Hei!
Mitenkäs te muut syöpään sairastuneet, elättekö yhdessä vai yksin (ilman puolisoa siis) ja kuinka parisuhteenne ovat kestäneet syövän aiheuttaman mylläkän?
Saatteko puolisoltanne tarpeeksi tukea ja te, jotka elätte yksin, kenen kanssa jaatte synkät hetkenne?
Mitenkäs te muut syöpään sairastuneet, elättekö yhdessä vai yksin (ilman puolisoa siis) ja kuinka parisuhteenne ovat kestäneet syövän aiheuttaman mylläkän?
Saatteko puolisoltanne tarpeeksi tukea ja te, jotka elätte yksin, kenen kanssa jaatte synkät hetkenne?
Vastaukset 3
Vanhimmat
ystäviltäni,ja aikuisilta lapsiltani,ja elämänuskoa tuolta iltatähdeltä
Hei!
Minä sairastuin syksyllä syöpään .Olen ollut yli 30v aviossa ja tuntuu siltä että tämä sairaus vaan lähentää meitä. Olen saaanut paljon tukea mieheltäni. Alussa hän oli mukanani lääkärinvastaaotollakin.Se oli minulle tosi suuri tuki.Kuulimme kumpikin mitä lääkärillä oli sanottavaa.
Monet kerrat hän on saanut minut "nousemaan" jaloilleni kun masennus on meinannut iskeä ja viedä voimat.
Nytkin hän suunnittelee,että kun hoitoni ovat ohi teemme yhdessä jotain mukavaa jotta pääsisimme irti tästä sairauden ajattelusta.
Ystäviltäni olen myös saanut todella paljon tukea.Kaikki tuki on tarpeen tässä tilanteessa.
Tsemppiä kaikille......myöskin Sinulle....
Olen eronnut jo nuorena, lapseni on aikuinen ja asuu toisessa kaupungissa. Sisareni asuvat myös muualla. En ole eron jälkeen asunut yhdessä kenenkään miehen kanssa. Ja olen ollut ihan tyytyväinen siihen olotilaan. Nyt sitten sairaana olisin kaivannut sitä, että kotona joku olisi välillä halannut ja tukenut... sen verran rankkoja ne hoidot minulle oli. Ihan noissa jokapäiväisissä askareissakin olisin tarvinnut joskus apua. Lapsi kävi toki, mutta en halunnut jotenkin, että olisi siinä koko ajan. Kun sen oman lapsen suru vaan lisää omaakin...=(
Ystävät tuli joskus jos pyysin, mutta pakko myöntää, että luulin minulla olevan "parempia" ystäviä. Että olisivat joskus tulleet pyytämättä, laittamaan ruokaa, minulla oli niin huono ruokahalu että syöminen jonkun toisen kanssa olisi ollut varmaan hyvä juttu. No, kaikilla on oma elämänsä toki. Mutta silti kannustan teitä, joilla on sairas ystävä, käykää, soittakaa...
Se ei hirveän paljon ajastanne kuitenkaan vie.