kuinka

tällainen kardinaalivirhe pääsi tapahtumaan!
Heittääkää se Runkku-Makunen helvettiin jo sieltä kisaraadista!Missi tulisi valita kansan mielipiteen mukaan eikä jonkun tuomariston jossa ei muita istu kun pöljiä julkisuushakuisia frakkiherroja ja vanhoja lumppuja!Mitähän muualla maailmassa meistä ajatellaan jos kansan kauneinkin on tätä luokkaa!Mutta Suomi on mokannut tuhannesti ennenkin,viimeksi presssanvaaleissa joten sopiihan tämä vielä ketjuun!Missi on kyllä kaunis mutta kauniimmmat ohitettiin melko törkeällä tavalla!juontajat olivat myös aivan perseestä !
2127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Puhutko tosiaan kauniista!? Minä en nähnyt yhtään kaunista ehdokasta, nättejä oli kyllä kymmenen kappaletta ja yksi nätti juontaja päälle. Mutta kauniita siellä ei ollut, ei, ei vaikka suurennuslasin kanssa olisi etsinyt.

Tuosta juontajavalinnasta sen verran, että kyllä Ninni olisi saanut tehdä juontoharrastuksensa pienemmissä piireissä kuin jossain tv:n missilähetyksessä. Niin ala-arvoinen suoritus se kaiken kaikkiaan oli. Oli lopullinen niitti sille, että ohjelma oli pilalla.
Kilpailijoistahan ei kukaan noussut mitenkään selvästi ykkössuosikiksi. Pelkästään näteistä on vaikea lähteä valitsemaan kaunista voittajaksi. Oli sääli, ettei tähän kymmenikköön löydetty tänä vuonna yhtään todellista kaunotarta.

Jos alkukarsinnoissa ei tuon kummemman näköisiä finaaliin löydetty, niin olisi ollut mielekästä järjestäjien toimesta ilmoittaa, ettei finaalia järjestetä tänä vuonna.

Äänestä
  • pua asiaa ! kommentit sikseen !katsokaa em.Miss Venezuela kisoja !Kehtaisi sitä niidenkin finalistien kanssa käydä vaikka pizzalla!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


helvetissä kirjoitti:

tällainen kardinaalivirhe pääsi tapahtumaan!
Heittääkää se Runkku-Makunen helvettiin jo sieltä kisaraadista!Missi tulisi valita kansan mielipiteen mukaan eikä jonkun tuomariston jossa ei muita istu kun pöljiä julkisuushakuisia frakkiherroja ja vanhoja lumppuja!Mitähän muualla maailmassa meistä ajatellaan jos kansan kauneinkin on tätä luokkaa!Mutta Suomi on mokannut tuhannesti ennenkin,viimeksi presssanvaaleissa joten sopiihan tämä vielä ketjuun!Missi on kyllä kaunis mutta kauniimmmat ohitettiin melko törkeällä tavalla!juontajat olivat myös aivan perseestä !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu