Vanhoillislestadiolainen itsekin, ja vl-liikkeen historiasta väitellyt Mauri Kinnunen katsoo väitöskirjassaan vanhoillislestadiolaisuuden olevan nykyään enemmän perinneliike kuin herätysliike. Perinteellisten uskomusten noudattamisesta on tullut tärkeämpi asia kuin aidosta kristillisyydestä. Kalevaan kirjoittamassaan artikkelissa Kinnunen kehottaa vl-liikeen johtoa käymään lpi eräitä perinteitä ja uudistamaan niitä (televisio-ja kulttuurikiellot).
Kallistun samalle kannalle herätysliikeken nykyluonteesta. VL-usko on samalla tavoin perinne ja yhteisölllinen elämäntapa kuin on juutalaisuus, maltillinen islamilaisuus tai vaikkapa romaanikulttuurin elämäntapa. Yksittäinen ihminen ei ”valitse” eikä käänny vanhoillislestadiolaisuuteen, vaan ihminen syntyy vl-sukuun.
Elämäntapaan liittyvät tärkeinä omat kultturiset perinnesäännöt joiden rikkomisen seuraamus on yhteisön ulkopuolelle sulkeminen.
Kunnioitettava ja avokas perinneliike lestadiolaisuus toki on, ja se tulee julistaa suojelun kohteeksi. Onhan se historiallinen osa suomalaista vähemmistöryhmien kirjoa.
Tämä että kyse on elämäntavasta ja perinteestä, on tärkeä tunnistaa. Näin oivallamme ettei vl-liikkeessä ole kyse varsinaisesti kristillisyydestä sen syvässä mielessä.
Kallistun samalle kannalle herätysliikeken nykyluonteesta. VL-usko on samalla tavoin perinne ja yhteisölllinen elämäntapa kuin on juutalaisuus, maltillinen islamilaisuus tai vaikkapa romaanikulttuurin elämäntapa. Yksittäinen ihminen ei ”valitse” eikä käänny vanhoillislestadiolaisuuteen, vaan ihminen syntyy vl-sukuun.
Elämäntapaan liittyvät tärkeinä omat kultturiset perinnesäännöt joiden rikkomisen seuraamus on yhteisön ulkopuolelle sulkeminen.
Kunnioitettava ja avokas perinneliike lestadiolaisuus toki on, ja se tulee julistaa suojelun kohteeksi. Onhan se historiallinen osa suomalaista vähemmistöryhmien kirjoa.
Tämä että kyse on elämäntavasta ja perinteestä, on tärkeä tunnistaa. Näin oivallamme ettei vl-liikkeessä ole kyse varsinaisesti kristillisyydestä sen syvässä mielessä.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Enpä ole huomannut tuollaista kirjoitusta Kalevasta. Onko tämä taas näitä palstan ufoja?
Sieltä löytyy tämä palstan ufo.
Kaleva 1.10.2006
Tämä vuosituhat haastaa lestadiolaisuuden
Suomen suurimman herätysliikkeen pitäisi pystyä avoimesti kohtaamaan menneisyytensä kipupisteet.
Perinteisillä vastakkain-asetteluilla ei ole enää merkitystä, Mauri Kinnunen kirjoittaa.
Maamme kannattajajoukoltaan suurin ja laajimmalle levinnyt herätysliike, vanhoillislestadiolaisuus, viettää lokakuun alussa keskusjärjestönsä Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) 100-vuotisjuhlaa. Herätysliikkeellä on kannattajia myös Ruotsissa, Norjassa, Pohjois-Amerikassa, Baltian maissa, Venäjällä ja Keski-Euroopassa. Uusimpana ”aluevaltauksena” ovat Ecuador Etelä-Amerikassa ja Togo sekä Kenia Afrikassa.
Lestadiolaisuuden ydinsanoma, viesti siitä, että Jeesus on antanut opetuslapsilleen ja hänen seuraajilleen tehtävän saarnata parannusta ja syntien anteeksiantoa kaikille luoduille, on saanut yhä enemmän vastakaikua eri puolilla maailmaa.
Tämä kehitys ei ole kuitenkaan ollut vailla haasteita.
Levitessään uusille alueille ja täysin erilaisen kulttuurin keskuuteen vanhoillislestadiolaisuus on joutunut kohtaamaan tapoja, normeja ja uskomuksia, jotka poikkeavat täysin siitä, mihin on totuttu liikkeen vanhoilla ydinalueilla. Ilmeisesti tuo kohtaaminen on sujunut ilman suuria hankauksia.
Lestadiolaisuuden kansainvälistyminen tuo toki uusia haasteita liikkeen ydinalueille Suomeen. Henkilökohtaiset kontaktit, matkailu ja kulttuurirajat ylittävät avioliitot asettavat Suomessa asuvat vanhoillislestadiolaiset kyselemään, mikä ”tässä kristillisyydessä” on uskon perusta ja mikä mahdollisesti on historian tuomaa, uskon kannalta epäolennaista tapakulttuuria.
Tässä tarkastelussa on olennaista tuntea lestadiolaisuuden historiaa ja perehtyä aikalaislähteisiin. Ehdottomuus opillisissa ja tapakulttuuriin liittyvissä asioissa on ollut yksi lestadiolaisuuden tunnus. Aikoinaan lestadiolaisuudessa yleinen yksinkertaisen pukeutumisen ihannointi juontaa juurensa Lars Levi Laestadiukseen ja hänen saarnoihinsa. Jos ihmisellä on Laestadiuksen mukaan elävä usko, sen tulee näkyä myös ulkonaisina merkkeinä. Uskova hylkää maailman koreuden ja turhuuden.
Laestadius paheksui varallisuuden näyttämistä ja rahojen tuhlaamista ulkoiseen ja maalliseen. Saarnojen innoittamana herätysliikkeeseen liittyneet alkoivat vähitellen kontrolloida toisiansa normien ja ”kristityn” ihanteiden noudattamisessa.
Lestadiolaisuus syntyi Fennoskandian äärimmäisessä perukassa, ja se omaksui ympäröivän tapakulttuurin askeettisimmillaan. Pohjan perillä monet rintamaiden arkipäiväiset vaatteet, esineet ja asiat olivat ylellisyyttä ja kerskaa ja niitä tuli ”kristityn” välttää.
Olosuhteissa, joissa ”heräämättömätkin” pitivät monia etelän tapoja ja esineitä ylellisyytenä, vältyttiin yhteentörmäyksiltä. Ristiriitaa herätysliikkeen ja ympäröivän yhteiskunnan välille syntyi, kun periferian tapakulttuuria siirrettiin rintamaiden lestadiolaisyhteisöihin. Lestadiolaisuus alkoi leimautua syntyalueensa ulkopuolella monissa tapakulttuuriin liittyvissä asioissa omituiseksi.
Uusi ristiriitatilanne syntyi modernisaation tunkeutuessa perimmäisiinkin kyliin Pohjois-Pohjanmaalla 1960-luvulla. Tämä mursi lestadiolaisuuden pitkään hallitseman paikalliskulttuurin. Vanhoillislestadiolaisuus reagoi modernisaation haasteisiin (televisio, perhesuunnittelu, peruskoulu, maaltamuutto/suuri muuttoaalto Ruotsiin) käpertymällä itseensä ja suoristamalla rivejään.
Koko 1970-luvun Päivämies-lehden pääkirjoituksia ja artikkeleita leimaa ”piiritystunnelma maailman pahuuden raivotessa” ja usko pikaiseen maailmanloppuun. Kehitys johti ”puimatantereen puhdistamiseen” niin sanotuilla hoitokokouksilla. Tilanne alkoi vähitellen muodostua liikkeen sisällä kestämättömäksi. Vuoden 1979 lopulla liikkeen johdossa suoritettiin henkilövaihdoksia ja otettiin uusi suunta. Tavoitteeksi tuli avoin tiedottaminen ja hyvien suhteiden ylläpito kirkkoon ja muihin yhteistyötahoihin.
Samalla niin sanotut hoitokokoukset päättyivät lähes tyystin. Keskustelu 1970-luvun tapahtumista ja niiden merkityksestä 2000-luvun vanhoillislestadiolaisuudelle odottaa edelleen sopivaa ajankohtaa liikkeen sisällä.
Lestadiolaisuus on saanut voimaa selvistä vastakkainasetteluista (etelä/pohjoinen, kaupunki/ maaseutu, sivistyneistö/oppimattomat, papisto/maallikot, rikkaat/köyhät, maailmallisuus/askeettisuus). Tämäntyyppiset joko–tai -asettelut ovat olleet tyypillisiä useimmille uskonnollisille liikkeille. Niillä on synnytetty ja pidetty yllä yhteisöidentiteettiä.
Tämä vuosituhat tulee olemaan haasteellinen vanhoillislestadiolaisuudelle, kun perinteisillä vastakkainasetteluilla ei ole enää merkitystä. Suuri osa liikkeen jäsenistä elää urbaanissa ympäristössä Etelä-Suomessa ja tuhannet vanhoillislestadiolaiset nuoret työskentelevät tai opiskelevat ulkomailla. He törmäävät kymmeniin uskontoihin ja kulttuureihin. Tämä nostaa esiin lukuisia kysymyksiä, joihin heidän isovanhempansa eivät juurikaan joutuneet pohtimaan vastausta.
Pohjoinen herätysliike asennoitui alusta alkaen varauksellisesti tai kielteisesti uusiin aate- ja kulttuurivirtauksiin, esineisiin ja keksintöihin. Ne nähtiin turhina tai niiden pelättiin ”vieroittavan ihmistä Jumalasta ja haittaavan uskonkilvoitusta”. Kulttuurivihamielisyydestä huolimatta lestadiolaisuus on ollut innoituksen lähteenä varsinkin kirjallisuudessa ja musiikissa. Lestadiolaisella laulu- ja virsiperinteellä on keskeinen osuus nykyisessä luterilaisen kirkon virsikirjassa.
Useilla Suomen eturivin kirjailijoilla on ollut/on lestadiolaistaustaa tai he ovat kuuluneet/kuuluvat liikkeeseen. Asennoituminen eri kulttuurimuotoihin on vaihdellut vuosikymmenien kuluessa. Kielteisintä asenne on perinteisesti ollut kilpaurheiluun, tanssiin, teatteriin, elokuviin, oopperaan ja viihdemusiikkiin.
Vanhoillislestadiolaisuus otti kielteisen asenteen television hankkimiseen koteihin vuonna 1963 vuosikokouksessaan. Tuo päätös sai aikoinaan muun muassa liikkeen arvostaman ja monissa tehtävissä käyttämän kirkkoherra Kullervo Hulkon puuskahtamaan: ”Kävi kuten 1930-luvulla, kun radio tuomittiin.”
Torjuva asenne televisioon tulee jatkossa varmasti uudestaan puntariin, kun raja tietokoneiden, kännyköiden ja televisiovastaanottimien välillä häviää. Ainoa kestävä ratkaisu näihin haasteisiin lienee valinnan suorittaminen ohjelmasisällön eikä mediavälineen tai taidemuodon pohjalta.
Viime aikoina on liikkeen sisällä keskusteltu suhteesta musiikkiin. Huomattava osa maamme eturivin kirkkomuusikoista on mukana vanhoillislestadiolaisuuden toiminnassa. Heidän konsertoimisensa ja vilkastunut kuorotoiminta on nostanut vastareaktioita, jotka ovat heijastuneet liikkeen äänenkannattajan Päivämiehen kirjoituksissa.
Nuo reaktiot ovat ilmeisesti heijastumia 1970-luvun linjauksista. Kuitenkin vielä 1950-luvulla Helsingin olympiakisojen hymnin säveltäjä Jaakko Linjama kehotti laulun lahjan omaavia vanhoillislestadiolaisia osallistumaan aktiivisesti kirkkokuorotoimintaan.
Lestadiolaisuus on koko olemassaolonsa ajan ollut hyvin yhteisöllinen liike. Yhteisöllisyyttä on ylläpitänyt vilkas seuratoiminta ja tarkkarajainen seurakuntakäsitys. Liikkeen normisto on luonut rajaa uskovien ja ”suruttomien” välille auttaen yhteenkuuluvuuden tunteen syntymistä ja säilymistä.
Lestadiolaisuus on muodostunut pienoiskulttuuriksi, jolla on omat kirjoittamattomat ja kirjoitetut sääntönsä ja tapansa. Yhteisön jäsenet tietävät vaistomaisesti, miten uskovan tulee pukeutua ja käyttäytyä, millaiset mielipiteet ovat arvostettuja ja millaiset hylättäviä. Perhekeskeisyys, voimakas yhteenkuuluvuus ja selkeä normisto vetävät tänäkin päivänä ulkopuolisia puoleensa.
Toisaalta edellä mainitut ominaisuudet voivat olla nostamassa ulkopuolisten kynnystä hakeutua liikkeeseen. Samalla lestadiolaisuudesta erkanee niitä, jotka kokevat herätysliikkeen ahdistavana. Haastavaksi on muodostunut normien ja tapakulttuurin päivittäminen. Liikkeen sisällä käydään keskustelua siitä, ovatko vuosikokousten, puhujien- ja seurakuntavanhinten sekä seurakuntapäivien linjaukset tapakulttuureissa, yhteiskunnallisissa ja kirkollisissa asioissa ”aikansa lapsia” vai tulisiko niitä noudattaa hamaan ikuisuuteen saakka.
Vanhoillislestadiolaisuuden tulevaisuus näyttää valoisalta, kun liikkeen piirissä tartutaan avoimesti ja rehellisesti 2000-luvun haasteisiin. Se edellyttää myös liikkeen historian ymmärtämistä ja menneisyyden kipupisteiden avointa kohtaamista. Sitä haluavat varmaan myös ne kymmenettuhannet nuoret, joita on ilo katsella suviseuroissa.
Mauri Kinnunen
Kirjoittaja on lappeenrantalainen filosofian tohtori ja historian lehtori.
Veljemme Mauri Kinnusen kirjoitus Kalevassa oli tietysti hyvä ja tärkeä kirjoitus. Olkoon siunaukseksi että lehtienkin palstoilla tuodaan esille sitä Jumalan armoa että tässä maassa vielä puhtaasti Jumalan sanaa saarnataan. Ovet ovat avoinna kaikkien tulla seuroihin. Ja seurakunnassa on totuuden patsas ja perustus.
Kinnusen tekstissä on kuitenkin merkkejä sellaisesta vaarallisesta ja Jumalan Sanan vastaisesta ajattelusta, jotka on omiaan aiheuttamaan murhetta siionissa. Hälyyttäviä merkkejä vääränlaisesta kyselemisestä. Tämä on aiheellista suoraan ja kiertelemättä todeta. Kalevan artikkelissa Kinnunen kirjoittaa muun muassa näin.
Kinnunen: ”… kun perinteisillä vastakkainasetteluilla ei ole enää merkitystä.”
Mikä maailmassa olisi muuttunut? Sama ”vastakkainasettelu” se on tänä päivänä kuin vanhan liitonkin aikana. Maailma ja synti on yhä sama. Sielunvihollinen ei tänä päivänäkään lepää taistelussa Jumalan valtakuntaa vastaan. Näin vakavasta asiasta on nyt kysymys. Tällä ”vastakkainasettelulla” on yhä merkitys, niin kauan kuin tätä maailmanaikaa riittää.
Kinnunen: ”Viime aikoina on liikkeen sisällä keskusteltu suhteesta musiikkiin. - - Heidän konsertoimisensa ja vilkastunut kuorotoiminta on nostanut vastareaktioita, jotka ovat heijastuneet liikkeen äänenkannattajan Päivämiehen kirjoituksissa. Toisaalta edellä mainitut ominaisuudet voivat olla nostamassa ulkopuolisten kynnystä hakeutua liikkeeseen. ”
Synti se ”kynnys” on, ei Pyhän hengen seurakunnalle avaamat neuvot. Uskovaiset musiikin lahjan saaneet ovat itse nostaneet esiin näitä monia kiusauksia joiden kanssa he joutuvat taistelemaan. Musiikkiin liittyy hyvin suuri eksytyksen vaara. meidän tulee rohkaistaja tukea musiikin lahjan saaneita sisaria ja veljjiä.
Kinnunen: ”Samalla lestadiolaisuudesta erkanee niitä, jotka kokevat herätysliikkeen ahdistavana.”
Mikä ahdistaa ihmistä todellisuudessa? Mikä erottaa ihmisen Jumalasta? Ei ”kristillisyyden tapakulttuuri” Jumalasta erota, vaan synti.
Kinnunen: ”Haastavaksi on muodostunut normien ja tapakulttuurin päivittäminen. Liikkeen sisällä käydään keskustelua siitä, ovatko vuosikokousten, puhujien- ja seurakuntavanhinten sekä seurakuntapäivien linjaukset tapakulttuureissa, yhteiskunnallisissa ja kirkollisissa asioissa ”aikansa lapsia” vai tulisiko niitä noudattaa hamaan ikuisuuteen saakka. ”
Jumalanvaltakunnassa julistetaan muuttumatonta, pyhää evankeliumia. Se ei ”päivitystä” kaipaa.
Saara-äidin rakkauden neuvot eivät ole ohimeneviä ”aikansa lapsia”. Jumalan sana on muuttumaton.
Kinnunen: ”… edellyttää myös liikkeen historian ymmärtämistä ja menneisyyden kipupisteiden avointa kohtaamista. Sitä haluavat varmaan myös ne kymmenettuhannet nuoret, joita on ilo katsella suviseuroissa.”
En osaa nähdä erityistä tarvetta M.Kinnusen olettamia ”kipupisteitä” kohdata. Kipupisteitä voi olla ajoittain, mutta nyt vallitsee Siionissa rauhan ja rakentamisen aika.
Jumala näki ne silloin hyväksi neuvoa lapsiaan hoitokokouksissa. Vaikeiden taistelu-vuosien neuvonpidot on koettu kristillisyydessä pääosin myönteisiksi ja siunauksellisiksi.
Rukoilkaamme Jumalalta antamaan oikeaa raitista ymmärrystä Jumalanvaltakuntaan näissä asioissa.
Mikähän on vienyt jutun pois Mopin palstalta? Oli vielä jokin aika sitten... Liene ns. kuuma teksti. Jonka lukemista ei pidetä SRK:n kannalta edullisena.
mitä tarkoittavat tekstissäsi:
-seurakunta
-totuuden patsas ja perustus
-siion
-vastakkainasettelu
-synti
-kipupiste
-jumalan valtakunta
Kinnusen teksti on sentään ymmärrettävää-vl:ien liirumlaarumit vaativat suomenkieliset selitykset
Kinnunen on selvästikin asioista perillä. Saisipa samaa rehellisyyttä joskus Päivämieheenkin. Milloin??
Päivämiehessä ei ole edes viitattu missään tähän kirjoitukseen. Jossa kuitenkin puhutaan suoraan meidän sisäisistä asioista, ja kirjoittaja on itsekin uskovainen.
Outoa. Olisi ollut Päivämieheltä hyvää palvelua meitä lukijoita kohtaan ottaa artikkeli esiin ja selostaa sitä vaikkapa Muut lehdet -osastossa. Eteläsuomalaisille uskovaisille ei tule kotiin Kalevaa.
Hyvä Kalevi.
Kirjoitit:
"Synti se ”kynnys” on, ei Pyhän hengen seurakunnalle avaamat neuvot."
Aivan. Täsmälleen näin. Mutta jos me olemme orjuutaneet armon niin ettei se "kynnys" olekkaan raamatullinen vaan yhteisön tai meidän ihmisten edun mukainen ja joka muuttuu aina ajan ja paikan mukaan.
Onko se raamattuun perustuvaa?
korjaan vain yhden omituisen virheen.
Lainaat Kinnusta:"Viime aikoina on liikkeen sisällä keskusteltu suhteesta musiikkin.- - Heidän konsertoimisensa ja vilkastunut kuorotoiminta on nostanut vastareaktioita, jotka ovat heijastuneet liikkeen äänenkannattajan Päivämiehen kirjoituksissa."
Heti sen perään, samaan kappaleeseen, kuin suorana jatkona edelliseen, lainaat: "Toisaalta edellä mainitut ominaisuudet voivat olla nostamassa ulkopuolisten kynnystä hakeutua liikkeeseen."
Tuo viimeinen virke ei Kinnusen tekstissä todellakaan ole suoraa jatkoa edellisiin, vaan siinä on välissä paljon muuta asiaa. Tuosta sinun lainauksestasi saa sen käsityksen, kuin Kinnunen puhuisi vain musiikista (ja muutenkin logiikka heittää). Vääristeletkö tahallasi?
Löytyy kohdasta asiakirjat
Kinnunen: ”Samalla lestadiolaisuudesta erkanee niitä, jotka kokevat herätysliikkeen ahdistavana.”
KaleviM: "Mikä ahdistaa ihmistä todellisuudessa? Mikä erottaa ihmisen Jumalasta? Ei ”kristillisyyden tapakulttuuri” Jumalasta erota, vaan synti."
Onko kyse tarkoituksellisesta vääristelystä ja siten suoranaisesta valehtelusta?
Minä ainakin ymmärrän Kinnusen tekstin niinkuin se on kirjoitettu: "..lestadiolaisuudesta erkanee.."
Kalevi M ymmärtää: "..Jumalasta erkanee.."
Ainoa selitys tällaiselle KalevM:n tapaiselle selvälle vääristelylle ja valehtelulle on, että SRK:ta pidetään Jumalana.
Näin on. Katsoin eilen tuon Karpo raportin Syntisen silmin, jossa kiistattomasti ositetaan juuri tämän herätysliikkeen ollen itsenäisen Suomen suurimpia tuholaisia. Ihmisiä on suljettu mielisairaaloihin, kun Neuvostoliitossa ikään ja itsemurhat olivat jokapäiväistä. Mikä pahinta meno sen kun jatkuu, ja viranomaiset ovat voimattomia, tai sitten ovat itse mukana. Kaikki viittaa suuresti Islamiin, siihen synnytään, kuten SRK;hon, ja lait laatii järjestö itse.
Kirjoituksessasi mainitaan, että kannattajia on jopa Tigossa, sekä Keniassa, ei se mikään uutinen ole, maailman äärissä on uskovaisia miljardeja? Suomessakin satoja tuhansia.
Se teitä pelottaa, kun pitää sopeutua uusiin yhteyksiin. Miksi. Antakaa heidän elää tavallaan, sillä Lähetyskäsky vain sanoo, mene ja kerro Evankeliumi, sillä Jumalan valtakunta on tullut lähelle JA KASTA HEITÄ ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMEEN. Montako srk ON KASTANUT USKOVAIN KASTEELLA, KUTEN RAAMATTU KEHOITTAA. Uskon, ettei monia, asian ymmärtää vain uudestisyntynyt ja Pyhällä Hengellä täyttynyt Kristitty. Haaste on vain se Sana, muusta huolehtii Jumala, Te ja Muslimit jäätte kyttäämään ihmistä, että se elää perinnesääntöjenne mukaan, kun on näin, ollaan kaukana uskosta, se on vain uskomassa oloa, valitettavasti.
Jos se on Lesdatiolisten ydinsanoma, että saa synnit anteeksi se juna meni jo. Jeesus ”kekasi” sen jo pari tuhatta vuotta sitten ja jo Mooses kertoi siitä Raamatusta, se on se musta, voi olla ruskeakin kirja, josta se löytyy, ja aikaa on usea tuhat vuotta, joten ei mitään uutta. Tämä oli itseasassa Jeesuksen tehtävä, ei hän olis ylipäätään muuten ihmiseksi syntynytkään, ja ei sitä Lesdatius keksinyt, se on Sanaa.
Pitäkää vain täällä suomessa tuo Antikristus oppi, ja katsokaa mitä olette saanet aikaan Karpo, Syntisin silmin, video 40 minuuttia, ei juuri jää viemistä evankeliumin osalle, muissa maissa saatatatte joutua koppiin, siellä on kuitenkin laki. Tapakulttuuri on aina yhdistetty Shamanismiin, joten se kuuluu sinne, ei ehtoollispöytään.
Tämä kritiikki ei kohdistu ollenkaan Lars Leevi Lesdatiukseen, sillä Jumala otti hänet käyttöönsä ja täytti Pyhällä Hengellä. Siitä osoituksena hänellä oli PH;n antamia armolahjoja, kileillä puhuminen, profetoiminen, parantaminen, johtamisen armolahja, sekä Jumalan sanan levittämisen armolahja sekä työnäky. Hän oli merkityksellisimpiä Jumalan työvälineitä koko Fennoskandiassa. Mutta miten kävi, kun Raatamaa alkoi hoitaa hommaa, muuttamalla tätä Pyhän Hengen työtä, ja Juho poika joutui siinä sivussa kun siitti kylästä kylään naisia puhujamatkoillaan saarnaamaan vahan hengen helvettiin, Siinä meni lapsi kasteveden mukana, ja sen koommin koko SRK ryhmässä ei ole näkynyt YHTÄÄN PYHÄN HENGEN LAHJAA, EIKÄ USKON HYVÄÄ HEDELMÄÄ.
Sitten, jos joku voi väittää, kuten Karpon raportissa, ei meillä ole mitään sääntöjä. MUTTAJOS EI PYSTY ELÄMÄÄN MEIDÄN KIRJOITTAMIEN LAKIEN MUKAAN, SIUNAAMME SUORAAN HÄNET HELVETTIIN. kysymys kuuluukin, onko SRK Saatanan palvelija vai evankelisetinen liike. Mitä sitten on aina päivitetyt korkokenkä, huulipuna ja seurakuntalasisten sänkykamaria siat, ja TV, sekä internet, Radio, jaossa on nykyisin paljon Jumalan sanaa.
Lesdatiolaisuus on ainoa asia, kuten Stalinin Neuvostoliitto, jossa puntaroidaan, voiko kansalle näyttää TV:tä, koska siletä tulee kapitalistista hapatusta, mitä hapatusta se Päivämies suoltaa?
Sitten Kinnunen kirjoittaa kirkon kanssa lähestymisestä, mitä? Tahkola oli kirkkovaltuuston puheenjohtaja, ja kun kävi kirkossa nämä saatanpalveliat sitoivat hänet kirkossakäynnin syntiin, olikohan aika hakeutua, kuten Jehovan todistajat, USKONNOLLISEKSI JÄRJETÖKSI, JOSSA ON VÄHÄN LAAJEMMAT OIKUDET?????
Ulkopuolista kynnystä nostaa sama kun kommunismin häviämiseen. T I E T O T E I D Ä N T O D E L L I S E S T A L U O N T E E S T A, se ei ole Herrasta, vaan Johtokunnasta, tekis mileis ano, kuka tervepäinen……? Tai lukutaitoinen?????
Vai valoisaa tulevaisuutta, liike on räjähtämispisteessä, hajoaa aivan tuota pikaa, joka on kaiken etu, ei tarvitse sitten enää pelätä;
- Punaisia huulia,
- Permanenttia
- Syntiin sitomista
- uskon kieltämistä yms.
- Tynnyrissä kasvamista
Kirjoittaja, kritiikki ei koske sinua, kirjoitat kai tiedemiehen tai tutkijan roolissa, jossa on vain todettava, että näin se vaan on, mutta jos puolustelet näitä kauheuksia, olen pahoillani. Tämä kokonaan hajaantuva, Jumalan rakakutta vastaan sinnittelevä lahko purkaantuu khta kokonaan ja meille muille uskoville jaa se suuri työ, MIHIN PANNAAN NE USKOSSA OLEVAT SRK;N PENNKILÄISET, HEILLÄ ON YHTÄ SUURI USKON PALO, KUN SIELLÄ TIGOSSA JA KENIASSA.
SIUNAUSTA.
väitä, että Saara-äidin rakkauden neuvot ovat muuttumatonta Jumalan sanaa.
"Saara-äidin rakkauden neuvot eivät ole ohimeneviä ”aikansa lapsia”. Jumalan sana on muuttumaton."
päivitystä? No kerroppa miksi nykyjään ei enää tarvitse tehdä seurakunnan edessä parannusta, jos myy "vääriä" lehtiä kaupassaan? Tai miksi opettajia ei enää kiusata koulu-tv:llä?
"Anteeksipyyntö on vaikeaa hengellisille yhteisöillekin
Anteeksipyyntöä 1970-luvun tapahtumista on jälleen alettu perätä vanhoillislestadiolaisen liikkeen keskuselimeltä Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistykseltä eli SRK:lta. Näyttää selvältä, että moni myös liikkeen sisällä odottaa tällaista elettä.
Kirkollisessa maailmassa syntyi muutama vuosi sitten tuhatluvun vaihteen lähestyessä jonkinlainen yhteisöllisten anteeksipyyntöjen aalto. Suurimman huomion sai paavi Johannes Paavali II. Hän nosti esiin virheet, joihin katolinen kirkko oli historiansa aikana sortunut. Joukkoon mahtui muun muassa anteeksipyyntö tähtitieteilijä Galileo Galileita vastaan käydystä oikeudenkäynnistä, joka tapahtui vuonna 1633.
Samoin paavi esitti katolisen kirkon anteeksipyynnön etnisten ryhmien kuten juutalaisten sorrosta sekä vieraiden kulttuurien ja uskontojen halveksunnasta. Paavin kerrotaan Pietarinkirkon puheessaan sanoneen, että moniin virheellisiin toimiin ryhdyttiin "totuuden palvelemisen vuoksi". Siis hyvässä tarkoituksessa mutta harhaan iskien. Paljon aiemminkin nuo anteeksipyynnöt olisi voinut esittää.
Samoihin aikoihin asialla oli suomalainenkin kirkonmies, evankelis-luterilaisen kirkon piirissä toimivan Kansanlähetyksen pääsihteeri Timo Rämä. Hän pyysi julkisesti anteeksi järjestön piirissä esiintynyttä hengellistä väkivaltaa ja ylilyöntejä. Hän tunnusti tuolloin, ettei hengellinen väkivalta liittynyt liikkeessä vain menneisyyteen eli sen muutaman vuosikymmenen takaisiin kuohuviin alkuvaiheisiin vaan sitä esiintyi edelleenkin.
Katolinen kirkko tai Kansanlähetys eivät ole ainoita tahoja, joiden historiasta löytyy synkkiä vaiheita ja anteeksipyyntöjen aiheita. Ne ovat joka tapauksessa hyviä esimerkkejä rohkeudesta tunnustaa selvät virheet. Anteeksipyynnöt eivät myöskään ole tuntuneet tekopyhiltä vaan vilpittömiltä eleiltä tekojen uhreja kohtaan. Kaikkeahan ei voi kuitata sanomalla, että aika oli silloin toinen.
Kirkollinen Kotimaa-lehti puolestaan pyysi taannoin sata vuotta täyttäessään lukijoiltaan anteeksi sitä, että oli vastustanut työväen aatetta ja iloinnut kansallissosialistien valtaan noususta Saksassa.
Kuten jo muutaman kerran ennenkin anteeksipyyntöä on jälleen alettu perätä vanhoillislestadiolaisen liikkeen keskuselimeltä Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistykseltä eli SRK:lta. Ne asiat, joista nytkin puhutaan, liittyvät 1970-lukuun ja liikkeen piirissä järjestettyihin "hoitokokouksiin". Monet niissä mukana olleet sanovat kokouksissa käytetyn ankaraa henkistä painostusta ja pelottelua.
Teema oli viimeksi esillä Kotimaa-lehden verkkosivuilla SRK:n pääsihteerin Aimo Hautamäen haastattelussa. Hän myönsi olleen sellaisiakin kokouksia, joissa kaikki ei mennyt oikein. Hautamäen mukaan anteeksipyyntö ei kuitenkaan ole SRK:n asia vaan asianomaisten, kokouksiin osallistuneiden ihmisten. Haastattelu on pannut liikkeelle vilkkaan mielipiteenvaihdon muutamalla internetin keskustelupalstalla, esimerkiksi Suomi24:ssä. Kun väitteet esitetään lähes yksinomaan nimimerkkien suojassa, puheenvuoroihin pitää tietysti suhtautua varauksin. Nimimerkkien takaa voi puhua myös potaskaa. Osa hoitokokouksista kertovista puheenvuoroista on kuitenkin siinä määrin vakuuttavasti kirjoitettuja, että on vaikea uskoa niiden perustuvan muuhun kuin omiin todellisiin kokemuksiin.
Henkilö, joka sanoo olleensa lapsuudestaan asti vanhoillislestadiolainen ja sanoo olevansa yhä, kirjoittaa kuinka usein pitkälle yöhön lukittujen ovien takana pidettyjen kokousten käyttäytymistavat olivat vastoin kaikkia asiallisia muotoja. "Niistä jäi ikävä olo ja huono omatunto. Puheenvuoron käyttämistä oppi välttämään, kun näki miten kyselijöille tapahtui: useimmiten kysyjä joutui itse painostuksen kohteeksi."
Sama kirjoittaja sanoo monen seuranneen ahdistuneena vierestä, kuinka vanhoja ihmisiä kiusattiin. Intiimejä yksityisasioita vedettiin julkiseen käsittelyyn ja vaadittiin seurakunnan edessä julkiparannuksentekoa tiettyjä sanamuotoja käyttäen. "Jos hätääntynyt vanha pappa tai mummo ei osannut oikeilla sanoilla anoa anteeksi olemattomia asioita, nöyryytettiin ja pitkitettiin tilannetta loputtoman tuntoisesti."
Tuollaista voi täydestä syystä kutsua hengelliseksi väkivallaksi.
Avainkysymyksiin kuuluu tietysti se, oliko tuollaisilla hoitokokouksilla SRK:n suoranainen tuki tai edes hiljainen hyväksyntä. Hautamäki toteaa Kotimaassa, että hoitokokouksiksi kutsuttu tapahtumasarja ei ollut SRK:n mobilisoima.
Suomi24:ssä kokemuksiaan kertonut kirjoittaja puolestaan sanoo, että "SRK:n edustaja oli aina kokouksia vetämässä, ja Päivämies-lehdessä julkaistiin hoitokokouksista myönteisiä kirjoituksia." Hänen mielestään on selvää, että SRK on järjestönä yhdessä rauhanyhdistysten kanssa tapahtumasarjasta tosiasiallisessa vastuussa.
On 1970-luvun tapahtumia SRK:n piirissä jossain määrin käyty läpikin, muun muassa järjestön vuosikirjassa jo vuonna 1989. Edelleenkin asia on silti liikkeen piirissä hyvin arka.
Anteeksipyyntöihin tai pahoitteluun ei ole tarpeen lähteä ensi sijassa siksi, että niitä liikkeen ulkopuolelta perätään. Olennaisempaa on, että aivan ilmeisesti moni odottaa niitä myös liikkeen sisällä."
En ollut tuota kolumnia lukenut. Kiitän sitä henkilöä joka sen tänne laittoi.
60-luvulle jämähtänyt tapauskonto-onneksi kuoleva ja riitainen
itseään?
http://www.teolinst.fi/luennot/jt000308.html
hajaannuksen tiellä
kuin L.L.L:lla ajatuksessaan: "...elävän uskon takeena ovat armonjärjestyksen kokemukset, lähinnä sydämessä koettu sovitus, ei niinkään uskonyhteisöön kuuluminen..."