Voisiko joku kertoa miksi kaupasta ostetut yrttiruukut kuolee heti parissa päivässä kotona ennenkuin ehdin kaikki käyttää. Mitä teen oikein väärin? Laitan yleensä johonkin esim. mukiin ja pidän huolta että pysyy yhtä kosteana kuin kaupasta tuotunakin, eikä mitään vaikutusta. Loisteputken alla ovat olleet. Uuten multaankin joskus koitin istuttaa, mutta ihan vain vähäksi aikaa sai lisäaikaa. Ihan surkea tilanne, koska muuten hoidan kyllä kukkani hyvin, mutta ne yrtit...
Vastaukset 5
- tässä juttu
- lexander
innokkaan kulinaristina pidän tuoreista yrteistä joko makua antamaan tai koristeeksi. Minä kasvatan ne aina siemenistä lähtien ja sitä varten minulla on leveä kukkaruukku, johon jatkuvasti istutan yrttien sieminiä ja siten on koko ajan tulossa uutta ja tuoretta, kun jo täysikasvuisia leikataan saksilla käyttöön.
Olen myös todennut, että kaupan yrtit eivät kestä kotona. - ei ruukussa
En ole ostamissani ruukkuyrteissä eläviä juuria nähnyt kuin alta 10:ssä.
Jälkikasvatus siis ei onnistu. Jäälaapissa säilyvät muutaman päivän, mutta esim. leikkupersilja säilyy jääkaapissa paljon pitempään kuin ruukku. - Otsikossa?
Miksi aloitat otsikkosi noin kummallisesti, sanoilla no ja se???
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???612702- 1191426
- 1361196
- 771124
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk891033Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku23981- 124854
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä28842- 33754
Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk19715