Kertokaa kokemuksia aivotraumasta, eriktyisesti jos olette saaneet sen autokolarissa.
Onnettomuudesta jo yli 3 vuotta ja elämä raskasta! Vasta puoli vuotta sitten diagnosoitiin vamma. tuli nokkakolarissa 80 km/h vauhdissa...
Miten selvitä arjesta vamman saaneen kanssa???
Olisi kiva jakaa kokemksia samassa tilanteessa olevan kanssa. iälläsi ei ole väliä. :)
Itse olen alle 30v.
Vastailkaa aluksia vaikka tänne palstalle.
Onnettomuudesta jo yli 3 vuotta ja elämä raskasta! Vasta puoli vuotta sitten diagnosoitiin vamma. tuli nokkakolarissa 80 km/h vauhdissa...
Miten selvitä arjesta vamman saaneen kanssa???
Olisi kiva jakaa kokemksia samassa tilanteessa olevan kanssa. iälläsi ei ole väliä. :)
Itse olen alle 30v.
Vastailkaa aluksia vaikka tänne palstalle.
Vastaukset 4
Vanhimmat
En tosin ole lääkärin diagnoosia siitä saanut. Pahoja kolhuja tullut päähän kolareissa ja nyrkkitappeluissa.
Muisti krakaa ja joskus on yksinkertaistenkin askareiden suorittaminen vaikeaa/ylitsepääsemätöntä, ei jaksa olla aloillaan, muttei viitsi mitään tehdäkään. Tulee aloitettua kaikkea, mutta asiat jää usein kesken. Masennus ottaa voittoa joka päivästä...
Kuulostaa hyvin tutulta!
Ja diagnoosin saaminen on todella vaikeaa, saatika saada vakuutusyhtiö korvaamaan jotakin!
On kuin olisi umpukijassa. Toinen pyörii päivät pitkät kotona tekemättä mitään järkevää. Aloitekyky on nolla ja asiat hoitamatta....
Omassa perheessäni on jäsen, jonka pahasta päähän kohdistuneesta onnettomuudesta on vasta puoli vuotta, joten vielä en voi kokemuksen syvällä rintaäänellä kertoa. Parantuminen on vielä aktiivitasolla. Tuli kuitenkin mieleen eräs toinen tapaus, jossa masennuslääkkeet olivat todella hyvä apu kuvaamiisi vaivoihin ja nopeuttivat parantumista aivovamman aiheuttamista persoonallisuuden ongelmista. Kannattaa kysellä lääkäriltä. Ihan ilman aivovammaa ajatellen nuo kertomasi oireet kuulostavatkin masennukselta. Eikös tämä Ixel-niminen lääke ole esim. aika haittavaikutukseton mielialalääke, onhan niitä kaikenlaisia.
Joo, mulla on onneksi vapaat kädet, sillä opinnoissa jäljellä "loppurypistys", mutta kaksi kuukautta on jo mennyt eikä juuri mitään ole saanut aikaiseksi. En ole edes oikeastaan halunnut diagnoosia, mutta lääkärikirjasta luin että oireet ovat ainakin hyvin kohdallaan. Eniten ärsyttää se, ettei edes jaksa ajatella mitään monimutkaisia asioita, helpotkin jo liian vaikeita.
Olen huomannut että kannustavien kavereiden kanssa liikkuminen auttaa paljon, mutta nyt en jaksa pitää heihinkään yhteyttä, on viissiin masis pääsyt liian pitkälle.
Otan päivän kerrallaan, ja uskon että joku kaunis aamu motivaationi on noussut niin korkealle että hoidan hommat pois kuleksimasta. Olen jo viime päivinä pannut merkille että tämä mitään tekemättönyys saa aikaan raivon puuskia että on pakko heristää käsiä ettei "korpit noki silmiä päästä" niinkuin kaupungin työmieheltä.
Koeta jaksaa, jos se tästä vielä iloksi muuttuisi.