Olen käynyt psyk. sairaanhoitajan luona muutaman kerran. Viime kerralla hän totesi minulla kesk. vaikean masennuksen. Hän ei kuitenkaan lähettänyt lääkärin luo eikä lääkkeistä ollut puhetta..
Olen itse yrittänyt pitää yhteyttä läheisiin ja ystäviin ( vaikka ei aina huvittaisi ). Olen lenkkeillyt ( vaikka sekään ei huvittaisi ) ja yrittänyt pidättäytyä alkoholista ja syödä terveellisesti.
Onko mahdollista toipua ilman lääkkeitä. Mitä ruoka-aineita kannattaisi suosia? Tiedän että liikunta auttaa, mutta mitä muuta voin tehdä omatoimisesti?
Olen itse yrittänyt pitää yhteyttä läheisiin ja ystäviin ( vaikka ei aina huvittaisi ). Olen lenkkeillyt ( vaikka sekään ei huvittaisi ) ja yrittänyt pidättäytyä alkoholista ja syödä terveellisesti.
Onko mahdollista toipua ilman lääkkeitä. Mitä ruoka-aineita kannattaisi suosia? Tiedän että liikunta auttaa, mutta mitä muuta voin tehdä omatoimisesti?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minulla ei aikanaan virallisesti todettu masennusta, johtuen siitä että en saanut suutani auki asiasta. Ja en muuten varmana myöntänyt jos joku kysyi.
Elikkä siis toisin sanoen taistelin tieni pohjamudista yksin pois. Eli on mahdollista toipua ilman lääkkeitä. Vaikka se tie ei ole sieltä helpoimmasta päästä (tarkoitan yksin selviytymistä, lääkkeisiin en ota kantaa). Joten jos apua tuntuu tarvitsevan ja sitä pystyy vastaanottamaan, niin suosittelen.
Syy masennukseen tietysti voi jonkunverran vaikuttaa. Muunlaisista masennuksista en tiedä kuin omastani, joka johtui ulkoisista tekijöistä. Kaikki romahti niskaan yhdellä kertaa, eikä mieli kestänyt.
Eli oma selviytymisreseptini oli, että aloin yksi asia kerrallaan muuttamaan mitä muutettavissa oli parempaan suuntaan. Kirjoitin myös paljon. Ja annoin aikaa itselleni. Yritin järjestää asiat niin, että tein vain niitä asioita mistä tuli hyvä olo, olin vain niiden ihmisten seurassa, joiden kanssa oli hyvä olla jne.
No, tällä tiellä olen edelleen. Masismöröt pääsee silloin tällöin yllättämään, mutta onneksi ne ei ole lähelläkään niitä pohjalukemia, missä tuli tarvottua ihan liian kauan.
Sinulla tuntuu olevan ainakin oikea asenne, kun pidät vain tuon päättäväisyyden, niin hyvä tulee :) .
kiitos kannustuksesta. Psyk. sairaanhoitajan luona käyn keskustelemassa niin kauan kuin saan.
Itse en ole huomannut onko siitä mitään apua, mutta ehkä hän kuitenkin osaa ohjata eteenpäin. Välillä itse pelkään juuri tuota mainitsemaasi asiaa, osaanko / uskallanko avata suutani. Osaanko kertoa pahasta olosta. Vähättelenkö oireita ( unettomuus, ruokahaluttomuus jne. )
Toistaiseksi taistelen eteenpäin päivä kerrallaan. Minulla kävi myös niin, että tapahtui liian paljon liian lyhyessä ajassa.
Tuo ohjeesi, että elvittää itselleen asian kerrallaan kuullostaa "järkevältä". Kun päässä pyörii tarpeeksi asioita, muuttuvat ne ihmeelliseksi sekasotkuksi.
Sekavaa oli varmaan tämä kirjoituskin, mutta tekstisi antoi valoa tulevaisuuteen!
syy, niin ennuste siitä parantumiseen on oleellisesti parempi kuin vaihtoehdossa, jossa masennuksen syytä ei pystytä saamaan selville tai syy on monitahoinen.
Tällainen voimakas tekijä voi olla läheisen omaisen menettäminen, avioero, työttömäksi jääminen, vakava sairaus tms.
Kyllä yksilöllisillä ominaisuuksillakin on ratkaiseva merkitys masennuksesta parantumisessa. Henkisesti vahvoille parantuminen voi onnistua ihan omin avuin ilman lääkkeitä ja terapiaa juuri noissa, edellä kerrotuissa, ulkoisista seikoista johtuneissa masennuksissa.
Masennuksen vakavuusasteella on myös suuri merkitys tuohon itse-itsensä parantamismahdollisuuteen. En usko, että vakavasta masennuksesta selviää ilman lääkkeitä ja terapiaa.
syy masennukseeni on tapahtuneissa asioissa: omaisen kuolema, oma sairastuminen, puolison sairastuminen, lapsen menetys... kaikki parin vuoden sisällä. Yhtä asiaa ei ole saanut surtua rauhassa, kun on jo tullut uusi suru...
Minulla myös on diagnosoitu keskivaikea masennus viime syksynä ja lääkehoidossa olen ollut siitä saakka. Totta kai elintavoilla on suuri merkitys toipumisen kannalta, mutta en usko, että ilman lääkkeitä saadaan aikaan hoitotulos, joka toimii myös ennalta ehkäisevänä.
ei kannata, minulle se oli ainakin liian raskasta. käyn jo toista vuotta psykiatrilla ja kun tulen sieltä on aina hyvä olo. olen kyllä jo kerran yrittänyt lopettaa tämän maallisen vaellukseni oman käden kautta mutta se oli elämäni tyhmin teko. nykyään syön lääkkeeni kiltisti ja unilääkkeitäkään en ota liikaa. mene psykiatrin puheille se auttaa kummasti kun saa puhua vaikeuksistaan ihan vieraan kanssa joka on asiantuntia näissä mieltä askaruttavissa asioissa.