Eduskunnan täysistunnosta 7.2.2007

Lastensuojelutyö ja sen laatu vaihtelevat alueittain ja kunnittain. Monin paikoin pätevien sosiaalityöntekijöiden puute on selvästi heikentänyt lasten asemaa ja sen huomioimista erityisesti silloin, kun lastensuojelun tarve on ollut olemassa. Tämän lain uudistuksen yksi keskeinen tavoite on lastensuojelun saatavuuden ja laadun parantaminen.

On syntynyt vahvaa keskustelua siitä, onko hallinto-oikeus oikea ratkaisu tahdonvastaisten huostaanottojen päätöksentekoelimenä ensimmäisessä vaiheessa. On selvää, että alkuvaiheessa hallinto-oikeuksiin joudutaan hakemaan toimivaa ja riittävän nopeaa päätöksentekomallia. Mietinnössä korostetaan hallinto-oikeuden tuomareiden koulutuksen lisäämistä ja siten vahvistetaan lastensuojeluun liittyvää asiantuntemusta tuomioistuimessa.

Hallinto-oikeuden vaihtoehdoksi on ehdotettu ylikunnallisia, moniammatillisia työryhmiä. Valiokuntakäsittelyn aikana on käynyt selväksi, että tällaisten ryhmien aikaansaaminen ja perustaminen ei ole ollenkaan yksinkertainen ratkaisu. Se ei välttämättä poistaisi alueellisia eroja, pitkiä matkoja ja asiantuntijoiden jääviyttä heidän tehdessään päätöksiä huostaanottotilanteessa omalla alueellaan. Ratkaisujen siirtyessä hallinto-oikeudelle on pelätty kuntien sosiaalityön juridisoituvan ja siten muuttavan ja vaikeuttavan sosiaalityön perusolemusta.

Valiokunta esittää 14 §:ään muutosta, jossa kuntaa tai kuntia velvoitetaan asettamaan lastensuojelun asiantuntijatyöryhmät, jotka tulevat toimimaan yksittäisten kuntien lastensuojelutyötä tekevien ammattilaisten tukena. Se ei ole ollenkaan varmaa, olisiko tilanne lasten kannalta parempi, jos näillä työryhmillä olisi huostaanoton päätösoikeus. Valiokunnan muutosehdotuksen jälkeen lastensuojeluun ja huoltoon liittyviä kysymyksiä tarkastellaan edelleen ainakin kolmessa portaassa: lapsen ja perheen oma sosiaalityöntekijä, asiantuntijatyöryhmä ja hallinto-oikeus. Järjestelmän toimiessa hyvin uskon, että vastentahtoisten huostaanottojen määrä vähenee. Tässäkin kohdassa valiokunta on mielestäni tehnyt erinomaista työtä.

Arvoisa puhemies! Sosiaalityön voimavarojen vähyys on ollut jo pitkään tiedossa. Tämän esityksen vaikutus lastensuojelutyöhön on merkittävä, kokonaispanos noin 18-20 miljoonaa euroa henkilöstön lisäämiseen ja koulutukseen. On kuitenkin syytä tarkoin seurata uudistuksen vaikutuksia lastensuojelutyöhön, johon liittyy valiokunnan ensimmäinen lausuma.

Laki selventää lastensuojelun ilmoituksen tekemistä eri viranomaisryhmissä. Valiokunta on ollut tarkkana ja laajentanut jo entisestään kattavaa listaa. Henkilökohtaisesti olisin toivonut, että myös kirkon työntekijöiden ilmoitusvelvollisuus - viittaan pappien rippisalaisuuteen - olisi ilman poikkeuksia voitu kirjoittaa lakiin. Olen erittäin tyytyväinen, että 25 §:ään lisätään uusi 6 momentti, joka velvoittaa sosiaalityöntekijät ilmoittamaan poliisille lapseen kohdistuvista rikoksista, joista rikoslain pykälien mukaan säädetty enimmäisrangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta. Edelleen sosiaalityöntekijällä on oikeus oma-aloitteisesti antaa tietoa poliisille lasten huonosta kohtelusta. Kiitos lakivaliokunnalle siitä, että se otti lausunnossaan tämän asian voimakkaasti esille.

Lapsen huolto voidaan siirtää esimerkiksi perhehoitajille, kun siihen on lapsen kannalta painavia syitä. Lapsen huollon siirtäminen on aina tarkkaan harkittava, ja lakivaliokunnan mukaan ei voi olla niin, että huostaanottotapauksissa huollon siirtäminen säännönmukaisesti tapahtuisi perhehoitajille. Sosiaali- ja terveysvaliokunta korostaa, että huollon siirron yhteydessä on erityisesti arvioitava erillisen edunvalvojan asettamista lapsen etua valvomaan.

(onko tämä se Paloniemi, joka oli/on perhehoitajaliiton puh.joht?)

Arvoisa puhemies! Lastensuojeluilmoitusten tekemiseen velvoittavia säännöksiä on välttämättä täsmennettävä. Myös ilmoitusvelvollisten piiriä pitää laajentaa. Ilmoitusvelvollisuuden väljyys kävi ilmi jo eduskunnan oikeusasiamiehen erilliskertomuksesta. Sosiaali- ja terveysvaliokunta ja lakivaliokunta ovat yhtä mieltä myös siitä, että lastensuojeluviranomaiset ovat aina velvollisia ilmoittamaan poliisille lapsen seksuaalisen hyväksikäytön taikka lapseen kohdistuneen vakavan väkivallan epäilystä.

Arvoisa puhemies! Tämän lain asiantuntijakuulemisessa kävi erittäin selvästi ilmi, että lasten huostaanotot tapahtuvat usein aivan liian myöhään. Vaikka lapsella olisi ensimmäinen lastensuojeluilmoitus jo vuoden vanhana, hänet saatetaan ottaa huostaan vasta murrosiässä, silloin kun hän jo oirehtii häiritsevästi. Järkyttävää on, että samaan kotiin voidaan jättää alle kouluikäiset lapset, kunnes hekin ovat tarpeeksi traumatisoituneita. Tämän todistaa myös Stakesin tilasto kymmenen vuoden ajalta, aivan tuore sellainen. Murrosikäisten sijoitukset ovat prosentuaalisesti liki kaksinkertaistuneet. Pienten lasten osuus on vastaavasti vähentynyt lähes kolmanneksen. Muutos näkyy hoidettavuuden lisääntymisenä ja haasteena löytää sopivia sijaishuoltopaikkoja voimakkaasti oirehtiville lapsille ja nuorille.

Useat lastenpsykiatrian asiantuntijat ihmettelevät tätä lasten pallottelua sijaispaikasta toiseen. He lausuivat myös ihmetyksensä siitä, miksi lyömme laimin pysyvien kiintymyssuhteiden syntymisen mahdollisuuden huostaanotetuille lapsille, kun koetamme taata ne muille lapsille. Erityisesti vauvat ovat tällä hetkellä yksi lastensuojelun pallotelluimmista ryhmistä. Järkyttävää todellisuutta tänä päivänä on sekin, että vasta puolen vuoden ikäinen vauva on voinut joutua jo yhdeksän kertaa kokemaan hylätyksi tulemisen, kun häntä on siirretty sairaalasta kotiin, kodista laitokseen, laitoksesta isovanhemmille, takaisin laitokseen jne.

Arvoisa puhemies! Koko lastensuojelun suunnitelmallisuutta pitää parantaa paitsi kuntatasolla, myös valtiovallan osalta. Valtiovallan on sitouduttava vahvemmin lastensuojelun laadun kehittämiseen ja arviointiin, ja tietenkin lisäresursseista pitää huolehtia, kuten tässä luvataan, sekä henkilöstön määrästä että resursseista muutenkin.

Arvoisa puhemies! Vielä aivan lopuksi: Lasten sijaishuolto on Suomessa hyvin laitosvaltaista Ruotsiin ja Norjaan verrattuna. Suomessa tarvitaan kansallista tavoitteenasettelua, kuntien seudullista ja alueellista yhteistyötä perhehoidon järjestämisessä sekä perhehoitoa koskevan lainsäädännön uudistamista, sanoo Maria Kaisa Aula asiantuntijalausunnossaan. Perhehoidon tulisi olla pääsääntö lasten sijoituksissa kodin ulkopuolelle, kuten siis muissakin Pohjoismaissa on, Norjassa ja Ruotsissa erittäin voimakkaasti. Tavoitteena tulee olla perheen mallin ja lapsille tärkeiden kiintymyssuhteiden turvaaminen.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta on tehnyt ansiokkaan lausuman perhehoitoa koskevan lainsäädännön uudistamiseksi. Perhehoitajalaki on auttamatta vanhentunut.

Tällä vaalikaudella hallitus on ajanut tilanteen Suomessa sellaiseksi, että meillä on tässä vaurauden keskellä yli 135 000 lasta, jotka elävät köyhyysrajan alapuolella. Alkoholipolitiikalla ja tällä lasten köyhdyttämisen politiikalla kaiken tämän rikkauden keskellä on aiheutettu tosiasiassa niin suuret lastensuojelutarpeet, että tämä lainmuutos ja osittain myös parannukset, osittain dramaattiset heikennykset, eivät tässä taustafaktoihin nähden ole mitenkään merkittäviä. 135 000 alle köyhyysrajan elävää lasta Suomessa, joka on rikkaampi kuin koskaan.
Mutta koska meillä on tämä viiden minuutin raja käytössä, niin keskityn tässä sitten tähän lakivaliokunnan kuulemisen näkökulmasta järkyttävään loppuratkaisuun. Se, että tahdonvastaisessa huostaanotossa päätettiin nyt laittaa hallinto-oikeudet ensimmäiseksi tahoksi, oli lakivaliokunnan käsittelyssä vain ja ainoastaan keskustalaisten halu. Tosiasiallisesti koko muu valiokunta halusi aivan muuta. Ei ole kysymys lapsen edusta. Kysymys on lyhytnäköisestä keskustapuolueen laskelmasta siitä, että voidaan siirtää valtakunnan tasolle menoja, joita nyt pienet keskustavaltaiset kunnat maksavat. Tämä ei ole lapsen edun mukaista.

Lakivaliokunta toteaa, että ehdotetun sääntelyn, siis tämän, joka nyt on hyväksytty, haittapuolena on, että se merkitsee huomattavaa muutosta hallinto-oikeuksien toimintaan näissä asioissa. Hallinto-oikeuksien asema ja tehtävä ensiasteen päätöksentekijänä ja siihen liittyvien väliaikaismääräysten antajana olisi täysin toinen - tai tulee nyt olemaan - kuin se on nykyisin hallinto-oikeuden toimiessa alistus- ja muutoksenhakuviranomaisena. Menettely monimutkaistuisi ja etääntyisi paikallistasosta. Etääntymisestä kertoo jo paljon se, että nyt siis keskusta ajaa semmoista päätöksentekomallia, jossa on vain kahdeksan pistettä Suomessa. Ihan oikeasti, kun on koko Paras-hanke ja kaikki, kun piti puhua päätöksenteosta lähellä ihmisiä, niin nyt sitten nämä yhteiskunnan kaikista heikoimmassa asemassa olevat, poikkeuksellisen suurta suojelua tarvitsevat lapset ja heidän vanhempansa, matkustavat jatkossa kahdeksaan pisteeseen. Tällä logiikalla kyllä Paras-hanke voitaisiin aloittaa alusta. Keskustan mallihan on, että päätökset tehdään kahdeksassa pisteessä koko maassa, ainakin näissä kaikista herkimmissä ja lähimpänä ihmistä olevissa päätöksissä.

Lakivaliokunta jatkaa: "Uudet tehtävät aiheuttaisivat hallinto-oikeuksille huomattavan suuren lisävoimavarojen tarpeen ensiasteen päätöksenteon ja suullisten käsittelyjen lisääntymisen vuoksi. - - Valiokunta on vakavasti huolissaan siitä, että lisääntyneet tehtävät jouduttaisiin hallinto-oikeuksissa hoitamaan riittämättömillä voimavaroilla". Joskus toivoisi, että nyt tämän päätöksen takana olevat keskustalaiset jäsenet joutuisivat seuraavalla vaalikaudella lakivaliokuntaan näkemään, mikä on hallinto-oikeuksien todellisuus jo tänä päivänä, mitä tarkoittavat kauniit puheet siitä, että sinne tulee muka merkittävästi lisäresursseja, vielä koulutusresurssejakin. Hallinto-oikeudet hukkuvat töihin. Hallitus on päättänyt nerokkaalla tuottavuusohjelmallaan vähentää oikeuslaitoksesta resursseja merkittävästi, ja nämä puheet nyt muka lisäresursseista, toivottavasti joudutte ne vielä kohtaamaan. Toivottavasti näette itse, mitä nyt olette uskotelleet itsellenne ja yritätte uskotella äänestäjillenne.

Lakivaliokunta myös lainaa suoraan hallituksenkin esitystä ja toteaa, että hallituksen esityksessä todetuin tavoin vaarana on oikeusturvan, yksilöiden hyvinvoinnin ja yritysten kilpailukyvyn heikkeneminen. Kun täällä aikaisemmin ed. Paloniemi sanoi, että huostaanotot tapahtuvat nyt jo liian myöhään - olen asiasta täysin samaa mieltä, tilanne on todella järkyttävä - niin nyt hallituksen esityksessäkin ja tässä teidän ratkaisussanne te ajatte tilanteeseen, jossa on vaarana, että koko oikeusturva, yksilöiden hyvinvointi ja yritysten kilpailukyky heikkenee. Tämä on suoraa tekstiä hallituksen esityksestä ja lakivaliokunnan mietinnöstä. Ja aivan varmasti tulee ainakin käymään niin, että huostaanotot vielä kestävät pidempään. Se on aivan varmaa. Tämä ratkaisu on vastuuton. Resurssipulan takia te ajatte nyt hallinto-oikeudet tilanteeseen, jossa yksinkertaisesti käsittelyajat tulevat pitenemään.

Ja lakivaliokunta jatkaa: "Valiokunnan mielestä voidaan pitää perusteltuna, että nimenomaan tahdonvastaisissa huostaanottoasioissa muutoksenhakujärjestelmän tulisi olla kaksiportainen." Tässä mallissa se tarkoittaa sitä, että korkein hallinto-oikeus on ensimmäinen muutoksenhakuaste. Siinä on suomalaista hallintoa vuodelta 2007. Ja täytyy muistaa, että tässä resurssiasiassa pitää siis jatkossa hankkia myös merkittävästi lisäresursseja korkeimmalle hallinto-oikeudelle, ei siis vain hallinto-oikeuksille, niin kuin tässä puhutaan, vaan myös korkeimmalle hallinto-oikeudelle. No on aikoihin eletty! Meillä on ollut täysi työ saada edes ulkomaalais- ja kaava-asioihin muutama hallintotuomioistuimen virka lisää, (Puhemies: Viisi minuuttia!) ja nyt tehdään sitten tämmöinen ratkaisu.

Maija Perho /kok: Arvoisa puhemies! Edustaja, lakivaliokunnan puheenjohtaja Tuija Brax mielestäni erittäin perusteellisesti ja hyvin argumentoiden toi esille sen kritiikin, jota myös itse haluan täällä esittää. Tämä syy siihen, miksi on haluttu siirtää tahdonvastaiset tai tahdosta riippumattomat huostaanottopäätökset hallinto-oikeuksille, on perusteltu sillä, että kunnassa voi tämä tuttuus, naapuruus, tällaiset seikat vaikuttaa näihin päätöksiin. Näin varmaan on, mutta tähän olisi voitu löytää aivan toinen ratkaisu. Monet asiantuntijat, professoritason asiantuntijat tai pitkään lastensuojelutyötä tutkineet, sitä seuranneet asiantuntijat ehdottivat juuri sitä samaa, mihin lakivaliokunta omassa lausunnossaan päätyi, eli että päätöksenteko tahdonvastaisissa huostaanottoasioissa olisi siirretty hallinto-oikeuden sijasta kunnan tai useamman kunnan yhdessä asettamalle moniammatillista asiantuntemusta edustavalle toimielimelle. Mielestäni tämä olisi ollut oikea ratkaisu. Silloin, kun on kysymys pienestä kunnasta, tämä ratkaisu olisi voinut olla esimerkiksi se, että kun nyt kuntauudistuksessa pyritään suurempiin terveydenhuollon kokonaisuuksiin, jotka voivat hoitaa myöskin läheisesti terveydenhuoltoon liittyviä sosiaalipuolen tehtäviä, tämä olisi voinut olla yksi ratkaisu. Suuremmissa kunnissahan tämä olisi voitu tietenkin tehdä kunnan puitteissa. Juuri se kysymys, mikä on nykypäivänä ongelma, on se, että päätökset viipyvät. Yhdyn kyllä niihin puheenvuoroihin, muun muassa ed. Paloniemen puheenvuoroon siinä, että ongelman ydin on juuri se, että meillä ei ole riittävästi panoksia ennaltaehkäisyyn. Meillä nämä palvelujärjestelmät, joissa lapset kohdataan, ovat osin rapautuneet. Meillä pitäisi olla neuvola resursoitu riittävän hyvin, erityispäivähoito, kouluissa oppilashuolto jne. Tämä on ihan oma suuri tärkeä kysymyksensä, että me pystyisimme tätä painopistettä siirtämään varhaiseen puuttumiseen ja lastensuojelussakin näihin avohoidon tukitoimenpiteisiin.
Talentia, joka edustaa sosiaalityöntekijöitä ja lastensuojelun parissa toimivia työntekijöitä, on äärettömän huolissaan siitä, että vaikka tässä laissa on monia hyviä asioita, miten ne käytännössä pystytään toteuttamaan. Vaikka tämä noin 20 miljoonaa satsattaisiin, niin on paljon kuntia, joissa ei valitettavasti ymmärretä edes sosiaalityön todellista merkitystä, sille ei anneta arvoa. Tänä päivänä työ on siinä määrin raskasta, että meillä on hyvin paljon täyttämättömiä sosiaalityöntekijöiden virkoja. Sen sijaan, että näiden huostaanottopäätösten takia vahvistetaan hallinto-oikeuksia, miksi ei vahvisteta perusosiaalityötä. Minusta se olisi ollut paljon tarkoituksenmukaisempi, järkevämpi ratkaisu. Ja kuka takaa, että hallinto-oikeudet todella saavat nämä lisäresurssit ja että he saavat nämä asiantuntijajäsenet ja että heillä on mahdollisuus esimerkiksi suullisiin käsittelyihin, jotka varmasti monessa tapauksessa olisivat aivan paikallaan.

Sitten haluan puuttua tässä laissa sinänsä ihan myönteiseen kohtaan, jota voidaan kutsua läheisneuvonpidoksi, joskin se on täällä nimetty asiakkaan asiassa pidettäväksi neuvotteluksi. Toivon, että tämän pykälän tarjoamat mahdollisuudet otettaisiin kunnissa tosissaan ja käytettäisiin tätä läheisneuvonpitoa, kaikkien niiden tahojen yhteistä pohdintaa, jotka tavalla tai toisella ovat lapselle tärkeitä ja hänen lähipiirissään mukana. Jos tämän pykälän henki muuttuu lihaksi käytännön lastensuojelutyössä, toivon ja uskon, että se osaltaan vähentäisi huostaanoton tarvetta. Kysymys on silloin kaikkien olemassa olevien resurssien järkevästä käytöstä ja varmasti nimenomaan lapsen kannalta olennaisesta puuttumisesta. Pohjoismaissahan tämä läheisneuvonpito on jo ollut käytössä ja siitä on hyviä kokemuksia. Kun valiokunta viisaudessaan, mistä annan täyden tunnustuksen, on muuttanut tämän pykälän järjestämisvelvotteen velvoittavaksi - täällä todetaan, että tulee järjestää - niin tämä viestinä, että tämän pykälän käyttöönottoon kunnissa todella vakavasti pureudutaan.

Erkki Virtanen /vas: Arvoisa puhemies! Kuten ed. Brax täällä jo aiemmin totesi, lasten köyhyys on varmasti yksi maamme kipeimmistä yhteiskunnallisista epäkohdista. Se on epäkohta, jonka inhimilliset seuraukset ovat varmasti kohtalokkaita. Siitä on selkeitä heijastuksia niihin ongelmiin, jotka edellyttävät lastensuojelulain uudistusta, jota kohtuullisella väännöllä tässä talossa on viimeiset viikot tehty. Siksi olen iloinen siitä, että valiokunta onnistui miltei yksimielisesti säätämään tämän lain niiltä osin, kuin se onnistui tekemään sen yksimielisesti. Tässä on monia merkittäviä parannuksia, mutta yksi tai kaksi siitä puuttuu ja sen mukana kaikki.
Ensimmäinen puute on se, että tällä lailla ei osoiteta riittäviä voimavaroja sen paremmin ennalta ehkäisyyn, josta ed. Perho täällä ansiokkaasti puhui, mutta ei myöskään siihen päätöksentekoon, josta nyt on uudella tavalla säädetty ja jota tullaan valitettavasti, näin uskallan ennustaa, entistä enemmän tarvitsemaan juuri sen vuoksi, että köyhyys on lisääntynyt, koska kunnille ei ole annettu riittäviä resursseja ennalta ehkäisyyn ja toisaalta myöskin sen vuoksi, että järjestelmää on muutettu. Täällä sekä ed. Brax että ed. Perho ovat aiemmissa puheenvuoroissaan esittäneet kriittisiä arvioita nimenomaan tähän päätöksentekoon liittyen ja siihen aion itsekin keskittyä.

Se, mikä minusta periaatteellisesti tässä päätöksenteon siirtämisessä kunnallisilta toimielimiltä hallinto-oikeuteen on äärimmäisen arveluttavaa, ovat ne perustelut, joita tässä laissa on esitetty. Kun olen nyt tässä yrittänyt lukea lakiesityksen perusteluista, miksi näin pitää tehdä ja kun olen kuunnellut myöskin valiokunnassa sekä ministeriön näkemyksiä tästä että sitten myöskin päätöksenteon siirtoa hallinto-oikeudelle puoltavia asiantuntijoita, niin ainoa perustelu, joka on löytynyt, on ollut se, että kunnissa ei osata tai ei haluta tehdä oikeita päätöksiä, että kunnalliset, kuntalain mukaan valitut toimielimet ovat kykenemättömiä, osaamattomia ja miltei sieltä taustalta kuuluu haluttomiakin tekemään oikeita ratkaisuja.

Mitä tämmöisestä on sanottava, erityisesti kunnallisen itsehallinnon kannalta. Tämä on äärimmäisen arveluttavaa puhetta ja tekstiä. Jos lakiesityksen perusteluissa sanotaan, että kuntalain mukaan valitut, kuntalaisten vaaleissa ja sitä seuraavissa valtuuston kokouksissa valitsemat toimielimet ovat kyvyttömiä, niin mitä tämmöisestä pitää ajatella. Se on niin vakavaa puhetta, että en todella tiedä, mitä sanoisin. Kyllähän tämä tietenkin johtaa varsin mielenkiintoisiin loogisiin lopputulemiin, kun pohditaan vähän pidemmälle.

Siis, kun lähtökohtana ratkaisussa, johon nyt on päädytty, on se, että hallinto-oikeudet ovat päteviä, osaavia ja puolueettomia päinvastoin kuin kunnalliset toimielimet, niin entäpä jos Kuopion hallinto-oikeuden presidentti Risto Hakkarainen, joka on kohta jäämässä eläkkeelle, päättääkin ryhtyä eläkkeelle jäätyään harrastamaan kunnallispolitiikkaa, tulee valituksi valtuustoon tai jos ei valtuustoon niin erityisen pätevöityneenä hallinto-oikeuden jäsenenä ratkaisemaan lastensuojeluasioita, tulee valituksi sosiaali- ja terveyslautakuntaan, niin muuttuuko hän pätevästä pätemättömäksi vai muuttuuko tämä toimielin pätemättömästä päteväksi. Tähän nyt mielelläni kuulisin täällä vastauksen, kun valiokunnassa siihen ei kukaan osannut vastata. Ja eihän siihen tietenkään voi osatakaan vastata, koska tällainen looginen päättelyketju on tietenkin täysin naurettava, mutta se on tämän lakiesityksen perustelu. Ei kuulosta hyvältä.

Kun sitten ... (Puhemies: 5 minuuttia!) - Anteeksi, puhemies, kuvittelin pyytäneeni puheenvuoron, en etukäteen, mutta totean vain tässä vaiheessa, että kun tähän lisäksi liittyy ongelmia muun muassa etäisyyksistä ja muista vastaavista epäkohdista, joita täällä on esitetty, niin tulemme yksityiskohtaisessa käsittelyssä esittämään tämän päätöksentekomallin korvaamista alueellisella moniammatillisella asiantuntijatoimielimellä. (Puhemies: Edustajan puheaika on nyt päättynyt!)

Tämän lain vaikutukset sosiaalityöhön kuntatasolla mielestäni ovat merkittäviä. Mitä tarkoitan, niin tarkoitan tällä sitä, että kunnissa ei tälläkään hetkellä ole riittävää määrää päteviä sosiaalityöntekijöitä tekemään sitä sosiaalityötä tai lastensuojelutyötä, mitä siellä tulisi tehdä. Jos nyt ajattelemme tämän lain muutoksia, mitä siinä tulisi asiakkuuteen ja näihin suunnitelmiin nähden tehdä, me emme saa mistään sitä riittävää määrää sosiaalityöntekijöitä toteuttamaan tätä. Tämä on se toinen huono kohta tässä laissa. Minun mielestäni tässä ei edes riitä se, että meillä on nyt mietinnössä näihin resursseihin liittyvä ponsi. Tämän olisi pitänyt jotenkin tässä hallituksen esityksessä jo olla sisällä - tietysti tämä ei ole rahoituslaki, mutta kumminkin. Näen, että tällä lailla ei turvata sitä, että hyvä sosiaalityö, lastensuojelutyö, toteutuu kunnissa. Ei myöskään hallinto-oikeuksille, jotta ne käsittelyajat eivät pitkittyisi, ole tässä laissa esitetty resursseja.

Yksi asia vielä, jonka haluan tuoda, jonka asiantuntijakuulemisessa erityisesti asiantuntija Lea Pulkkinen toi. Hän korosti sitä, että vaikka tässä uudistetussa lastensuojelulaissa korostetaan lapsilähtöisyyttä, niin kuitenkin hänen arvionsa mukaan tämä on aikuislähtöinen perusteiltaan. Tässä ei vastata vanhemmuuden vastuukysymyksiin eli päinvastoin varotaan puuttumista vanhemmuuden vastuukysymyksiin. Tässä hän nostaa esille sen saman asian, mikä on vastalauseessa, eli raskaana olevien naisten tahdonvastaisen hoidon saamisen. Hän pitää erittäin tärkeänä sitä, että tähän ongelmaan olisi puututtu myös tämän lain yhteydessä.

Kaiken kaikkiaan se, että ennalta ehkäisevää työtä ja perheitten tukemista tarvitaan enemmän, siihen resursseja, ja vanhemmuuden tukemista, ei korostu tässä laissa.

Virpa Puisto /sd: Arvoisa puhemies! Mennyt vuosikymmen on ollut erittäin surullinen lastensuojelun näkökulmasta, kuten monen muunkin sosiaali- ja terveydenhuollon ja peruspalvelun osalta. Silloin kun maa käy syvän laman läpi, joudumme tekemään leikkauksia julkisella sektorilla. Onneksi eduskunta on ymmärtänyt laman jälkeen ryhtyä korjaamaan ensimmäisenä lasten ja perheiden asemaa, ta tässä, silloin 91, eduskunta viisaudessaan asetti lastensuojelun tasausrahaston, jolla tasattiin vastuuta, joka oli koko maan kaikkien kuntien, jotta lapset ja perheet eivät joudu kärsimään avohuollon palvelujen puutteesta.
Keskustapuolue on jättänyt ruman jäljen tällä vaalikaudella lastensuojeluun, hyvin ruman jäljen. Se jälki näkyy lastensuojelun tasausrahaston pakonomaisena purkamisena, jossa ainoana tavoitteena oli sulkea pienten kuntien vastuu naapurissa asuvien lasten hoidosta siitä huolimatta, että he usein juuri sieltä olivat muuttaneet. Ministeri Manninen sen täällä suoraan sanoi: tämän jälkeen eivät niitä enää hoidata. Se on eduskunnan kirjoissa. Täällä salissakin istuvat ovat tätä voimaperäisesti vieneet eteenpäin.

Lopputulos on nyt se, jota silloin tavoiteltiinkin ilmeisesti. Huostaanotot ovat nyt jyrkästi nousseet. Avohuollon palvelut ovat romuttumassa, ja meillä on nähtävissä se, että kunnat ottavat onkeensa sen, että valtionosuutta muutettiin siten, että vain huostaanotosta voi saada valtiolta palkinnon. Nyt ollaan siirtämässä huostaanotot hallinto-oikeuteen sen sijaan, että olisi voitu nimetä asiantuntijaryhmä, joka olisi voinut olla tukena niille kunnille, joissa ei halutakaan antaa vastuuta naapurista, mutta ei edes omista, kun siellä ei ole yhtään ainoaa sosiaalityöntekijää, ei yhtään asiantuntijaa. Vastuu siirretään hallinto-oikeuteen. En voi olla näin perustavaa laatua olevan lastensuojeluparrun katkaisijana, en halua siitä huolimatta, että keskustapuolueen edustajat ovat asettaneet yt-lain läpimenon tämän ehdoksi. (Välihuutoja)


Puhemies: Pyydän huomauttaa, että välihuudot on tehtävä omalta paikalta.

Minun ymmärrykseeni ei mahdu se, että muutamien eurojen satsaukset esimerkiksi perheiden kotipalveluihin tai lasten vapaa-ajan toimiin tuntuvat ylivoimaisilta, kun samanaikaisesti vähenevistä kuntarahoista löytyy väljyyttä maksaa pakon edessä useiden satojen eurojen vuorokausimaksuja lastensuojelulaitoksissa. Olisi siis nähtävä, että puuttumalla oikeaan aikaan edistetään vaikuttavimmin lasten hyvinvointia, ehkäistään ongelmien muodostumista, vaikeutumista ja kasautumista. Tiedän, että tuo tehtävä ei ole helppo ja tuloksellisuutta on vaikea arvioida.

Olen kuitenkin ilahtunut, että laki kannustaa nyt kuntia laatimaan valtuuston päätettäväksi vietävän lastensuojelusuunnitelman. Se omalta osaltaan voi avartaa näkemyksiä palvelutarpeesta ja painopisteen siirtämisestä ennalta ehkäisevään suuntaan. Kokemukset esimerkiksi lapsipoliittisista ohjelmista osoittavat, että ohjelmat ovat lisänneet lasten ja nuorten hyvinvoinnin seuraamista ja suunnitelmallisuutta. Lisäksi lapsipoliittiset ohjelmat ovat edistäneet kunnan eri sektoreiden yhteistyötä sekä yhteistyötä seurakuntien ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Toivon, että lastensuojelutyön näkökulmasta voidaan edetä yhtä myönteiseen suuntaan.

Arvoisa puhemies! Käsittelyssä olevan lain kiistanalaisin kohta liittyy vastentahtoisten huostaanottojen päätöksentekoon. Asiantuntijoiden mielipiteet jakautuivat vahvasti eri mallien välillä. Nykyisen mallin kannattajia löytyy hyvin vähän. Muun muassa valiokunnassa asiantuntijana toiminut Oulun hallinto-oikeuden Heikki Jukarainen, ylituomari, kertoo asiantuntijalausunnossaan, että kolme neljästä kannatti päätöksenteon siirtämistä ylipäätänsä pois sosiaalilautakunnalta. 33 kuultavatahosta, siis valmistelevassa työryhmässä, vain yksi piti sosiaalilautakuntaa parhaana vaihtoehtona. Yli puolet kuultavista halusi päätöksentekijäksi tuomioistuimen.

Voimassa olevan lastensuojelulain mukaan kuntien sosiaalilautakunnat tekevät siis vastentahtoiset huostaanottopäätökset. Luottamushenkilöiden rooli on muuttunut oleellisesti, koska huostaanottotapaukset ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti ja tapaukset ovat yhä vaikeampia. Poliittisesti valitut luottamushenkilöt kokevat tehtävänsä usein ylivoimaisiksi. Vaativa tehtävä kaipaa vahvaa lainsäädännön tuntemusta, ammattimaisuutta ja työnohjausta. Lisäksi huostaanottoprosessia vaikeuttavat kuntien niukat resurssit ja pula sosiaalityöntekijöistä. Käytännössä lapsen etu ei toteudu siis parhaalla mahdollisella tavalla.

Olen laatinut syyskuussa 2004 toimenpidealoitteen, jossa ehdotin, että huostaanotot voitaisiin ratkaista uuden yhteistyömallin avulla tuomioistuimen ja sosiaalityön välillä. Täten voitaisiin edistää myös vanhempien ja erityisesti lasten kuulemista. Olen ilahtunut, että nyt tässä käsittelyssä olevassa laissa noudatetaan tätä linjausta. Toivon vilpittömästi, että tässä merkittävässä uudistuksessa onnistutaan. Olin helpottunut muun muassa siitä, että eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio totesi valiokunnassa, että päätöksenteon siirto hallinto-oikeudelle parantaa päätöksentekoa nykyisestään. Hallinto-oikeuden osaamista tulee vain kuitenkin vahvistaa.

Aivan lopuksi haluan todeta, että pidän ensisijaisen tärkeänä lapsiasiainvaltuutettu Marja-Kaisa Aulan esille nostamaa kysymystä. Sosiaali- ja terveysministeriön on valmisteltava kehittämisohjelma, joka tuo valtion suunnasta yhteenkoottua ja pitkäjänteistä suunnitelmallisuutta lastensuojelutyöhön. Toivottavaa olisi, että ministeriöiden välinen yhteistyö näkyisi seuraavalla vaalikaudella ja edistäisi omalta osaltaan lasten ja nuorten hyvinvointia.

Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys lastensuojelulaiksi on osoittautunut ongelmalliseksi hyvin monin eri asiakohdin. Tuntuu aluksi erittäin tarpeelliselta ja siinä on tarpeellisia puoliakin, mutta keskityn täysin näihin kyseenalaisiin ongelmiin. Tämä koko käsittely on hyvin hallintokeskeinen, ei oikeastaan ollenkaan mietitä sitä, miten voitaisiin ennalta ehkäistä tämän lain kautta, että näitä kyseisiä vaikeuksia ei tulisi siitä, mihin tämä laki kohdentuu.
Vuonna 1995 meillä oli huostaanotettuja lapsia laitoksissa 8 500, nyt niitä on 16 000. Samana vuonna 1995 avohuollossa oli 30 000 lasta, nyt on 60 000. Kyllähän tämän nyt olisi pitänyt herättää vähän toisenlaisiakin ajatuksia, eikä niin, että käsitellään vaan hallintokeskeisesti tätä asiaa. Tämä varmaan heijastuu sillä lailla, että lasketutin ne pykälämuutokset, joita asiantuntijat meillä kaikkinensa valiokunnassa ehdottivat, ja seuraavanlaisia lukuja tuli:

Stakes näki erilaisia ongelmia 13 pykälässä, Mannerheimin Lastensuojeluliitto 18 pykälässä, Pelastakaa Lapset ry 10 pykälässä ja Yksinhuoltajien ja yhteishuoltajien liitto 14 pykälässä, Ensi- ja turvakotien liitto 5 pykälässä, työoikeuden professori Matti Mikkola 36 pykälässä, professori Eva Gottberg 12 pykälässä ja sitten on vielä lukuisia pienempiä määriä. Eli siis käytännössä lähes jokaiseen pykälään tuli joitakin toivomuksia tai moitteita tai pykäläehdotuksia. Aika tavaton tilanne, ja oman puheenvuoroni käytän nyt itse asiassa siteeraamalla tiettyjä asiantuntijoita, jotka minusta aika terävästi puuttuvat tähän sisältöön mutta joiden mielipiteitä ei edes valiokunnan mietintöön tahtonut millään lailla oleellisesti saada.

Ensimmäinen näistä asiantuntijoista, joita siteeraan, on professori Lea Pulkkinen, tämän asian eräs Suomen guruista. Hän puhui asiantuntijuusosuudessaan vanhemmuudesta ja lasten kehityksestä, ja tämä on suoraa lainausta hänen asiantuntijatekstistään: "Lastensuojelun asiakkuus syntyy vanhempien päihteiden käytöstä 25-prosenttisesti, perheväkivallasta 17-prosenttisesti, lapsenhoidon laiminlyönnistä 10-prosenttisesti, perheristiriidoista 9-prosenttisesti, lapsen pahoinpitelystä 8-prosenttisesti ja muista vanhemmista johtuvista syistä 14-prosenttisesti, joihin sisältyy psyykkistä sairautta. Niissäkin tapauksissa, joissa syyksi katsotaan lapsen päihteiden käyttö tai muut lapsesta johtuvat syyt, 17 prosenttia, vanhemmuuden ongelmat lienevät useimmissa tapauksissa niiden taustalla."

Vähän myöhemmin hän jatkaa, tämä on suoraa lainausta taas, joka on minusta aika tärkeää eduskunnassa: "Suomessa on ollut yli 20 vuoden ajan voimassa erinomainen laki lapsenhuollosta ja tapaamisoikeudesta." Sen 1 §:ssä säädetään lapsen huollosta. Luen vain osan: "Lapsen huollon tarkoituksena on turvata lapsen tasapainoinen kehitys ja hyvinvointi lapsen yksilöllisten tarpeiden ja toivomusten mukaisesti." Ja 2 momentissa sanotaan, että "lapsille tulee turvata hyvä hoito ja kasvatus sekä lapsen ikään ja kehitystasoon nähden tarpeellinen valvonta ja huolenpito". Tätä professori Pulkkinen itse ihmettelee ja sanoo, että "lastensuojelun asiakkuutta aiheutuu pääasiassa tämän lain rikkomisesta", joka siis meillä on voimassa, "mistä seuraa sekä valtavat kustannukset että lasten kehityksen vaarantuminen". Ja hän kysyi valiokunnalta: "Mitä muita lakeja Suomessa on, joita voidaan vastaavalla tavalla rikkoa ja joiden rikkomisen jälkeen puhutaan vain lain rikkojan tukemisesta?" Tämä on suoraa lainausta professori Pulkkisen tekstistä: "Mitä on tehty tämän lain rikkomisen ja siten lastensuojelun tarvetta synnyttävien tekijöiden ennalta ehkäisemiseksi? Vaikka uudistetussa lastensuojelulaissa on voimistettu lapsilähtöisyyttä, se on silti perusteeltaan aikuislähtöistä, jossa vanhemmuuden vastuukysymyksiin varotaan puuttumasta. Tätä kuvastaa muun muassa se, että päihteitä käyttävää raskaana olevaa naista ei voida tahdonvastaisesti vaatia hoitoon. Äidin ymmärtämättömyydelle annetaan suurempi painoarvo kuin syntyvän lapsen vammautumiselle."

Erittäin merkittäviä mielipiteitä. Hän jatkaa täällä myöskin muilla asioilla, mutta kehotan lukemaan hänen asiantuntijalausuntonsa tarkemmin, jos se jotakin teistä kiinnostaa.

Toinen asiantuntija, Jari Sinkkonen, lastenpsykiatrian erikoislääkäri, sanoo omassa lausunnossaan: "Tietämys varhaislapsuudessa koettujen haitallisten kokemusten vaikutuksista karttuu nopeasti. Varsinkin ensimmäisen elinvuoden aikana koetun kaltoin kohtelun traumatisoitumiset ja hoidon vakavien ja pitkäkestoisten laiminlyöntien seuraukset ovat kauaskantoisia, toisinaan valitettavasti pysyviä. Käsitys, että kaikki voi aina korjaantua myöhemmin esimerkisi hyvien ihmissuhteiden tai psykoterapian avulla on virheellinen. Siksi asioihin on puututtava ammattitaitoisesti, määrätietoisesti ja mahdollisimman varhain. Se edellyttää huomattavaa ammatillista koulutusta ja osaamista." Millään lailla tähän ei valiokunta lausunnossaan halunnut ottaa kantaa, vaikka sitä sinne tekstiin yritettiin. Tätä ei hallitus myöskään ehdotuksessa ehdottanut. Aika ihmeellista.

Mirjam Kalland, saman laatuinen asiantuntija, tällä alueella ansiokkaasti työtä tehnyt, toteaa: "Eri selvitysten mukaan noin 20-30 prosenttia suomalaisista lapsista elää olosuhteissa, joihin liittyy vakavia riskejä." Kyllähän näiden lukujen pitäisi silloin herättää tämän lain säätelyn yhteydessä tekemään muutakin kuin riitelemään hallinnollisesti siitä, tuomitaanko siellä vai tuomitaanko täällä, kun koko ajan kasvaa tätä ongelmakimppua.

Sitten meidän korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Pekka Hallberg antoi erittäin hyvän lausunnon omassa kirjallisessa tekstissään. Lainaan siitä myöskin osan. Se kuuluu seuraavasti: "Ehdotettu sääntely antaa aiheen vakaviin epäilyihin päätöksentekojärjestelmän toimivuuden kannalta." Siis ehdotettu, tämä joka nyt on menossa meillä täällä hyväksymiseen hallituksen voimin.

Ensinnäkin: "Oikeusturvan kannalta ei voida perustella sellaista ratkaisua, että huostaanottoa ja siihen liittyvää sijaishuoltoon sijoittamista koskevan päätöksen tekee vain yksi viranhaltija nykyisen monijäsenisen asiantuntijamenettelyn sijasta."

Toiseksi: "Toiminnallinen ongelma liittyy myös siihen, että lapsen tai hänen huoltajansa vastustaessa huostaanottoa, ensiasteen asian ratkaisisi hallinto-oikeus arvioiden myös asiakassuunnitelmia, läheisverkostoa, sijaishuoltopaikkaa, yhteydenpitokysymyksiä tai muuta sellaista asiaa, jotka perinteisesti ovat kuuluneet hallintoviranomaiselle ja sosiaalihallintoon."

Kolmanneksi: "Periaatteellinen ongelma liittyy siihen, että korkein hallinto-oikeus jäisi järjestelmässä ensimmäiseksi ja ainoaksi muutoksenhakuasteeksi." Tällaista ratkaisua ei voida mitenkään perustella. Se on Hallbergin selkeä kanta. Hän hyvin korkeaprofiilisti sanoi sen valiokunnassa. Ei tälläkään asiantuntemuksella ole mitään merkitystä, kun valiokunta toi lausuntoa tänne. Minä vierastan kovasti tämmöistä lainpäätöksentekoa.

Vielä luen yhden, koska minulla on 10 minuuttia mahdollisuus puhua, yhden lauseen, jonka Mika Huhtanen esitti tästä varhaisesta puuttumisesta. Minulle oli yllätys, että se on aika nuori termi, aika nuori käsitteistö meillä Suomessa, ja hän penäsi kovasti sitä, että kun sitä on 90-luvun lopulta lähtien Suomessa kuitenkin kokeiltu, niin miksi lain perusteluissa ei kerrota, mitä varhainen puuttuminen merkitsee ja mikä on sen toimintamalli. Hän sanoo: "Varhaisen puuttumisen mallit perustuvat Stakesin tutkijoiden kehittämälle huolivyöhykeajattelulle, joka ei ole tieteellisesti validia seulontaa, vaan epäluotettavaa ja epätieteellistä, jossa lapset leimataan jo käytöksensä perusteella." Ja tarkastelee tätäkin tarkemmin.

Arvoisa puhemies! Olen halunnut lukea nämä asiantuntijalausunnot sen takia, että minä olin valmis hylkäämään koko tämän lain aika aikaisessa vaiheessa jo valiokuntakuulemisessa, koska olen huolissani sen voimakkaasta yksipuolisuudesta, miten tämä menee eteenpäin. Minä ymmärrän, että täällä on hyviä puolia, mutta tässä olisi voitu tehdä hyvin nopeasti näin, ja jos käy niin, että ed. Soininvaara tekee tämän oman ehdotuksensa, joka tietyllä lailla siirtää tätä eteenpäin, ottaa nämä hyvät asiat, mutta tätä ongelmaratkaisua toisinpäin, tulen silloin todennäköisesti kannattamaan häntä tässä asiassa. Kyllä joka tapauksessa tämän ennaltaehkäisyn kannalta tähän täytyy erikseen toivottavasti seuraavassa hallituksessa palata ja ehkäpä se on hallitusneuvotteluissa jo meidän muistettava ottaa esille.

Tuija Brax /vihr: Arvoisa herra puhemies! Koko tämän lain valmistelun ajan, joka on kieltämättä ollut erittäin pitkä, poikkeuksellisen pitkä prosessi, joka alkoi itse asiassa jo viime vaalikaudella, ei ole valmistelussa missään vaiheessa huomioitu, että samaan aikaan toisaalla tapahtuu Paras-hanke. Tämä kävi lakivaliokunnan asiantuntijakuulemisessa hyvin selville. Suoraan myös hallituksen asiantuntijat, hallituksen omat, muun muassa sosiaali- ja terveysministeriön meille lähettämä asiantuntija sanoi, että ei, tätä Paras-hankkeen vaihtoehtoa ei ole mietitty yhtenä ratkaisuna tähän tahdonvastaisen huostaanoton päätöksentekoon, ja kuitenkin tämä kaikki keskustelu ja asiantuntijakuuleminen käytiin pari päivää sen jälkeen, kun hallintovaliokunta tässä talossa, ja tähän lakivaliokuntakin viittaa, on päätynyt yksimielisesti kirjoittamaan. Hallintovaliokunta on kunta- ja palvelurakennusuudistusta koskevassa mietinnössään todennut suuremman väestöpohjan kuntien ja yhteistoiminta-alueiden turvaavan sosiaalihuollon erityisammattitaidon hankkimista, säilyttämistä ja kehittämistä muun muassa lastensuojelutyössä. Eli tämän vaalikauden aikana yksimielisesti olemme päätyneet Paras-hanketta viitoittamaan siihen suuntaan, että osana sitä myös lastensuojelun parempi ammattitaito, resursointi, osaaminen, moniammatillisuus tulee olemaan tämmöinen kuntien yhteistyön tai suurempien yksiköiden asia.
Sitten meille tuodaan lastensuojelulaki, johon tehdään perusteeton muutos. Oikeudesta tehdäänkin yhtäkkiä hallinnollinen päättäjä siksi, että osa pienistä kunnista ei osaa tehdä asioita. Vaikka me olemme juuri samaan aikaan viitoittaneet, että ratkaisu tähän pienten kuntien resurssi- ja osaamispulaan onkin Paras-hankkeen mukainen ratkaisu. Siis lakivaliokunnan käsittelyssä kävi ilmi, että mitään kytköstä Paras-hankkeella ja lastensuojelulailla ei ole. Sen sijaan tänään täällä tässä keskustelussa vastikään kävikin ilmi, että tällä onkin kytkös yt-lakiin ja että tässä onkin käynyt niin, että viimeinkin äsken ed. Puiston puheesta saimme selville, mitä ihmettä tapahtui, kun lakivaliokunnassa oli vielä aivan selvää, että vain keskustapuolueen edustajat pitivät kiinni tästä huonosti perustellusta päätöksenteon siirtämisestä hallinto-oikeuksiin. Kaikki muut olivat asiantuntijakuulemisen jälkeen halukkaita tähän Paras-hankkeen kytkemiseen ja siihen, että kiistatta oleva ongelma eräiden pienten kuntien vaikeuksista ratkaistaan moniammatillisuuden kautta uusissa entistä suuremmissa yksiköissä.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan ensimmäisessä käsittelyssäkin asetelma oli vielä sama. Korjatkaa, jos olen ymmärtänyt väärin, mutta näin minulle on kerrottu, että ensimmäisessä äänestyksessäkin hallitusrintama vielä hajosi. SDP:n edustajat käyttivät omaa harkintakykyään, kuuntelivat asiantuntijoita ja asetelma oli sama. (Ed. Akaan-Penttilä: Edustajalla on oikea käsitys!) - Kiitoksia, ed. Akaan-Penttilä. - Vain keskusta piti kiinni tästä mallista, jota ei ollut kytketty Paras-hankkeeseen. Nyt meille sitten ed. Puisto kertoo, mihin tämä on kytketty. Tämän jälkeen sitten väitetään, että lasten etu on ollut kaikista päällimmäisenä, ihan oikeasti. En jaksa uskoa, että tämä päivä on täällä ja tänään.

Virpa Puisto /sd: Arvoisa puhemies! Haluan eduskunnan pöytäkirjoihin kertoa sen, että en ole ollut niissä neuvotteluissa mukana, olettamuksia tietysti, kaikkia hevosmiestoimiston tietoja, mutta johonkinhan täytyy perustua se, että ammattihenkilöt muuttavat kantaansa näin ratkaisevassa lastensuojelukysymyksessä. Mutta en voi sanoa, että se olisi suoraan kytköksissä siihen. Tämmöisiä huhuja kulkee aina kaikenlaisia.
Sen sijaan haluan kertoa lisäksi aiempaan puheenvuoroon sen, että pidän hyvänä tämän lain linjaa, jossa läpi koko lain otetaan huomioon lapsen näkökulma, joka ottaa huomioon myös sen, että lapsi tulee kuulluksi kaikkine niine kokemuksineen, jotka hän on perheessään joutunut kokemaan. Se, että lapsen tilasta tehdään nopea selvitys ja suunnitelma, miten tämä asia hoidetaan, ja että luvataan perustaa moniammatillinen työryhmä, joka on ainakin harvaan asutuilla alueilla ainoan sosiaalityöntekijän tai pätemättömän sosiaalityöntekijän turvana, nämä ovat kaikki myönteisiä asioita, mikäli valtion ja kunnan välinen taloudellinen vuorovaikutus johtaa siihen, että tämä resursoidaan ja että tämä sitä kautta toteutuu. Valvonta tämän osalta on olematon, eikä ole mitään takeita, että vuonna 2008 voimaan tuleva laki parantaisi tilannetta, ellei ratkaista tätä talousasiaa.

Täällä on myös viitattu tähän ilmoitusvelvollisuuteen. Tänä päivänä poliisi on tehostanut omassa piirissään ilmoitusvelvollisuuden toteuttamista ja tekee ilmoituksia, mutta (Puhemies koputtaa) nämä eivät kuitenkaan ole johtaneet toimenpiteisiin, kun ei ole resursseja. Tämä on surullista.

Maija Perho /kok: Arvoisa puhemies! Tässä keskustelussa ei ole erityisesti puututtu yhteen velvoitteeseen, joka on varsin tärkeä, eli tähän lastensuojelusuunnitelmaan. Sen laatimisessahan on olennaista, että sitä katsotaan poikkihallinnollisesti ja katsotaan, millä keinoin pystytään lastensuojelun tarvetta ehkäisemään tai huostaanottoja ehkäisemään. Esimerkiksi kysymys lapsiperheiden kotipalveluista on erittäin olennainen. Tänä päivänä tilanne on se, että pitää olla valmiiksi lastensuojeluasiakas. Esimerkiksi tilanteissa, joissa vanhemmilla tai yksinhuoltajaäidillä on mielenterveysongelmia tai hän on vakavasti sairas, kotiapua saa vain siinä tapauksessa, että on lastensuojeluperhe. Tällaiset jäykkyydet ja järjen käytön puutteet voivat sitten johtaa todella siihen, että jopa huostaanotto on tarpeellinen. Tällä esimerkillä haluan korostaa sitä, että ensisijainen tavoite on todellakin tämä varhainen puuttuminen ja nämä erilaiset palvelut, joilla voidaan lapsiperheiden tilannetta helpottaa ja lapsiperheitä tukea. Mutta sitten, kun koittaa järeiden toimenpiteiden aika, niin kyllä ensisijaisesti pitäisi vastentahtoisetkin päätökset tehdä moniammatillisesti sillä tavoin, että siellä on lastensuojelun, psykiatrian, psykologian ja terveydenhuollon asiantuntemus päällimmäisenä, eikä viedä tätä ratkaisua hallinto-oikeuksiin, niin kuin nyt täällä väkisin halutaan tehdä.
Sirpa Asko-Seljavaara /kok: Arvoisa herra puhemies! Ed. Moilanen-Savolainen moitti kovasti sitä käytäntöä, mikä nykyisin on vastointahtoisissa huostaanotoissa, eli että päätöksen tekevät kunnalliset sosiaali- ja terveyslautakunnat. Olemme samaa mieltä, että se ei ole hyvä käytäntö, koska ei poliitikoilla ole sen suurempaa asiantuntemusta tehdä näitä vaikeita päätöksiä, vaan mehän ehdotamme tätä, mikä monta kertaa on sanottu: nämä kunnalliset tai ylikunnalliset moniammatilliset asiantuntijaryhmät. Ihmettelen suuresti, miksei ministeri Hyssälä ole oman ministeriönsä virkamiehiä pannut valmistelemaan tätä lakia siltä pohjalta. Kuka on tuonut nämä hallinto-oikeudet tähän, kun hallinto-oikeudet itse eivät halua tätä tehtävää?

Satu Taiveaho /sd: Arvoisa puhemies! Lastensuojelulain uudistus sisältää monia tärkeitä lapsen asemaa ja etua vahvistavia toimia. Sosiaali- ja terveysvaliokunta on kiinnittänyt mietinnössään moniin tärkeisiin kohtiin erityistä huomiota. Laissa on erityisen hyvää muun muassa lasten kuulemisen vahvistaminen, kunnalliset lastensuojelusuunnitelmat, lastensuojelutarpeen arviointi ja siihen liittyvien aikarajojen asettaminen, huoltosuunnitelmien laajentaminen asiakassuunnitelmiksi ja lastensuojeluilmoitusvelvollisten määrän kasvu, samoin läheisverkoston kartoittamisen nostaminen lain tasolle ja laitoshuollon henkilöstömitoituksen nostaminen myös lakiin. Perusteluissa on myös korostettu oikein ennalta ehkäisevää työtä ja varhaisen puuttumisen painotusta. On kuitenkin valitettavaa, että tämän ennalta ehkäisevän työn osalta esitykset jäävät hyvin yleiselle tasolle ja toimet pysyvät sisällöllisesti pääosin ennallaan.
Jatkossa olisi syytä selvästi vahvemmin panostaa ehkäisevään lastensuojelutyöhön. Nyt ennalta ehkäisevät lastensuojelutoimet vaihtelevat hyvin paljon eri paikkakunnilla, ja tulisi todella parantaa lasten palveluketjua siten, että varhaiseen puuttumiseen tulisi nykyistä paremmat mahdollisuudet. Esimerkiksi lapsiperheiden kotipalveluille tulisi luoda uusi nousu, samoin neuvolatoimintaa tulee kehittää yhä enemmän hyvinvointineuvoloiden suuntaan, perhetyötä tulee vahvistaa ja perheneuvolapalveluiden saatavuuteen olisi syytä myös kiinnittää enemmän huomiota, samoin päivähoidon mahdollisuuksiin puuttua esiin tulleisiin ongelmiin. Kouluterveydenhuoltoon ja erityisopetukseen ja kuraattoritoimintaan tulee myös varata riittävät resurssit ja sitä kautta mahdollistaa varhainen puuttuminen ilmi tulleisiin ongelmiin.

Haluan kuitenkin todeta, että kaikista keskeisin ongelma varsinaisessa lastensuojelutyössä on resurssien riittämättömyys. Monissa kunnissa ei ole riittävästi sosiaalityöntekijöitä ja epäpäteviä työntekijöitä on alalla paljon. Alalla on myös kova vaihtuvuus osittain johtuen työn kuormittavuudesta sekä varsin alhaisesta palkkatasosta. Tämä vaihtelevuus omalta osaltaan vaikeuttaa myös lastensuojelun työprosesseja. Lastensuojelutyöntekijöiden määrästä olisi syytä säätää lailla, jotta riittävät tukipalvelut saataisiin turvattua heikommassa asemassa oleville lapsille. Nyt tämä uudistuskin omalta osaltaan lisää tehtäviä kunnissa, mikä edellyttää myös jatkossa resurssilisäyksiä.

Erityisen pulmallinen asia tämän lain osalta liittyy tähän tahdonvastaisten huostaanottojen päätöksenteon siirtämiseen hallinto-oikeuksille. Päätösten siirtoon suhtaudun hyvin epäillen, sillä ratkaisujen tulee hallinto-oikeuksissakin perustua kuitenkin kuntien sosiaalitoimen ammattilaisten näkemyksiin. En tunnista tarvetta tälle päätöksenteon siirrolle. Ymmärrän toki, että joissakin pienissä kunnissa maallikkojaostojen riippumattomuus ja tuttavuussuhteet voivat hankaloittaa lastensuojelupäätösten tekoa, mutta eivät ne ole tähän mennessäkään saaneet vaikuttaa itse ratkaisuihin missään nimessä.

Toisaalta hallinto-oikeudet ovat jo nyt hyvin kuormitettuja, joten on syytä kysyä, hidastaako muutos huostaanottoratkaisujen valmistumista. Toisaalta hallinto-oikeuksiin tarvittaisiin tällöin myös lastensuojelun osaamisen vahvistamista. Hieman kummallista on myös se, että ensimmäinen valitusaste jatkossa olisi siis korkein hallinto-oikeus. Paras osaaminen lastensuojeluratkaisuissa on kuitenkin kuntien sosiaalitoimessa ja lastensuojelussa.

Lastensuojelulain tärkein asia on toteuttaa lasten etua ja oikeuksia. Päätöksenteon siirtymisessä hallinto-oikeuksiin on se vaarana, että yhä enemmän tulee painottumaan vanhempien oikeuksien ja asioiden perustelu siltä kannalta. Näin ei saisi tapahtua, sillä keskeisimpänä jatkossakin tulee painottua lapsen etu.

Sen sijaan näen hyvänä sen, että valiokuntakäsittelyssä 114 §:ään sisältyvä ajatus mahdollisuudesta asettaa moniammatillinen lastensuojelun asiantuntijaryhmä muutettiin velvoitteeksi. Tällainen asiantuntijaryhmä on käytännössä jo tällä hetkellä asetettu monissa kunnissa ja moniammatillista yhteistyötä on tehty kautta aikojen lastensuojelutyössä. Pidän tätä velvoitetta kuitenkin tärkeänä ja uskon, että se omalta osaltaan vahvistaa tasa-arvoisuutta ja osaamista pienissä kunnissa, etenkin mikäli näitä seudullisia ratkaisuja lähdetään toteuttamaan aktiivisesti. Myös kunta- ja palvelurakenneuudistus tulee vahvistamaan omalta osaltaan erityisosaamista myös lastensuojelutyössä. Tätä pidän tärkeänä, koska tällä hetkellä osaaminen on monissa kunnissa hyvin kapeaa ja erityisosaamista ei luonnollisestikaan synny, mikäli huostaanottotilanteita tulee käsiteltäväksi hyvin harvoin.

Arvoisa puhemies! On hyvä, että esitys lastensuojelulain kokonaisuudistuksesta on nyt saatu pian käsiteltyä. Tämä vie lasten asemaa taas joitakin askeleita oikeaan suuntaan. Vaikeimmassa asemassa olevien lasten asioiden tulee olla painopisteenä tulevissakin toimissa.

Pentti Tiusanen /vas: Arvoisa herra puhemies! Olen kuullut kolmen osaavan kansanedustajanaisen puhuvan tästä hallituksen esityksestä ja myöskin vielä sitten ed. Braxin välihuudot, ja kaikki ovat olleet enemmän ja vähemmän samansuuntaisia sisältäen kritiikin hallinto-oikeuksien valjastamiseen tähän lasten huostaanottokysymykseen. On selvää, että tässä kyllä ollaan tekemässä virhe, kun näin halutaan tämä laki säätää. Lasten edun kannalta yleensä on ollut ongelma tähän saakka se, että lasten on ollut vaikea saada apua, ja monesti on huostaanottoa hidastettu tai sitä on haluttu välttää. Mutta olen vakuuttunut, että tämä tällainen varsin byrokraattinen, hidas tapa hoitaa lastensuojelua ei johda parempaan tulokseen.
Yleiskeskustelu päättyy.

käsiteltäväkseen, koska heillä ei ole riittävää asiantuntemusta lastensuojelusta. Ja loput viisaista on sitä mieltä, että sossuilla ei ole riittävää juridiikan tuntemusta. Itketäänkö vai nauretaanko?

Onko ihme, että näistä asioista urputetaan kun räjähdysmäisesti kasvavia huostaanottolukuja hutkivat ihmiset, joilla ei ole kellään riittävää asiantuntemusta.

Uusi lakikaan ei velvoita kuntia varmistamaan, että rahaa olisi riittävästi avohuollon tukiin, että huostaanottoja saataisiin ennaltaehkäistyksi. Mutta heureka! Varpunen ei tarvitse rahaa, kyttääminen voidaan tehdä ihan ilmaiseksi ja taas saadaan HYVÄÄÄÄ materiaalia huostaanottoihin.