Opiskelen sairaanhoitajaksi ja minulla on vaikeuksia päättää suuntautumisvaihtoehtoani.Mielenterveystyö kiinnostaa,mutta mites,jos suuntaudun siihen,lienee mahdotonta työskennellä esim.teholla tai leikkaussalissa?Toisaalta jos nyt suuntautuisinkin perioperatiiviseen hoitotyöhön ja haluaisinkin joskus työskennellä mielnterv.puolella,olisiko se mahdollista edes jos en ole suuntautunut mielenterveyspuoleen...?Minkälaiset työtilannteet on?Esim.mieleneterveyspuolen työtilanne?
mihin suuntautua...
sh-opiskelija
152446
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Sama vaikeus minullakin. Viimeinen harjoittelupaikka pitäisi päättää pian. Enää sairaanhoitajakoulutuksessa ei erikoistuta, vaan valmistutaan ns. yleissairaanhoitajiksi. Viimeisen pitkän harjoittelun kerrotaan ratkaisevan tavallaan suuntautumisen.
Miten paljon viimeinen harjoittelu sitten merkitsee? Jos hakeudun sisätaudeille, onko mahdollista jatkossa pyrkiä töihin kirralle tai päin vastoin? Vai katkeaako tie väärän valinnan tekemisen jälken?
Millä alalla mahtaa olla parhaimmat työllistymismahdollisuudet? Osaako joku sanoa?
Riippuu muuten koulusta. Meillä ainakin erikoistutaan, minä sisätauti-kirurgiaan..
Viitsitkö kertoa että missä koulussa? Mielestäni opetushallitus sanelee nämä säännöt vai oletko jossain erityiskoulutuksessa?
harjoittelujakson pituus, esim viimeinen hrjoittelu?
Ensimmäinen harjoittelu eli orientaatio kestää 4 viikkoa, sen jälkeen on 5 kpl viiden viikon harjoittelua: mielenterveys, avoterveydenhuolto, tk:n vuodeosasto, sisätaudit ja kirurgia. Vihdoin koittaa viimeinen harjoittelu, joka kestää 16 viikkoa. Viimeisen harjoittelupaikan saa valita oman mielen mukaan.
Viimeinen harjoittelu keski meillä 8 4 viikkoa, eli ensin 8 viikkoa ja sit perään 4 viikkoa toisessa paikassa. Itse olin 8 viikkoa sydänosastolla ja 4 viikkoa teholla.
Niin,siis ei enää erikoistutua,mutta sen sijaan suuntaudutaan johonkin erikoisaslaan,esim.perioperatiiviseen hoitotyöhön,mielenterveystyöhön tai esi,.lasten ja nuorten hoitotyöhön.
Ja siis kaisita tulee sairaanhoitajia,ei esi,.psykiatrisia siraanhoitajia,lastensairaanhoitajia jne.niin kuin ennen vanhaan.Nimike kaikilla sairaanhoitaja(AMK).Mutta se nyt lienee kaikilla tällä palstalla vieraileville selvää..Tai ainakin pitäisi olla.
Olisin ollut kiinnostunut tietämään,missä aloilla parhaat työtilanteet sh:lla ja voiko perioperatiiviseen suuntautunut työskennellä mielenterveystyössä tai päinvastoin.
Kyllä,periaatteessa.Siihenhän tuo erikoisnimikkeiten poisto on pyrkinyt. Mutta,suuntautumisella on oikeasti väliä. Jos leikkuriin hakee 2 hakijaa,toisellaon päihdetyön suunt. ja toisella perioperatiivinen suunt. niin eiks se oo aika selvää,että perioperatiiviseen suuntatunut on ykkösenä? Suuntautumisen valinta kertoo työnantajalle "kiinnostuksistasi" ja esim kesätöitä haettaessa ni mulle on sanottu,et suuntautuminen ratkaisee.
Itselläni on ainakin pääkaupunkiseudun työtilanteen tuntien sellainen käsitys, että suuntaamisella ei ihan kauheasti välttämättä ole väliä töitä hakiessa. Työtilanne on niin hyvä että sairaanhoitajan papereilla useimmiten kiinnostus tehtävään riittää.
Itse opiskelen terveydenhoitajaksi, nyt kesäksi olen menossa sairaanhoitajaksi mielenterveyspuolen akuutille suljetulle osastolle, ja sain työtarjouksen myös esim. sisätautien vuodeosastolta ja neurokirran puolen vuodeosastolta.
Ainoita paikkoja ehkä millä suuntautumisella saattaa olla merkitystä, ovat leikkurihoitajan ja anestesiahoitajan hommat. Kyllähän tietty paikassa kuin paikassa hakija, jolla kyseiseen tehtävään suuntautuminen on, saattaa mennä edelle.
Nykyään vaan kun niitä hakijoita ei meinaa olla... Itse jos olisin sinä, suuntaisin mieluummin sinne perioperatiiviseen, sillä mielenterveyspuolen työpaikan kyllä saa, jos niihin paikkoihin vaan sitten onnistuu saamaan jalan oven väliin, esim. tekee lyhyitä sijaisuuksia ensiksi.
Taas sitten jos yhtäkkiä haluat teholle ja olet mielenterveyspuolelle suuntautunut, niin se kuulostaa vaikeammalta. Ei tietenkään mahdottomalta.
Ja perioperatiivisen opinnoissa opit mahdottoman paljon enemmän, mielenterv. puolellakin on toki mielenkiintoiset suuntaavat myös, on lääkärin luentoja yms. Mutta enemmän se on sellasta potilaan vuorovaikutuksellista kohtaamista kun taas perioperatiivisessa saa selkeämpiä toimintavalmiuksia. Tai luulisi saavan.
Psykiatria ilman muuta.. Liksa sama kuin somaattisella puolella, mutta puolet vähemmän töitä ja puolet enemmän kahvia ja röökiä. Siistiä...
T. SH
Kuten täällä ilmennytkin, enää ei erikoistuta, vaan se loppusuuntautuminen on nyt sellainen....hmmm.. aika suppea, kun kestää ainakin meillä vain 12 vkoa. En ainakaan itse lähtisi hirveästi kehuskelemaan, että olisi suuntautunut/erikoistunut mitenkään siihen viimeiseksi valitsemaani alaan eli kardiologiaan. Kyllä töitä löytyy muualtakin ihan samalla lailla. Ehkä psykiatrian puolella arvostetaan niitä, jotka vikan suuntautumisen tekevät psykiatriassa, kun se on niin oma maialmansa ja pakollisena työharjoitteluna sitä on niin vähän. Meillä esim. vain 5 viikkoa.
Sinä joka kirjoitit, että suuntaudut sis-kir -saikuksi, niin missä ihmeen koulussa olet, koska minunkin mielestäni nykyasetusten mukaan meistä kaikista tällä hetkellä opiskelevista sairaanhoitajista tulee yleissairaanhoitajia, joiden ammatinimike "sairaanhoitaja AMK". Vaikka kuinka syventävät harjoittelut suorittaisit esim. psykiatrisella puolella, ET voi sanoa olevasi "psykiatrinen sh"...
jos halajat psykiatrialle ei suuntautumisella ole niinkään väliä ja työtakkaa on huomattavasti kevyempi. Minua itseäni ei saa kirveelläkään psykalle töihin, jossa ei suinkaan hoideta ihmistä kokonaisvaltaisesti.
Jos halajat leikkuriin , ei vetelehtijät pärjää siellä. Mielellään saa olla edes harjottelu takana ja vielä parempi jos suoritat sairaanhoitajan tutkinnon päälle erikoistumisopinnot. Sitten vaan työelämään, työtä riittää. Mutta perehdytys on kova prässi ennenkuin pääset tositomiin. Eli kaikki perehdytetään työhön, vaikka olis opisekllut mitä ja harjottelut tehnyt leikkkurissa. Suosittlen hyvää anatomian ja ihmisen fysiologian tietämystä, pääset anestesioihin nopeimmin kiinni.
Ehdottomasti siis leikkuripuoli, tosin vain tietyn tyyppiset ihmiset tulevat siellä pärjäämään.
Kiitos vastauksista!:) on vaan niin vaikeaa valita..Lähinnä mietin milenterveystyötä tai perioperatiivista.Tiedetään,että ne on täysin erilaisia hommia ja varmaan moni ihmettelee miten joku voi pähkäillä nimenomaan niiden kahden välillä...
Psyk.puoli on kiinnostanut aina,joa se oli itseasiassa syy miksi hain kouluun.Ennen mietin aina ettei minusta ole leikkaussali-anestesia-hoitajaksi,etten ole tarpeeksi"näppärä" ja tarkka..Mutta nyt koulun myötä leikkuripuoli ruvennut kiinnostamaan ihan hulluna...Toisaalta pieni epäilys pärjääänkö siellä..Opintojen ohella teen paljon töitä tk.sairaalassa,ja pidän kyllä siitä että töitä riittää,nimenomaan työn fyysisyyden koen vaan hyväksi asiaksi,en jaksa vaan "istuskella"..Siinä mielessä mielenterveystyö epäilyttää..Vaikka en todellakaan tässä nyt sano että milentrev.työ olisi pelkkää istumista ja röökaamista!!!!Päinvastoin arvostan sitä suuresti..ja sekin kiinnostaa..Ei vaan pysty päättämään...
kuulostat siltä, että psyk puoli olisi enemmän sinua varten,jos ole aina tuntenut vetoa siihen,mutta ei kai se ole mahdotonta opiskella kumpikin erikoistumisopintoina, jos intoa riittää. itse olen aina halunnut leikkuriin. Työ on aika raskasta,mutta palkitsevaa. Päivittäin melkein voin joutua tilanteeseen,jossa en ole ennen ollut ja asía on vaan pakko jotenkin klaarata aika sukkelaan kanssa, mutta sitten kun onnistuu niin työn palkitsevuus on suuri. Minä teen kaikkia siis anestesioita, instrumentteja, passausta ja heräämöä.Kaikissa paikoissa en näin ole,mutta itse pidän tästä mallista että pärjää jokaisessa hommassa.Lääkehoito on pääasiassa iv tai epid. tai spinaalikanavaan,joten virheitä ei saa tulla.Ja tietysti leikkurissa oppii väkisinkin aspetiikan tärkeyden.Toisista ei ole siihe, tarkoitan että oma aseptinen omatunto ei kehity.
Kuulostat reippaalta :) Leikkuriinn hakeutuu tietyn tyyppistä porukkaa töihin ja joissakin paikoissa saattaa olla puute ihan perus käytöstavoista. Itse kuulun sellaiseen,joka ainakin yrittää aina ottaa muut huomioon. Leikkurityö on teknsitä,mutta juuri sen takia,että potilas on niin pienen hetken "meillä" niin on haastavaa saada potilaaseen kontakti ja saada potilas tuntemaan olonsa turvalliseksi jne. Tutkimusten mukaan potilaat odottavat juuri empatiakykyä hoitajilta tullessaan toimenpiteeseen.
leikkuriin? Aion suuntautua perioperatiiviseen tänä vuonna, ja nyt kyllä säikytit...peruskäytöstavat hukassa?