huono-olo

Joku käski tulla kysymään asiaa täälyä. Siis onko normaalia, että hetken nälästä tulee pahoinvointia? Tänään söin aamupalaksi kaurapuuroa ja klo 11 leivän kurkulla ja kinkulla. Kun tulin treeneistä kotiin klo 14 ei ollut lainkaan nälkä. Puolen tunnin päästä huomasin, että on hirmunen nälkä ja kun menin laittamaan ruokaa mikroon, tuli niin paha olo, ettei tehnyt enään yhtään ruokaa mieli. Tätä on tullut ennenkin ja siihen on auttanut pari keksiä tai mehua. Onko tämä verensokerin nopeaa laskua? Olin kuitenkin syönyt ihan hyvin. En ole ylipainoinen ja ikääkin vasta 21v.
1844
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

kunnon ruokailujen välillä. Minä en ainakaan tulisi toimeen jos en syö kunnon lounasta suht aikaisin. Mulla sokerirasituskokeessa tulee sellainen vaihe nälkäkouristusten jälkeen, että ei ole ollenkaan nälkä, eikä ole "millään mitään väliä". Sitä ennen on ollut jo muita alhaisen sokerin oireita.
Keksi ja mehu ovat vain ensiapu, kohta tulee vielä pahempi sokerivajaus. Koeta syödä sellaista, mikä pitää sokerin kauemmin hyvänä. Ei sellaista missä on nopeaa hiilihydraattia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jenii kirjoitti:

Joku käski tulla kysymään asiaa täälyä. Siis onko normaalia, että hetken nälästä tulee pahoinvointia? Tänään söin aamupalaksi kaurapuuroa ja klo 11 leivän kurkulla ja kinkulla. Kun tulin treeneistä kotiin klo 14 ei ollut lainkaan nälkä. Puolen tunnin päästä huomasin, että on hirmunen nälkä ja kun menin laittamaan ruokaa mikroon, tuli niin paha olo, ettei tehnyt enään yhtään ruokaa mieli. Tätä on tullut ennenkin ja siihen on auttanut pari keksiä tai mehua. Onko tämä verensokerin nopeaa laskua? Olin kuitenkin syönyt ihan hyvin. En ole ylipainoinen ja ikääkin vasta 21v.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu