Ammattilaisena piti tulla poikkeemaan tänne osastolle ja sanoa, että lada-autoilijat ovat liikenteen fiksuinta ryhmää. (kattokaas tonne volvo-osastolle)
Vastaukset 14
- onnellinen
Ajan työmatkoja Oulu Riihimäki väliä lukuisia kertoja ja saman olen huomannut mm.Lahden seudulla.Siellä kaikki paikkakunnan pikkupomot ja muut ajavat velkaisilla bemareillaan miten sattuu ja lähes päälle,mutta kerran sattui yksi auto ajavan vain perässä siististi.Kun sitten tarkemmin näin oli se venäläisillä kilvillä oleva Samara.
- aff
Monet Ladakuskit pysähtelevät antamaan tietä milloin mistäkin suunnasta tuleville mikä ei todellakaan ole fiksua. Lisäksi kaistan valinta tuottaa ongelmi keskimääräistä yleisemmin Ladan kuskeille.
- Kauhistus!
En sanoisi että se nyt autosta on kiinni. Toisilla ihmisillä vain on liikenteen hahmotuskyky ja auton hallintataito, toisilla taas ei. Mielestäni ajokoulutusta pitäisi parantaa suomessa, nykyään sen ajokortin saa lähes arpajaisten tapaan, no onhan se vähän parantunut 2-vaihe koulutuksen myötä, mutta ei sielä vieläkään tarvitse paljonkaan osata. Asenteissakin olisi jonkin verran korjaamista! Suomalaiset juntithan ei tosin asenteitaan muuta - RISTUS TÄÄ ON MEIRÄN TIE!
- Ladakuski
BMW ei ladan perässä aja vaikka ajaisi 60:n aluella 80 kymppiä.Menee katu-uskottavuus ja maine.Semmoisia ne saksalaisen letkunkiristäjän omistajat on.
- Eurosamara
Jos kaikki noudattaisivat liikennesääntöjä niinkuin Ladalla ajavat,vakuutusmaksut halpenisivat reilusti. Onnettomuudet olisivat harvinaisia.Onnettomuuksissa kuolleet vielä harvinaisempia.Kolarikorjaamot tekisivät konkursseja,ym,ym.
Ladalla kun ajelee huomaa kyllä selvästi,et on tiettyjen automerkkien kuskiloilla neste noussu päähän.
Bmv,mersu ym,räppänöillä ajavat ottakaa oppia Ladalla ajavien liikenne käyttäytymisestä.
Autossa saattaa myös olla syy rauhallisuuteen.Ladahan on huoleton,kestävä,ja hyvä ajaa kelillä kuin kelillä.Eikä vaivaa mieltä auton osamaksut,ym korjaamolaskut.
Auto huoleton, Lada paras on.- halpaa on
Lädä mies ei muserru Länsiautojen kalliiden huoltokutannusten painon alle !
elämä on ihanaa, kun ladalla saa halvalla ajaa. - Ladahörhö
halpaa on kirjoitti:
Lädä mies ei muserru Länsiautojen kalliiden huoltokutannusten painon alle !
elämä on ihanaa, kun ladalla saa halvalla ajaa.Ladamies musertuu Ladan aiheuttamien valtavien taloudellisten rasitteiden ja henkisen häpeän alla. Ei auta edes sienien, huumeiden ja alkoholin sekakäyttö.
- Tosi on
Ladahörhö kirjoitti:
Ladamies musertuu Ladan aiheuttamien valtavien taloudellisten rasitteiden ja henkisen häpeän alla. Ei auta edes sienien, huumeiden ja alkoholin sekakäyttö.
Vaihdappas hörhö lääkkeesi,ja osta Autojen auto.LADA.Ja kerro sen jälkeen upeasta ajokokemuksesta,mut varaudu, et Ladalla saat naapurisi katteeliseksi.
- Ladahörhö
Tosi on kirjoitti:
Vaihdappas hörhö lääkkeesi,ja osta Autojen auto.LADA.Ja kerro sen jälkeen upeasta ajokokemuksesta,mut varaudu, et Ladalla saat naapurisi katteeliseksi.
Ladahan minulla on ja siitä syystä olen nyt työtön, eronnut, konkurssissa ja syön rauhoittavia ja mielialalääkkeitä. Ladaa en toivoisi pahimmalle vihamiehellenikään. Kukaan ei ole niin kelvoton, että pitäisi joutua Ladasta kärsimään.
- Kirovets K-701
http://www.youtube.com/watch?v=lEoKxne7-E0&feature=related
Juu, varsinaisia liikenteen gentlemanneja. - Kysyn vaan
Eikö sinun pitäisi ajessasi olla selvinpäin?
- kinydza
Minäkin olin ennen menestyvä ja arvostettu liikemies.Sitten perin tädiltä ladan,ja kun se alkoi seistä pihassamme,alkoi alamäki.Ystävät kaikkosivat,bisnekset kusi,ja vaimo lähti lopulta lätkiin.Nyt olen asunut zikulini takapenkillä vuoden ja voin sanoa ettei hyvin mene.
- Janne.
Kysymyksiä:
1. mihin aikuinen mies vielä ystäviä tarvitsee? eikö se ole akkojen hommaa? vai soitatko kallelle ja "voitko olla mun kaa? "
2. Jos pääsit noin helpolla h*orastasi eroon niin onnittelut. Älä enää lankea.
3. sulla on asennevamma. joillekin se alamäki on ylämäkeä.
t. 34v mies. - lada tondis
Hankin ladan ja mulla alkoi seistä !!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791742
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.109913Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo108751En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58745Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset207664- 133638
- 52591
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä20570Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus51562- 37546