Mielenkiinnosta

meillä ei ole kovaa huutoa koskaan kuultu, on sen verran rauhallinen lapsi, että jos asiat selkeästi edistyy niin jaksaa kyllä odottaa, mutta kyllä itku tulee, jos ei tunnu mitään tapahtuvan.

ja äiti hyppää :D Meillä poika malttoi odottaa mutta tämä nuorempi, tissin suhteen silloin ja nyt kahden vuoden lähentyessä yhä, on temeramenttinen ja tahtoo sen mitä tahtoo nyt eikä kohta. Ei minkäänlaista kärsivällisyyttä ja auta armias jos hänen tahtonsa mukaan ei homma mene... sitten on piru irti. Liekö tarpeen sanoakaan että piru on siis irti melko usein :D

***

mutta kun olen laittanut tytön sohvalla olkapäälleni siksi aikaa, että saan värkättyä itseni imetysasentoon, alkaa semmoinen hätääntynyt kitinä. Kun lasken tytön siihen rinnan viereen, suu ikäänkuin haukkoo ilmaa samalla päästäen hätääntyneitä äännähdyksiä ja jos tisu ei just sillon oo siinä ihan kohdalla alkaa parku ja kyyneleet (voi pikkusta).

Että ei kuitenkaan semmoista käskevää sävyä oo ei. Pikemminkin just niinku aivan kauheenmoinen hätä ois.

Meillä on poika ollut tosi ehdoton aina ja kaikessa. Oikea KAIKKI MINULLE NYT JA HETI -persoona. Eikä ole säästänyt huutoa, kun ei ole mennyt mieliksi.

Ei ollut paljon yli 1/2-vuotias, kun alkoi testailla rajoja ja pani oikein karjuen ja komentaen. Otettiin oikeen kunnolla yhteen, että kauppa raikas, kun herra oli sitä mieltä, että hän ei enää (koskaan) istunut rattaissa eikä syönyt kuin äidin sylissä selälleen. Silloin pisti sellaisen mekkalan pystyyn, että päätin, että jos meinaa jatkossa toimeen tulla, niin ei auta antaa periksi. Huuto oli valtava, mutta rattaissa pysyi ja kotona sama linja, että syöttötuolissa istuu ja piste. Ei mennyt kauan, kun huomasi vallan vaihtuneen ja palasi ruotuun.

Mutta kyllä se temperamenttinen tapaus on edelleen ja näkyy kaikessa, esim. syödessä pitäis olla koko astiakaappi leluina ja saada vielä kaikki näkemänsä ja auta armias, kun äiti sanoo EI tai ei välittömästi nouki lattialle heitettyjä tavaroita. Väliin pantava 1-vuotias kävelylle pöydästä, kun oikeen alkaa raivoomaan.

Meidän pikkumies oli jo laitoksella tosi ärhäkkä vaatimaan maitonsa!Niin tuumas hoitajatkin minulle..heh..
Meidän poika oli ensimmäisen viikkonsa keskolassa, ja sen takia minä asustelin osastolla sairaalan yläkerrassa ja kipitin sieltä alas imettämään parin tunnin välein.Keskolassa kun ei saanut kokoaikaa asustella. Kävin imettämässä aluksi parin tunnin välein ja jos poika oli hetkeä aikaisemmin herännyt ennenkuin ehsin alas,oli huuto niin korvia vihlova, että hoitajien oli ollut pakko antaa pullo suuhun..Ei malttanut pikkumies odottaa.Lopulta sovimme keskolanväen kanssa, että he hälyttävät minut kännykällä alas heti kun poika alkaa pikkuisenkaan liikahtelemaan omassa punkassaan..
Kotona oli syömisen kanssa sama homma..jos ei tissi löytynyt heti suuhun nälän yllättäessä,poika suuttu niin paljon, että oli pakko saada poika jollain konstin rauhoittumaan, ennenku tissin laitosta suuhun tuli mitään..