..............
Uusi trendikö?
Kirjoittanut: eläke-mummo 10.2.2007 klo 13.10
Kohta 30-v sijarina olleena, - monta, monta lasta keinoemona rinnalla kulkeneena saatellen - saan silloin tällöin vieläkin sossuilta soittoja;
"Ottaisitteko lapsen?". Entiseen eroa on se, että ennen perheessä aikuisella oli sairaus tai päihdeongelma. Nykyisin lapsella on ehkä neurologinen ongelma ja perhe (usein yksinhuoltaja-äiti) ei jaksa lasta. Monasti tarjotulla lapsella ei ole ollut minkään valtakunnan diagnoosia. Oletteko toiset törmänneet vastaavaan? Sijaishuolto on lapsiperheille palvelua, jota osataan myös käyttää. tukiperhetoimintaa vastaavalla tavalla.
Uusi trendikö?
Kirjoittanut: eläke-mummo 10.2.2007 klo 13.10
Kohta 30-v sijarina olleena, - monta, monta lasta keinoemona rinnalla kulkeneena saatellen - saan silloin tällöin vieläkin sossuilta soittoja;
"Ottaisitteko lapsen?". Entiseen eroa on se, että ennen perheessä aikuisella oli sairaus tai päihdeongelma. Nykyisin lapsella on ehkä neurologinen ongelma ja perhe (usein yksinhuoltaja-äiti) ei jaksa lasta. Monasti tarjotulla lapsella ei ole ollut minkään valtakunnan diagnoosia. Oletteko toiset törmänneet vastaavaan? Sijaishuolto on lapsiperheille palvelua, jota osataan myös käyttää. tukiperhetoimintaa vastaavalla tavalla.
Vastaukset 13
Vanhimmat
huostaanottoa tukiperhetoimintaan verrattavana tukimuotona!!! Uskomaton väite!
Asian tausta on paremminkin tämä:
Koska kirjoittajakin on huomannut kyseessä olevan usein yh-äiti voidaan kuvitella, että esim. As-isä ei Asperger-ihmisille aika tyypilliseen tapaan ole pystynyt kumppanuuteen ja pariskunta on eronnut. Äiti ei ole ehkä koskaan kuullutkaan neurologisista oireyhtymistä, eikä osaa vaatia lapselle lähetettä neurologisiin tutkimuksiin.
Niin naapurit ja tuttavat, kuin tarhassa ja koulussakin ihmetellään lapsen erikoista käytöstä, mutta ei vahingossakaan osata neuvoa neurologin vastaanotolle, vaan aina joka paikassa ehdotellaan psykiatrin vastaanottoa. As-ihmisten oirekuva vaihtelee tapauskohtaisesti ja myös samalla henkilöllä kausittain, vointi on ikäänkuin aaltoilevaa. Taustalla on aivojen välittäjäaineiden aineenvaihduntahäiriö ja oireyhtymä on perinnöllinen.
Äiti voikin viedä lapsen paykiatrille jo varsin pienenä. Jos kohdalle sattuu fiksumpi lääkäri, hän ei ohjaa ensimmäisenä lastensuojeluun jos ei siihen näe todellista aihetta, vaan ehdottaa terapiaa. Psykiatrit tarjoavat as-ihmisille yleensä jotain analyyttista psykoterapiaa, josta ei ole yhtään mitään hyötyä ja niin hoito lopetetaan. Pahimmassa tapauksessa äiti jää lapsensa kanssa taas kotiin ilman, että mitään todellista apua olisi saatu.
Kun lapsi kasvaa niin varmaa on, että varpus-projektin silmätikkuna he ovat joka paikassa missä liikkuvatkin. Jos äiti jaksaa ajoittain erittäin vaikeahoitoisen lapsen kanssa kouluun asti, viimeistään kolmanteen luokkaan mennessä he saavat kouluterveydenhuollosta lähetteen perheneuvolaan, josta heidät ohjataan psykiatrisiin tutkimuksiin. Jatko on arpaonnea.
Tai äiti saa burn outin jo paljon aikaisemmin ja kääntyy sossujen puoleen apua saadakseen. Ihan pienikin apu, vaikka pari tuntia viikossa joku vieras hoitaja, että äiti voi levätä. Sossut haluavatkin tarkkaan tutkailla lapsen käytöstä, joka ilman muuta tulkitaan kiintymyssuhdehäiriöksi lapsella, joka on normaalia paljon enemmän takertunut äitiin, on aina vaatinut paljon enemmän äidiltä huomiota, rakkaudenosoituksia, hoitoa, hoivaa kuin tavallinen lapsi ja on aina sitä saanutkin. Ja nyt äiti saa kuulla joko hylänneensä lapsen tunnetasolla tai vähintään pahoinpidelleensä hänet. Seuraa tahdonvastainen huostaanotto tai äiti suostutellaan siihen vapaaehtoisesti, että 'päästään helpommalla'.
Sijaisvanhemmat kauhistelevat, miten huonoista oloista lapsi tulee, koska hän ei siedä kosketusta ollenkaan, ärsyyntyy käsittämättömistä asioista ja saa raivareita, ei osaa tulkita toisten elekieltä ja ilmeitä, hänellä on myös voimakkaita pelkoja, on välillä niin omissa oloissaan, että ei 'kuule' mitä hänelle puhutaan, ei tule oikein toimeen toisten saman ikäisten kanssa, ei välttämättä edes tunne tavallisia ruokia, pelkää tulla ruokapöytään, ettei pakoteta syömään hänelle outoja ruoka-aineita, hän uhmaa kaikkea tavanomaista kasvatusta, niin kuin ei ikinä olisi joutunut mitään sääntöjä noudattamaan jne.
Lasta on paljon helpompi ymmärtää kun tietää jotain As-ihmisen ajatus-, tunne- ja aistimaailmasta. Aistiyliherkkyydestä johtuen pieni tönäisy voi olla hänelle kuin isku vasten kasvoja, hän ei siedä isoja ääniä, vaan pitkään jatkuneessa melussa saa fyysisiä oireita ja raivostuu, puhu hänelle mieluummin lyhyillä lauseilla jos lapsi on hermostunut tai väsynyt, hän ei jaksa keskittyä kuuntelemiseen, vaan stressaantuu, karsi ympärillä olevat virikkeet minimiin, kun hänen on keskityttävä koulutehtäviin, neuvoista voisi kirjoittaa kirjan. Keskustele hänen kanssaan ja vielä sen jälkeen keskustele, keskustele ja keskustele aina kun lapsella on puhumisen tarve, koska se on hänelle tärkeä tapa oppia jopa ihmissuhteista, jotka hänelle ovat ongelma.
Monelle Asperger-lapselle maailma on paikka, jossa kukaan ei ymmärrä häntä, eikä kukaan pidä hänestä, kaikki loukkaavat (hänen kokemusmaailmansa) ja satuttavat häntä fyysisesti. Mutta äiti ymmärtää. Äiti on kehdosta asti ihmetellyt erikoista, ihanaa lastaan ja kasvanut ymmärtämään lapsen maailman, hänen tarpeensa, jopa tavan kasvattaa, joka osin poikkeaa tavanomaiseen lapseen suhtautumisesta. Monesti As-lapselle äiti on elämän ainoa tukipylväs, koska muille lapsen tapa reagoida ihmisiin ja asioihin on vierasta. Hän irtautuu lähi-ihmisestään hitaammin kuin muut lapset, eikä erottamista hänenkään kohdallaan saa tehdä väkivalloin, vaan sen on tapahduttava vähitellen sitä mukaan kun lapsi on siihen valmis. Siksi nimenomaan Asperger-lasten huostaanotot ovat monesti niin järkyttäviä sekä äidille että lapselle.
On kamalaa ajatella, miten paljon vuosien mittaan on tehty huostaanottoja, vaikka lapsella olisi jo kotona hankittu diagnoosi. Tiedän tapauksen, jossa lapsi 11-vuotiaana huostaanotettiin vastoin äidin tahtoa, kotiutettiin vasta 18-vuotiaana, eikä lapsi ollut saanut mitään kuntoutusta ja tukea sijoitusvuosinaan. Äidin mielipiteillä ei ollut huostaanoton aikana sossulassa mitään merkitystä ja tapaamiset estettiin tiukasti koko seitsemän vuoden ajan. Jos hoitajilla ei ole mitään tietoa Aspergerin oireyhtymästä, voi sanoa melko suurella todennäköisyydellä, että lapsi tulee kotiutumaan huonompi kuntoisena kuin on ollut sijoitukseen mennessään.
Kyllä monet As-lasten äidit ottaisivat mielellään tuki perheen, jos sellainen olisi saatavissa. Mutta toinen ongelma on se, suostuuko lapsi irtautumaan äidistä edes pariksi päiväksi. Pahimmassa tapauksessa kun lasta on käyty itkettämässä tukiperheessä puolisen vuotta aina pari vuorokautta kerrallaan, hänen vointinsa alkaa muutenkin huonontua niin, että tukiperheestä on luovuttava.
Kuten alussa sanoin, oirekuva vaihtelee henkilöstä toiseen verrattaessa, eikä kaikilla lapsilla eroahdistus ole yhtä voimakasta, vaikka As-diagnoosin kriteerit muuten täyttyvätkin. Nämä lapset ovat yleensä älykkäitä, heillä saattaa olla jokin erikoislahjakkuuskin ja siksi opettajalle annettavan oikean tiedon ja ohjauksen avulla lapsi pystyy vähintään tavanomaisiin, joskus jopa loistaviin koulusuorituksiin. Mutta siihen pystyäkseen he tarvitsevat nimenomaan heille tarkoitettua kuntoutusta ja tukea aina.
Tietysti sekin on mahdollista, että Asperger-lapsi tulee huonosta kodista ja on joutunut kaltoinkohdelluksi. Siinä tapauksessa on vielä käsittämättömämpää hänen kohdallaan perhesijoitus, koska vointi voi olla sitä tasoa, että tarvittaisiin sairaalahoitoa.
Neurologisia oireyhtymiä on myös paljon muita Assin lisäksi, tavallisin ADHD, joita lapsia on myös paljon sijoituksessa, koska ylivilkkaus on asiaa tuntemattomien mielestä ilman muuta vanhempien kasvatuskyvyttömyyden tulosta. ADHD-lapsilla voi olla niin voimakasta aggressiivisuutta, että lapsen kasvaessa varsinkin yksinäinen kasvattaja on hätää kärsimässä. Joskus löytyy sopiva lääkitys, joka helpottaa ja joskus taas ei. Vaikeimmin oireilevia ADHD-lapsia ovat vanhemmat joutuneet antamaan sijoitukseen, koska eivät yksinkertaisesti ole enää kotona pärjänneet lapsen kanssa. Täältä saa lukea, miten 'vanhemmat eivät viitsi kasvattaa omaa lastaan', mutta jos tv ja kodin ikkunat on rikottu jo muutaman kerran viimeisten kuukausien aikana, lapsen ulottuville ei voi jättää teräaseita, kotieläimiä tai pikku sisaruksia, ja useita vaikeita kiinnipitotilanteita on päivittäin, alkavat vanhempien neuvot yleensä olla aika vähissä. Huostaanotto on silloinkin perheelle vaikea toimenpide, eikä siihen varmasti lähdetä kevyin perustein.
Voit kyseiseen asiaan vastata vaan omasta puolestasi. Yleistys kielii ammattitaidottomuudesta, eikä sinun lapsesi diagnoosi käy kaikkiin muihin lapsiin. Minun vatsakipuni johtui joskus munuaisten verenvuodosta, mutta ei suinkaan toisten vatsakipu siitä johdu. Kyllä useimmat psykiatritkin osaavat oman asiansa ja lähettävät asiakkaan neurologille tarvittaessa. Kunnallisella puolella psykiatrina tai psykologina saattaa toimia puoskari. Kuulemani mukaan mm Kotkassa olisi ollut kunnan toimesta palkattuna jonkinasteinen puoskari jolla ei edes olisi ollut valtuuksia ja pätevyyttä kirjoittaa niitä hänen tehtailemiaan lausuntoja. Kunnallisen puolen puoskarit kyllä tekevät korvaamatonta vahinkoa jos hyvä putki osuu päälle.
oireilevan lapsen oirekuvaa, eikä ole eroa yksityisen tai julkisen puolen välillä. Voit soittaa esim. Autismi- ja Aspergerliittoon ja keskustella asioista, jos ne sinua enemmänkin kiinnostavat.
kirjoitukseen. luitko edes koko kirjoitusta, että siinä ei puhuta yhdestäkään yksittäisestä lapsesta , eikä diagnosoida ketään ? ja asia on nimenomaan niin , että psykiatrit eivät neurologian puolesta mitään ymmärrä, lähetettä ei varmasti kirjoiteta, koska psykiatria ei katso sitä tarpeelliseksi .
muutto vielä lapsesta tervettä tee. On se kumma, että sijoituksella yritetään ratkaista kaikki ongelmat. Kyllähän ne ongelmat viranomaisten osalta ratkeaakin, kun ne siirtyy sijareiden murheeksi.
Meillekin sijoitut ADHD lapset oli muka tutkittu perusteellisesti ja terveiksi todettu, tosin "hieman" vilkkaiksi luokiteltu. Olihan se kiva, kun sijaisäitinä vuosi tolkulla sai ihmetellä, että mikä minussa on vikana, kun en saa lapsia rauhottumaan, niin kuin olisin toivonut. Peilistä yritin löytää syitä ja kokeilin vaikka mitä, ilman näkyvämpää tulosta.
Kyllä ne sijarin voimat uupuu siinä missä bionkin. Onneksi tosta ADHD:stä alettiin puhua enemmin tv.ssä ja muualla ja kerrottiin miten se ilmenee, vasta sitten tajusin, että nehän puhuu kuin meidän lapsista ja itse vaadin heille lääkitykset, jotka on toiminu tosi hyvin.
Myös heidän äidillään on aivan saman laista käyttäytymistä ja hän on myös epäillyt olevansa ADHD, joka sekin tuli ilmi vasta, kun puhuin omista epäilyistäni.
Tässäkin tapauksessa, jos tuollainen varpu olisi silloin toiminut, niinkuin toivoisi, niin sekä äiti , että lapset olisivat saaneet oikean diagnoosin ja hoidon ja siten olisi monilta katastrofeilta vältytty. Äiti ei ole vieläkään saanut oikeaa hoitoa ja apua ongelmaansa, jonka vuoksi elämä hänellä on kaaosmaista ja yhtä alamäkeä, hän on todella onneton. Hakee sitten lohtua huumeista ja viinasta, niin kuin niin monet ADHD-ihmiset. Se on ainut millä saa edes hetkellistä helpotusta oloonsa. Olen aivan varma, että näiden lasten äiti olisi oikealla lääkityksellä itse hoitamaan lapsensa, koska halua hänellä oli, olisi niin halunnut olla hyvä äiti lapsille, mutta kyky puuttui.
Ihan niin kuin Leeni Ikonen minulle eduskunnassa sanoi: "Lapset lakaistaan laitoksiin kuin roskat maton alle, että päättäjät saavat pöytänsä puhtaaksi. Eivätkä he huostaanoton jälkeen välttämättä saa asiaan kuuluvaa hoitoa kuitenkaan."
Ei huostaanotto ole todellakaan hoitoa, vaan se on ihmisoikeusrikos lasta ja perhettä kohtaan silloin, kun kotona ei huostaanottoon syitä löydy.
Ja tuskinpa neurologiset ongelmat ovat yhtään lisääntyneet viime vuosina. Niistä alkoi tulla tietoa Suomeen vasta toistakymmentä vuotta sitten ja tiedon kulku on ollut hidasta.
Ennen vanhaan nämä lapset menivät muun joukon mukana siinä kuin toisetkin, mutta nämä pieleen menneet Varpu-projektit nostavat nämä lapset silmätikuiksi niin tarhassa kuin koulussakin. Kun lapsia tarkkaillaan ja seulotaan suurennuslasilla, erottuvat joukosta armottomasti ne, jotka eivät samaan kaikki tasapäistävään malliin mahdu. Ja voi auta armias lasta ja vanhempia sen jälkeen!
Totta kai näidenkin lasten kotioloissa voi olla puutteita, varsinkin jos kasvattajana on As-, ad/hd-, Tourette- tms. vanhempi, joka ei myöskään ole koskaan saanut apua ongelmiinsa. Mutta ei tuotakaan voi yleistää kaikkien kohdalle, sillä varsinkin Asperger monesti helpottuu iän myötä. Ja on paljon As-ihmisiä, jotka kasvuikäisenä apua saatuaan pystyvät täysin itsenäiseen elämään aikuisena.
Jos autisminkirjon oireyhtymät laitetaan janalle, jonka toisessa päässä on vaikea autismi, sijoittuvat Asperger-ihmiset janan toiseen päähän. Heistä käytetään englanninkielessä nimitystä, joka vapaasti suomennettuna kuuluu "korkealla tasolla toimiva autistinen henkilö". Monet autisminkirjoon kuuluvat henkilöt pystyvät tasapainoiseen perhe-elämään ja ovat viime vuosina pystyneet ohjaamaan omista lapsistaan neurologiseen arvioon heidät, joilla oireet on tunnistettavissa.
Käykö sitten perhesijoituksen jälkeen niin, että kun lapsen ongelmat alkavat vuosien mittaan ainakin joiltain osin tasaantua, saadaan taas paljon pisteitä huostaanoton hyödyllisyydestä, miten "lapsi hyötyy kun hänet pelastettiin kauheilta vanhemmiltaan".
tai sittten se epäonnistui, nuo kaksi ovat toisensa poissulkevat vaihtoehdot. Jos VarPu onnistuu ei huostaanotta tarvta. Meillä ei ikävä kyllä ollut utot akäytettävissä eikä sossu tutkinut lainkaan asiaamme vaan keksi itse omat juttunsa ja huostaan käytettiin nsa salaisia kansioita joissa kaikenlaista valhesyytöstä...nyt kun paperit alkavat tipahdella käsiini, saan selville mitä pöytistyttävimpiä yksityiskohtia sossun kieroilusta! uskomatonta!olisipa varpu ollut käytössä niin ei meitä ainakaan syyttämästi olisi ahdisteltu jatuomittu. ensin ajettiin ahdinkoon, sitten sanotaan olemme huolissamme miten jaksat kun sinua kiusaammme..
johtuu suurelta osin siitä että
Sosiaalitoimiston Lastensuojeluviranomaisen
- (ei pätevän) ammattipätevyys on nykyisin luokkaa ???
- "leikitään" ja kuvitellaan, että tiedetään kaikki lapsiin ja perhe-elämään liittyvät asiat, kuviot jne
- kuvitellaan, että hallitaan lääkärinkin ammattitaito (ja kuinka monen muunkin ammattialan siinä sossuntoimen sivussa !)
- toimitaan aina jonkun muun kuin lapsen edun nimissä (kunnan budjetit)
- ollaan olevinaan niiin kiireisiä eikä keskitytä yhdenkään asiakkaan asioihin kunnolla ja asiallisesti
jne
P.S1 katsoitteko dr.philiä tänään (oli ilm.uusinta) jossa perheen nelivuotias poika sai vanhempansa aivan epätoivon partaalle,
kun lapsi "ei totellut, ei tehnyt, ei kuunnellut..." jne
arvoisan dr.philin kanta oli hetimmiten että kemiallinen häiriö aivoissa.
Vanhempienhan on vielä nykyisinkin todella vaikea tunnistaa lapsessan olevaa "teknistä vikaa"
eli tietoa, tietoa puuttuu myös vanhemmilta.
Ja ei riitä että tietoa on lasten vanhemmilla, sitä on oltava myös kaikilla yhteiskunnassa lasten parissa työskentelevillä tahoilla
sekä myös tietoa siitä
kuinka tälläisen lapsen kanssa toimitaan ja tehdään asioita (päivähoito, koulu jne).
P.S2 Professori Keltinkangas-Järvinen on
hyvin, hyvin oikeassa
tutkimusryhmänsä kanssa
tutkimustuloksessaan että
NYKY-YHTEISKUNTA on LASTEN JA NUORTEN PERSOONALLISUUDEN SUHTEEN
SUVAITSEMATTOMIN kautta aikain.
EI MINKÄÄNLAINEN TEKOVIRHE, VALUVIRHE, ERILAISUUS
saa tänä päivänä "näkyä" lapsessa
kun hän on yhteiskunnan tuottamien palveluiden piirissä (neuvola, päivähoito, koulu, harrastukset jne)!
(Varpusen voi laittaa TAKAISIN häkkiin luojansa kanssa pohtimaan syntyjä syviä...)
P.S3 Amalia olet utopisti.
Mutta oikeassa olet siinä
että varpusen kaltaista (p...aaa) voisi myös todella! käyttää lasten ja perheiden parhaaksi ja hyväksi.
Mutta se edellyttää suomalaiselta viranomaiselta niin toisenlaista asennetta (esim. kouluille vartijat, hyvä ettei opeille aseet!!!)
ja otetta omaan työhönsä
että
VARPUSp:lle - EI KIITOS.
P.S4 Marin tarinaan vieläkin palaten;
on suorastaan "sadistista" sossujen taholta toimia kuten hänen tapauksessaan on toimittu.
Ei voi olla niin julmaa ihmistä, että näkee kuinka selkä seinään vasten äiti on asetettu ja tarjoaa "helppoa" ulospääsyä katkeamispisteessä olevalle äidille (=luovu lapsestasi jne). Kun ammattitaitoisten sossujen olisi sen sijaan pitänyt järjestää lapsen terveydenhoitoa, sairaalahoitoa ja apua kotiin jne.
Tosissaan tekisi mieli kirota ja suureen ääneen.....
resepti siinä tilanteessa?
Puhuiko hän kuntoutuksesta/terapiasta?
Siis yksinkertaisesti: Mitä siinä tarjottiin avuksi?
utopisti, idealisti tai ties mitä aivan sama.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että meidän pitää näyttää, että tämä maa on meitä varten. Virkamiehet, päättäjät, lääkärit kaikki. Lainsäädäntö ja verorahojen keruu on tarkoitettu meidän hyödyksemme, ei meitä vastaan. Siksi pitää vaatia palvelua, kaikki valtion ja kuntien palveluksessa olevat ovat todellisesti meidän palveluksessamme ja meitä varten virkoihinsa palkattuja. Samoin kaikki verovaroin toteutettavat varpu-ym.projektit. Niiden pääasiallinen tehtävä on palvella meitä, kansalaisia. Meidän pitää valjastaa tämä systeemi käyttöömme eikä niin, että systeemi toimii meitä vastaan ja me vielä maksamme siitä.
Olkoon vaikka kuinka utopistista, mutta se on fakta.
Asennemuokkausta huudan koko ajan. Pitää alkaa uskoa itseensä ja omiin oikeuksiinsa. Tiedän, ettei se käy yhdessä yössä ja tiedän myös kuinka monet ovat yrittäneet saada sitä muuria murtumaan, mutta yksin toimien ei ole kenelläkään mahdollisuuksia, mutta jos saamme asennemuutoksen porukalla aikaan, vaikka väkisin, niin.. Ei auta mitään asiaa, jos ensimmäinen kommentti on aina jokaiselta, ei onnistu. tuota on minulle hoettu kun olen esittänyt jotain muiden mielestä utopistista juttua, niin monet kerrat, mutta yleensä ovat joutuneet perumaan puheensa, kun olen päässyt näyttämään, että onnistuu. Tässä asiassa on yhden ihmisen vaikutusmahdollisuudet olemattomat, mutta yhdessä ties mitä sais aikaan, jos erilaisten näkemysten torjunta ei olisi niin vaoimakasta. Sen olen saanut kokea joka asiassa ja aina, että ensi reaktio on ei.
Minulla taas herää heti uteliaisuus ja päässä alkaa raksuttaa kaikki mahdollisuudet, mitä joku uusi asia voisi tuoda tullessaan.
Katson muuten aina kun vaan ehdin, Dr. Philliä ja hänellä on mielestäni aivan ihana ote asioihin. Ei tuhlaa aikaa saivarteluun, eikä koskaan sano ei onnistu, vaan katsotaan mitä voidaan tehdä. Ei ihmisten auttaminen ja ymmärtäminen edes vaatisi suurta koulutusta, vaan suurta sydäntä. Me olemme kaikki ihmisiä, luulisi, että voisimme ymmärtää lajitovereitamme.
tämä systeemi käyttöömme eikä niin, että systeemi toimii meitä vastaan ja me vielä maksamme siitä." On kyse varpusta...
Kyllä tässä niin järkeväksi itsensä tunteekin verorahojen käytön suhteen...
Mutta mitäs teet?
Elämme demokratiassa, jossa kansalla on äänioikeus ja kaiken pitäisi olla hyvin. Lailla on turvattu se, että kansa ei liikaa rettelöi turhilla mielenosoituksilla ja kaiken varalta ryhmäkannemahdollisuuskin on evätty ennakkoon.
Onhan viranomaisten ja poliitikkojen rauhassa saatava johtaa tyhmää kansaa, kun eivät he itse ymmärrä omasta parastaan kaikissa asioissa..., eivätkä varsinkaan lastensa asioissa.
yhteiskunnan aiheuttamasta pahasta; täti moonikoiden joilla on kyltymätön halu lokeroitua, tunkeutua yhä syvemmälle ihmisten, perheiden elämään sisälle.... Loputon vallan himo
määrätä kuka saa tehdä mitenkin asioitaan perheessään, kuka saa milläkin tavoin kasvattaa lapsiaan, elää omaa elämäänsä.
Ja
jos et tee kuten Minä (MAO...)
olen kirjaani kirjoittanut, sinut tullaan ottamaan järjestelmään sisään ja
sinusta tehdään uusi ihminen.
lapsesi viedään toiseen paikkaan
ja hänestä kasvatetaan
kunnoooolllliiiinnnneeen
kansalainen!
analyysin tekoa pojan "häiriöstä".
Philin puhetta oli kutakuinkin suomennettu näin.
- hän oli tutustunut tarkemmin pojan historiaan ja totesi että pojalla oli ollut paha koliikki vauvana. Phil puhui sienestä? joka oli aiheuttanut vauvana pojalle aivoihin vitamiinien ja erilaisten aivojen tominnan kannalta tärkeiden aineiden puutteen. Philin mielestä pojan tilanne ei ollut toivoton ja hän lupasi palata perheen asiaan myöhemmin.
Phil myös painotti sitä asiaa, että vanhemmat olivat tomineet lapsensa kiukkujen, ärräpurrien ja muiden äksyilyjen kanssa loogisesti, eikä se tuonut muutosta lapsen käyttyäytmiseen. Tämä seikka oli yhtenä asiana kiinnittänyt Philin huomion lapsen mahdollisesta neurologisesta sairaudesta.