Jotenki nyt tympii tuo äänestäminen eduskuntavaaleissa.
Olen ajatellut, että käyn äänestämässä ja jätän tyhjän lapun. En roiki, en sotke, vain tyhjä lappu uurnaan.
Olisi siinä asiantuntijoilla ihmettelemistä jos kansa alkaisi näin protestoida. Äänestysprosentti olisi korkea, mutta ääniä kertyisi vähän.
Puolueetkin ovat kai lähinnä vaalikoneistoja nykyään, niin on rivit harvenneet.
Lähtisitkö sinä tällaiseen rotestiin mukaan?
Olen ajatellut, että käyn äänestämässä ja jätän tyhjän lapun. En roiki, en sotke, vain tyhjä lappu uurnaan.
Olisi siinä asiantuntijoilla ihmettelemistä jos kansa alkaisi näin protestoida. Äänestysprosentti olisi korkea, mutta ääniä kertyisi vähän.
Puolueetkin ovat kai lähinnä vaalikoneistoja nykyään, niin on rivit harvenneet.
Lähtisitkö sinä tällaiseen rotestiin mukaan?
Vastaukset 8
Vanhimmat
mukaan. Itse äänestän ahkeraa, itsestään narria tekemätöntä arjen ihmistä. Heitäkin on aina tarjolla.
koska vain äänestämällä voi vaikuttaa.
olleena voin kertoa että kyllä tyhjiäkin lippuja löytyy. Kysyn miksi vaivautua edes siihen?
koska äänestämällä ilmaisen kantani. Sitä paitsi, vaikka äänestän jotain henkilöä, ei auta, jos ääniä ei tule niin paljon, että hän pääsee läpi.
Hän kuten minäkin, katselemme eduskunnan ulkopuolelta mitä sielä päätetään ja hänelle antamani ääni menee mahdollisesti sellaisen henkilön hyväksi jota en mielisurminkaan olisi äänestänyt.
Onko se näin?
ei kai muutakaan tapaa ole vaikuttaa kuin äänestää.Minusta ainakin on ihan hullua tyhjällä lapulla äänestää.Samoin niillä kaikilla alapäänkuvilla, joita myös löytyy kuulemma äänestyslapuista.
käytännössä hallituspuolueet päättävät, miten asiat hoidetaan. Oma kansanedustajasi voisi mukaan päästessään vaikuttaa siihen, mikä kanta omassa eduskuntaryhmässä valitaan. Ei yksi ihminen mitään yksin saa aikaan, mutta ryhmässä on jo voimaa. Siksi sinunkin kannattaisi mieluummin värvätä lisää äänestäjiä oman ehdokkaasi taakse kuin uskotella muillekin, ettei äänestäminen kannattaisi.
Samalla periaatteella voisit luopua kaikenlaisesta tekemisestä ja varmistaa epäonnistumisen ajattelemalla, ettet kuitenkaan onnistuisi. Missähän nyt olisimme, jos kaikki olisivat aina ajatelleet samoin?
en ainakaan äänestä ketään!Tympii tuo valepukkiporukka,joka taas suut vaahdoten höpöttää tavallisen ihmisen tarpeista,mutta kun on päästy vaaleissa läpi,niin kyllä unohtuu tavallinen ihminen äkkiä..:/
En ees vie sitä tyhjää lappua!
Äänestän henkilöä, jonka uskon ajavan minulle tärkeitä asioita. Äänestän oman ikäluokkani edustajaa - sellaista vähemmän kaunista, joka haluaa pitää hyvinvointiyhteiskunnan arvoja kunniassa ja taistella myös pienten ihmisten puolesta. Jos kansantaloutta aletaan tukea "tuki- ja turvaloukkuja" purkamalla sekä veroja alentamalla, niin hyväosaisetkin voisivat pian huonosti.
Jos sinä haluat antaa muiden päättää asioista puolestasi, se on sinun asiasi. Mietipä, miten ovat asiat siellä missä kansa ei oikeasti voi osallistua päätöksentekoon edes omia ehdokkaitaan päättäjiksi valitsemalla. Sellaistako haluaisi Suomeenkin?