tässä susi

Susi tappoi ihmisen viimeksi vuonna 1881
Susi on tiettävästi tappanut ihmisen viimeksi vuoden 1881 marraskuussa.
Viisivuotias Kalle Oskari Grönroos oli kahden Suomen historian pahimman susivuoden 23. lapsiuhri.
Historiankirjat voivat kuitenkin olla väärässä tehdessään sudesta lapsisurmien syntipukin.
Aikalaiset kertoivat, että alueella liikkui surmien aikaan koirasusia, jotka ovat ihmisiin kohdistuvassa käyttäytymisessään huomattavasti susia arvaamattomampia.
Varsinais-Suomessa tapahtuneita susisurmia analysoinut professori Erkki Pulliainen uskoo, että surmien takana olivat koirasudet tai yksi ainoa susi.
- Vuoden 1882 tammikuussa kaadettiin vanha ja lähes hampaaton naarassusi. Tämän jälkeen tappoja ei enää tullut, Pulliainen kertoo.
- Varmuudella tiedetään vain, että tappaja oli koiraeläin. Ikuiseksi arvoitukseksi jää se, olivatko kyseessä koirasudet vai yksi ainoa susi.
Susitutkija pitää erittäin epätodennäköisenä, että pihalta koiria napsiva susi tappaisi ihmisen.
- Susi ja ihminen ovat vuosien aikana törmänneet toisiinsa monta kertaa. Kertaakaan susi ei ole hyökännyt ihmisen kimppuun.
- Sudelle koira on eri asia kuin lapsi. Näin se vain näyttää olevan.
10689
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Aika epävarmaa tekstiä, sillä ei tiedetä tappoiko susi vai koirasusi.

No sillä tiedolla ei sinänsä ole merkitystä, koska ei sudesta todellakaan ole täysikasvuiselle ihmiselle vastusta. Samalla tavalla sen saa "kenttään" kuin koirankin. Pitää vain olla päättäväinen ja itsevarma. Kyllähän koirakin voittaa nössön.

Susista ei pidetä sen vuoksi, koska ne ovat vahinkoeläimiä. Susien puolustajilla ei ole sitä vahingoitettavaa omaisuutta, joten heidän kommenteilla ei ole mitään painoarvoa susikeskustelussa. Kuollut susi on paras susi.

Äänestä

..yksikin lapsi on liikaa ja miten susitutkija voi tietää reilu 100 v sitten ammutuista susista sun muusta, kun historia ei välttämättä tiedä noina aikoina ammutuista ihmisistäkään. Voisin spekuloida, että samalla tavalla susi voi olla häiriintyny kuin ihminenkin ja epäilen, että kyllä susi aikuisellekkin ihmiselle pärjäisi, kun hullu koirakin on joskus paha vastus.. eli jos on susia lähistöllä, ei jätetä niitä lapsia syötiksi vaan viedään ne jatkossakin kouluun.

Äänestä

huolissaan varmaan myös kotieläintensä puolesta. Sudet käyvät harvoin ihmisten kimppuun, mutta vievät kissoja ja koiria pihamailta ja käyvät karjan kimppuun. Ovatko kotieläimet arvottomia näiden susien puolustajien mielestä?

Äänestä

paljon mielenterveysongelmia...tosiasia lienee, että ainoastaan huonokuntoisimmat susiyksilöt hakevat pihapiiristä helpointa saalista ja nämä sudet tulisi metsästää välittömästi pois osana luonnollista karsintaa.
Terve susikanta kuuluu Suomen, Lieksa mukaanlukien, luontoon !

Äänestä

Metsästäjät ampuvat jo koiria susina. On tainnut biologian tunneilla olla ajatukset isoissa pyssyissä.

Äänestä

Susi ei käy ihmisten kimppuun, mutta sudet voi käydä ihmisen. Karkottaahan neljän suden lauma karhunkin.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Karhu ja sudet kohtaavat Vuoden luontokuvassa/1135231222767

Äänestä

Tietääkö kukaan missäpäin Lieksaa ne sudet repi sen hirvikoiran hengiltä tänään?
Oli ollut 6 suden lauma, mutta paikkaa ei mainittu!

Äänestä

Toivottavasti joku alkaa ruokkimaan noita susia, niin saa olla koirat sitten rauhassa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vihaajille tietoa kirjoitti:

Susi tappoi ihmisen viimeksi vuonna 1881
Susi on tiettävästi tappanut ihmisen viimeksi vuoden 1881 marraskuussa.
Viisivuotias Kalle Oskari Grönroos oli kahden Suomen historian pahimman susivuoden 23. lapsiuhri.
Historiankirjat voivat kuitenkin olla väärässä tehdessään sudesta lapsisurmien syntipukin.
Aikalaiset kertoivat, että alueella liikkui surmien aikaan koirasusia, jotka ovat ihmisiin kohdistuvassa käyttäytymisessään huomattavasti susia arvaamattomampia.
Varsinais-Suomessa tapahtuneita susisurmia analysoinut professori Erkki Pulliainen uskoo, että surmien takana olivat koirasudet tai yksi ainoa susi.
- Vuoden 1882 tammikuussa kaadettiin vanha ja lähes hampaaton naarassusi. Tämän jälkeen tappoja ei enää tullut, Pulliainen kertoo.
- Varmuudella tiedetään vain, että tappaja oli koiraeläin. Ikuiseksi arvoitukseksi jää se, olivatko kyseessä koirasudet vai yksi ainoa susi.
Susitutkija pitää erittäin epätodennäköisenä, että pihalta koiria napsiva susi tappaisi ihmisen.
- Susi ja ihminen ovat vuosien aikana törmänneet toisiinsa monta kertaa. Kertaakaan susi ei ole hyökännyt ihmisen kimppuun.
- Sudelle koira on eri asia kuin lapsi. Näin se vain näyttää olevan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu