

Työnteko on ihan hyvä, siitä saa vähän rahaa. Mutta lapselle sillä ei ole mitään merkitystä, hyötyä vain itselle ja ehkä kukkarolle. Omasta mielestäni varsinainen ura on parempi luoda vasta lasten jälkeen: sitten voi keskittyä siihen täysillä, eikä tarvitse pitää äitiyslomia ja muita hidastavia taukoja.

Viimeinen lause olikin jo painokelvotonta tavaraa. Yksikään äiti, joka lapsensa parhaansa mukaan hoitaa, ei ansaitse halveksuntaa, vaan kunnioitusta. Riippumatta siitä, onko hän nuori vai vanha, opiskellut vai opiskelematon.

Äänestä
  • Se vastuu on ihan yhtä lailla isälläki.

    Äänestä

  • "Mun ei tartte opiskella, saan sossulta silti rahaa" "Ei mun tarvii tehä mitään, kaikki muut tekevät työtä mun puolesta että saan makailla kotona"

    Miten joku pystyy ajattelemaan tuolla asenteella! Jos saa rahaa ilmatteeks niin se ei tarkoita että ei pitäis tehä töitä! Niitä rahoja tarvitsevat monet muut jolla on asiat todella pahasti..

    Sun kohalla korvien välissä on jotain pahasti.

    Äänestä

  • Hyj hyj! kirjoitti:

    "Mun ei tartte opiskella, saan sossulta silti rahaa" "Ei mun tarvii tehä mitään, kaikki muut tekevät työtä mun puolesta että saan makailla kotona"

    Kuka on noin ajatellu??

    Ootko sä niitä jotka luulee että kotiäidit vaan makaa kotona? Luuletko ettei se ole työtä (ja erittäin tärkeää työtä)?

    Äänestä

  • Hyj hyj! kirjoitti:

    "Mun ei tartte opiskella, saan sossulta silti rahaa" "Ei mun tarvii tehä mitään, kaikki muut tekevät työtä mun puolesta että saan makailla kotona"

    Miten joku pystyy ajattelemaan tuolla asenteella! Jos saa rahaa ilmatteeks niin se ei tarkoita että ei pitäis tehä töitä! Niitä rahoja tarvitsevat monet muut jolla on asiat todella pahasti..

    Sun kohalla korvien välissä on jotain pahasti.

    Ootko muuten kokeillu, minkälaista on hoitaa lasta ja kotia? Kyllä se on työtä siinä, missä mikä tahansa muu. Ei ehdi lasten kanssa paljon makaamaan.

    Ihan oikein, että yhteiskunta tukee äitien kotona oloa. Estetään ainakin pahojen tunne-elämän häiriöiden kehittyminen seuraavalle sukupolvelle (edellytyksellä, että niiden lasten kanssa ollaan ja niitä hoidetaan).

    Ei ole hääviä se toimeentulo, minkä äidit saa kotihoidon tukena.

    Äänestä

ja silloin pitäisi kyllä omilta läheisiltä ihmisiltä löytyä sen verran yhteisvastuuta, että se pieni ihmisalku hoidetaan kunnialla vaikka yhdessä.

Jotain inhimillisyyttä toivoisi tähän maailmaan. Silloin lapsillakin on hyvä olla riippumatta siitä, minkä ikäisille ja mihin elämäntilanteeseen syntyvät.

Ja vastuu on tosiaan myös lapsen isälläkin.

Minä en ainakaan halua kuulua siihen kansaan, mikä halveksii ihmisiä, jotka saavat nuorena lapsen.

Äänestä
  • joo eli minäkin saan esikoisen toukokuussa ja täytän tulevana maaliskuuna 19v. lapsen tuleva isä on töissä ja aikookin töitään jatkaa kun lapsi syntyy, minun taas on tarkoitus jäädä kotiin hoitamaan lasta..sossusta en tosiaan ole rahaa ruinaamassa sillä (vaikka tulot ovat pienet 1800ekk) tulee niillä 3 ihmisen tulla toimeen. ikinä en lastani laimin löisi kuten esim. eräs ystävätär jolla ikää 28v pitää vauvoja kokopäivän samoissa vaipoissa ruokkii kerran pari päivässä jos jaksaa..eikä muutenkaan ole kiinnostunut kyseisistä kaksosista!
    minua rassaa se että lapset kasvatetaan niin materiaalin kipeiksi etteivät keksi tekemistä edes
    vapaa ajaksi ilman että tähän liittyisi tietokonepelit,televisio,pleikkari sun muut vempaimet...tässä syy lasten ylipainoon ei riittävästi ulkoilmaa!!! ja toinen asia mitä en kestä on se että kaapissa on tarjolla vain valmisruokaa kuten vaikka saarioisten pizzaa, minusta tämä menee jo lapsen pahoinpitelyn puolelle jos näitä on vain joka päivä tarjolla. ja nämä ihmiset eivät toki ole teini äitejä jotka väärin syöttää lapsiaan sillä joka päiväiseen valmisruokaan vaaditaan isot tulot..sillä se on erittäin kallista jokapäivä syötäväksi

    Äänestä

En tiennytkään, että nykyään tarvitsee koulutuksen äitiyteen? Mitenköhän ihmiset on pärjänny 100 vuottaki sitte, ku ei naiset pahemmin töissä olleet saatika kouluja käyneet?

"Saisipa vielä isäkin olla kuvioissa mukana", tämä on lapsen kannalta kaikkein parasta, että on rakastava äiti ja rakastava isi :)

Ja elämä ei pääty lasten saamiseen, se vain muuttuu radikaalisti.

Äänestä
  • tuolla ne on kolmannet maat täynnänsä niitä kouluttamattomia äitejä lapsineen.

    Siitä on suora kontra lapseen ja sen hyvinvointiin.
    Sellaisenko sinäkin haluaisit? (tai olet tainnut haluta jo?)

    No suomessa on mahdollista opiskella lapsen jälkeenkin koska YHTEISKUNTA sen mahdollistaa,(pienen lapsen äidillä tuskin siihen muutoin olisikaan varaa, kun on jo pers-aukinen)Eli se opiskelu mahdollisuuden saanti ei ole SINUN ansiotasi, vaan yhteiskunnan armopala. mutta vastuullinen äiti osaa kyllä ajoittaa järjestyksen toisinpäin.

    ei ole vastuullista heittäytyä yhteiskunnan tuille kouluttamattomana teini äitinä. (tätä sinä et kyllä tule tajuamaan, etkä myöntämään, sen paremmin, koska itsetuntosi ei riitä)

    Mutta sen myöntämättömyys ei sinusta yhtään parempaa äitiä tee, päinvastoin.

    Ja koska järkesi riittää vain tälle tasolle:

    "Mitenköhän ihmiset on pärjänny 100 vuottaki sitte, ku ei naiset pahemmin töissä olleet saatika kouluja käyneet? "

    Niin oikeudenmukaistahan olisi että sinut dumpattaisiin 100 vuotta takaperin olevaan aikakauteen "kantamaan vettä ämpäreissä sisälle" ja "äestämään kaskea"....sen soisin Sinulle mitä lämpimimmin.

    Äänestä

  • tekstiä. kirjoitti:

    tuolla ne on kolmannet maat täynnänsä niitä kouluttamattomia äitejä lapsineen.

    että miten sen tekee että koulu vai lapsi ennen.. koska vaikka kuinka olisit töissä tai koulutettu ennen lapsen syntymää niin et saa juurikaan enempää rahaa kuin kouluttamaton äiti.... ja jokainen saa melkeinpä saman rahan olisi 30-vuotias tai 17-vuotias äiti ja minä oli 18-vuotias kun sain ihanan poikani ja olin ollut vuoden töissä sitä ennen ja nyt kun ihana työnantajani antoi ennen äitiyslomaa potkut siitä kun olin raskaana.. niin lähden opiskelemaan kunei ole kuin peruskoulu käytynä ja niin muuten että vaikka saisitte enemmän sitä rahaa kuin me niin me osataan käyttää se raha niin että se riittää näin ainakin meillä ei hirveästi ylimääräistä mutta pääasia että me kaikki ollaan onnellisia...

    Äänestä

  • tekstiä. kirjoitti:

    tuolla ne on kolmannet maat täynnänsä niitä kouluttamattomia äitejä lapsineen.

    Siitä on suora kontra lapseen ja sen hyvinvointiin.
    Sellaisenko sinäkin haluaisit? (tai olet tainnut haluta jo?)

    No suomessa on mahdollista opiskella lapsen jälkeenkin koska YHTEISKUNTA sen mahdollistaa,(pienen lapsen äidillä tuskin siihen muutoin olisikaan varaa, kun on jo pers-aukinen)Eli se opiskelu mahdollisuuden saanti ei ole SINUN ansiotasi, vaan yhteiskunnan armopala. mutta vastuullinen äiti osaa kyllä ajoittaa järjestyksen toisinpäin.

    ei ole vastuullista heittäytyä yhteiskunnan tuille kouluttamattomana teini äitinä. (tätä sinä et kyllä tule tajuamaan, etkä myöntämään, sen paremmin, koska itsetuntosi ei riitä)

    Mutta sen myöntämättömyys ei sinusta yhtään parempaa äitiä tee, päinvastoin.

    Ja koska järkesi riittää vain tälle tasolle:

    "Mitenköhän ihmiset on pärjänny 100 vuottaki sitte, ku ei naiset pahemmin töissä olleet saatika kouluja käyneet? "

    Niin oikeudenmukaistahan olisi että sinut dumpattaisiin 100 vuotta takaperin olevaan aikakauteen "kantamaan vettä ämpäreissä sisälle" ja "äestämään kaskea"....sen soisin Sinulle mitä lämpimimmin.

    ei ole vastuullista heittäytyä yhteiskunnan tuille kouluttamattomana teini äitinä. (tätä sinä et kyllä tule tajuamaan, etkä myöntämään, sen paremmin, koska itsetuntosi ei riitä)

    - Minä en ole saanut poikani syntymän jälkeen (ei ole tarvinnut edes hakea), kuin lapsilisän pojan tarpeisiin (käytetään ainoastaan lapsen tarpeisiin) ja nyt vanhempainrahaa. Ja sitten tietenkin äitiysrahan, kun poika oli alle 10 kk. Joten enpä nyt kauheasti ole yhteiskunnan tuilla elänyt :D

    Ja meijän pojalta ei puutu mitään, mutta hän ei myöskään tarvitse mitään merkkivaatteita. Kuhan on siistit ja puhtaat vaatteet, niin se on kaiken aa ja oo. Näitä vaatteita saa sukulaisilta ja kavereilta sekä myös kaupasta.

    Ja se on erittäin hienoa, että saan jatkaa koulua myös pojan syntymän jälkeen ja enköhän sitten valmistuttuani tule maksamaan veroja yhtä paljon kuin sinä elämässäsi :)

    En ole sanonutkaan, että koulutus lapsen syntymän jälkeen olisi MINUN ansiotani. Kopioitko tekstistäni kohdan, missä niin sanon?

    Ja itse en halua olla viittäkymmentä kun lapsi täyttää 20. Vaikka ihmisten keskimääräinen elinikä on noussut (naisilla 82, miehillä 75), niin silti haluan olla suht nuori kun lapsenikin on nuori. Ties vaikka näkisin jopa lapsenlapseni lapset.

    Ja meillä ei ole kyllä minun kouluni ole vaikuttaneet poikaan mitenkään. Samanlainen vipeltäjä se on kuin muut ikäisensä. :)

    Äänestä

  • Puliniia kirjoitti:

    yritin kertoa tuossa minun tekstissä.. mutta sinulla tuli paremmin sanat kuin minulla...=)

    Äänestä

  • mirtzu kirjoitti:

    yritin kertoa tuossa minun tekstissä.. mutta sinulla tuli paremmin sanat kuin minulla...=)

    No tukekaamme ja täydentäkäämme toisiamme. :)

    Äänestä

  • tekstiä. kirjoitti:

    tuolla ne on kolmannet maat täynnänsä niitä kouluttamattomia äitejä lapsineen.

    Siitä on suora kontra lapseen ja sen hyvinvointiin.
    Sellaisenko sinäkin haluaisit? (tai olet tainnut haluta jo?)

    No suomessa on mahdollista opiskella lapsen jälkeenkin koska YHTEISKUNTA sen mahdollistaa,(pienen lapsen äidillä tuskin siihen muutoin olisikaan varaa, kun on jo pers-aukinen)Eli se opiskelu mahdollisuuden saanti ei ole SINUN ansiotasi, vaan yhteiskunnan armopala. mutta vastuullinen äiti osaa kyllä ajoittaa järjestyksen toisinpäin.

    ei ole vastuullista heittäytyä yhteiskunnan tuille kouluttamattomana teini äitinä. (tätä sinä et kyllä tule tajuamaan, etkä myöntämään, sen paremmin, koska itsetuntosi ei riitä)

    Mutta sen myöntämättömyys ei sinusta yhtään parempaa äitiä tee, päinvastoin.

    Ja koska järkesi riittää vain tälle tasolle:

    "Mitenköhän ihmiset on pärjänny 100 vuottaki sitte, ku ei naiset pahemmin töissä olleet saatika kouluja käyneet? "

    Niin oikeudenmukaistahan olisi että sinut dumpattaisiin 100 vuotta takaperin olevaan aikakauteen "kantamaan vettä ämpäreissä sisälle" ja "äestämään kaskea"....sen soisin Sinulle mitä lämpimimmin.

    Menee vähän asian vierestä mutta menkööt...

    Ootko ajatellu, että se hyvinvoinnin puuttuminen sielä kolmansissa maissa johtuu paljo muistaki asioista ku NAISTEN kouluttamattomuudesta? Että sielä on monenlaista hätää, johtuen politiikasta, veden ja ruuan puutteesta ym. Sielä on erilainen kulttuuri muutenkin. Eikä sielä koulua ole miehillekään, kävisivät jos voisivat.

    Jos me ei oltais niin rahanahneita, ehkä heilläkin olis asiat paremmin...kenties kenties.

    100 vuotta sitten monet kävivät vain kansakoulun tai vastaavan. Heitä opetti elämä, perhe: maatilan töihin, käytännön opetusta. Eikö se ole koulutusta? Ja eikö se ole työtä? Ruokaa riitti kun viitsi valmistaa, vettä sai, muutenkin pärjättiin ja lapsista kasvoi tasapainoisia. Ei siihen yliopistoja tarvittu!

    Arvomaailma nykyään taitaa olla ihan erilainen. Nykypäivän ihminen ei tiedä köyhyydestäkään yhtään mitään! Ja ne ennen vanhaan selvis siitä TODELLISESTA köyhyydestäkin, nyt valitetaan jo siitäkin jos ei ole vara ostaa 100€ merkkifarkkuja! Nyt pidetään lapselle huonona kasvupohjana sitä, jos vanhemmat on köyhiä ja joutuu venyttään penniä.

    Vaatimattomasta elämäntavasta ei tiedetä enää mitään. Perinteiset arvot on unohdettu - nyt arvostetaan rahaa. Ja rahaanhan kaikki tähtää: kilpailu työmarkkinoilla, koulutus, elämän suunnittelu. Päätökset tehdään rahallisesti kannattavimmalla tavalla.

    Vielä: kouluttamattomuus ei ole yhtä kuin yhteiskunnan elättinä eläminen.

    Sitä paitsi: minun mielestäni on parempi tehä ensin lapset ja sitten opiskella ammatti ja tehdä työtä keskeytyksettä.

    Mutta sitähän ei ymmärrä sellainen, joka on aivopesty uskomaan järjestykseen koulu-ammatti-vakityö-talo-uus auto ja sitten vasta perhe (kolmikymppisenä..).

    Joillekin tosin käy parhaiten sekin systeemi. Kukin tekee miten parhaakseen näkee.

    Kaikki ei ole mustavalkoista. Ei kannata uskoa kaikkea mitä yhteiskunta tuputtaa.

    Äänestä

  • mato- kirjoitti:

    Todellakin kolmansien maiden hyvinvoinnin puute pitkälti johtuu naisten kouluttamattomuudesta. Täytyy olla tosi ääliö että sitä totuutta rupeaa kirtelemään. (no en muuta odottanutkaan.)

    Ja ei yliopistoja tarvittu....helkkarissa tarvittiin! Ja tarvitaan yhä, (sä voit nähdä unta niistä! ei ole tolla älyllä mitää asiaa sisään niihin)

    Ja kouluttamattomuus on todellakin tänäpäivänä yhtäkuin yhteiskunnan elättinä eläminen.

    Kyllä se elämä sinullekkin sitten vuosien myötä opettaa rahan arvon, ja nöyryyden.

    Äänestä

  • oletkin tyhmä kirjoitti:

    Minä olen eri mieltä, joka asiassa minkä vastauksessasi toit ilmi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

äidillä. kirjoitti:

Lapsia pitäisi tehdä sitten kun niitä pystyy itse elättämään.

Ei siksi että se on niiiiin ihgu, se vauva.

Koulut olisi syytä olla käytynä, ja mielellään jotain kokemusta työnteostakin.

Saisipa vielä isäkin olla kuvioissa mukana.

Muussa tapauksessa et ole ansainnut kuin
mittaamattoman halveksunnan koko kansan osalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu